Tässä ketjussa tuossa vähän aiemmin useampikin kirjoittaja pohti sodan lopputulosta. Oletan, että keskustelu nojasi tähän YLE:n uutisoimaan juttuun:
Yhdysvaltalainen Samuel Charap antoi haastattelun Ylelle. Hän on Rand Corporation -tutkimuslaitoksen vanhempi politiikan tutkija.
yle.fi
Otetaan pari lainausta:
Ukrainan sotaa seuraavat yhdysvaltalaiset asiantuntijat ovat jakaantuneet kahteen, suurin piirtein yhtä suureen leiriin suhtautumisessa sodan ratkaisuun, sanoo [Tuomas] Forsberg. Toiset arvioivat Ukrainan voittavan ja toiset katsovat Charapin tapaan sodan päättyvän ratkaisemattomaan tilanteeseen. Lisäksi pieni osa uskoo Venäjän voittoon.
Se, miten sodan arvioidaan loppuvan sisältää monia muuttujia, ja jokainen asiantuntija arvioi niitä eri tavalla. Ensinnäkin, mitä pidetään voittona ja mitä tappiona, niin Ukrainalle kuin Venäjällekin? Kuinka pitkälle tilannetta arvioidaan: arvioidaanko kuuman sodan vaihetta vai pidemmälle? Sitten se, että miten sodan arvioidaan kehittyvän rintamalla ja millä aikataululla. Ja siitä sitten se, että miten valtioiden ajatellaan kehittyvän sotatilanteen muuttuessa.
Tutkija Samuel Charap katsoo, että sodanjälkeinen menestyvä, demokraattinen ja länteen kääntynyt Ukraina edustaisi aitoa strategista voittoa.
Näin toki, mutta Ukrainan kääntyminen vahvasti länsimieliseksi voi laukaista myös Venäjällä arvaamattomia kehityskulkuja. Isona peikkonahan Putinin regime on kokenut sen, että värivallankumoukset leviävät Venäjällekin.
Charap katsoo, että edes Ukrainan menestyksekäs vastahyökkäys ei ratkaisisi sotaa.
Tästä olen ja olen ollut samaa mieltä. Ei menestyksekäs vastahyökkäys sellaisenaan ratkaise sotaa, ei - se riippuu täysin siitä, miten tilanne kehittyy sen seurauksena. Itse näen, että Venäjällä, sen kansalla ja johdolla on silläkin oma rajallinen sietokykynsä, jota sotatoimet tappioilla syövät tai onnistumisilla kasvattavat. Esimerkiksi minun ja Charapin arvio tuosta sietokyvystä sekä sen kehittymisestä voivat erota toisistaan.
Tutkija arvioi, että todennäköisin lopputulos sotaan on jonkinlainen aselepo. Se lopettaisi niin sanotun kuuman sodan mutta ei Ukrainan ja Venäjän välistä laajempaa konfliktia. Aseleposopimus ei ratkaise esimerkiksi kansainvälisten rajojen sijaintia. ... Charap sanoo Ylelle pitävänsä mahdollisena, että aselepoon päädytään vasta vuosien kuluttua.
Tähän minäkin uskon. En siis usko, että heti päästään neuvottelemaan rauhasta ja tulitauostakin päästään neuvottelemaan vasta, kun molempien voimavarat on käytetty. Mutta millaisissa olosuhteissa pysyvämpi tulitauko alkaa, niin sillä on mielestäni vaikutusta siihen, miten tilanne siitä etenee.
Lisäys: Niin - Venäjää on melko mahdottoman vaikea taivutella mihinkään muuhun rauhansopimukseen kuin sellaiseen, jossa se saa pitää Ukrainan alueita eikä sen tarvitse korvata mitään. Siitä sen on helppo jatkaa sitten hetken hengähdystauon jälkeen. Jos vaikka Venäjä joutuisi vetäytymään Ukrainasta, niin ei se ala rauhansopimuksesta neuvottelemaan. Se ylläpitää sotatilaa vaikka hamaan tappiin saakka ja ammuskelee tykeillä ja raketeilla aina, kun niitä tulee ulos tehtaiden linjastoilta.
Charap nostaa artikkelissaan malliksi Korean aselevon. Etelä- ja Pohjois-Korea ovat teknisesti edelleen sodassa keskenään. Molemmat vaativat koko Korean niemimaata itselleen. Silti 1950-luvulla alkanut aselepo on pitkälti pitänyt. ... Korean kaltainen epätyydyttävä lopputulos on Charapista todennäköisin tapa, jolla sota Ukrainassa päättyy.
Jo sodan alkuvaiheessa viime keväänä mietin, että yksi sodan todennäköisistä kehityskuluista on juuri tämä Pohjois-Korean tie. Se tapahtuu silloin, jos Venäjän nykyjohto onnistuu rakentamaan riittävän kovalla kädellä kasassa pidetyn diktatuurin. Tässä asiantuntijoilla on varmasti eroa sen suhteen, että kuinka todennäköisenä kukakin pitää sitä, että Venäjän nykyjohto pystyy säilyttämään asemansa myös silloin, jos kaikkien uhrausten jäljiltä ei ole mitään saavutusta esiteltävissä.
Kyllä minä yhdyn niihin arvioihin, että Venäjällä on pitkät perinteet hyvin keskusjohtoisesta hallinnosta, ja jos armeija pysyy yhtenäisenä ja johdon takana, niin aika vaikeaa tulee olemaan johdon kaataminen.
– Hyvää on se, että ruvetaan miettimään, mikä loppupeli on ja kuinka voidaan päästä rauhaan, [Tuomas] Forsberg sanoo.
Minustakin on ihan aiheellista myös vaikkapa tällä palstalla pohtia sitä, että millainen sodan "loppupeli" on. Mutta kuten sanottu, siihen minusta liittyy tekijöitä, joiden ennakoiminen on miltei mahdotonta. Siksi en pidä mitään lopputulosta täysin mahdottomana, vaan jaan ne mieluummin eri kategorioihin Suomen, Euroopan ja Ukrainan kannalta. On toivottavia lopputuloksia, on epätoivottavia lopputuloksia. Lisäksi pitää huomioida mm. se, että vaikka Ukraina ja Venäjä saisivat joskus aikaan jonkinlaisen tulitauon kaltaisen jäätyneen tilanteen, se ei vielä tarkoita sitä, että Venäjän ja länsimaiden välillä olisi jonkinlainen "tulitauko" - matka suhteiden minkäänlaiseen normalisointiin voi olla pitkä.
