Ei toki liity Ukrainassa käytävään terrorisotaan kuin välillisesti, mutta onhan tuo Kaliningrad niitä alueita jotka huutavat sotarikosten kannattavuutta. Eli jämäneukkulaa edeltänyt kansojen vankila kun on kerran saanut siellä joukkotuhonnan suoritettua, niin alue on ikuisesti pyhää venäjänmaata. Samaan tyyliin toki Krimin kanssa, eli suora vertailukohta löytyy Ukrainasta, Krimillä niitä kansanmurhatoimia on myös harrastettu itäisen paskavaltion toimesta ihan tuoreeltaankin, kun eivät olleet aivan kaikkia tataareja saaneet murhattua neukkuaikana ja osa pääsi jopa kotipaikalleen palaamaan.
Terroristeille riittäisi siis julkisten tietojen mukaan tällä erää Ukrainan "demilitarisointi" ja leikkitasavaltojen virallinen luovutus jämäneukkulaan. Ihmeellistä ettei denatsifikaatio enää ole framilla, samoin kuin se miten nopeasti jämäneukkula on itsenäisiä valtioita, jopa itse suurella innolla ja pöhinällä tunnustaneita, liittämässä itseensä.
Ukrainaa tuskin tämä tarjous kauheasti lämmittää, terroristipaskat murhapommituksineen eivät ole saaneet vieläkään paskanaamailullaan muuta kuin karkaistua vastarintaa ja puolustustahtoa. Euroopan soutaminen ja huopaaminen Ukrainan tukemisen kanssa itäisen epävaltion kiristyksessä on toki merkittävää, muttei lopulta kuitenkaan kriittisen. USA tuntuu kuitenkin sitoutuneen tarjoamaan Ukrainalle aseet niin kauan kun jaksavat paskavaltion suoraa terrorisointikykyä tuhota. Aktiivisesti sotatoimia tukevassa koalitiossa mukana myös UK ja kansojen vankilasta karkuun päässeestä itäblokista suurin osa. Hyvin merkittävää on Ukrainan lähivaltioiden alueella tapahtuva ukrainalaissotilaiden kouluttaminen, uskoisin esim. Puolassa olevan melkoisen aktiivista koulutusta eri NATO-maiden kouluttajien johdolla (vaikka ainoastaan UK:sta olevista on tainnut olla uutisjuttuja).
Jämäneukkulan hajoaminen on tällä hetkellä utopistinen haave, toisaalta itärajan takaisista tapahtumista ei voi oikein koskaan olla ennakkoon täyttä varmuutta. Kaukasuksella tuntuu ainakin olevan selkeitä irtiottohaluja, mikä tulee aiheuttamaan vähintään jäsentenvälisiä ja keskusvallan huomion kiinnittymistä omaan takapihaansa (mikä on luisumassa kovaa vauhtia kohti muuta maailmaa ja luonnollisesti myös Kiinaa). Silovikkivetoinen mafiavaltio on vahvasti keskusjohtovetoinen, vallan lonkeroiden ulottuessa alusmaihin tsaarin suorien alamaisten kautta. 90-luvun alussa maa oli kuitenkin enemmän pajarien feodaaliyhteiskunta missä alueiden kuvernmentit olivat huomattavasti keskusvaltaa merkittävämpi toimija. Vaikka pikku tsaari terrorikoneistoineen on murhannut, kiristänyt ja lahjonut viimeiset 25 vuotta absoluuttisen keskusvallan pönkittämiseksi, on keskusvallan huomion kiinnittyminen Ukrainaan ja Kaukasukselle varmasti jonkunlaista pohdintaa kuvernmenttien johtohenkilöissä aiheuttavaa. Nykyisellään varastelumahdollisuudet ovat romahtaneet ja aika monikin paikallisparoni saattaa pohtia elintasonsa parantuvan huomattavasti jos hänelle kuuluvia varastelumaita ei ryöstettäisi pääosin Kremlin suunnasta, eikä Kremlin varastelulle ole oikein perustetta ilman uskottavia asevoimia.