Venäjällä ei omien luonnonvarojensa puolesta olisi tarvetta minkäänlaiseen imperialistiseen mahtailuun, vaikka useimmat ymmärtävät mihin se perustuu. Putinin kopla tarvitsee savuverhonsa rikkauksien kahmimiselle ja vallan anastamiselle, ja siksi tarjotaan teatteria kansalle, joka on opetettu palvomaan Venäjän kuviteltua suuruutta ja mahtavuutta muuhun maailmaan verrattuna.
On se jumaliste sääli Venäjän kansan kannalta, että neuvostohelvetin jälkeen maata on johdettu kleptokraattisista arvolähtökohdista käsin. Se on heijastunut muuallekin yhteiskuntaan, ja ennen kaikkea liike-elämään ja liiketoiminnallisen infrastruktuurin (heikkoon) kehittymiseen. Plus neuvostoaikana rakentunut kaikille yhteiskunnan tasoille muodostuneet korruptiorakenteet. Jopa Putin yritti vielä 2000-luvun alussa hennosti kolistella korruptiorakenteita, mutta niiden olemassaolon sietäminen ja hyväksyminen on mahdollistanut myös Putiniin ja monien lähipiiriläistensä rikastumisen kansan ja kansallisomaisuuden kustannuksella. Hyvinvointi on neukkuajan jälkeisen Venäjän aikana jakautunut siten, kuin diktatuureissa on yleensäkin tapana.
Venäjällä on jatkettu 1990-luvulta alkaen Neuvostoliiton teolliselle tuotannolle ominaista priorisointia. Aseteollisuus, muu raskas teollisuus, kaivosteollisuus ja metallurgia ovat olleet isossa roolissa, mutta korkeamman jalostusasteen teollinen tuotanto, yhteiskunnassa tapahtuva palveluistuminen sekä innovaatiot ovat olleet resursseihin ja mittakaavaan nähden niukemmin esillä. Toisin sanoen, Venäjän on ollut helpompi tehdä rahaa pumppaamalla öljyä ja kaivamalla mineraaleja kuin rakentaa kansainväliseen kilpailuun (tai edes kotimaan markkinoille) kompetentteja tuotantolaitoksia, näitä tukevaa palveluliiketoimintaa, ja kaikkinaista yhteiskunnan infrastruktuuria. Ulkoistamisaste on edelleen venäläisissä minkä hyvänsä toimialan yrityksissä verraten alhainen, ja erityisesti teollisuudessa. Rakenteissa on edelleen neuvostoaikaista perua, isot in-house resurssit vaikkapa IT:n puolella, samoin monissa muissa tukifunktioissa. Organisatorinen rakenne on ollut venäläisissä isoissa yhtiöissä perinteisesti raskas. Ovat nuo tietysti vuosien saatossa kehittyneet paljon, ja varsinkin uudemmissa teknologiayrityksissä on toisenlaista meininkiä. Tosin niissäkin rikastumisen kiire näkyi korkean öljyn hinnan vuosina esim. 2000-luvulla siten, että IT-firmat tekivät isosti rahaa myymällä laitteita, koska laitteiden myyminen ei vaatinut kummempaa liiketoiminnan konseptointia.
Oli ihan selvää, että jossakin vaiheessa ainakin tiettyjen toimialojen isojen yritysten ulkoistamisasteen on pakko nousta, ja sitä myötä myös IT:n kulutus siirtyy enemmän laitteista palveluihin. Harvalla oli silti kiinnostusta resursoida palveluliiketoiminnan rakentamiseen, koska tarve rikastua saman tien oli tämän kanssa ristiriidassa. Toisaalta kun öljyn hinta oli korkealla, niin eipä tuolloin ollut kaikilla niin kiire miettiä yritysten rakenteellista tehokkuuttakaan.
VIelä 2000-luvulla ulkomaisia yrityksiä saattoi saada jopa investoimaan Venäjälle (muutamat autovalmistajat, rakennustarvikevalmistajat, Neste ja muutamat muut suomalaiset investorit ym.), mutta tässäkin oli ongelmana se, että Putinilla ja Putinin korruptoituneilla juoksupojilla oli kiire käyttää ulkomaisia investoijia poliittisen painostuksen välikappaleina. Kun samaan aikaan Venäjän ulkopoliittinen ja muu roistoilu lisääntyi, ja kansainvälisistä ja sopimuksista ja käytännöistä vetäydyttiin yhä edemmäs, ulkomaisia investointeja oli yhä hankalampi saada Venäjälle. Ei tuonkaan olisi tarvinnut olla Venäjälle ongelma, paitsi sitten oli, kun öljyn ja kaasun hinta ei enää ollutkaan huipputasolla. Ongelmia tulee lisää, kun fossiilisten polttoaineiden kysyntä ajan saatossa vähenee.
Eurooppalaisilla valtioilla tuntuu oleva kohtuuttoman pitkä ja katkeamaton vieteri sietää Putinin Venäjän touhuja. Pidän todennäköisempänä, että ensin katkeaa jokin iso vieteri Venäjän sisällä. Jossakin vaiheessa nykyinen ilveily loppuu, mutta saadaanko sen tilalle muuta kuin jokin vähän toisenlainen mutta yhtä absurdi ilveily, se on sitten toinen juttu.