Mainos

Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 325 374
  • 66 058

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Tuo false flag tuli mulla ekana mieleen, kun tuosta tulitaukoehdotuksesta tuli tieto. En tosin ajatellut niin pitkälle, että sitä käytettäisiin keppihevosena jo pitkään huhuttuun tammikuun liikekannallepanoon.

Toivottavasti jää toteutumatta.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ymmärrän tuon, että nuo terveiset aiheuttavat monessa ns. tappamisella mässäilyn tai huvittelun reaktion. Ei se omaan ajatusmaailmaankaan oikein istu. Sen sijaan, kuten todettu, niin mielestäni tärkeintä nyt kuitenkin on päämäärään pääseminen eli Ukrainan tukeminen sodan voittamiseksi. Siksi jokainen lahjoitus on arvokas ja toivotaan, että lahjoitetut varat käytetään tehokkaasti.
Päämäärä on tärkein, mutta onhan tuo vastenmielistä, että istutaan kotona turvassa pieruverkkareissa ja jaetaan sosiaalisessa mediassa kuvaa kranaatista, johon on maksanut perkele-kirjoituksen.

Arvostan Sofi Oksasen kirjallista tuotantoa ja kykyä yhteiskunnallisessa keskustelussa, mutta jotenkin toivoisi hänen pääsevän tällaisen yläpuolelle. Oksanen on sanonut, ettei pysty poistumaan kotoaan ilman meikkiä, joten ehkä tällä tavalla kokee pystyvänsä osallistumaan sotaan.

Minusta on hienoa, että Suomessa jotkut ajattelevat muutakin kuin aseellista sodankäyntiä ja ihmiset osallistuvat muun muassa lämmityskaminoiden toimittamiseen siviileille.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Kun Ukraina taistelee faktisesti Suomen ja Euroopan vapauden puolesta, pidän nimikoituja ammuksia oikeana tapana tukea ukrainalaisia yhteisessä sodassamme. Se tuo omalla tavallaan rintaman lähemmäksi, kuten tässä Euroopan vapautta koskevassa sodassa kuuluukin.
 
Jeffrey

Jäsen
Päämäärä on tärkein, mutta onhan tuo vastenmielistä, että istutaan kotona turvassa pieruverkkareissa ja jaetaan sosiaalisessa mediassa kuvaa kranaatista, johon on maksanut perkele-kirjoituksen.

Arvostan Sofi Oksasen kirjallista tuotantoa ja kykyä yhteiskunnallisessa keskustelussa, mutta jotenkin toivoisi hänen pääsevän tällaisen yläpuolelle. Oksanen on sanonut, ettei pysty poistumaan kotoaan ilman meikkiä, joten ehkä tällä tavalla kokee pystyvänsä osallistumaan sotaan.

Uskon, että tietyistä ihmisryhmistä tulisi enemmänkin tämänkaltaisen Ukrainan tukemisen arvostelua mikäli Oksanen ei olisi liittynyt tähän joukkoon mukaan.

Kyllä itsekin hätkähdin kun ensimmäisen tähän kampanjaan kuuluvan kuvan näin. Ajattelen nyt kuitenkin, että se hätkähdys johtui siitä ettei tällaseen ole totuttu ja toisaalta se olisi ollut helppo leimata valkoisten heterosetämiesten sikailuksi ilman Oksasen tukea.

En nyt kuitenkaan näe hirveästi eroa sillä jos sodan tukemista vauhditetaan kranaattikuvilla tai nälkäapua vauhditetaan nälänhädästä kärsivän kuvalla ja mahdollisesti hyvin samankaltaisella "kiitoskirjeellä" omalta "kummilta".
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Päämäärä on tärkein, mutta onhan tuo vastenmielistä, että istutaan kotona turvassa pieruverkkareissa ja jaetaan sosiaalisessa mediassa kuvaa kranaatista, johon on maksanut perkele-kirjoituksen.

Arvostan Sofi Oksasen kirjallista tuotantoa ja kykyä yhteiskunnallisessa keskustelussa, mutta jotenkin toivoisi hänen pääsevän tällaisen yläpuolelle. Oksanen on sanonut, ettei pysty poistumaan kotoaan ilman meikkiä, joten ehkä tällä tavalla kokee pystyvänsä osallistumaan sotaan.

Minusta on hienoa, että Suomessa jotkut ajattelevat muutakin kuin aseellista sodankäyntiä ja ihmiset osallistuvat muun muassa lämmityskaminoiden toimittamiseen siviileille.
Mielestäni Sofi Oksanen laskeutuu jopa älykkäästi omalta tasoltaan niidenkin kansankerrosten tasolle, joita kranaattitervehdyskeräykseen osallistuminen puhuttelee. Sofi käyttää tunnettuuttaan hyväksi saadakseen muutkin avaamaan rahapussinsa hyvän asian puolesta.

Tosin minulla ei ole selkeää kuvaa, mihin suomalaisten kranaattilahjoitusrahat ovat todellisuudessa ohjautuneet, kun rahojen on kerrottu päätyvän ”Ukrainan armeijan hyväksi”. Oletan kuitenkin, että Martin, Sofin ja monen muun kolehtiroposet ovat hyödyttäneet oikeaa asiaa tavalla tai toisella.

Keräyksellä saadaan toki vain hyvin pieni määrä tukea Ukrainalle sodankäynnin mittakaavassa, mutta pienikin apu toimii oikeaan suuntaan. Mielestäni rahasumman suuruutta merkittävämpi asia on se, että keräys aktivoi omalta osaltaan kansainvälistä yhteisöä tukemaan Ukrainaa. Varmaankin osa lahjoittajista kokee kranaatin kylkeen maksamansa viestin kautta lahjoituksensa konkreettiseksi tuen osoitukseksi paitsi Ukrainan puolesta, niin myös hyökkääjää vastaan.
 
Fordél

Jäsen
Päämäärä on tärkein, mutta onhan tuo vastenmielistä, että istutaan kotona turvassa pieruverkkareissa ja jaetaan sosiaalisessa mediassa kuvaa kranaatista, johon on maksanut perkele-kirjoituksen.
Olisiko parempi, että istuisi pieruverkkareissa kotona eikä kiinnittäisi mitään huomiota koko asiaan? Jos ei, en ymmärrä kritiikkiä tätä toimintaa kohtaan.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Puhelu jossa venäläinen kertoo vaimolleen, että kaikki ukrainalaiset pitää tappaa koska ne on kasvatettu vihaamaan venäläisiä. Ja Ukrainaa ei tule enää ikinä olemaan.

Hersonissa paria paloasemaa pommitettu (Yhdessä kuvassa peitelty ruumis ja toisessa kuvassa ruumiin käsi pilkottaa peitteen alta)

Venäjän laivasto lahoaa. Kuznetsovin lisäksi ydinkäyttöinen risteilijä Nakhimov käyttökelvoton.
 
Viimeksi muokattu:

Alejandro

Jäsen
Oksanen on sanonut, ettei pysty poistumaan kotoaan ilman meikkiä, joten ehkä tällä tavalla kokee pystyvänsä osallistumaan sotaan.
En kyllä ymmärrä miten Oksasen meikkaaminen liittyy kranaattikeskusteluun, mutta ilmeisesti hän on tällä barbaarisella kuvalahjoituksellaan päässyt ihosi alle. Todella harmillista.
Minusta on hienoa, että Suomessa jotkut ajattelevat muutakin kuin aseellista sodankäyntiä ja ihmiset osallistuvat muun muassa lämmityskaminoiden toimittamiseen siviileille.
Niinpä. On myös hienoa ymmärtää, että ei noilla kuvalahjoituksilla hankita aseita Ukrainalle. Tappovehkeitä toimitetaan onneksi ihan valtiotasolla.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Mielestäni Sofi Oksanen laskeutuu jopa älykkäästi omalta tasoltaan niidenkin kansankerrosten tasolle, joita kranaattitervehdyskeräykseen osallistuminen puhuttelee. Sofi käyttää tunnettuuttaan hyväksi saadakseen muutkin avaamaan rahapussinsa hyvän asian puolesta.

Tosin minulla ei ole selkeää kuvaa, mihin suomalaisten kranaattilahjoitusrahat ovat todellisuudessa ohjautuneet, kun rahojen on kerrottu päätyvän ”Ukrainan armeijan hyväksi”. Oletan kuitenkin, että Martin, Sofin ja monen muun kolehtiroposet ovat hyödyttäneet oikeaa asiaa tavalla tai toisella.

Keräyksellä saadaan toki vain hyvin pieni määrä tukea Ukrainalle sodankäynnin mittakaavassa, mutta pienikin apu toimii oikeaan suuntaan. Mielestäni rahasumman suuruutta merkittävämpi asia on se, että keräys aktivoi omalta osaltaan kansainvälistä yhteisöä tukemaan Ukrainaa. Varmaankin osa lahjoittajista kokee kranaatin kylkeen maksamansa viestin kautta lahjoituksensa konkreettiseksi tuen osoitukseksi paitsi Ukrainan puolesta, niin myös hyökkääjää vastaan.
Uskoisin tuon olevan siinä määrin näkyvää tekemistä nimettyine ammuksineen ja muine vekottimineen että Ukrainan asevoimilla on varmasti korkeimmalle tasolle asti tieto sekä keräyksen (tai mainostilaahan tässä tavallaan myydään) olemassaolosta, että tuottojen käytöstä. Liian näkyvää touhua että voisi olla kusetus siis. Eli tuo yleinen kritiikki siitä miten nämäkin rahat menee oikeasti korruptoituneiden ukrainalaisten povareihin on perusteettomampaa kuin monen muun keräyksen suhteen (ja ylipäätään vahvasti mahorkankatkuista, vaikka toki sotatilasta pyrkivät hyötymään täydellisen moraalittomat visvasyylät myös muualla kuin itäisessä paskavaltiossa). Pienistä rahoista on toki kyse, mutta näkyvyys melko suuri ja kokonaisuuden kannalta tämäkin on Ukrainalle ihan selvä voitto propagandasodassa niin kauan kun taustat ovat kunnossa ja rahat menevät oikeaan osoitteeseen.

Tuo nimettyjen ammusten sponssaaminen (joissa pitää edelleen myös muistaa, että ne ammukset ja muut vehkeet on jo olemassa ja niitä joka tapauksessa käytettäisiin) on lähinnä erittäin äänekäs ja näkyvä itäisen paskamaan kritisoinnin muoto. Ilmoitetaan rehvakkaasti että raiskaajaterroristeja ei enää pelätä ja että saisivat tunkeutua takaisin omille mailleen. Toki tuossa on myös järkyttävän tragedian karnevalisointia ja sotapornoiluakin mukana, mutta kokonaisuudessaan tuntuisi olevan lähinnä semmoinen mahdollisimman konkreettinen keskisormennäyttö nimenomaan itäpaskan mafiapäälliköille että heitä ei haluta tunkioltaan paitsi sotarikostuomioistuimeen.

Mitä noiden lahjoitus/myyntivarojen käytöstä on ollut juttua, niin siellä ostetaan lähinnä sodankäyntiä tukevia tarvikkeita. Nuo ovat samaan tyyliin olennaisia kuin ne ammukset ja vehkeet ja toisaalta samaan tyyliin olennaisia kuin siviileille hankittava tuki. Itäinen paskavaltio on kuitenkin osoittanut jälleen kerran vailla epäilyksen häivää, miten parasta ja ainoaa toimivaa rauhan edistämistä, on kyetä suojautumaan imperialistisilta hirviöentiteeteiltä sotilaallisesti, kun niillä ei ole muita faktisia pidäkkeitä kuin voiman pelko. Ukrainan siviileitä ei pidemmän päälle lämmittäisi liian kanssa jos armeijalle kohdistettu tuki vaihdettaisiin pelkkään humanitääriseen, kun siellä olisi pikapuoliin raiskaajaterroristi viemässä sen humanitäärisen itäpaskan maille ja samaan syssyyn veisi ukrainalaissiviililtä hengen tai vähintään vapauden.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Ei tajua. Mikä tuon putlerin tulitaukoilmoituksen funktio oli? Yleensähän kaikessa on kuitenkin joku ajatus, vaikka typeräkin, takana. Rybyissäkin varmasti tiedettiin, että yhtään ketään ei usko tuota ilmoitusta ja samalla tiedettiin, että sitä aiotaan rikkoa heti.

Mikä idea?
 
Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Sisäpolitiikkaa. Nyt propagandakanavat voivat avautua kuinka Ukraina ei tätäkään kädenojennusta ottanut vastaan vaan natsit jatkaa rauhanturvaajien pommittamista.

Ensimmäiset "tulitauon" aikaiset ukrainalaiset uhrit jo tulleet. Yllättyneet parijonoon.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Olisiko parempi, että istuisi pieruverkkareissa kotona eikä kiinnittäisi mitään huomiota koko asiaan? Jos ei, en ymmärrä kritiikkiä tätä toimintaa kohtaan.
Ei tietenkään. Ihmeellinen kysymys.

En nyt kuitenkaan näe hirveästi eroa sillä jos sodan tukemista vauhditetaan kranaattikuvilla tai nälkäapua vauhditetaan nälänhädästä kärsivän kuvalla ja mahdollisesti hyvin samankaltaisella "kiitoskirjeellä" omalta "kummilta".
En minäkään. Tai sanotaan, että jälkimmäinen on jopa vastenmielisempää ja todella karnevalisoi varsinaisen ongelman.

Lahjoituksissa en tietenkään näe mitään vikaa, mutta sen näen, että sillä kerätään itselleen huomiota sosiaalisessa mediassa.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei tajua. Mikä tuon putlerin tulitaukoilmoituksen funktio oli? Yleensähän kaikessa on kuitenkin joku ajatus, vaikka typeräkin, takana. Rybyissäkin varmasti tiedettiin, että yhtään ketään ei usko tuota ilmoitusta ja samalla tiedettiin, että sitä aiotaan rikkoa heti.

Mikä idea?

Kai tuolla saadaan oma kansa vielä vahvemmin erikoisoperaation taakse.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kranaattitervehdyksistä tuli se mieleen, että ne eivät ole mikään uusi asia. Suomalaisetkin ovat käyttäneet niitä jatkosodan aikana. Vaikka tekstillä ei ole ollut mitään sotilaallista merkitystä, niin psykologinen vaikutus sotilaiden mielialaan on varmasti ollut tuntuva. Vähän samanlaista ilmiötä uskoisin olevan taustalla näissä Ukrainalta ostetuissa tervehdyksissäkin. Nekin voivat toimia lahjoittajilla vähän samalla tavalla. Saa sanoa suoraan mielipiteensä venäläisille.

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kranaattitervehdyksistä tuli se mieleen, että ne eivät ole mikään uusi asia. Suomalaisetkin ovat käyttäneet niitä jatkosodan aikana.
Minusta siinä on merkittävä ero, kirjoittaako tervehdyksen sodassa mukana oleva vai ulkopuolelta seuraava henkilö, joka hakee tervehdyksellään huomiota sosiaalisessa mediassa.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minusta siinä on merkittävä ero, kirjoittaako tervehdyksen sodassa mukana oleva vai ulkopuolelta seuraava henkilö, joka hakee tervehdyksellään huomiota sosiaalisessa mediassa.

Onko se, että halutaan huomiota sosiaalisessa mediassa, lopulta edes kovin merkittävä syy tuolle? Ehkä joillain on, mutta suomalaiset ovat tuonne laittaneet terveisiä sen verran paljon, etten millään usko suuressa mittakaavassa olevan kyse tuosta. Suurimmalla osalla uskoisin taustalla olevan nimenomaan sen, että tuota kautta tulee fiilis, että voi oikeasti vähän "maksaa kalavelkoja itäiselle naapurille" - jos nyt ei omakohtaisia kokemuksia ole, niin maksetaan sitten vähän siltä ajalta, jolloin saimme kansana itse kärsiä samalla tavalla kuin Ukraina nyt.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Päivän Hullu Hullu Maailma (tietäjät tietää)

UFO alas

No UFO tarkoittaa tunnistamatonta lentävää esinettä. Voihan se olla ihan mitä vaan lentävää mitä venäläiset ei tunnista.
Ei tajua. Mikä tuon putlerin tulitaukoilmoituksen funktio oli? Yleensähän kaikessa on kuitenkin joku ajatus, vaikka typeräkin, takana. Rybyissäkin varmasti tiedettiin, että yhtään ketään ei usko tuota ilmoitusta ja samalla tiedettiin, että sitä aiotaan rikkoa heti.

Mikä idea?
Tosiaan sisäpolittiikka aika isona osan. Haetaan sodalle ja mobilisaatiolle kannatusta
Kuinka sopivaa olisikaan, jos juuri näiden tuntien aikana tapahtuisi räjähdys jossakin venäläisten parakeissa. Tai ortodoksikirkossa lähellä rajaa. Tai jossakin syvemmällä Venäjällä.

Jotakin sellaista kuin Mainilan laukaukset vuonna 1939. Jotain mistä voisi vierittää syyn Ukrainalle.

Se lisäisi heti sodan kannatusta Venäjällä ja antaisi hallinnolle ”moraalisen oikeutuksen” lähes mihin tahansa: uuteen liikekannallepanoon, sotatilan julistukseen, yhä järeämpiin aseisiin.

NÄIN minun ajatukseni kulki ”tulitauosta” kuullessani, mutta samalla tiesin, että vaikka kuinka analysoin viestiä, Venäjällä se uppoaa ihmisiin siten, miten he jo valmiiksi ovat asenteensa lukinneet.

--

”Tapahtuiko tänään jotakin? Ukrainalaiset yrittivät pilata meidän uudenvuoden ja joulun juhlintamme valheilla liikekannallepanon alkamisesta Venäjällä. Me julistimmekin tulitauon. Minun mielestäni se kertoo kaiken. Se osoittaa, että me olemme valon puolella taistelussa pahaa vastaan.”

35-vuotias Ivan taas analysoi: ”Jos ajattelemme sotaa šakkipelinä – eli ei vain voima vaan myös viisaus ratkaisee – tämä on hyvä siirto. Oli tulitauon taustalla mitkä syyt tahansa, se kertoo, että Venäjää ei hallitse vanha, hullu idiootti, kuten lännessä uskotaan. Hullu idiootti olisi Zelenskyi, jos hän ei yhdy tulitaukoon.”

---
”Se [tulitauko] olisi voinut olla aika hyvä propaganda-ase. Mutta vain ”olisi voinut olla”, koska a) vaikka määräys tulitauosta sanoitettiin, on selvää, että valheelliset sanat eivät ole määräys vaan ehdotus. b) Sanoista huolimatta kukaan eivät todella noudata tulitaukoa. Eivät varsinkaan Kadyrovin valeuskonsoturit tai Prigožinin paholaiset.”
----
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Siellä taitaa olla pari telakalla olevaa laivaa korjauskelvottomia - hyppyri Kusnetzov ja ydinkäyttöinen Nakhimov.

Lähde

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minusta siinä on merkittävä ero, kirjoittaako tervehdyksen sodassa mukana oleva vai ulkopuolelta seuraava henkilö, joka hakee tervehdyksellään huomiota sosiaalisessa mediassa.

Olen samaa mieltä periaatteessa mutta toisaalta tässä on hienosti valjastettu somemaailman jatkuva huomionkipeys ja ihan vain sosiaalisuuskin hyvän asian puolesta.

Toisaalta huomio voi olla myös sitä, että muistutetaan toisillekin mahdollisuudesta auttaa. Uskoisin, että tieto siitä että muut suomalaiset (ja nimenomaan seuraamani henkilöt) tukevat Ukrainaa rahallisesti lisää yksittäisen kansalaisen todennäköisyyttä tukea Ukrainaa.

Ottaen huomioon miten hirveä sota on käynnissä, näen aivan täysin naurettavana ja vahingollisenakin lillukanvarsikeskusteluna sen, onko jossain tietyssä auttamistavassa ehkä kenties jotain marginaalista "ongelmallisuutta" verrattuna "parempiin" tapoihin.

HS:n jutussa Oksasen kerrotaan tiivistäneen viisaasti:

Sofi Oksanen puolestaan muistuttaa vallitsevasta todellisuudesta, jossa vain liberaalien demokratioiden kansalaiset ihmettelevät, ovatko huumori, ironia tai anekdootit sallittuja tällaisessa kontekstissa.

Jos tervehdyslahjoituksissa on ongelmallisuutta, mikä on aivan hyvin mahdollista ja todennäköistäkin, ihan kuin sotaan liittyvässä toiminnassa ei väistämättä olisi, pidän siitä syyllistämistä huomattavasti ongelmallisempana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös