Ei se ole hullu joka pyytää…Tuo asevoimien supistaminen on mahdoton hyväksyä. Semmoista ei voi sopimukseen sisällyttää mitenkään.
Vähän jäitä kuitenkin hattuun suomeen hyökkäämisen suhteen. Kyllä venäjä haluaisi jotain hyötyä hyökkäyksellään. Mitä se saisi, no metsää, kun ei täällä juuri muuta olekaan. Hyökkäys ukrainaan johtui luonnonvaroista ja ukrainan halusta liittyä Natoon.Siinä tapauksessa jokaisen kannattaa ostaa perus taisteluvarusteet, jotka kuluttaja pystyy hankkimaan, aloittaa ampumaharrastus, liikkua aktiivisesti ja sijoittaa puolustusteollisuuteen. Kaikki alueet mitä ryssä saa ovat signaali siitä, että heidän ei tarvitse pelätä yhtään mitään. Seuraava rationaalinen askel on yhdistää Valko-Venäjä itseensä. Jonka jälkeen eskaloidaan konflikti takaisin Ukrainaan tai Baltiaan. Tai Suomeen. Tai vaihtoehtoisesti erota reservistä ja muuttaa Espanjaan tai Uuteen-Seelantiin.
Tämä ei ole sodanlietsontaa, vaan realismia.
Ei ole lainkaan realistinen peruste. Miksi ei olisi tehnyt sitä ajat sitten.Putinille riittää hyödyksi myös ihan alueiden laajennus. Eli ei kannata tuudittautua mihinkään.
Vähän jäitä kuitenkin hattuun suomeen hyökkäämisen suhteen. Kyllä venäjä haluaisi jotain hyötyä hyökkäyksellään. Mitä se saisi, no metsää, kun ei täällä juuri muuta olekaan. Hyökkäys ukrainaan johtui luonnonvaroista ja ukrainan halusta liittyä Natoon.
Putin olisi jo hyökännyt ajat sitten, jos suomen valloitushaluja olisi ollut. Liian paljon näkee tätä pelon lietsontaa aikuisilta ihmisiltä, niin välillä pakko avautua.
Realismia nyt kehiin. Nimimerkillä ei putinisti.
Espanja, Ranska, Italia ja oikeastaan kaikki nuo etelä ja keski -euroopan maat ovat historiansa puolesta kaikkea muuta kuin hannu hanhia. Siellä on sodittu satoja vuosia ennen tätä nykyaikaa. Joten jos heillä nyt on ihan hyvä asema niin tämä tukee sitä teoriaa, että jokaisen kansan on sotansa sodittava ennemmin tai myöhemmin. Ja jos etsit rauhaa niin valmistaudu sotaan.Espanja, kuten kaikki muutkin ns. Välimeren maat (Ranskaa en tähän kategoriaan laske.) ovat unionin nettosaajia ja enemmän tai vähemmän melkoisia "Hannu Hanhiahan" he kieltämättä ovat, mitä tulee valtionsa sijaintiin. Sotilaallista uhkaa ei ole näköpiirissä mistään suunnasta ja muutenkin sellainen "huoleton Muumilaakso" koko Iberian niemimaa esim.
Ei toki siinä, varmaan aika monella meistäkin olisi sama pöyhkeä asenne, mikäli sattuisimme olemaan espanjalaisia. Sillä ettei espanjalaisilla ole huolta huomisesta, ei toki sinänsä heitä pidä syyttää, mutta kun heidänkin ainoaa sotilaallista uhan edellä on 4-6 puskurivaltiota, odottaisi heiltä tiettyä solidaarisuutta myös geopoliittisesti huonon sijainnin maita kohtaan.
No kyllä tuo on. Venäjällä vain aluksi tärkeämpiäkin kohteita, kuten nyt Ukraina erityisesti ja muut entiset neuvostoalueet. Pietarin ja Muurmanskin puskurina Venäjä myös ihan aidosti näkee Suomen alueilla strategista merkitystä, vaikka Putinin vanhan imperiumin romantisoinnin jättäisi pienemmälle painolle.Ei ole lainkaan realistinen peruste. Miksi ei olisi tehnyt sitä ajat sitten.
Ja kyllä se putlerkin mietti haittoja verrattuna hyötyyn.
Tämäpä juuri. Jos putler ei ole osoittanut ennen Natoon liittymistä mitään mielenkiintoa suomeen, niin miten se nyt olisi. Kyllä se on myöhäistä viimeistään nyt.Tätä järjenvastaista pelkäämistä tuntuu olevan ilmassa taas enemmän kuin mitään muuta.
Sanotaanko nyt näin, että mikään ei viittaa siihen, että Venäjän omat strategiset tavoitteet olisivat muuttuneet. Niihin tavoitteisiin ei lukeudu NATO-Suomi. Ei tässä todennäköisesti ensimmäisenä listalla olla, mutta Baltia on jo toinen kysymys.Vähän jäitä kuitenkin hattuun suomeen hyökkäämisen suhteen. Kyllä venäjä haluaisi jotain hyötyä hyökkäyksellään. Mitä se saisi, no metsää, kun ei täällä juuri muuta olekaan. Hyökkäys ukrainaan johtui luonnonvaroista ja ukrainan halusta liittyä Natoon.
Putin olisi jo hyökännyt ajat sitten, jos suomen valloitushaluja olisi ollut. Liian paljon näkee tätä pelon lietsontaa aikuisilta ihmisiltä, niin välillä pakko avautua.
Realismia nyt kehiin. Nimimerkillä ei putinisti.
Lisänä tietenkin ukrainan varsin läheinen suhde venäjään/neuvostoliittoon viime vuosikymmeniltä ja putlerin kaunat Zelenskyyn ym.No kyllä tuo on. Venäjällä vain aluksi tärkeämpiäkin kohteita, kuten nyt Ukraina erityisesti ja muut entiset neuvostoalueet. Pietarin ja Muurmanskin puskurina Venäjä myös ihan aidosti näkee Suomen alueilla strategista merkitystä, vaikka Putinin vanhan imperiumin romantisoinnin jättäisi pienemmälle painolle.
Myös Ukrainan tapauksessa haitat ovat ylittäneet hyödyt jo melkein heti sodan alusta, mutta vielä vaan jatkuu. Ukrainassa toki viljapeltoja, mineraaleja jne., mutta suhteutettuna Venäjän olemassa oleviin luonnonvaroihin nuo eivät ole kovin realistinen peruste hyökkäyssodalle myöskään.
Kyllä. Ja en nyt siis itsekään erityisemmin halua mitään sotaa lietsoa, ei Suomi nyt mikään ensisijainen tai edes todennäköinen kohde ole. Se on kuitenkin oikeasti fakta, että Venäjän pitkän tähtäimen strategiaan kuuluu uusi maailmanjärjestys, jossa sillä on etupiirinsä ja Nato ei ole rajoilla. Tuosta voi hyvinkin joutua tinkimään, ainakin hyvin pitkään, mutta jos nyt esimerkiksi Balttiassa jotain yrittävät vaikkapa Suwalkin suhteen, niin kyllähän siinä Suomikin konfliktiin joutuisi varmasti osallistumaan.Lisänä tietenkin ukrainan varsin läheinen suhde venäjään/neuvostoliittoon viime vuosikymmeniltä ja putlerin kaunat Zelenskyyn ym.
Vähän jäitä kuitenkin hattuun suomeen hyökkäämisen suhteen. Kyllä venäjä haluaisi jotain hyötyä hyökkäyksellään. Mitä se saisi, no metsää, kun ei täällä juuri muuta olekaan. Hyökkäys ukrainaan johtui luonnonvaroista ja ukrainan halusta liittyä Natoon.
Putinille riittää hyödyksi myös ihan alueiden laajennus. Eli ei kannata tuudittautua mihinkään.
Kyllä minusta syy hyökätä Ukrainaan on pääsääntöisesti vain se, että Putin haikailee Neuvostoliiton tai Venäjän imperiumin palauttamista. Tätä asiaa analysoitiin todella monelta kannalta silloin 2022-2023. Ukrainalla on luonnonvaroja, kyllä, ja Ukraina on "vilja-aitta", kyllä. Mutta niin on Venäjäkin. Ukrainassa ei ole oikein mitään sellaista, mitä Venäjällä ei olisi.Ei ole lainkaan realistinen peruste. Miksi ei olisi tehnyt sitä ajat sitten. Ja kyllä se putlerkin mietti haittoja verrattuna hyötyyn.
Lisätään vielä, että tokihan Venäjä laski, ja oikein laskikin, että noita Euroopan ulkopuolisia alueita saavat ryöstää suht vapaasti, joten sieltä voi aloittaa vähän heikommallakin kyvyllä. Ukrainan suhteen sitten aliarvioivat Ukrainan kyvyt ja lännen tuen, joskin Krimin suhteen ehkä toisin päin, ja siksikin meni sitten mannerhyökkäyksen osalta arviot pieleen.Kyllä minusta syy hyökätä Ukrainaan on pääsääntöisesti vain se, että Putin haikailee Neuvostoliiton tai Venäjän imperiumin palauttamista. Tätä asiaa analysoitiin todella monelta kannalta silloin 2022-2023. Ukrainalla on luonnonvaroja, kyllä, ja Ukraina on "vilja-aitta", kyllä. Mutta niin on Venäjäkin. Ukrainassa ei ole oikein mitään sellaista, mitä Venäjällä ei olisi.
Sitähän pohdittiin kovasti, että syy hyökätä olisi poliittinen eli Venäjä haluaisi pelata Ukrainan pois Euroopan kaasumarkkinoilta pitääkseen Euroopan omassa otteessaan. Tai muilta luonnonvaramarkkinoilta. Se saattoi olla alkuun jonkinlaisena tekijänä, mutta se tavoite meni kyllä ihan reisille.
Eli kyllä, olen @I am not Jesus :n kanssa samaa mieltä: pelkkä aluelaajennus riittää Putinille syyksi hyökätä. Kun kysyt, että miksei ole tehnyt jo ajat sitten, niin Venäjällä on ollut tässä muitakin kohteita kuin Suomi, kuten vaikkapa Tsetsenia, Georgia ja Ukraina. Eli sen verran realistinen Putin on Venäjän imperiumin palauttamisessa, että pyrkii olemaan lähtemättä monen rintaman sotaan. Ja jos mahdollista, niin käyttää "pehmeitä keinoja" kuten Valko-Venäjän tapauksessa. Valko-Venäjä on käytännössä tulossa osaksi Venäjää, koska sillä ei oikein tällä hetkellä ole vaihtoehtoja: sehän toimii (tai toimi) Venäjän tukialueena Ukrainan sodassa.
Suomi tuskin on ensimmäisenä Venäjän listalla eikä varsinkaan Nato-jäsenyyden jäljiltä. Silti Venäjän toimiin ei kannata etsiä sellaisia syitä, jotka meistä tuntuisivat järjelliseltä, vaan niiden on tunnuttava järjellisiltä ja tavoitettavilta Venäjän johdon mielestä.
En tiedä onko oikea ketju, mutta Elina Valtosesta voi olla ylpeä.
Nyt on puhuttu, että USA ja Trump on pettämässä Ukrainan tekemällä diilin Venäjän kanssa. (Silloinhan Venäjä ei koe sotilaallista tappiota Ukrainassa, Kremlin regime ei kaadu eikä länsivastainen propaganda lopu Venäjällä.) USA ja Trump eivät petä nyt pelkästään Ukrainaa, vaan myös muutaman muun Euroopan maan. Tätä asiaa minun mielestä muutaman Euroopan maan olisi pitänyt toitottaa erittäin kovaäänisesti läntiselle Euroopalle ja USA:lle, mutta minun mielestä valitettavasti on kyllä ollut aika hiljaista. Tuo asia pitäisi myös läntisellä Euroopalla ja USA:lla ymmärtää.
Todisteita sille, että tukirahat on menneet korruptoituneisiin taskuihin ja 100 vanhaa tankkia menivät mustaanpörssiin myyntiin?No tässäkin kannattaa vähän miettiä mille jenkeistä ajatus tuntuu, että maahan on pumpattu 350 miljardia massia josta suurin osa on mennyt johtajien taskuun eikä sotaponnisteluihin.
Se että maa on yksi maailman korruptoituneimmista olisi pitänyt Bidenin väen tajuta, mutta todellisuus näyttää olleen se, että rahaa on vain kierrätetty taskusta toiseen. Saa siinä sitten ihmetellä miksei sotaponnistelut maistu.
Olihan se jo lähdöstä aika erikoista kun (Belgia vai Hollanti?) lahjoitetiin 100 vanhaa tankkia, jotka löytyy muutamassa viikossa mustastapörssistä myynnistä.
Eli jos nyt sitten itketään "bussin alle heittämisestä" niin varmaan olisi kannattanut miettiä sitä ahneuttaan siellä päättäjänä vähän pidemmälle. Ei ne sotilaat tuollaista johtajaa ansaitse kun henkiä kuitenkin menetetty miljoonia.
Eihän Putin ole vielä ehtinyt hyökätä Suomeen, sillä ensin pitää valloittaa Ukraina, Georgia, Kazakstan ja Valko-Venäjä. Baltian maatkin ovat listalla ennen Suomea. On Putin kuitenkin maininnut, että Venäjän keisarikunnalle kuuluneet alueet on pyrittävä palauttamaan Venäjälle, joten varmasti ollaan listalla suunnilleen samoilla sijoilla Puolan kanssa ja taatusti ennen Alaskaa. Se on sitten eri asia miten pitkälle Putin listallaan ehtii ennen kuin joku iskee kunnolla nyrkin pöytään.Vähän jäitä kuitenkin hattuun suomeen hyökkäämisen suhteen. Kyllä venäjä haluaisi jotain hyötyä hyökkäyksellään. Mitä se saisi, no metsää, kun ei täällä juuri muuta olekaan. Hyökkäys ukrainaan johtui luonnonvaroista ja ukrainan halusta liittyä Natoon.
Putin olisi jo hyökännyt ajat sitten, jos suomen valloitushaluja olisi ollut. Liian paljon näkee tätä pelon lietsontaa aikuisilta ihmisiltä, niin välillä pakko avautua.
Realismia nyt kehiin. Nimimerkillä ei putinisti.