Mainos

Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 322 289
  • 66 049

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
@Animal @LuKi

Kreml suuntasi voimakasta vaalivaikuttamista Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleihin (Trumpin hyväksi, Clintonia vastaan) juuri siksi, että se tiesi Trumpin heikentävän Yhdysvaltain toimintakykyä sekä lännen yhtenäisyyttä. Trump oli Kremlin unelma, joka toteutui.

Trumpin tuloksiin Kreml oli kovin tyytyväinen ja se yrittikin voimakkaasti sekaantua myös 2020 vaaleihin (Trumpin hyväksi, Bidenia vastaan). Yhdysvaltain tiedustelu oli tuolloin kuitenkin paremmin varautunut. Toisaalta ne valheet ja salaliitot, joita Kreml trollasi vuonna 2016, elivät vuonna 2020 jo omaa elämäänsä Trumpin kulttilaisten keskuudessa.

Kremlin unelma Trumpin jatkosta ei kuitenkaan onneksi toteutunut. Se saattoi kuitenkin laskea, että Trumpin aiheuttama luottamuspula länsimaiden välillä on niin syvä, että laajamittainen hyökkäys Ukrainaan olisi mahdollinen ilman eripuraisen lännen merkittävää puuttumista asiaan. Se laski väärin, mutta ei tulkinta luottamuspulasta täysin harhainenkaan ollut. Monet asiantuntijatkin arvelivat ennen 2020 vaaleja, etteivät transatlanttiset suhteet palaa normaaleiksi ainakaan pitkään aikaan Trumpin ruokkimasta luottamuspulasta.

Eivätkä suhteet hyvät olleetkaan, mutta toisin kuin Kreml oletti, länsimaat onnistuivat yhteistyössä pakon edessä. Monessa mielessä kipuillenkin, mutta onnistuivat kuitenkin.

Päivänselvää on, etteivät transatlanttiset suhteet olisi syväkyykänneet ja siten lännen yhteinen toimintakyky vastaavasti notkahtanut, jos Yhdysvaltain presidenttinä olisi Trumpin sijasta ollut demokraatti tai täydellä pakalla pelaava republikaani. Minusta on itse asiassa kovin vaikeaa ymmärtää, miksi tätä pitää jotenkin pyrkiä valkopesemään.
Ei tässä ole kyse mistään Trumpin valkopesusta. En ole mikään Trump-fani, yksistään jo Trumpin kommentti: "En lue kirjoja", estää minua ottamasta kaveria ihan vakavasti. Mutta koska itse kyllä luen kirjoja, tunnen erilaisista taustoista tulevia amerikkalaisia, olen seurannut amerikkalaisten diplomaattien ja vaikuttajien toimintaa Lähi-idässä, niin uskallan asettua välillä mörköä, välillä Putinin kaveria huutavan eurooppalaisen "sivistyneistön" ulkokehälle. Asiat ovat monimutkaisempia kuin julkisuus usein esittää.

Eurooppalaisessa Suomessa hävettiin suomettumista, mutta samalla löytyi pienestä maastamme Kremlin myötäjuoksijaa Suposta, Fortumista, Jokereista, entisistä pääministereistä, etc. Totta kai suuremmat panokset on laitettu suurempiin tekijöihin. Kreml on varmasti yrittänyt hämmentää Amerikkaa ihan kaikilla tasoilla ja kaikissa poliittista tai taloudellista valtaa käyttävissä yhteisöissä. Mutta Trumpin syyttäminen Venäjän invaasiosta Ukrainaan on yksinkertaisesti typerää. Trump ei johtanut Valkoista taloa vuonna 2014 kun tämä räikeä kansainvälisen oikeuden vastainen hyökkäys alkoi. Miten yhtenäisesti ja millaisella voimalla tämä vielä Trumpista vapaa länsi vastasi? Saksalaiset suunnittelivat uusia kaasuputkia Venäjältä omaan ja koko Euroopan käyttöön ja kasvattivat vuosia Putinin sotakassaa, suomalaiset sukkuloivat Kremlin kauppamiehinä, Ruotsi pohti voiko vieläkin pitää leikkiarmeijaa, Obama jutteli venäläisille jatkuvasti venyvistä punaisista linjoista Syyriassa ja myönsi Ukrainalle sotilasapuna vähän kypäriä ja suojaliivejä. Oikeastiko vasta Trumpin valtaantulo, Trump joka puheistaan huolimatta satsasi lisää amerikkalaisten varoja Itä-Euroopan suojaamiseksi, rohkaisi Putinia toimimaan? Entä millainen vaikutus oli Bidenin toteuttamalla Afganistanista vetäytymisellä? Kabulin lentokentän kaaos tarjosi Kremlille varsin hykerryttävää kuvaa lännen voimasta, puolisen vuotta ennen Ukrainan sodan toisen vaiheen käynnistymistä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tässä karttaa tuhoisimmista Venäjän iskuista

Aivan karmeaa katsottavaa lukuinakin. Jotenkin tuntuu, että pienikin epärointi (kuten Taurus) tai halkeama (kun Slovakian vaalitulos) saa Venäjältä raivokkaan vastaanoton terrori-iskuina siviileitä vastaan. Todella paha olo tällaisesta kun ymmärtää, että Putin tavoittelee vähintään vuosien jäädyttämistä sodassa Euroopassa. Se ei saa onnistua, sillä epäilen, että vaikutukset voivat olla hyvin negatiiviset sekä lännen sisällä että lännen avulla Ukrainalle.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Ei tässä ole kyse mistään Trumpin valkopesusta. En ole mikään Trump-fani, yksistään jo Trumpin kommentti: "En lue kirjoja", estää minua ottamasta kaveria ihan vakavasti. Mutta koska itse kyllä luen kirjoja, tunnen erilaisista taustoista tulevia amerikkalaisia, olen seurannut amerikkalaisten diplomaattien ja vaikuttajien toimintaa Lähi-idässä, niin uskallan asettua välillä mörköä, välillä Putinin kaveria huutavan eurooppalaisen "sivistyneistön" ulkokehälle. Asiat ovat monimutkaisempia kuin julkisuus usein esittää.

Eurooppalaisessa Suomessa hävettiin suomettumista, mutta samalla löytyi pienestä maastamme Kremlin myötäjuoksijaa Suposta, Fortumista, Jokereista, entisistä pääministereistä, etc. Totta kai suuremmat panokset on laitettu suurempiin tekijöihin. Kreml on varmasti yrittänyt hämmentää Amerikkaa ihan kaikilla tasoilla ja kaikissa poliittista tai taloudellista valtaa käyttävissä yhteisöissä. Mutta Trumpin syyttäminen Venäjän invaasiosta Ukrainaan on yksinkertaisesti typerää. Trump ei johtanut Valkoista taloa vuonna 2014 kun tämä räikeä kansainvälisen oikeuden vastainen hyökkäys alkoi. Miten yhtenäisesti ja millaisella voimalla tämä vielä Trumpista vapaa länsi vastasi? Saksalaiset suunnittelivat uusia kaasuputkia Venäjältä omaan ja koko Euroopan käyttöön ja kasvattivat vuosia Putinin sotakassaa, suomalaiset sukkuloivat Kremlin kauppamiehinä, Ruotsi pohti voiko vieläkin pitää leikkiarmeijaa, Obama jutteli venäläisille jatkuvasti venyvistä punaisista linjoista Syyriassa ja myönsi Ukrainalle sotilasapuna vähän kypäriä ja suojaliivejä. Oikeastiko vasta Trumpin valtaantulo, Trump joka puheistaan huolimatta satsasi lisää amerikkalaisten varoja Itä-Euroopan suojaamiseksi, rohkaisi Putinia toimimaan? Entä millainen vaikutus oli Bidenin toteuttamalla Afganistanista vetäytymisellä? Kabulin lentokentän kaaos tarjosi Kremlille varsin hykerryttävää kuvaa lännen voimasta, puolisen vuotta ennen Ukrainan sodan toisen vaiheen käynnistymistä.

Miksi Venäjä halusi Trumpista presidentin vuonna 2016?

Koska se uskoi Trumpin heikentävän Yhdysvaltoja sekä kaivavan maata läntisen yhteistyön alta.

Miksi Venäjä halusi Trumpin jatkavan presidenttinä vuonna 2020?

Koska Trump oli onnistunut heikentämään Yhdysvaltoja sekä kaivamaan maata läntisen yhteistyön alta, ja Kreml uskoi Trumpin voivan jatkaa hyvää työtään heidän hyödyllisenä idioottinaan.

Miksi Venäjä halusi Trumpin kautta heikentää Yhdysvaltoja sekä kaivaa maata läntisen yhteistyön alta?

Jotta se voisi ajaa voimallisemmin omia rikollis-imperialistisia tavoitteitaan Ukrainassa ja muilla alueilla, jotka se kuvittelee kuuluvan omaan etupiiriinsä.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Niin, tähän Wallacen viestiin on helppo yhtyä. Saksalta ihmeellistä venkoilua edelleen. Euroopan täytyy kantaa yhteisesti vastuuta Ukrainan sekä koko maanosamme puolustamisesta.

Tuo on niin turhaa tuo Saksan venkoilu, mikäli oikeasti syynä on tuo eskaloitumisen pelko, ja se että Saksa vedettäisiin sotaan mukaan. Venäjä on tosiaan näitä punaisia linjoja vedellyt aikaisemminkin, ja kaikenlaiset pitkän kantaman aseet piti olla se ehdoton punainen linja, mikä tarkoittaa ydiniskuja tai vähintäänkin avointa sotaa Venäjän ja lännen välille.

Mitä Venäjä teki kun USA alkoi lähettää HIMARS:eja Ukrainaan? Terrorisoi ukrainalaista siviiliväestöä. Mitä Venäjä teki kun Iso-Britannia alkoi lähettää Storm Shadoweja Ukrainaan? Terrorisoi ukrainalaista siviiliväestöä. Mitä Venäjä teki kun Ranska alkoi lähettää Scalpeja Ukrainaan? Terrorisoi ukrainalaista siviiliväestöä. Mitä Venäjä on tehnyt sodan alusta asti, jo ennen kuin länsi alkoi lähettämään mitään muuta kuin pelkkää puolustusaseistusta? Terrorisoinut ukrainalaista siviiliväestöä. Onko USA mukana sodassa? Onko Iso-Britannia mukana sodassa? Onko Ranska mukana sodassa?

Mikä tuosta Tauruksesta nyt tekisi sen ratkaisevan tekijän, että juuri nyt sitten Venäjä päättäisi, että nyt ollaan sodassa NATO:n kanssa ja laittaisi ytimet ilmaan? No Tauruksen kantama nyt on vielä pidempi kuin brittien ja ranskalaisten vastineen, mutta käsittääkseni niilläkin yltää Kertshin siltaan, eikä Iso-Britannia ja Ranska ole vieläkään sodassa Venäjän kanssa. Enkä usko, että olisivat sitä vaikka joku Storm Shadow -isku pistäisi Kertshin sillan soiroksi.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell

Ei saatana - Venäjän eristäminen on johtanut siihen, että Suomessa haistaan ja kutistaan. Kun ei ole mm enää polttopuuta. Toki täällä on haisevia ja kutisevia, yleensä syynä on tosin alkoholi ja senkään osalta ei olla riippuvaisia Venäjästä.

Kyllä hyökkäyssota aiheuttaa Venäjällä harhoja laidasta laitaan.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Viimeksi muokattu:

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Ei tässä ole kyse mistään Trumpin valkopesusta. En ole mikään Trump-fani, yksistään jo Trumpin kommentti: "En lue kirjoja", estää minua ottamasta kaveria ihan vakavasti. Mutta koska itse kyllä luen kirjoja, tunnen erilaisista taustoista tulevia amerikkalaisia, olen seurannut amerikkalaisten diplomaattien ja vaikuttajien toimintaa Lähi-idässä, niin uskallan asettua välillä mörköä, välillä Putinin kaveria huutavan eurooppalaisen "sivistyneistön" ulkokehälle. Asiat ovat monimutkaisempia kuin julkisuus usein esittää.

Eurooppalaisessa Suomessa hävettiin suomettumista, mutta samalla löytyi pienestä maastamme Kremlin myötäjuoksijaa Suposta, Fortumista, Jokereista, entisistä pääministereistä, etc. Totta kai suuremmat panokset on laitettu suurempiin tekijöihin. Kreml on varmasti yrittänyt hämmentää Amerikkaa ihan kaikilla tasoilla ja kaikissa poliittista tai taloudellista valtaa käyttävissä yhteisöissä. Mutta Trumpin syyttäminen Venäjän invaasiosta Ukrainaan on yksinkertaisesti typerää. Trump ei johtanut Valkoista taloa vuonna 2014 kun tämä räikeä kansainvälisen oikeuden vastainen hyökkäys alkoi. Miten yhtenäisesti ja millaisella voimalla tämä vielä Trumpista vapaa länsi vastasi? Saksalaiset suunnittelivat uusia kaasuputkia Venäjältä omaan ja koko Euroopan käyttöön ja kasvattivat vuosia Putinin sotakassaa, suomalaiset sukkuloivat Kremlin kauppamiehinä, Ruotsi pohti voiko vieläkin pitää leikkiarmeijaa, Obama jutteli venäläisille jatkuvasti venyvistä punaisista linjoista Syyriassa ja myönsi Ukrainalle sotilasapuna vähän kypäriä ja suojaliivejä. Oikeastiko vasta Trumpin valtaantulo, Trump joka puheistaan huolimatta satsasi lisää amerikkalaisten varoja Itä-Euroopan suojaamiseksi, rohkaisi Putinia toimimaan? Entä millainen vaikutus oli Bidenin toteuttamalla Afganistanista vetäytymisellä? Kabulin lentokentän kaaos tarjosi Kremlille varsin hykerryttävää kuvaa lännen voimasta, puolisen vuotta ennen Ukrainan sodan toisen vaiheen käynnistymistä.

I sense the strong smell of kaalisoppa here.
 
Alejandro

Jäsen
I sense the strong smell of kaalisoppa here.
Erittäin rakentava viesti. Mikä tuossa lainauksessa on erityisesti väärin tai Venäjä-mielistä? Vai mitä oikein tarkoitat? On Trumpista henkilönä mitä mieltä tahansa, niin Venäjän suhteen hän näytti olevan monessakin asiassa valitettavan oikeassa. Tietysti hänkin teki käsittämättömän typeriä virheitä, kuten heitti maansa tiedustelun bussin alle Helsingissä, mutta se ei muuta hänen oikeaksi osoittautuneita arvioitaan vääriksi.
 
Tuamas

Jäsen
1996 Tsetsenia. Koko maa ihan kuralla, mutta sotivat sitkeäst. Ottivat aikalisän (tai hävivisivät 1. erän) ja pistivät koko maan matalaksi.
Koko järjestelmä on rakennettu toimimaan sekasorrossa, vakaissa oloissa ei sitten toimikkaan.
Isänmaallista porukkaa, joka kestää kurjuutta. Yhteiskunta avoimesti väkivaltaa ihaileva.
Ei ole hävinnyt ikinä kenellekkään. Kerta se olisi ensimmäinen, mutta vedonlyöntiä harrastavana betsit yleensä voittavalle on todennäköistä kertoimienlaskijoilla.

Ennen vetolapun pistämistä kannattaa tutustua historiaan edes vähän alusta.

Kun Venäjä on hyökännyt, menestystä on tullut lähinnä silloin, kun vastassa ei ole armeijaa, vaan pieni määrä sissejä tai ei vastarintaa lainkaan.

Tsetseniassa ottivat turpiin ensimmäisessä sodassa max. 30 000 sotilaan vahvuiselta tsetseeni”armeijalta” vailla kunnon kalustoa ja toisella kierroksella saivat tosiaan vihdoin kukistettua alle 20 000 vahvuudella toimineen heikosti varustellun armeijan, joskin jäivät kymmeneksi vuodeksi kiinni sissisotaan.

Sitä ennen edellinen kierros, jossa oli aitoa vastarintaa, oli Afganistania vastaan, jossa paikalliset kukistivat (taas huomattavasti hyökkääjää pienemmin joukoin ja heikommalla kalustolla, kuten Tsetsenian ensimmäisessä sodassa) venäläishyökkääjät.

Venäjä/NL ei ole koskaan pärjännyt hyökkäyssodassa, Venäjä on tosiaan pärjännyt historiassakin hienosti, kun maahan on hyökätty ja Rodinaa on pitänyt puolustaa viimeiseen mieheen.
 
Ei saatana - Venäjän eristäminen on johtanut siihen, että Suomessa haistaan ja kutistaan. Kun ei ole mm enää polttopuuta. Toki täällä on haisevia ja kutisevia, yleensä syynä on tosin alkoholi ja senkään osalta ei olla riippuvaisia Venäjästä.

Kyllä hyökkäyssota aiheuttaa Venäjällä harhoja laidasta laitaan.
Näissä on se hyvä puoli että jos täällä asuvat regimen kannattajat näkee noita telkkarissa/netissä, ymmärtävät kuinka paljon ryysyn uutisiin voi luottaa.
 
LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
I sense the strong smell of kaalisoppa here.
Nyt on kyllä oikeasti anteeksipyynnön paikka. Olen kerännyt henkilökohtaisesti kymmenien tuhansien eurojen arvosta tavaraa Ukrainan armeijalle, droneja, sammuttimia, kenttäsairaalan tarvikkeistoa, juoksuhaudankynttilöitä, aggregaatteja, kuljetuskaluston tarvikkeita, etc. Olen myös henkilökohtaisesti toimittanut näitä pakettiautolla Ukrainan rajalle, autot jäävät myös Ukrainan armeijan käyttöön. Olen saanut kuvia näistä autoista maalattuna armeijan maastoväreillä, osa myös jo taistelukentällä tuhoutuneita. Nyt pitäisi taas lähteä viemään Pajeroa täynnä edellä mainittuja tavaroita. Olen tainnut myös tänne kirjoittaa viime keväällä pyynnön kyseisistä tarpeista. Että ihan pikkasen jotain jotain rajaa tähän maalittamiseen. Jonkun parikymppisen? räkänokan "hajuaisti", voi perkele.
 
Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kyllä oma toiveikkuus sodan suhteen on ottanut nyt viime aikoina vähän hittiä. Läpimurtoja ei ole nyt tulossa, Ja Venäjä pystyy ylläpitämään nykyisenlaista sotaa vielä pitkään, puhutaan useista vuosista.

Toki positiivistakin, eli ei nyt mikään viittaa siihenkään, että Venäjä pystyisi myöskään uusiin aluevaltauksiin. Jäätyvä tilanne kuitenkin pelaa valitettavasti enemmän Venäjän pussiin, ja lisäksi Ukrainan huolena on myös lännen ja USA:n sotaväsymys, josta alkanut merkkejä näkyä. Nyt pitää ymmärtää, että tätä ei saa antaa Venäjälle. Etenkin Euroopassa, jenkeillä nyt on periaatteessa varaa jättää soppa eurooppalaisille, mutta virheeksi tuonkin näkisin, jos sen tekevät.
 
Hittiä voi meidän toiveikkuus ilman muuta ottaa, mutta on Ukraina enemmän saavuttanut 2023 aikana kuin monet asiantuntijatkaan kertovat. Esimerkiksi Venäjän Mustanmeren laivasto nyt käytännössä tuhottu tai pakotettu siirtymään muihin satamiin. Samoin on tuhottu laivaston johtokeskus Sevastopolissa. Ison-Britannian apulaispuolustusministeri James Heappey rinnasti Mustanmeren tapahtumia Venäjän joukkojen vetäytymiseen Harkovan alueen kaupungeista vuosi sitten.

@Mojo linkitti lähteen tätä kirjoittaessa.

Ukraina on siis murtanut Venäjän merisaarron ja tämä on isompi asia. Maahyökkäyksestä Ukrainalta puuttuu tarvittava luokkaa 4-6 kertainen ylivoima. Miinoitukset ovat toinen osaeste, koska Venäjä on miinoittanut syvyyssuunnassa rintamaa ei satoja metrejä vaan kilometrejä. Venäjä tuskin enää yrittää varsinaista hyökkäystä vaan keskittyy puolustamiseen. Puolustaminen on rakennettu niin hyvin, että Ukraina ei oikeastaan pääse läpi. Jäädytys on Venäjän tavoite ja sitten katseet talveen ja myöhemmin mahdollisesti Trumpiin.

Ukraina tulee jatkamaan maahyökkäystä talvellakin. Kurajutut yms voi unohtaa.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Erittäin rakentava viesti. Mikä tuossa lainauksessa on erityisesti väärin tai Venäjä-mielistä?
Lieventävänä asianhaarana haluan huomauttaa, että ulkoasultaan kyseinen viesti oli vatnikeille tyypillinen "wall of text", ja kun aihepiiri vielä vähän liippasi, niin ymmärrän erehtymisen. Eli @LuKi kappalejako kuntoon, teksti on tosi raskasta luettavaa tuollaisenaan. Mutta massiivinen arvostus toki muuten sille työlle mitä teet.
Tägätään myös @Uuhis #97
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Kummallisia reaktioita kyllä saanut täällä todistaa käyttäjiä @adolf ja @LuKi kohtaan, vaikka pelataan kaikki selvästi samassa joukkueessa.
Todellakin. Minuakin sanottiin kesällä trolliksi ja en edes muista miksi, kun kyseenalaistin Ukrainan viimeaikaisen sotamenestyksen ja otin esille hypoteettisen vaihtoehdon aselevosta, koska asemat eivät ole muuttuneet puoleen vuoteen mihinkään eikä Venäjää ollut saatu peräännytettyä yhtään. Katsotaan mitä syksyllä käy, se voi aiheuttaa edistystä tai sitten ei. Toivotaan että aiheuttaa.

Ihan järkyttävä punainen vaate joillekin että edes nostaa tiettyjä vaihtoehtoja esiin ääneen. Ei tässä venäjämielisiä olla varmastikaan kukaan pätkääkään, joten nuokin tägäämiesi käyttäjien saamat kommentit ovat suoraan sanoen hävyttömiä.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Jossain vaiheessa täälläkin ihmeteltiin sitä, että Venäjä käyttää epätarkkoja ilmatorjuntaohjuksia näihin terroripommituksiin. En tiedä oliko tässä muistotilaisuuteen tehdyssä iskussa käytössä sellainen, mutta pari viikkoa sitten tapasin työmatkalla ukrainalaismiehen, joka selitti asiaa.

Mies itse asui Länsi-Ukrainassa pienessä kaupungissa, jossa ilmahälytyksiä oli usein, koska ohjuksista ei voi tietää kohdetta etukäteen. Niinpä heidän kotikaupungissaan annettiin hälytys esimerkiksi aina, kun MIG-31:t nousevat ilmaan Valko-Venäjällä. Siitä kuulemma ehtii suojaan, koska 900 km/h kulkevalla risteilyohjuksella kestää se 20-30 min lentää heidän kaupunkiinsa. Lisäksi ilmatorjunta voi onnistua pysäyttämään nuo.

Hän kuitenkin kertoi Dniprossa asuvasta kaveristaan, jonka elämä on vaikeampaa. Sinne Venäjä ampuu joskus 8000 km/h kulkevia ilmatorjuntaohjuksia 200-300 kilometrin päästä. S-300 kiitää tuon matkan noin minuutissa. Kun ohjus laukaistaan, kukaan ei ehdi suojaan eikä it ehdi tehdä yhtään mitään. Mikään it-ohjus ei myöskään saa tuota kiinni. Tämä Dniprossa asuva kaveri toimii opettajana ja lapset käyvät kuulemma koulua pommarissa, jottei tuollainen hyökkäys pääse yllättämään.

Nuo ovat siis epätarkkoja ja kantama on rajallinen (300-400 km), mutta niillä pystytään yllättämään ukrainalaiset.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Ukraina on siis murtanut Venäjän merisaarron ja tämä on isompi asia. Maahyökkäyksestä Ukrainalta puuttuu tarvittava luokkaa 4-6 kertainen ylivoima. Miinoitukset ovat toinen osaeste, koska Venäjä on miinoittanut syvyyssuunnassa rintamaa ei satoja metrejä vaan kilometrejä. Venäjä tuskin enää yrittää varsinaista hyökkäystä vaan keskittyy puolustamiseen. Puolustaminen on rakennettu niin hyvin, että Ukraina ei oikeastaan pääse läpi. Jäädytys on Venäjän tavoite ja sitten katseet talveen ja myöhemmin mahdollisesti Trumpiin.

Ukraina tulee jatkamaan maahyökkäystä talvellakin. Kurajutut yms voi unohtaa.
Jaksan luottaa siihen, että Ukraina jatkaa venäläisten huoltoyhteyksien ja tykistön moukarointia.
Jos uutiset parin S-300 ja S-400 ohjusaseman tuhoamisesta pitävät paikkansa, on se paha isku venäläisille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös