Luin vastauksianne näkemyksiini. Olin hiukan pettynyt niiden sisältöön, koska mitään uutta tai selventävää niissä ei ollut. Ydinongelma tuntuu minusta siis edelleen olevan se, että Venäjällä valtaa pitäviä ei suostuta näkemään osana historiallista ja yhteiskunnallista kontekstia, eikä yksittäisiä ihmisiä pidetä yksittäisinä ihmisinä, vaan he ovat aina osa jotain abstraktia ryhmittymää, jolla on jokin yhteinen keksitty vähintäänkin epäilyttävä agenda. Venäläisiä ei edes haluta ymmärtää tai tarkastella samanlaisina ihmisinä kuin mitä me olemme. Vai tunteeko kukaan tällä palstalla niin, että hänet itsensä voitaisiin kattavasti määritellä ja ymmärtää sen perusteella, mihin ryhmiin hän elämässään kuuluu tai on kuulumatta? Asiaan kuuluu olennaisesti vielä se, että asianomaiselta itseltään ei kysytä mitään näistä ryhmistä, niiden vaikutuksesta tai niiden koostumuksesta.
Tässä on ongelmana se, että tunnut vaativan yhteen vastaukseen niin paljon asiaa ettei kaikkea välttämättä edes voi mahduttaa siihen, ja kun itse tässä kohdin erityisesti tarkastelin nykyhetkeä ja esitin lähinnä todisteita silovikkien valta-asemasta ja siitä kuinka se on muotoutunut Neuvostoliiton loppuaikojen KGB:n palkkalistoilla olleiden henkilöiden toimesta ja kuinka tämä klikki on nyt päässyt valtaan ja kuinka Putinin valtakaudella tämän klikin verkostot ovat ryhtyneet toimimaan - en kuitenkaan käsitellyt sitä historiallista jatkumoa viestissäni, niitä teemoja olen aiemmin käsitellut Ukraina ja Venäjä-ketjuissa ja tuonut selkeällä tapaa esille esim. sen, että lännessä on lähdetty tarkastelemaan Putinia ja Venäjää aivan väärästä lähtökohdasta, eivät he mitään mielipuolia tai hulluja ole - he turvautuvat retoriikkaan, joka on peräisin 80-luvulta mutta josta länsi on vieraantunut suurelta osin. Tämä kauhistuttaa länttä!
Toisaalta esille on nostettu historiallinen jatkumo, Duginin opit joihin Putin on kovin ihastunut ja sen myötä entisestään kasvanut slaavilaisen kansankodin kaipuu - slaavilaisten kansojen yhdistäminen, jonka historiallinen polku juontaa juurensa Kiova Rusjn aikaan tuhannen vuoden taakse. Eli on pyritty luomaan kuvaa siitä, mikä historiallinen taakka Venäjän johdolla on harteillaan ja mikä tragedia monelle on ollut se imperiumin hajoaminen ja rapautuminen - unohtamatta 90-luvun kaaosta ja aikaa jolloin kansa monen silmissä häpäistiin ja Venäjää nöyryytettiin (ansiotta) kv. areenoilla. Näitä seikkoja on kovin käsitelty keskusteluissa Jatkoajassa, se, että niitä ei tuoda painokkaasti esille jokaisessa viestissä ei tarkoita sitä etteikö niitä ole käsitelty - puhumattakaan, että niitä nostettaisi painokkaasti esille KHL-keskustelussa, jossa toimintaan voimallisimmin vaikuttaa kuitenkin nykyisyys ja tämä hetki.
Toisaalta väheksyt suuresti kun epäilet (tai näin tulkitsen) Putinin klikin olemassa oloa, silovikkien valtaa ja heitä tukevia haukkoja. Eivät oligarkit, länteen loikanneet vakoilijat tai yleensäkin Putinin henkilöhistoriaan perehtyneet henkilöt tyhjästä ole kehittäneet olemassa olevaa valtakoneistoa - klikkiä. Sen olemassa oloon ovat viitanneet myös venäläiset Putinia tukevat tahot itse, kuten politiikantutkija Sergei Markov - joka kielsi itse kuuluvansa Putinin lähipiiriin mutta myönsi sen olemassa olon.
Putinin lähipiiriä on tutkittu melkoisesti, Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro on myös viitannut Putinin lähipiirin olemassa olosta. Ja kuten Kangaspuro toteaa:
"
– Siitä uskollisuudesta myös palkitaan, parhaimmillaan satumaisilla omaisuuksilla". (lainaus YLE:
Suomalaismiljardöörejä, KGB-agentteja ja jättipankkiireja – tutustu Vladimir Putinin ystäviin).
"
Putinin lähipiiri koostuu karkeasti ottaen kolmesta eri ryhmästä: silovikeista, oligarkeista ja talousliberaaleista." (lainaus YLE, yllä oleva linkki). Talousliberaaleja on paikoin kutsuttu "teknokraateiksi".
Putinia käsittelevissä kirjoissa on melkoisen tarkkaan kuvattu Putinin valtakautta, liittoutumisia ja liittoutumien hajoamisia - osassa teoksista on edetty aivan viimevuosiin saakka, kuten mainittu Masha Gessen teos. Kukaan ei ole kieltänyt liittolaissuhteiden olemassa oloa, se on tunnustettu useammalta taholta ja kuten todettua, myös sellaisten henkilöiden kautta jotka henkilökohtaisesti tuntevat Putinin, kuten Sergei Markov.
Yksi paljon käytetty esimerkki liiallisesta yrittämisestä ymmärtää pahaa miestä on varmaan Hitler ja hänen toimensa Saksan johdossa ennen toista maailmansotaa. Liiallisen ymmärtämisen on katsottu johtaneen muiden valtioiden reagoimattomuuteen, jonka johdosta Saksa vahvistui ja sai vallattua helposti alueita naapurimaistaan. Reagoimattomuus ei kuitenkaan mielestäni johtunut siitä, että Hitleriä yritettiin ymmärtää, vaan siitä, että hänet ymmärrettiin väärin. Hitlerin loputonta vihaa ei kyetty tunnistamaan, eikä siihen asianmukaisesti reagoimaan. Moni on verrannut Putinia Hitleriin Krimin valtauksen jälkeen, mutta itse en koe, että heidän henkilöhistoriansa, julkiset esiintymiset tai toimet maan johdossa olisivat niin samankaltaisia, että yhtäläisyysmerkki voitaisiin vetää. En pelkää Putinin aloittavan kolmatta maailmansotaa tai edes laajamittaista sotaa, koska liitän Krimin valtauksen en laajentumispyrkimyksiin tai silmittömään vihaan ja rotuajatteluun kuten Hitlerillä, vaan olemassaolokamppailuun, joka käynnistyi Neuvostoliiton hajotessa. Uskoisin, että suuri osa nykyisistä Venäjän valtion hallinnon poliittisista päättäjistä ja virkamiehistä kasvoivat aikuisiksi, kun Neuvostoliitto oli vielä suuri ja mahtava ja tuon mahtavuuden asteittaista rapautumista he ovat joutuneet todistamaan koko elämänsä ajan, samoin kuin koko Venäjän kansa. Ei tätä seikkaa voi mitenkään olla ottamatta huomioon arvioitaessa Venäläisten maailmankuvaa. Krimin valtaus ei myöskään ollut mikään pitkään suunniteltu operaatio, vaan ainakin minusta se näytti lähinnä hätäreaktiolta Janukovytsin hallinnon kaatumiseen, joka oli viimeinen pisara siinä tapahtumaketjussa, joka lähti liikkeelle Neuvostoliiton hajotessa.
Siinä olen samoilla linjoilla kanssasi, että Putinia ja venäläisiä on ymmärretty väärin - mutta onko lopputulema sitten sama, kuinka toimia, se on kenties toinen asia. Kuten yllä viittasin, Putinia on kutsuttu järkensä menettäneeksi Merkelin toimesta (mielipuoli taisi olla sanatarkka ilmaus), joka on täysin väärä arvio. Putinin kieltä ei vain ymmärretty, se oli kieltä, jota puhuttiin 80-luvulla aikana jolloin Neuvostoliitto oli olemassa ja Putinin aloittelemassa omaa taivaltaan tiedustelupalvelussa. Putin tulkittiin ja ymmärrettiin väärin, mutta minusta on myös reagoitu osin väärin - varsinkin EU:n taholla, joka on toiminut liian maltillisesti ja antanut Putinille tilaa ja mahdollisuuden pelata peliään.
Krimin valtaus ei ollut mikään "hätäreaktio", tiedustelulähteiden mukaan Venäjällä on harjoiteltu jo vuosien ajan operaatiota Ukrainassa/Krimillä ja viimeisinä vuosina retoriikka on erityisesti koventunut ja paine Ukrainaa kohtaan lisääntynyt - siksi Janukovitshkin perääntyi ja jätti allekirjoittamatta sopimuksen EU:n kanssa. Janukovitshin kaatuminen sen sijaan tarjosi Venäjälle mahdollisuuden toteuttaa operaatio ja siihen tartuttiin mitä pikimmiten. Harjoittelematta ei suoriteta parikymmenen tuhannen miehen sotilasoperaatiota niin mallikelpoisesti mitä Venäjä sen Krimillä suoritti. Mutta kuten viittasin, Janukovitshin kaatuminen antoi Venäjälle tilaisuuden tähän ja siksi siihen hetkessä tartuttiin - yllättävyytensä tähden se voi tuntua "hätäreaktiolta" mutta sitä se ei todellakaan ole. Sen sijaan operointi Itä-Ukrainassa on sekavampaa ja vailla selkeää johdonmukaista toimintalogiikkaa - se voi olla enemmän improvisoitu ja vailla kunnollista pitkälle vietyä suunnittelua. Mutta senkin taustalla voi olla tiettyjä toiminta-ajatuksia, vrt. Transnistria, Abhasia tms. alueet.
En tiedä mitä jatkuvalla vastakkainasettelulla voidaan nykyisessä tilanteessa saavuttaa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kenelläkään ei ole vastausta tilanteeseen Ukrainassa. Itse olen huolestunut tilanteesta, jossa talousongelmat yhä pahenevat Venäjällä ja se voitaisiin vyöryttää länsimaiden niskaan, koska jonkun pitää kurjistuminen ottaa piikkiinsä. Tämä olisi pahin mahdollinen kehityskulku mielestäni pidemmällä tähtäimellä kaikille eurooppalaisille, myös suomalaisille. Toivon ja uskon kuitenkin, että Ukrainassa päästään diplomaattiseen ratkaisuun, jossa myös EU:n ja USA:n on tultava vastaan jollain tasolla.
Minä epäilen, että Ukrainassa tullaan näkemään pitkittynyt kriisi, kuten Moldovassa on nähty Transnistrian kohdalla - kestääkö se vuosia vai kauemman aikaa, vaikea sanoa. Mutta nyt en näe nopean ratkaisun mahdollisuutta.
Kenties eräs vaihtoehto tilanteen ratkaisemiseen on Ukrainan ja Venäjän sopimus Krimistä ja Ukrainan luopumisesta alueesta, koska -
de facto - alue on Ukrainan tavoittamattomissa ja tullee olemaan niin kauan kuin valta Venäjällä pysyy nykyisissä käsissä. Enkä tiedä onko järkeä vallan vaihdonkaan jälkeen vaatia aluetta itselleen, koska koskaan ei voi tietää kuka jatkossa Venäjällä nousee valtaan ja millaisia vaateita esittää. (Väärinhän luopuminen on, mutta reaalipolitiikassa se voi olla ainoa vaihtoehto). Mutta edelleen on huomioitava ne Itä-Ukrainan separatistit, joista merkittävin osa ei halua takaisin Ukrainan yhteyteen edes liittovaltio-asteella, he haluavat itsenäisyyden/liittymisen Venäjään. Vaikea pulma siis ratkaistavaksi, todella vaikea.
vlad.
