Mainos

Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 324 619
  • 66 057
Suosikkijoukkue
JYP
Ukrainan sodankäynnissä minua ihmetyttää miten siellä vieläkin on siviilejä sotimisen alla, esimerkiksi juuri Severodonetskissa. Luulisi yhden prioriteeteita olevan sekä valtiolla että siviileillä itsellään lähteä pois hyökkäyksen alta. Bucha, Mariupol, jne. näyttivät kyllä miten venäläiset siviilejä kohtelevat.

Ukrainan parlamentti erotti eilen maan ihmisoikeusvaltuutetun, jota ainakin syytettiin evakuointireittien huonosta suunnittelusta. Vähän kyllä kummalliselta tuntuu, että tällainen asia olisi ollut hänen vastuullaan.

Vaikea toki lähteä täältä käsin analysoimaan, mutta tästä Denisovasta saatettiin nyt vaan tehdä syntipukki epäonnistumiselle. Toinen mahdollisuus on, että hänestä haluttiin eroon ja sitten keksittiin syy, jonka varjolla hänet saatiin syrjään.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Iivanatseilla riittää rauta-ammusta ja ovat ilmeisesti palkanneet tynnyripommieksperttejä Syyriasta (joskaan en ole ihan varma millä meinasivat niitä saada toimitettua kohteisiin, kun ei taida ihan helposti olla kiinnitettävissä suihkupommittajaan ja hitaammat härvelit putoilee taivaalta roimasti ennen terrorisointikohteelle pääsyä), mutta kehittyneemmät asejärjestelmät loppuu kesken, samoin koulutettu miehistö semmoista käyttämään. Lisäksi tuo yhden suunnan menestys, vaikka toki perseestä, on kuitenkin rajallista. Toki aiheuttaa menetyksiä myös Ukrainalle, mutta kyllä siellä lakoaa kaikkien vapautta arvostavien onneksi myös iivanatsia hyvää tahtia.

Enkä olisi huolissani länsituen suhteen, pelkkä jenkkien käynnistämä lend-lease ohjelma tarkoittaa että Ukrainalla on sodan ajan maailman toiseksi korkein puolustusbudjetti käytössään heti USA:n jälkeen. Toki siellä on yhä joitain rajoitteita avun tyypistä, mutta maahan on saapunut jatkuvasti teknisempää vekotinta ja lisäksi veikkaisin että niitä vielä rajoitteiden piirissä olevia koulutetaan parasta aikaa ukrainalaisille sotilaille siltä varalta että rajoitteita höllennetään (kuten on tehty mm. panssarivaunujen, maataistelukoneiden, M777 haupitsien, panssarihaupitsien ja nyt viimemmäksi noiden huipputekniikkaa edustavien MLRS järjestelmien kanssa).

Toki länsi voisi halutessaan paskoa iivanatsien sotavoimat kahdessa viikossa täydellisesti (Ukrainan alueella), mutta tässä nyt pidetään sitä samaa "sammakko kattilassa" etenemistahtia millä iivanatsit ovat omaa terrorisointiaan ja maapallon tuhoamistaan edistäneet viimeiset 20+ vuotta. Sodan häviää iivanatsien paskavaltio, ikävä kyllä pitkittymisen seurauksena taloudellinen ja inhimillinen kärsimys tulee olemaan mittaamatonta kuitenkin Ukrainassa, mikä tosiaan menettää myös merkittäviä määriä sotilaita ja minkä siviilejä raiskataan, kidutetaan ja murhataan parastakin aikaa itäisten terroristibarbaarien toimesta.
Paljon on tosiaan kiinni aikajänteestä ja kärsivällisyydestä ja siinä on yksi asia, josta olen kokonaisuudessaan isosti huolissani, eli tunkiolla elämiseen tottuneet örkit kyllä jaksaa maksimoida kurjuuttaan, kun lännellä saattaa kärsivällisyys loppua helpommin. Lisäksi - jos on Putin (huhutusti) huonossa hapessa, niin Bidenin tekemisissä on ollut jonkin verran ristiaskelia ja jenkeissä kuitenkin tulee parin vuoden välein vaaleja, jotka saattaa heilauttaa valtasuhteita ja esim. suhtautumista sotaan.

Jos nyt miettii, että Ukrainalla meni vuosikausia siihen, että se sai asevoimansa siihen formiin, että esti kokonaismateriaaliltaan ylivoimaisen Venäjän valtaamasta maata kokonaan, niin kyllä siinä hyvä tovi menee, että Ukraina saa nuo modernit asejärjestelmät hyötykäyttöön siten, että se kykenee sellaisiin strategisen tason vastaoffensiiveihin, jolla palautettaisiin tilanne lähelle 2014 tilannetta - puhumattakaan ajasta ennen sitä. Joku jenkkikenraali taisi puhua siitä, että vähintään loppuvuosi on kriittistä aikaa, eli sinä aikana Venäjällä on massiivinen materiaaliylivoima "tyhmissä" aseissa, joihin Ukrainan on vaikea vastata, mutta sen jälkeen voidaan nähdä voimasuhteissa olennaisia muutoksia - olettaen, että lännen apu jatkuu nykyisellään.
 

Tuamas

Jäsen
Kuten moneen kertaan todettu, niin itärintamalla käydään nyt old school -kulutussotaa ja sen jatkamiseen Venäjällä on resursseja ja materiaalia vielä vuosiksi eteenpäin. Valitettavasti - vaikka Ukrainan cheerleading-porukka muuta onkin väittänyt tai ainakin toivonut. Todennäköisesti örkeillä on myös halua jatkamiseen ainakin niin kauan kuin Putleriliaiset on vallassa Kremlissä. Ukrainan kyky käydä tuota sotaa on käytännössä kiinni lännen, eli jenkkien (plus brittien, jotka seuraa jenkkejä) innosta rahoittaa sotaa.

Hauska johtopäätös siitä, kun Venäjä on käytännössä suurimman osan taistelukykyisistä joukoista keskittämällä saanut aikaan yhden rintaman jolla ovat saaneet hiukan menestystä (muutama kymmenen kilometriä etenemistä) ja on kyennyt toimimaan doktriinin mukaisesti.

Tämä doktriinin mukainen sotiminen onnistuu nyt, koska Ukrainalla ei ole vastatykistötoimintaan riittävästi kalustoa ja menestys perustuu käytännössä täysin epäsuoran tulen hyväksikäyttöön ilman Ukrainan häirintää.

Kun Ukraina saa tuolle rintamalle pitkän kantaman tykistökalustoa, loppuu Venäjän kyky käydä old school-kulutussotaa tuolla rintamalla kuin seinään.

On syytä erottaa kalustotyypit ja -lajit. Venäjällä on ylivoimainen ja jos ei rajaton, niin aika liki, määrä tykistöä, telatykeistä, vedettävien haupitsien kautta Grad-raketinheittimiin.

Venäjällä ei ole rajatonta eikä ylivoimaista määrää panssarikalustoa eikä ylipäätään miehistöä, heikosti koulutettua miehistöä saadaan toki tipoittain lisää.

Tätä kuvastaa raa-asti se, että Venäjä on joutunut heittämään tiedustelutietojen perusteella pääsääntöisesti BTG:t omaan doktriininsa nähden alimiehitettyinä kentälle, käytännössä ei nyt ihan ilman jalkaväkeä, mutta merkittävästi vähemmän kuin doktriiniin kuuluisi.

Kun ennustellaan jotain vuosien sotimisen mahdollisuuksia, on syytä huomata, että Venäjä on jatkuvasti joutunut luopumaan operatiivisista ja strategisista tavoitteista, kun sitä miehistöä ja kalustoa ei yksinkertaisesti ole riittävästi.

Kiovan ja Harkovan suunnalta vetäydyttiin, koska se voima on hyvin rajallista, eikä sitä kuukausissa, edes vuodessa, saada mistään lisää.

Toki se on mahdollista, että Venäjä kykenee linnoittamaan valtaamiaan kaupunkeja sen verran vahvasti ja Ukraina ei saa vastahyökkäyssotaan kykeneviä yksiköitä riittäviä määriä vielä hetkeen, jolloin alueiden takaisinvaltaamisessa tulee kestämään. Mutta mikään ei indikoi siihen suuntaan, että Venäjä kykenisi vuosien kulutussotaan, edes vuoden.
 
Viimeksi muokattu:

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllähän jotkut asiantuntijat ovat nyt veikanneet, että Venäjä takoo Donbasissa vielä jonkun kuukauden (parin, kolmen, useamman...?) kun rauta on kuumaa, mutta muutaman kuukauden (parin, kolmen, useamman...?) sisällä alkaa olla sekä rauta että takojat sen verran vähissä, että Putin julistaa Venäjän voittaneen sodan (saaneen Donbasin), ja venäläiset jäävät asemiinsa pitämään taukoa ja keräämään voimia uuteen yritykseen vuoden, parin päästä. Putin regimensä kanssa haluaa nujertaa Ukrainan 100%.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Toki se on mahdollista, että Venäjä kykenee linnoittamaan valtaamiaan kaupunkeja sen verran vahvasti ja Ukraina ei saa vastahyökkäyssotaan kykeneviä yksiköitä riittäviä määriä vielä hetkeen, jolloin alueiden takaisinvaltaamisessa tulee kestämään. Mutta mikään ei indikoi siihen suuntaan, että Venäjä kykenisi vuosien kulutussotaan, edes vuoden.

Tässä on mielestäni se suurin riski, mikäli örkit pystyvät linnoittautumaan valtaamilleen alueille. Silloin UA:lla on todella hankala lähteä valtaamaan niitä takaisin, koska puolustaminen on aina helpompaa. Tällaiset tilanteet syövät hyvin helposti myös sen hyökkääjän resursseja. Tästä syystä UA:n pitäisi pystyä jatkuvaan häirintään myös menetetyillä alueilla, jotta örkit eivät pääse tekemeen kunnollisia puolustuslinjoja.

Mikä mahtaa olla sitten se aikajänne, milloin Ukraina pystyy ottamaan käyttöön nuo Himarsit? Ja millä tavalla maalittaminen noilla toteutetaan, joku tutkajärjestelmä?
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Venäjä oli/on Ukrainan joukkoja huonompi liikkuvassa sodankäynnissä ja lähitaistelussa, johtuen Venäjän joukkojen huonosta koulutuksesta, moraalista, osaavan alijohdon puutteesta ja huoltoyhteyksien (pl. mihin pääsee junalla) toimimattomuudesta.

Donbassin/Luhanskin suunnalla ovat päässeet enemmän mukavuusalueelleen, kun rintamat pysyy enempi paikallaan ja tykistön saa asemiin, joista ei tarvitse paljon siirrellä. Ja sitä heillä riittää. Senpä takia Ukraina on niitä raskaita raketinheittimiä ja isoja tykkejä kiihkeästi pyydellytkin, jotta saisi pakotettua Venäjän tykistön liikkeelle, kun ei kannata jäädä tuleen makaamaan. Liikkeelle lähtiessä nähtäisiin taas enemmän ryssimistä.

Kyllä Venäjä kestää paikallaan pysyvää kulutussotaa, liikkuvaan sotaan alkaa olla kalustopula. Talouspakotteet ei tähän hätään ehdi vaikuttaa. Miehistöpula on suurempi uhka heille. Välttämättä Ukrainan ilmoittama 30 000 delannutta venäläistä ei pidä paikkaansa mutta 15 000 varmasti. Haavoittuneita ainakin tuplat. Uutta väkeä ei oikein saa tilalle, kun liikekannallepano on poliittisesti riskaabeli. Ukrainankin tappiot suuret, mutta saavat ilmeisesti paremmin korvaavia joukkoja tilalle.

Tiedot eilisestä politiikkaradiosta. Kyllä kai Venäjän rintaman romahdus voisi länsiaseiden avulla olla mahdollista jollain aikavälillä, jos Ukraina saa sellaisia aseita jotka estää Venäjän armeijan jauhaminen tykistöllään. Ja pystyy muodostamaan jatkuvasti enemmän uusia joukkoja kuin Venäjä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Saksa taas on antamassa vai antaako sittenkään?

Scholz in today's budget speech announces delivery of IRIS-T which will be most modern air defense system Ukraine will be able to use. Also says Germany will within its technical means support delivery of multiple rocket launchers announced by Biden
 
Viimeksi muokattu:

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toki se on mahdollista, että Venäjä kykenee linnoittamaan valtaamiaan kaupunkeja sen verran vahvasti ja Ukraina ei saa vastahyökkäyssotaan kykeneviä yksiköitä riittäviä määriä vielä hetkeen, jolloin alueiden takaisinvaltaamisessa tulee kestämään. Mutta mikään ei indikoi siihen suuntaan, että Venäjä kykenisi vuosien kulutussotaan, edes vuoden.
Tästä nimenomaan olen eri mieltä, eli aika monikin asia indikoi sen suuntaan, että Venäjä kykenee vuosien kulutussotaan, jollaiseksi siis lasken nimenomaan sen, että nykyisen aktiivisen sotavaihe tulee loppuvuoden aikana päätökseensä ja sitten (valtavasti yksinkertaistettuna) ammuskellaan vuosi-pari tykeillä tosia päin kiinteissä asemissa, jonka jälkeen uutta yritystä putkeen. Lisäksi tuo ammuskelu jäänee varsin yksipuoliseksi, eli asemiin kaivautumisen jälkeen tehdään tulitauko, jota sitten Venäjä rikkoo säännöllisesti, mutta Ukraina ei voi/halua/uskalla vastata tuleen.

Vuosien kulutussodan mahdollistaa örkkien kohdalla monikin asia, tärkeinpänä näkisin yksinkertaisesti sen, että maa haluaa käydä sotaa ja vallata (/tuhota) Ukrainan. Lisäksi örkeillä on kassa kunnossa ja raaka-aineista sillä on tasainen tulovirta myös hamaaseen tulevaisuuteen. Venäjä ei myöskään ole jäämässä Pohjois-Korean tavoin eristykseen, eli sillä on edelleen merkittäviä kumppaneita maailmalla, jotka julkisuudessa pitävät hiljaiseloa asioista, mutteivät millään tapaa tuomitse Venäjän tekemisiä - esimerkkinä monesti mainitut lähi-idän maat, paskastanit, Intia, Kiina, Brasilia sekä esim. Euroopasta yhteistä rintamaa rikkovat Unkari ja Serbia ja varauksin tuohon porukkaan voi myös laskea Itävallan, Saksan ja Ranskan.

Pakotteiden vaikutuksesta (tai vaikuttamattomuudesta) normivenäläisen arkeen oli tänään juttua Hesarissa. Pikkuisen siellä on jouduttu toimintatapoja sopeuttamaan, mutta pääpointti on se, että edelleen rahalla (/lahjuksilla) saa ja hevosella pääsee.
 

Byvajet

Jäsen
Saksa taas on antamassa ja vai antaako sittenkään?
Pystyykö mistään näkemään, kuinka paljon lännen väitetystä avusta on saatu käyttöön saakka? Redditin Europessa monilla oli synkkä näkemys, että puheita on paljon, mutta matka siihen, että aseet saataisiin käyttöön, on pitkä.

Omasta mielestäni lännen apu on ollut kaikkea muuta kuin määrätietoista. Aivan kuin vähän odotettaisiin, että Venäjä saa homman toimimaan ja koko hässäkästä päästäisiin sen myötä eroon. En yhtään ihmettelisi, jos tästä olisi Saksassa ja Ranskassa jopa puolittainen hiljainen poliittinen konsensus. Niissä tuskin tahdotaan pitkittynyttä kriisiä, jota Ukrainan tukeminen edistää.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Pystyykö mistään näkemään, kuinka paljon lännen väitetystä avusta on saatu käyttöön saakka? Redditin Europessa monilla oli synkkä näkemys, että puheita on paljon, mutta matka siihen, että aseet saataisiin käyttöön, on pitkä.
Asia mistä ei puhuta missään, on Ukrainan oma ase- ja ammustuotanto. Perinteitähän heillä on, mutta osa tehtaista on tuhottu. Nyt kun on usempia kuukausia sotaa kulunut, voi hyvinkin heidän oma sotateollisuutensakin alkaa pyöriä jossain määrin. Ainakin ammustuotannon luulisi toimivan. Tähystysdroneja ovat vissiin itse tehneet, mitkä ovat Ukrainan maastossa erittäin merkittäviä.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Aivan kuin vähän odotettaisiin, että Venäjä saa homman toimimaan ja koko hässäkästä päästäisiin sen myötä eroon. En yhtään ihmettelisi, jos tästä olisi Saksassa ja Ranskassa jopa puolittainen hiljainen poliittinen konsensus. Niissä tuskin tahdotaan pitkittynyttä kriisiä, jota Ukrainan tukeminen edistää.
Tämä on tässä vaiheessa enää mahdotonta. Siis Ranskan ja Saksan johtajatkin ymmärtänevät, ettei ukrainalaiset tule Kiovan avaimia hopealautasella Putinille luovuttamaan. Nopea ratkaisu ei tule ainakaan siten, että Venäjä saisi homman niin kuosiin että jyräisivät Ukrainan yli. Jos nopea ratkaisu tulee, niin se tulee Venäjän kärsimien tappioiden vuoksi.

Asia oli varmaan eri sodan ihan alkupäivinä. Silloinhan taidettiin ainakin Saksasta sanoa epävirallisesti Ukrainan avunpyyntöihin, ettei maksa vaivaa kun teillä on ihan kohta uudet venäläiset overlordit siellä vallassa.
 
F

Flonaldo

Ukrainan sodankäynnissä minua ihmetyttää miten siellä vieläkin on siviilejä sotimisen alla, esimerkiksi juuri Severodonetskissa. Luulisi yhden prioriteeteita olevan sekä valtiolla että siviileillä itsellään lähteä pois hyökkäyksen alta. Bucha, Mariupol, jne. näyttivät kyllä miten venäläiset siviilejä kohtelevat.
Aika paljon sieltä on haastateltu ihmisiä. On paljon vanhuksia, joiden ajatus on: en lähde kodistani enää mihinkään. On sairaita, vaivaisia ja vammaisia sekä heistä huolta pitäviä lähisukulaisia, joiden kohdalla ajatus on: ei me täältä mihinkään päästä. Moni tuo esille myös sen, että heillä ei ole missään muualla mitään - ei sukulaisia, ystäviä tai mitään paikkaa. Näille ihmisille johonkin päin Eurooppaa lähteminen on yhtä kaukainen ajatus kuin Muskin kanssa avaruuslennolle. Nuoret, perheet ja alle viisikymppiset miehet ovat kyllä lähtökohtaisesti lähteneet.

Buchaan ja Mariupoliin tietysti tultiin niin nopeasti, että siinä eivät pois alta ehtineet kuin ne, joilla oli jo laukut valmiiksi pakattuna. Nyt näissä kaikissa Donbasin alueen kaupungeissa ja kylissä Ukraina (joko armeija tai muu porukka) on kiertänyt ihan talo talolta ja varmaan lähes kaikille on evakuointimahdollisuutta tarjottu. Yhdessä tv-pätkässä tällaisesta kaksi keski-ikäistä tätiä kerrostalossa, joista toisen sotilaat saivat vastentahtoisesti suostuteltua matkaansa, mutta toinen jäi kotiinsa, vaikka naapuri lähes rukoili mukaan.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Pakotteiden vaikutuksesta (tai vaikuttamattomuudesta) normivenäläisen arkeen oli tänään juttua Hesarissa. Pikkuisen siellä on jouduttu toimintatapoja sopeuttamaan, mutta pääpointti on se, että edelleen rahalla (/lahjuksilla) saa ja hevosella pääsee.
Miksi pakotteiden pitäisi näkyä juuri venäläisen taviksen arjessa? Eikö tärkeämpää ole, että ne haittaavat venäläistä (sota-)teollisuutta ja iskevät lujimmin eliittiin?

Suomen Pankin asiantuntijan mukaan Venäjän BKT putoaa tänä vuonna n.10%. Se on karmea luku. Muutos aiheuttaa vakavia ongelmia koko yhteiskunnalle. Työttömyys kasvaa, aivovuoto kiihtyy ja Venäjä jää koko ajan pahemmin jälkeen muusta maailmasta.

Venäläisille uskotellaan, että asiat palaavat ennalleen sodan jälkeen, mutta niin ei missään nimessä tapahdu. Venäläisestä energiasta irtautuminen toteutetaan EU:ssa, vaikka sota päättyisikin. Venäjän "maabrändi" on tuhoutunut täydellisesti ainakin lännessä ja maa on tehnyt itsestään hylkiön. Esimerkiksi Suomen ja Venäjän kaupan palautuminen edes vuoden 2014 jälkeiselle tasolle, sitä edeltävistä luvuista puhumattakaan, ei ole mahdollista ennen maan ja sen järjestelmän muutosta.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Omasta mielestäni lännen apu on ollut kaikkea muuta kuin määrätietoista. Aivan kuin vähän odotettaisiin, että Venäjä saa homman toimimaan ja koko hässäkästä päästäisiin sen myötä eroon. En yhtään ihmettelisi, jos tästä olisi Saksassa ja Ranskassa jopa puolittainen hiljainen poliittinen konsensus. Niissä tuskin tahdotaan pitkittynyttä kriisiä, jota Ukrainan tukeminen edistää.
Saksassa oppositio arvosteli eilen budjettikeskustelun yhteydessä hallitusta liian hitaasta toimimisesta. Scholz tietenkin kielsi tämän. Johtavat länsimaat koordinoivat yhdessä apua. Viime viikolla Putin varoitti keskustelussaan Scholzin ja Macronin kanssa läntisen aseavun vaarallisuudesta. Esimerkiksi professori Patomäki toisti Venäjän narratiivia eilen A-studiossa. Lännen aseapu voi eskaloida sodan. Aseavun vaarana on ydinsota tai Venäjä ja NATO:n välinen sota.

Meillä lännessä on Putinin politiikkaa edustavia hyvissä asemissa, jotka pääsevät mediaan toistamaan Venäjän vaatimuksia Patomäen tapaan. Saksassa ongelma on ymmärtääkseni vielä paljon suurempi. Näistä lähtökohdista lännen antama apu on ollut jopa yllättävän määrätietoista. Mutta ei tietenkään sodan tämän hetkisen tilanteen ja Ukrainan tarpeiden lähtökohdista. Ukraina tarvitsee mm. raskasta aseistusta (tykistö, heittimet) tuhotakseen venäläisten tykistöasemat.
 

Byvajet

Jäsen
Tämä on tässä vaiheessa enää mahdotonta. Siis Ranskan ja Saksan johtajatkin ymmärtänevät, ettei ukrainalaiset tule Kiovan avaimia hopealautasella Putinille luovuttamaan.
Miten Saksan jahkailu ja ristiriitaiset lausunnot sitten selittyvät? Kaikki saksalaisetkaan eivät näytä uskovan oman maansa poliitikkojen tahtoon auttaa Ukrainaa.

Venäläisestä energiasta irtautuminen toteutetaan EU:ssa, vaikka sota päättyisikin. Venäjän "maabrändi" on tuhoutunut täydellisesti ainakin lännessä ja maa on tehnyt itsestään hylkiön.

Energialle on edelleen ostajansa, vaikka Venäjä joutuu myymään sitä merkittävästi halvempaan hintaan. Se pystyy jatkossakin rahoittamaan aggressiivisuutensa. Kansahan on suurkaupunkien ulkopuolella jo valmiiksi rutiköyhää, eikä Venäjä ole siitä välittänyt.

Esimerkiksi Suomen ja Venäjän kaupan palautuminen edes vuoden 2014 jälkeiselle tasolle, sitä edeltävistä luvuista puhumattakaan, ei ole mahdollista ennen maan ja sen järjestelmän muutosta.

Vaikea uskoa muutokseen, koska demokratiaa tai vapaata tiedonvälitystä ei ole. Yhden itsekkään ja harhaisen hullun tilalle tulee äänestettäväksi toinen harhainen ja itsekäs hullu.

Silti olen varma, ettei Venäjän taloudellista potentiaalia jätetä käyttämättä. En usko mahdollisuuteen, että Venäjä pystyttäisiin tai haluttaisiin eristää kokonaan globaalista taloudesta. Eurooppa saattaa aikansa nikotella, mutta Eurooppa ei ole koko maailma.

Venäjää pystytään haittaamaan merkittävästi, mutta sen sotaista potentiaalia ei pystytä kukistamaan.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Pystyykö mistään näkemään, kuinka paljon lännen väitetystä avusta on saatu käyttöön saakka? Redditin Europessa monilla oli synkkä näkemys, että puheita on paljon, mutta matka siihen, että aseet saataisiin käyttöön, on pitkä.

Omasta mielestäni lännen apu on ollut kaikkea muuta kuin määrätietoista. Aivan kuin vähän odotettaisiin, että Venäjä saa homman toimimaan ja koko hässäkästä päästäisiin sen myötä eroon. En yhtään ihmettelisi, jos tästä olisi Saksassa ja Ranskassa jopa puolittainen hiljainen poliittinen konsensus. Niissä tuskin tahdotaan pitkittynyttä kriisiä, jota Ukrainan tukeminen edistää.

Tuo salaliittopaska siitä, että Saksa ja Ranska toivoisivat Venäjän voittoa, kannattaa lopettaa saman tien. Se ei perustu mihinkään tosiasioihin, vaan on juuri sitä, mitä Putin toivookin Euroopassa levitettävän: keskinäistä kyräilyä, epäluuloa ja riitelyä.

Se sen sijaan pitää paikkansa, että raskaampaa ja teknisesti monimutkaisempaa aseistusta on erittäin hankalaa ja hidasta saada käyttöön asti Ukrainassa. Karu totuus on se, että ainoastaan Yhdysvalloilla ja jossain määrin Britannialla on logistiset sekä prosessilliset valmiudet siirtää sotakalustoa suhteellisen nopeasti kohteeseen ja myös kouluttaa liittolaisia nopeasti niiden käyttöön. Muilla valmiudet riittävät rauhan aikana, jos silloinkaan.

Saksa esimerkiksi on päättänyt raskaankin aseistuksen toimittamisesta (mm. IT-vaunut, panssarihaupitsit, IT-järjestelmä), mutta se on jatkuvasti törmännyt käytännön ongelmiin lähtien aivan päätöksentekoprosesseista ja "nopeasta" logistiikasta. Ensinnäkin siis, Saksalla (siis nykyisellä liittotasavallalla, jottei joku keksi alkaa hassuttelemaan) ei ole ollut edes vähää alusta mitään selvää mallia, miten aseistuksen toimittamisessa nopeasti toiseen maahan tulisi toimia, koska se ei uskonut koskaan semmoista tarvitsevansa: kaikki prosessit on luotu lennosta. Toisekseen, Saksalla ei edelleenkään ole likimainkaan samanlaista määrällistä valmiutta, koska se on kaukana siitä, että olisi mikään sotilasmahti.

Kyse nyt ei yksinkertaisesti ole siitä, että "pää olisi jotenkin Putinin perseessä" (@Dennis ), vaan siitä, että EU:lla, sen suurimmalla valtiolla Saksalla ja käytännössä muillakaan jäsenvaltioilla ei ole tähän mennessä ollut mitään muita sotilaallisia valmiuksia kuin korkeintaan itsensä puolustaminen ja ei-nopeaa reagointia vaativat kriisinhallintaoperaatiot.

Lopulta tässä näkyy vain se EU:n virhe sotilaallisten panostusten laiminlyömisessä. Mutta hyvänä puolena tässä on se, että asia on jo muuttunut. Euroopan maan ml. Saksa tulevat jatkossa ottamaan paljon suurempaa sotilaallista roolia.

Itseäni on jo pitkään vituttanut nuo paskapuheet siitä, että jotkut länsimaat olisivat tässä jotenkin Putinin puolella. Suoraan sanottuna nuo puheet voisivat olla suoraan Kremlin propagandapelikirjasta.
 

Byvajet

Jäsen
Itseäni on jo pitkään vituttanut nuo paskapuheet siitä, että jotkut länsimaat olisivat tässä jotenkin Putinin puolella. Suoraan sanottuna nuo puheet voisivat olla suoraan Kremlin propagandapelikirjasta.
Linkkasin tänne aikaisemmin tilaston siitä, kuinka eurooppalaiset kokevat Venäjän syyllisyyden. Suomalaiset olivat tilaston kärjessä. Melkein kaikki pitivät Venäjää ainoana syyllisenä.

Sen sijaan jo Keski-Euroopassa puolet kansasta oli sitä mieltä, ettei tiedä syyllistä tai että syyllinen ei ole yksinomaan Venäjä.

Joissain Euroopan maissa Venäjää ymmärrettiin hyvin laajasti.

Suomessa on suomalainen todellisuus, mutta muu Eurooppa on muuta Eurooppaa.

Jossain täällä foorumilla linkkaukseni on, mutta en jaksa edes yrittää etsiä sitä, koska en muista ketjua, johon sen laitoin.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Silti olen varma, ettei Venäjän taloudellista potentiaalia jätetä käyttämättä. En usko mahdollisuuteen, että Venäjä pystyttäisiin tai haluttaisiin eristää kokonaan globaalista taloudesta. Eurooppa saattaa aikansa nikotella, mutta Eurooppa ei ole koko maailma.
Missäköhän tämä "taloudellinen potentiaali" on? Pienenevässä ja ikääntyvässä väestössä? Venäläisessä tuotekehityksessä? Fossiilisen energian merkityksen kasvussa tulevaisuudessa?

Venäjä on taantuva talous ja yhteiskunta. Sillä oli mahdollisuus laittaa hommat ns. jiiriin 2000-luvun alussa öljymarkkinoiden kultakaudella. Nuo saumat jäivät käyttämättä ja nyt Putin on ryssinyt loputkin sodallaan. Hommat naapurissa menevät vahvasti perseelleen ja me joudumme/pääsemme seuraamaan tätä aitiopaikoilta, joilla kalja maksaa 19€/litra ja bensa 2,5€/litra.
 

Tuamas

Jäsen
Missäköhän tämä "taloudellinen potentiaali" on? Pienenevässä ja ikääntyvässä väestössä? Venäläisessä tuotekehityksessä? Fossiilisen energian merkityksen kasvussa tulevaisuudessa?

Ei Venäjällä ole mitään varsinaista taloudellista potentiaalia, niin kauan kuin yhteiskunta on täysiverinen kleptokratia.

Venäjä kykenee luomaan BKT:ta sen suurehkon Eurooppalaisen valtion verran (Italia hyvä verrokki), koska pinta-ala ja sitä kautta luonnonrikkaudet ovat sen verran suuret.

Venäjä on muulle Euroopalle käytännössä ärsyttävä ja arvaamaton, historiallisista syistä valitettavan hyvin aseistettu, kehitysmaa, "pohjoinen kongo", josta saadaan raaka-aineita oman talouden jalostettavaksi.

Mihinkään muuhun Venäjästä ei ole, niin kauan kuin yhteiskunnan rakenteet eivät muutu. Ja maa on toki hyvä esimerkki siitä, että se toimiva ja luotettava julkinen sektori on hyvin olennainen osa myös yksityisen puolen arvonmuodostuksen ja kehityksen tukena.
 

Byvajet

Jäsen

Tuamas

Jäsen
Tästä nimenomaan olen eri mieltä, eli aika monikin asia indikoi sen suuntaan, että Venäjä kykenee vuosien kulutussotaan, jollaiseksi siis lasken nimenomaan sen, että nykyisen aktiivisen sotavaihe tulee loppuvuoden aikana päätökseensä ja sitten (valtavasti yksinkertaistettuna) ammuskellaan vuosi-pari tykeillä tosia päin kiinteissä asemissa, jonka jälkeen uutta yritystä putkeen. Lisäksi tuo ammuskelu jäänee varsin yksipuoliseksi, eli asemiin kaivautumisen jälkeen tehdään tulitauko, jota sitten Venäjä rikkoo säännöllisesti, mutta Ukraina ei voi/halua/uskalla vastata tuleen.

Tuo mitä kuvaat on käytännössä jäätynyt konflikti, kuten oli käynnissä 2014-2022 itäisessä Ukrainassa, ei niinkään kulutussota.

Tämä esittämäsi skenaario on toki ihan mahdollinen ja Donbassin osalta jopa todennäköinen.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Miten Saksan jahkailu ja ristiriitaiset lausunnot sitten selittyvät? Kaikki saksalaisetkaan eivät näytä uskovan oman maansa poliitikkojen tahtoon auttaa Ukrainaa.
Olettaisin, että sisäpoliittisilla syillä ja byrokratiaa, noin yleisluontoisesti kuvaten.

Olisin hyvin hämmästynyt, jos Saksan johdolla on se käsitys, että pidättämällä aseapu Ukrainalta saadaan Venäjä nopeaan voittoon ja sitä kautta eroon kiusallista tilanteesta. Saksan aseapu ei edes parhaassa tapauksessa olisi sodan lopputuloksen kannalta noin merkittävää. Kun USA ja UK voi monin verroin korvata sen, minkä Saksa jättää antamatta.
 

Tuamas

Jäsen
Niin on, mutta kyllä se sotiensa rahoittamiseen rahat löytää.

Tämähän on sinänsä väärä kulma tarkastella tätä.

Venäjä ei nykyisen sodan rahoittamiseen tarvitse eikä ole tarvinnut juurikaan varsinaista rahaa, koska sotilaille maksetaan (jos maksetaan) ruplissa, polttoaine tulee kotimaasta ja samoin kalusto ammuksineen on kotimaista tuotantoa sekä maksettu jo aiemmin.

Tähän puoleen Venäjälle on ja olisi ollut aivan se ja sama vaikka kaikki rahantulo olisi pudonnut nollaan heti konfliktin alkuun.

Se mitä Venäjältä puuttuu ja mikä tulee pakotteiden aikaansaamana lopulta lopettamaan Venäjän sotatoimet, on se hyvin täydellinen puute kaikessa korkean teknologian tuotannon osaamisessa.
Tehtaista saadaan rintamalle ainoastaan tyhmiä ammuksia, kun ei saada tuotua länsimaista teknologiaa, mitään sen monimutkaisempaa ei kyetä tuottamaan eikä saamaan aikaan.

Sitten kun varastoista loppuu Neuvostoliiton aikana tuotettu kalusto, loppuu Venäjältä kalusto.
 
Viimeksi muokattu:

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Meillä lännessä on Putinin politiikkaa edustavia hyvissä asemissa, jotka pääsevät mediaan toistamaan Venäjän vaatimuksia Patomäen tapaan. Saksassa ongelma on ymmärtääkseni vielä paljon suurempi. Näistä lähtökohdista lännen antama apu on ollut jopa yllättävän määrätietoista.

Oli joskus 70-80 luvulla, kuten Suomessakin. Nykyään Saksassa (aivan kuten Suomessa) on joitakin yksittäisiä hörhöjä, menneisyyteen jämähtäneitä tai jollakin vivulla Kremliin kiinnitettyjä poliitikkoja, mutta näillä muumioilla ei enää ole päätöksentekoon mitään merkittävää vaikutusta. Sukupolvi on aika pitkälti vaihtunut. Sama kuin Suomessa: jos Patomäki puhuu pehmeitä televisiossa, se puhuu pehmeitä televisiossa: mutta mitään erityisempää vaikutusta sillä nyt ei vain ole.

Saksan suhtautumiseen eivät ole vaikuttaneet mitkään maanpetokselliset kytkennät Kremliin, vaan yksinkertaisesti Saksan ihan perustuslakiin (jossa armeijan rooli on äärimmäisen tiukasti rajoitettu) kytketty sodan ja varustelun vastainen politiikka, jota on toteutettu käytännön tasolla voimakkaasti vuosikymmenien ajan. Sen takia Saksa on sotilaallisesti heikko eikä sillä - kuten edellisessä viestissä totesin - ole prosesseja, kokemusta ja osaamista raskaiden aseiden toimittamisessa ulkomaille. Toimintatapaa on kehitetty lennosta eikä erilaisilta juridisilta, päätöksentekoprosessien ja logistiikan ongelmilta ole säästytty, kuten edellisessä viestissäni kuvailun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös