En usko pelkoon enkä ole asiaa niin ymmärtänyt. Vaan olen kirjoittanut Venäjän narratiivin toistamisesta. Scholz tekee sitä ja esimerkkejä riittää. Sanoisin, että taustalla on paitsi sukupolvikysymys, myös hänen aiemmat poliittiset näkemyksensä Saksan ja Venäjän suhteista ja roolista.
Ehkä yksi vähän tosiaan puhui aidasta ja toinen aidan seipäästä.
Ollaan varmaankin aika tarkasti samaa mieltä Scholzin ajatusmaailmasta, retoriikasta ja viestinnästä. Tosiaan, Saksan filosofia Venäjän suhteen on laajemminkin ollut sen sitominen taloudellisesti Eurooppaan, jolloin sillä ei ole intressiä toimia sotilaallisesti Eurooppaa vastaan. Tätä filosofiaa (Ostpolitik) Scholz on edustanut ikänsä. Kuten hyvin tiedetään, tuo strategia meni vihkoon: se shokeerasi Saksan laajemminkin, mutta erityisesti ne poliitikot, jotka sitä strategiaa ovat vaalineet.
Minulla siis pointtina on se, että tuo ei ole vaikuttanut Saksan tekemään politiikkaan Ukrainan osalta. Koska pelkäsin itsekin vahvaa vaikutusta, olen iloisesti yllättynyt, että näin ei lopulta ole käynyt.
Kritiikki Saksaa kohtaan on kuitenkin säilynyt. Suurimmalta osin siihen on syynä Scholzin paska viestintä, mutta osin mukana on myös jämähtänyttä ajattelua: eli ollaan vähän niinkuin jääty kiinni Scholziin eikä ole tarkasteltu sitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut. Koska mm. Twitter on täynnä yksinkertaistuksia, joissa Scholzin puheita pidetään Saksan politiikan premisseinä (tämmöinen ajattelu toimii vain diktatuurien osalta - esim. Putinin ajattelu -> Venäjän toiminta), minun tarkoitus on ollut tuoda esiin sitä, että vaikka paljon enemmän pitäisikin Ukrainan auttamiseksi (aseelliseksi ja taloudelliseksi) tehdä ja Venäjä pitää laittaa pakotteilla polvilleen, ei Saksa ole ollut tässä suhteessa mikään jarru.
/img-s3.ilcdn.fi/431199e7d8e46cddeac8fa39b2d4f5a23f0a85e53f48354ce1f555a2a154e960.jpg)
