Jonkinasteinen juutalaisvastaisuushan oli valtavirtaa koko Euroopassa tuohon aikaan, Saksassa tuo vietiin vaan vielä monta astetta pidemmälle siitä yleisestä epäluuloisuudesta ja syrjinnästä. En siltikään toki pysty käsittämään, miten tavalliset perheelliset miehet pystyivät tappamaan esimerkiksi lapsia siinä mittasuhteissa, mutta ehkä se yleinen tuon ajan ilmapiiri antaa vähän osviittaa tuohon hulluuteen ja miten helposti ne otteet raaistuivat.
Tuonsuuntaisen päätelmän kokonaisuudesta tämäkin dokumentti lopulta luonnollisesti teki. Valtion vuosia ajama häikäilemätön propaganda kera juutalaisten nöyryyttämisen ja oikeuksien asteittaisen viemisen oli se pohja, jonka päälle tappaminen rakennettiin. Ajatuksena oli myös, että ihminen voi valtion ohjaamana nähdä itsensä niin pienenä mutterina koneistossa, ettei hänellä ole vastuuta tai vaikutusvaltaa tekemisistään. Näin ihminen pystyy vaikka mihin. Ei tässä voi olla vetämättä yhtäläisyyttä Venäjän valtion nykyiseen toimintaan.
***
Vaikka kyseisessä dokumentissa käsiteltiin holokaustia myös yleisellä tasolla, mielenkiintoisin asia minulle oli tuon kesällä 1942 Hampurissa värvätyn reservin poliisipataljoona 101:n toiminnan yksityiskohtainen kuvaus. Tarjolla oli tarkkaa asiakirjatietoa, valokuvia ja aikalaiskerrontaa.
Holokaustitutkija jakoi tuon pataljoonan miehet kolmenlaisiin koreihin. Yksi kori oli lopulta aidosti ylpeä työstään, eikä kokenut häpeää. Tähän koriin kuului esimerkiksi upseeri, joka toi luokseen Puolaan myös raskaana olleen vaimonsa, jolle ylpeänä esitteli arkeaan sekä työnsä tuloksia. Kertoo hyvin siitä, ettei hänellä ollut pientäkään epäilystä oikeutuksestaan kiduttaa, tappaa ja tapattaa juutalaisia. Toinen esimerkki tästä korista oli äärimmäisen mielenkiintoinen. Kyseessä oli upseeri, joka oli erittäin kunnianhimoinen arjalainen natsi. Hän halusi tehdä työnsä hyvin ja koki sen oikeutetuksi. Ensimmäisen teloituskerran jälkeen hän ei kuitenkaan pystynyt komentamaan miehiään teloittamaan juutalaisia. Kyse ei ollut siitä, etteikö hän olisi halunnut, vaan siitä, että keho esti. Psykosomaattiset oireet olivat liian suuret. Aina niinä aamuina, jolloin teloituspataljoonan olisi pitänyt lähteä töihin, tälle upseerille tuli niin valtaisat vatsakramppikohtaukset, ettei hän voinut nousta sängystä ylös. Hän oli aidosti häpeissään kyvyttömyydestään. Upseerin alainen joutui hoitamaan hänen tehtävänsä teloituspäivinä.
Toinen kori koostui vain käskyjä suorittavista miehisistä. He olivat osa koneistoa, joka teki mitä käskettiin. Alkuun kipuillen, lopulta turtuen.
Kolmas kori koostui sitten heistä, jotka kieltäytyivät. Osaa kiusattiin, osa haki siirtoa muualle.
Kyseinen Hampurin poliisipataljoona oli yksi 130 saksalaisesta poliisipataljoonasta. Se oli näistä neljänneksi tehokkain tappaen yli 30 000 juutalaista ja lähettäen yli 40 000 kuoleman leireille. Kaksi pataljoonan 500 jäsenestä tuomittiin sotaoikeudessa. Toinen tuomituista oli raskaana olevan vaimonsa Puolaan tuotattanut upseeri.
