Ilmeisesti Hersoinin suunnassa UA jatkanut etenemistään. Lisäksi meneillään olevaan torninheittokisaan on örkeiltä tullut varteenotettava ehdokas. Vaunun miehistökin mahtunee tuhkakuppiin. Linkki Youtuuppiin ja siellä EspersoTV:n uutiseen;
Tiivistettynä, miten venäläisessä keskusteluohjelmassa eilen sodasta puhuttiin:
Epäilen. Twiitti oli poikinut hyviä vastauksia ja liikenne (niiden vastauksien mukaan) sujuu entiseen malliin. Uskon kuitenkin, että ne pitbullit tappelee siellä maton alla ja voittaja ryömii luun kanssa esiin, jos noin Martti J. Karia ja alkuperäistä ilmaisijaa Churchillia lainatakseni :)
Saatiinhan Uusimaakin kiinni mitättömillä syillä, mutta maan rajoja ei saada. Käsittämätöntä.Viisumiasia tarttee saada muutettua, mun mielestä on typerää vedota johonkin EU:hun jos kaikki muut EU - Venäjä -rajamaat ovat kyenneet kieltämään Venäläisten maahantulon. Silloin pitää Suomenkin pystyä.
Janus Putkonen luennoi Ukrainasta ja juutalaisista. Kuulostaa siltä, että copiumin lisäksi on maistunut perinteisempi soppakin. Kuinkas lähellä UA on tuota Putkosen majapaikkaa tällä hetkellä?
Se oiskin kun kohta ois Twitterissä videoita polvillaan ja kädet niskan takana lattialla joraavasta Putinista, taustalla soi T.A.T.U. ja keittiön tasolla on kasa vehnäjauhoja.Kyllä tuo Putinin Sotsiin pakeneminen tarkoittaa joko poliittisen tilanteensa tai terveytensä heikkenemistä.
Tai sitten kohta kertoo, kuinka lähti hakemaan pitkäksi viikonlopuksi iloa ja valoa ja onnellisia asioita.
Laillisia asioita.
Lisää huhuja, tosin en tiedä onko lähde sama kuin aikaisemmassa twiitissä.
Jokohan Joutsenlampi pyörii jämäneukkujen kuvaputkessa?
Lisää huhuja, tosin en tiedä onko lähde sama kuin aikaisemmassa twiitissä.
Jokohan Joutsenlampi pyörii jämäneukkujen kuvaputkessa?
Tämä tili on kohtuullisesti perillä asioista, vaikka kenttätiedoissa on hakemista niin ollut usein varovainen muotoiluissaan, joten saattaapi tuo oikeasti olla kiinni. Ehkä huollossa kuin kaasuputki.
Putin on ymmärtänyt, että ei "pikku huvilalllaan" välttämättä enää monta kertaa ehdi käydä.Kyllä tuo Putinin Sotsiin pakeneminen tarkoittaa joko poliittisen tilanteensa tai terveytensä heikkenemistä.
Tai sitten kohta kertoo, kuinka lähti hakemaan pitkäksi viikonlopuksi iloa ja valoa ja onnellisia asioita.
Laillisia asioita.
Mitä siinä alkuperäisessä oli?Taisi olla väärä hälytys, kun kerran Twiitti poistettu. Ehdin nähdä alkuperäisen, ja mielestäni aika hyvin asioista perillä olleen tilin seulan läpi se oli mennyt, mikä jonkin verran lisäsi uskottavuutta. Olisiko nyt tapahtunut se "tilastotappio"?
Moskovan kehätie suljettu?
Mahtaakohan olla totta...
Mitä siinä alkuperäisessä oli?
Mitä siinä alkuperäisessä oli?
Liittokansleri korosti myös Ukrainan ja Venäjän viljakuljetukset turvaavan sopimuksen sekä Zaporižžjan ydinvoimalaitoksen turvallisuuden takaamisen tärkeyttä.
Venäjä ilmeisesti virallisesti esitti rauhanneuvotteluja:
Kertoo kyl epätoivosta.
Maailman paskin supersankari - Z-mies.Ja oikeastaan ihan kuvaavaa sekin, että 1/4 Z-miehistä on niitä "vähän fiksumpia" ja 3/4 on sitten... noh... entisiä Z-miehiä.