Strategiasta olet ehdottomasti oikeassa. Oli melkoinen kärjistys minulta tuo edellinen viesti :)
Juu, kyllä minä sen ymmärsin :)
Mutta kollektivismi oli tuolloin ja peräti vielä toisessa maailmansodassakin eri tasolla, kuin nykyään. Kuoleminen jonkun entiteetin puolesta nähtiin eri tavalla.
Minä näen tämän asian kyllä toisella tavalla. Ihminen on kyllä valmis kuolemaan jonkun entiteetin puolesta, mutta se entiteetti on about se oma lähipiiri. Palkkasotilaiden - olivat ne sitten ulkopuolisia tai yhteiskunnan itsensä kustantamia ammattisotilaita - valmius kuolemaan on about koko sivistyneen maailman historian perustunut ensisijaisesti "erinomaisuuteen" eli että pitkälle koulutettu sotilas vain yksinkertaisesti yleensä selviää hengissä väkivaltaisista tilanteista.
Ajatus historian kollektiivisesta ajattelusta ei sinänsä ole minusta tuulesta temmattu. Silloin ihmisen selviytyminen oli todellakin enemmän kiinni niistä lähellä olevista ihmisistä. Mutta silloinkaan ihmiset eivät olleet valmiita kuolemaan minkään "ison kasvottoman tahon" puolesta, vaan niiden läheistensä puolesta. Kreikkalaiset koostivat antiikin aikoina armeijansa niin, että yksikön muodostivat samasta kylästä tulevat ihmiset. Rooman imperiumin aika oli ehkä ensimmäinen kerta koko historiassa, kun valtiollinen taho koosti armeijat lähtökohtaisesti toisilleen tuntemattomista ihmisistä - siksi Rooman armeijassa sotilaille olikin tärkeitä asioita esim. aseman ja rikkauksien saaminen.
En itse näe kovin isoa muutosta Rooman, toisen maailmansodan ja nykyajan välillä perusasioissa, vaikka toki aseistus, strategiat ja taktiikat ovat muuttuneet. Yksittäiselle sotilaalle tärkeitä asioita ovat edelleen ne samat kuin 5000 tai 100000 vuotta sitten.
Nykyajan materialistisessa maailmassa individualismi ja hedonismi on aika läpitunkevaa.
Tästäkin asiasta sanoisin sellaista, että kaikessa länsimaisessa individualismissa on hämmentävää huomata se, kuinka ihmiset ovat valmiita muodostamaan samanmielisiä yhteisöjä, jopa niin pitkälle, että se on yksilölle itselleen lopulta vahingollista.
Venäläiset sotilaatkaan eivät - aivopesusta huolimatta - näe mitään kunniakasta kuolla hyökkäyssodassa Ukrainan mutaan. Diktatuurien ikiaikainen tapa lietsoa kollektivistista hurmosta propagandan kautta ei vain pure. Ei Venäjällä eikä Kiinassa, jossa myös köyhistä oloista tulevat sotilaat tietävät, mitä voisi olla mukava ja hyvä elämä. Tuskin se toimii enää edes Pohjois-Koreassa, koska sikäläisetkään ihmiset eivät ole enää niin pihalla muun maailman menosta.
Itse en näe, että kollektiivinen hurmos olisi lopulta johtanut yhtään mihinkään. Näen asian sillä tavalla, että sotaan johtava kollektiivinen hurmos on syntynyt jonkun toisen asian seurauksena. Siis esimerkiksi, että natsi-Saksan kollektiivinen hurmos syntyi ensimmäisen maailmansodan seurauksena syntyneestä yleisestä elämiseen liittyvästä ahdingosta (järkyttävä inflaatio yms).
Kurjuus ja kärsimys on todella otollista maaperää kollektiivisen hurmoksen syntymiseksi, mutta minusta syy-seuraus -suhde on juuri näin päin: hurmos syntyy kurjuudesta.
Yhdysvaltain asevoimissa selvä muutos tapahtui Vietnamin katastrofin jälkeen. Vietnamissa kollektivistinen syöttö ei enää purrut sotilaisiin, jotka olivat tottuneet merkittävästi toisen maailmansodan jälkeen nousseeseen elintasoon. Sotilaiden motivaatio romahti, kun kaveria putosi jatkuvasti viereltä. Omien kuoleminen massoittain ei mennyt enää läpi kotimaassakaan.
Joo. Toki Vietnamia edelsi iso osa suht voitokkaita sotia, ja itse ehkä näen Vietnamin sodan länsimaissa sellaisena käännekohtana, jossa teknologian kehityksen takia huomattiin, että sissisodalla voidaan lyödä perinteisiä armeijoita. Toki tästä oli jo indikaatioita, mutta asetekniikan kehitys on ehdottomasti parantanut sissisodan tehokkuutta.
Venäjän armeijan puutteet oma-aloitteisuudessa ja sitä kautta tehokkuudesta ovat myös fakta. Oman asemansa (tai jopa vapautensa tai henkensä) puolesta pelkäävät upseerit eivät uskalla ja pysty tekemään mitään ilman esimiehensä siunausta jotka taas eivät uskalla ja pysty tekemään mitään ilman oman esimiehensä siunausta. Ja niin edelleen. Tämän arvellaan olevan yksi syy sille, miksi niin moni venäläinen kenraali on päässyt hengestään: he ovat pyörineet etulinjassa, koska kaikki on pitänyt tehdä itse.
Tästä olemme 110% samaa mieltä.
Liberaalit demokratiat suojelevat lähtökohtaisesti omiensa henkeä, koska vapaan tiedonvälityksen maissa edes sota-aikana ei voi pimittää kuolemia. Se on johtanut luontaisesti armeijan tehokkaampaan toimintaan. Demokratioissa myöskin - kuten todettua - kannustetaan oma-aloitteiseen ajatteluun, joka siirtyy myös armeijaan sillä tasolla, kun se on mahdollista. Joskus tämän on sanottu olevan demokratioiden heikkous: individualismi johtaa uhrimentaliteetin vähenemiseen. Mutta tämä täysin sama kehityskulku koskee diktatuureja, jos niissäkin merkittävä osa väestöstä on päässyt vaurastumisen makuun, kuten Venäjällä ja Kiinassa on tapahtunut. Niissäkin ihmiset ymmärtävät yhtä lailla mukavan elämän päälle.
Minä en kuitenkaan liitä näitä kahta asiaa toisiinsa. Hyvä sotilas on aina omilla aivoillaan ajatteleva sotilas, ja motivaatiolla (eli miksi soditaan) on iso rooli ihan missä tahansa sodassa. Voisin veikata, että jos vaikka Venäjä takeltelee raskaasti Ukrainassa, niin olisi eri asia koettaa lähteä sotilaallisesti valtaamaan Venäjää. Luulen, että puolustussodassa myös Venäjä motivoituisi ja olisi todennäköisesti suht kova pala purtavaksi.
Mutta noin pääpiirteittäin, olen kyllä samaa mieltä kanssasi.
