Juu, kyllä minä sen ymmärsin :)
Minä näen tämän asian kyllä toisella tavalla. Ihminen on kyllä valmis kuolemaan jonkun entiteetin puolesta, mutta se entiteetti on about se oma lähipiiri. Palkkasotilaiden - olivat ne sitten ulkopuolisia tai yhteiskunnan itsensä kustantamia ammattisotilaita - valmius kuolemaan on about koko sivistyneen maailman historian perustunut ensisijaisesti "erinomaisuuteen" eli että pitkälle koulutettu sotilas vain yksinkertaisesti yleensä selviää hengissä väkivaltaisista tilanteista.
Ajatus historian kollektiivisesta ajattelusta ei sinänsä ole minusta tuulesta temmattu. Silloin ihmisen selviytyminen oli todellakin enemmän kiinni niistä lähellä olevista ihmisistä. Mutta silloinkaan ihmiset eivät olleet valmiita kuolemaan minkään "ison kasvottoman tahon" puolesta, vaan niiden läheistensä puolesta. Kreikkalaiset koostivat antiikin aikoina armeijansa niin, että yksikön muodostivat samasta kylästä tulevat ihmiset. Rooman imperiumin aika oli ehkä ensimmäinen kerta koko historiassa, kun valtiollinen taho koosti armeijat lähtökohtaisesti toisilleen tuntemattomista ihmisistä - siksi Rooman armeijassa sotilaille olikin tärkeitä asioita esim. aseman ja rikkauksien saaminen.
En itse näe kovin isoa muutosta Rooman, toisen maailmansodan ja nykyajan välillä perusasioissa, vaikka toki aseistus, strategiat ja taktiikat ovat muuttuneet. Yksittäiselle sotilaalle tärkeitä asioita ovat edelleen ne samat kuin 5000 tai 100000 vuotta sitten.
Tästäkin asiasta sanoisin sellaista, että kaikessa länsimaisessa individualismissa on hämmentävää huomata se, kuinka ihmiset ovat valmiita muodostamaan samanmielisiä yhteisöjä, jopa niin pitkälle, että se on yksilölle itselleen lopulta vahingollista.
Itse en näe, että kollektiivinen hurmos olisi lopulta johtanut yhtään mihinkään. Näen asian sillä tavalla, että sotaan johtava kollektiivinen hurmos on syntynyt jonkun toisen asian seurauksena. Siis esimerkiksi, että natsi-Saksan kollektiivinen hurmos syntyi ensimmäisen maailmansodan seurauksena syntyneestä yleisestä elämiseen liittyvästä ahdingosta (järkyttävä inflaatio yms).
Kurjuus ja kärsimys on todella otollista maaperää kollektiivisen hurmoksen syntymiseksi, mutta minusta syy-seuraus -suhde on juuri näin päin: hurmos syntyy kurjuudesta.
Joo. Toki Vietnamia edelsi iso osa suht voitokkaita sotia, ja itse ehkä näen Vietnamin sodan länsimaissa sellaisena käännekohtana, jossa teknologian kehityksen takia huomattiin, että sissisodalla voidaan lyödä perinteisiä armeijoita. Toki tästä oli jo indikaatioita, mutta asetekniikan kehitys on ehdottomasti parantanut sissisodan tehokkuutta.
Tästä olemme 110% samaa mieltä.
Minä en kuitenkaan liitä näitä kahta asiaa toisiinsa. Hyvä sotilas on aina omilla aivoillaan ajatteleva sotilas, ja motivaatiolla (eli miksi soditaan) on iso rooli ihan missä tahansa sodassa. Voisin veikata, että jos vaikka Venäjä takeltelee raskaasti Ukrainassa, niin olisi eri asia koettaa lähteä sotilaallisesti valtaamaan Venäjää. Luulen, että puolustussodassa myös Venäjä motivoituisi ja olisi todennäköisesti suht kova pala purtavaksi.
Mutta noin pääpiirteittäin, olen kyllä samaa mieltä kanssasi.
