Kaksi ääripäätä rajakeskustelussa ovat nykyinen avoin käytäntö ja hyvin tiukka linja. Molemmat tuntuvat huonoilta vaihtoehdoilta, kirjoittaa HS:n toimituspäällikkö Esa Mäkinen.
www.hs.fi
Kirjoittajan tarkoitusperät ovat varmasti hyvät. Teoriassa tämä olisi tietysti kaunis ajatus, mutta käytännössä ihan mahdotonta toteuttaa. Ongelmaksi tässä muodostuu se, että jos emme "rankaise Babushkojaan vierailulle odottavia lapsenlapsia ja vallan kulmia nakertavia kirjailijoita", kuten kirjoittaja itse sanoo, niin sellaista linjausta on aivan mahdotonta tehdä, että myös ne sotaa kannattavat Gevalia-mummot jäävät viranomaisten haaviin ja viisumit jäävät saamatta.
Mihin se linja oikein vedetään, ja miten sitä valvotaan, että minne se ihminen oikeasti täällä Suomessa tai muualla Euroopassa menee? Vastaus tietenkin tulee jo ihan yleisistä eurooppalaisista arvoistamme: Ei mitenkään. Tämä pitäisi kuitenkin jo viisumia myöntäessä ensin selvittää ja linjausten tulisi olla mahdollisimman selkeitä, ja jättää valehtelemiseen kykeneville venäläisille mahdollisimman vähän porsaanreikiä käytettäviksi. Kaikki sellaiset ihmiset, joiden matkan tarkoitus ei tosiasiallisesti ole mikään muu, kuin tulla ihan puhtaalle turistireissulle, pitäisi saada pysymään tuolla rajan toisella puolella. Aivan varmasti siinä menee iso joukko sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät mitenkään kannata sotaa, mutta sieltä joukosta on aivan mahdotonta seuloa ihmisiä sodan kannattajiin ja vastustajiin.