Kaikkien aikojen paras Vancouverin maalivahti on poissa. /… / Faneille Luongo oli ehkä kaikkien aikojen suosituin yksilöurheilija kaupungissa - uskon, että hän oli suositumpi kuin Pavel Bure aikanaan.
Luongo oli kiistatta yhden aikakauden ikoneita joukkueessa. Suosion vertaaminen Bureen kertoo Luongon vaikutuksesta paljon. Maailma on kyllä Buren aikakaudesta jo sen verran muuttunut, etten itse välttämättä lähtisi heidän suosiotaan laittamaan järjestykseen, mielenkiintoinen vertailu kuitenkin. Jos ajatellaan kuinka Buren valovoima muutti mielikuvan Canucksista, Luongossa oli jotain samaa, hän muutti mielikuvan Canucksin maalivahtipelistä niin radikaalisti, etten tiedä pystyykö sitä nuorempi polvi ihan täysin käsittämäänkään.
Siinä missä Bure aiheutti yliluonnollista hysteriaa, Luongo on sosiaalisen median aikakaudella saanut fanit taakseen tuomalla esiin lähinnä inhimillistä puoltaan, persoonallisella tavalla, tämän päivän keinovalikoimalla, loistavalla tilanne- ja huumorintajulla höystettynä. On mielenkiintoinen ilmiö, että Luongo on uransa ehkä vaikeimman jakson aikana noussut tavallaan suosionsa huipulle. Hänen asennoitumisensa vaikeuksien ja osittaisen syrjäyttämisensä jälkeen on inspiroinut monia suhtautumaan omiin vaikeisiin elämäntilanteisiinsa (tässä
CTVNewsin jutussa yksi esimerkki). Luongo on esikuvana hyvin erilainen kuin mystinen Bure, hienoja hahmoja molemmat.
Lähtökohtaisesti Luongon harteilla on jatkuvasti ollut aivan erilaiset paineet kuin Burella. Buresta oltiin kuultu tarinoita, toiveet olivat korkealla, mutta kukaan ei oikein todella tiennyt mitä odottaa, ennen kuin leuat putosivat lattiaan miehen debyyttiottelussa. Vielä kun joukkue, jolta ei oltu totuttu odottamaan mitään, alkoi menestyä, positiivisten yllätysten kierre tempaisi mukanaan. Burella ei kuitenkaan ollut joukkueessa sellaista liiderin roolia, jota Luongolta odotettiin. Uskon Burella olleen toisaalta suurikin merkitys Canucksin joukkue- ja taisteluhenkeen hänen parhaina päivinään, se mitä hän jäällä esitti ei voinut olla vaikuttamatta muihin, mutta jollain tasolla Burella oli aina vapaus vetäytyä ihmelapsen rooliinsa, häneltä ei odotettukaan perinteistä johtajuutta siinä määrin kuin joukkueen muilta johtavilta pelaajilta.
Luongon lähtökohdat poikkesivat Buren vastaavista ratkaisevasti. Kaikki olivat jo nähneet kuinka hyvin hän oli NHL:ssä pelannut, hänen piti tulla Vancouveriin ja häivyttää puheet maalivahtien hautuumaasta, johtaa joukkuetta sen kapteenina. Joukkueen menestystä ei otettu enää positiivisena yllätyksenä, sitä vaadittiin. Huippuotteiden jälkeenkin tyytymättömiä riitti aina; ”mitä hän muka oikeasti on voittanut” tuntuu kaikuvan aina jostain maailman tappiin asti, kyllähän Burekin joutui sietämään kovaa myllytystä, mutta hyvin erilaista kuin Luongo.
Maalivahtiosastolla ollaan nyt Luongon jälkeen vieraassa tilanteessa, on täysi kysymysmerkki onko meillä NHL:n ykkösmaalivahdiksi pätevää kaveria porukassa lainkaan, puhumattakaan että heitä olisi kaksi. Siinä missä Schneider sai hioutua Luongon vanavedessä todella pitkään, on jonkun kokemattomista ruotsalaisista nyt otettava härkää sarvista ja oltava valmis. Hyvällä huumorilla saavat toki tukea toisistaan ja kilpailuasetelmakin varmasti motivoi, mutta asetelma on kaikille tällä tasolla uusi. Kokeneempaa liideriä ei ole mukana lainkaan ja vaikka nuorten suhteen ollaankin kärsivällisempiä, kyllä se yleisön paine alkaa niskassa kuumottaa ihan eri tavalla, kun nimeä aletaan illasta toiseen aloittavana maalivahtina kuuluttaa.
--------
Kaudelle taisi tulla sinetti viime yönä. Olympiatauolla analyytikot laskeskelivat, että Canucks tarvitsisi loppukaudesta vähintään 14-4-4 sarjan päästäkseen pudotuspeleihin. Tuosta on nyt kerätty siis 1-1-3, ja täydet pisteet annettu joukkueille sijoilla 8 & 9. Hyvinhän tuo korkean varausvuoron tavoittelu näyttää sujuvan ilman Keslerin ja kumppaneiden treidaamistakin.
