Vasemmistoliitosta on kuitenkin turha koittaa maalata venäjämielistä, vaikka pasifistisia kevytkommareita luonteeltaan ovatkin. Yrttiaho on sentään omien toimesta dumattu ja putinistiksi ristitty.
En toki lähde väittämään vasemmistoliittoa putinistiseksi puoleeksi, mutta onhan tuo hieman ristiriitaista että ihan tietoisesti vasemmistoliitto sietäisi ihan omastakin mielestään putinistia joukoissaan. Selvästikin siellä ollaan Yrttiahoon turhautuneita mutta kyllähän se herättää kysymyksiä, että yhtäältä löytyy näitä yrttiahoja, toisaalta istutaan putinmielisen äärivasemmiston kanssa samassa ryhmässä ja änkyröidään niin raja- kuin Nato-kysymyksenkin osalta eikä puolustuskyvynkään suhteen ole historiallisesti ollut muuta antia kuin toiveita puolustusmäärärahojen leikkaamisesta. Tästä muodostuu seuraajalle kokonaisuus, joka asettaa vasemmistoliiton helposti ainakin siihen hyödyllisten hölmöjen kategoriaan.
Voin olla väärässä, mutta käsittääkseni myös eurovaaleissa täpärähkösti varasijalle jäänyt Gashaw Bibani on kritisoinut Ukrainan aseapua ja pitänyt sitä haitallisena. Twiitti on toki mystisesti kadonnut. Eurovaalikonevastauksen perusteella sopii kyllä kuvaan:
Vaalit
Tuoreimmat uutiset ja ajankohtaiset artikkelit aiheesta Vaalit. Klikkaa MTV Uutisten sivuilla ja lue uusimmat kirjoitukset!
www.mtvuutiset.fi
Väite: Suomen tulee antaa nykyistä enemmän aseapua Ukrainalle sen taistelussa Venäjää vastaan, vaikka muut EU-maat eivät näin tekisi.
Bibani: "Kysymyksen asettelu on kummallinen. Meidän tulisi panostaa Ukrainan rauhanpyrkimysten edistämiseen kaikin keinoin, jotta maahan saadaan viimein rauha takaisin. Kaikkea tukea Ukrainalle (tai mihin tahansa maahan) on arvioitava, jotta tuki on tarkoituksenmukaista."
Myös Honkasalo elämöi sodan alussa isoon ääneen aseapua vastaan ja hyökkäsi sitä kannattanutta vihreiden Harjannetta vastaan Twitterissä.
No, tämä nyt on sinällään melko harmitonta ja mielipiteitä maailmaan mahtuu. Anderssonin johdolla vasemmistoliitto ei missään nimessä ole "putinistinen" puolue, jonka väittäminenkin olisi naurettavaa. Puolueessa kuitenkin on, kenties länsivihan sokaisemana ja marginaalissa, flirttailua tuohon Euroopan äärivasemmistossakin rehottavaan venäjämielisyyteen. Sitä myös siedetään minusta turhan hyvin. Ehkäpä tämä johtuu osittain puolueen omista juurista, ken tietää.