Tasaiseen tahtiinhan Suomi on avustuksia Ukrainaan lähettänyt, puolustustarvikkeiden ja muun materiaalituen lisäksi humanitaarista apua sekä varoja kehitysyhteistyöhön. Avustusten kaikkea sisältöähän ei myöskään ole julkisuuteen kerrottu ja oikein hyvä niin. Eli kyllähän Suomi on hyvin ollut rintamassa mukana, toki täytyy muistaa se, että omaa puolustusta ei voida unohtaa tässäkään tilanteessa ja sen mukaanhan on toimittu ja toimitaan varmasti jatkossakin. Parannettavaahan löytyy aina, sitähän ei tietty voi kieltää.Toivottavasti myös Suomi valmistelee seuraavan paketin lähettämistä Ukrainan avuksi. Koko puolustuksemme kun on loppujen lopuksi suunniteltu Venäjää vastaan, niin paremmassa käytössä kalusto on heikentämässä Venäjää Ukrainassa, kuin seisomassa varastossa täällä.
Tietysti koko Euroopan täytyisi ottaa yhteisesti suurempaa roolia Ukrainan aseistamisessa, koska edelleen olemme liian riippuvaisia USA:n (Britanniaa unohtamatta) roolista Euroopan kriiseissä. Nyt taas vaikuttaa, että otetaan askelia parempaan suuntaan EU:n suurimpien valtioiden toimesta ja toivottavasti päästään paremman "omavaraisuuden" asteelle näissäkin asioissa.