Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 10 289 758
  • 62 343
Juuri näin.

Kansan keskuudessa koko tämä NATOn 5-artiklan käyttö on kyllä huolella kärjistetty. Ihan kuin NATO olisi jokin ruutitynnyri, joka vain odottaa sitä pienintäkin kipinää räjähtääkseen. Joissain medioissakin kirjoitettiin kuinka hilkulla ydin/maailmansodan syttyminen nyt oli.

Vaikka kyseessä olisikin ollut Venäjän harhaohjus, niin ei tämän tyyppinen tapaus silti aiheuttaisi mitään NATOn syöksymistä totaaliseen sotaan, vaikka varmasti voimakas reaktio tulisikin.
Johtuu monen muun asian tavoin nykymaailman pitkästä pehmeästi jaksosta. Ihmiset ei muista mitä vaikkapa kylmä sotakin pahimmillaan oli, jossa tiedustelukoneita ammuttu alas puolin ja toisin, muita hämäriä operaatioita syvällä vastustajan alueella, sukellusvene-insidenttejä jnejne.

Nyt sitten kun sitä mennyttä ei muisteta, niin harhautunut ohjus nähdään pahimpana tapahtumana sitten toisen maailmansodan.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Olisiko voinut käydä niin, että Ukraina on ampunut ohjuksen tarkoituksella Puolaan yrittäen naamioida sen mahdollisimman hyvin venäläisten tekosiksi ja saada näin NATO ripeisiin toimiin Venäjää vastaan?
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Juuri näin.

Kansan keskuudessa koko tämä NATOn 5-artiklan käyttö on kyllä huolella kärjistetty. Ihan kuin NATO olisi jokin ruutitynnyri, joka vain odottaa sitä pienintäkin kipinää räjähtääkseen. Joissain medioissakin kirjoitettiin kuinka hilkulla ydin/maailmansodan syttyminen nyt oli.

Vaikka kyseessä olisikin ollut Venäjän harhaohjus, niin ei tämän tyyppinen tapaus silti aiheuttaisi mitään NATOn syöksymistä totaaliseen sotaan, vaikka varmasti voimakas reaktio tulisikin.
Joo, just tätä samaa tuumailin itsekin, että eihän se 5. artiklan käyttöön otto tarkoita sitä että heti hyppää ukot laatikkoon ja lähdetään suin päin höökimään. Se 5. artiklan käyttöön ottohan tarkoittaa sitä, että muilla jäsenmailla on velvollisuus puolustaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata, mutta se menee tiettyjen proseduurien mukaan ja jokaisella maalla on myös mahdollisuus itse valita se kuinka tuon tekee.

NATO:ssa varmastikin on erilaisille skenaarioille olemassa hyvinkin valmiita toimintasuunnitelmia, ja veikkaisin että tuollaisen melko todennäköisesti vahingossa tapahtuneen "hyökkäyksen" varalle on myös jo mietittynä toimintamallit, ja en usko että ne sisältää sitä että lähdetään heti höökimään täysillä päälle.

Jos vaikka olisi nyt huomattukin, että Venäjä on nuo Puolaan lentäneet ohjukset laukaissut, ja 5. artikla katsottu tarpeelliseksi ottaa käyttöön, niin en välttämättä usko että seuraukset olisi olleet sellaiset että NATO-joukot olisi marssineet heti Ukrainaan pistämään ryssää päihin. Ennemminkin luulen, että tuo olisi todennäköisesti hoidettu toimittamalla Ukrainaan lisää aseistusta ja parantamalla sen ilmapuolustuskykyä, ja mahdollisesti pohdittu jotain lentokieltoalueen perustamista.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Olisiko voinut käydä niin, että Ukraina on ampunut ohjuksen tarkoituksella Puolaan yrittäen naamioida sen mahdollisimman hyvin venäläisten tekosiksi ja saada näin NATO ripeisiin toimiin Venäjää vastaan?
Se olisi kyllä Ukrainalta ihan järkyttävä virhearvio! Siinä aliarvioitaisiin aika tavalla länsimaiden kyky tunnistaa ohjuksia ja sitä, mistä ne ovat tulleet.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Olisiko voinut käydä niin, että Ukraina on ampunut ohjuksen tarkoituksella Puolaan yrittäen naamioida sen mahdollisimman hyvin venäläisten tekosiksi ja saada näin NATO ripeisiin toimiin Venäjää vastaan?
Ottaisiko Ukraina näin suuren riskin tilanteessa jossa sillä ei nyt mitään ihan huutavaa hätää ole? Näen tuossa paljon enemmän riskejä kuin hyötyjä, kun Ukraina jo nyt saa kuitenkin melko tanakasti aineellista tukea NATO-maista ja he ovat taistelukentälläkin päässeet selkeästi niskan päälle ja heillä ei vaikuttaisi olevan mitään vaaraa romahduksesta. Tuossa olisi kuitenkin todella iso riski jäädä kiinni, ja seuraukset voisi olla Ukrainalle ihan katastrofaaliset mikäli se tyrehdyttäisi NATO-maiden avun kaluston, koulutuksen ja tiedustelun suhteen.

Ukraina on kuitenkin toiminut melko rationaalisesti koko ajan, niin en uskoa että he lähtisivät juuri tässä nykyisessä tilanteessa noin riskaabeliin liikkeeseen.
 
Tuamas

Jäsen
Olisiko voinut käydä niin, että Ukraina on ampunut ohjuksen tarkoituksella Puolaan yrittäen naamioida sen mahdollisimman hyvin venäläisten tekosiksi ja saada näin NATO ripeisiin toimiin Venäjää vastaan?

Tämä olisi Ukrainalta järisyttävän suuri taktinen ja strateginen virhearvio, tällaisia Ukraina on vähemmän konfliktin aikana tehnyt ja vaikea uskoa että näin olisi tapahtunut nytkään.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Totuuden selvittäminen on hyvä asia, mutta en ole ihan varma siitä, että juuri nyt kannattaa isoon ääneen väittää tukijoita vastaan.
Ei todellakaan jo pelkästään sen takia, että myös tätä palstaa voidaan käyttää hyväksi, kun trollien tarkoitus on osoittaa, ettei lännessä luoteta omiin.

Täytyy olla tarkkana, kun esittää kritiikkiä ja epäilyksiä.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Venäläiset ovat todistaneet tyhmyytensä useasti, mutta tässä taas selitellään asiaa koordinaateilla. Spekulointia aiheesta YouTubessa.

Tietynlainen outo maku tässä hommassa on, mutta se on mitä se on.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Itse näen että todennäköisin skenaario ohjusasiassa on kutakuinkin:
- Venäläinen on vahingossa asettanut x/y koordinaattiparin ristiin. y-suuntainen on luettu Kiovan riviltä ja x-koordinaatti Lviv:stä. Sopivasti osuu juuri tuohon osumapaikkaan ja molemmat kaupungit ovat lähtökohtaisesti niitä paikkoja joita Venäjä pyrkii tulittamaan.
- Nato tietää tilanteen ja on varmasti varoittanut Venäjää asiasta. Sotaan ei kuitenkaan vielä lähdetä yhden rajan väärälle puolelle osuneen harhalaukauksen takia.
- Ukraina ei ole täysin tyytyväinen siihen ettei Nato tule sotilaallisesti avuksi, vaikka Naton jäsenmaahan osui venäläinen ohjus.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Ukrainan tarkoitus voi hyvinkin olla, että yllä kuvaamasi "varteenotettava epäily" jää elämään, vaikka he hyvin tietävät ampuneensa ohjuksen. Ajan kanssa uudet uutiset venäläisten hirmuteoista ja ukrainalaisten sotamenestyksestä peittävät tämän alleen.
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Aika turha täällä väittää ettei venäläinen sotilas olisi sitkeä.

Siellä oli joku laivastopamppu tehnyt itsemurhan, ampunut itseään rintaan 5 kertaa, neljällä eri pistoolilla. Tuo jos mikä vaatii sitkeyttä.

Tosin uutiset vielä ovat vähän ristiriitaisia.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Loistava nimi tällä liettualaisella dronella

Tämän päivän ilmaiskuja

Tässä pari päivää vanha torjunta video

Edit:
Tämän mukaan myös ukrainalaiset otetaan mukaan tutkimaan Puolaan iskeytynyttä ohjusta tai ohjuksen jäänteitä

Viimeksi muokattu:

Morgoth

Jäsen
- Ukraina ei ole täysin tyytyväinen siihen ettei Nato tule sotilaallisesti avuksi, vaikka Naton jäsenmaahan osui venäläinen ohjus

Väite: Biden hermostui puhelimessa Zelenskyin vaatimuksiin (IS)

Vanha uutinen, mutta Zelenskyn kannattaisi olla menemättä liian pitkälle tässä ohjusasiassakin. Selvästi tässä on päätetty ettei pari kuollutta puolalaista maajussia ole syy aloittaa "kolmatta maailmansotaa", vaikka Venäjä olisi jopa tarkoituksella sen tehnyt. En ymmärrä mitä hän voi edes voittaa tässä. Ehkä joskus vuosien kuluttua saamme lukea mitä kulisseissa tapahtuu ja mikä on esim. todellinen syy miksei Ukrainalle ole annettu ohjuksia joilla yltää se noin 300 km.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Israelilta lupa toimittaa asejärjestelmiä, joissa on israelilaisia komponentteja

Tuon aiemman videon iskussa Dniproon on loukkaantunu 14 ihmistä.

Nova Kakohvka on edelleen kokonaan Venäjän joukkojen hallussa. aiemmin paikalla kävi ukrainalaisia tiedustelujoukkoja joista on kuvakin olemassa kun ne on Nova Kakohvkan reunamilla.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toden totta. Vaikka tilanne Puolassa ja kuka iskun takana oli, onkin saanut nyt merkittävämmän osan uutisoinnista, ei ole syytä unohtaa, että nimenomaan Venäjä on jatkanut terroristista hyökkäystään myös eilen ja tänään.
 
Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aika turha täällä väittää ettei venäläinen sotilas olisi sitkeä.

Siellä oli joku laivastopamppu tehnyt itsemurhan, ampunut itseään rintaan 5 kertaa, neljällä eri pistoolilla. Tuo jos mikä vaatii sitkeyttä.

Tosin uutiset vielä ovat vähän ristiriitaisia.
Seuraava itsemurhan tehnyt löytyy hirtettynä kädet selän taakse sidottuna, kirves keskellä otsaa, tervattuna höyhenillä, niin venäläisten lähteiden mukaan varmaan oudompia itsemurhiakin on tapahtunut.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille

Obasan

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei todellakaan jo pelkästään sen takia, että myös tätä palstaa voidaan käyttää hyväksi, kun trollien tarkoitus on osoittaa, ettei lännessä luoteta omiin.

Täytyy olla tarkkana, kun esittää kritiikkiä ja epäilyksiä.
Tätä juuri tarkoitin, hienoa että joku ymmärtää. Toivottavasti trollit eivät ymmärrä viestiäni ja pääse jyvälle tästä kritiikin hyssyttelystä, siitähän ne vasta innostuisivat.
Ehkä sinunkaan ei tarvitse tästä palstasta olla huolissasi, mutta Zelenskyin puheet esimerkiksi G20 kokouksen yhteydessä saavat jo jonkin verran näkyvyyttä. On melko ikävää vetää näkyvästi mattoa tukijoiden alta. Eikä sekään varsinaisesti sada Ukrainan laariin, jos heidän väitteet venäjän laukaisemista ohjuksista osoittautuvat valheeksi.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Luen parhaillaan Tieteen kuvalehti Historia-lehden 18/20222 numeroa. Siinä käsiteltiin Neuvostoliiton Afgaanistanin sotaa, ja ihan samanlaista ollut meininki silloinkin venäläisten toimesta, kuin nyt Ukrainan sodassa: Kun sota ei mene odotusten mukaisesti, Kohdistetaan raakuus siviilikohteisiin tuhomalla taloja ja surmaten lapsia ja naisia, siellä sotiville Neuvostoliiton sotilaille oli kerrottu, että he olivat Afganistanissa auttamassa ssen kansaa taistelemaan imperialistia ja islamilaisia kapinallisia vastaan, Afghanistanin sotaa ei kutsuttu sodaksi, vaan sitä väitettiin välttämättömäksi puuttumiseksi konfliktiin, jossa Afganistanin kansa oli uhattuna.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse näen että todennäköisin skenaario ohjusasiassa on kutakuinkin:
- Venäläinen on vahingossa asettanut x/y koordinaattiparin ristiin. y-suuntainen on luettu Kiovan riviltä ja x-koordinaatti Lviv:stä. Sopivasti osuu juuri tuohon osumapaikkaan ja molemmat kaupungit ovat lähtökohtaisesti niitä paikkoja joita Venäjä pyrkii tulittamaan.

Paitsi että ei osu. Pistin tästä eilen tähän ketjuun, ja noilla koordinaateilla osumapaikka on juuri ja juuri Puolan puolella rajaa. Mutta tämä mediassa kerrottu kylän nimi sijaitsee kauempana. Ja sen koordinaatit eivät ole ne, mitkä tässä laajalle levinneessä väitteessä esiintyvät.

Hauska teoria, mutta helposti osoitettavissa vääräksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös