Tuo Hankamäen linkkaama juttu ei ollut se, jota suomalaisissa lehdissä siteerattiin.
Mitä väliä sillä on?
Toimittajan velvollisuus on tarkistaa lähteet moneen kertaan ristiin ja varmistaa, että hän on oikeasti ymmärtänyt, mistä on kysymys kaikki taustat huomioiden. Kun toimittaja julkaisee vastuullisesti, hän etsii monta lähdettä eikä julkaise heti vaan odottaa useamman päivän, jotta saa käyttöönsä tarkennettua tietoa. Nopein tieto ei ole luotettavaa tietoa. Se on usein hälyä.
Jos toimittaja leväperäisesti välittää tietoa yhden löytämänsä lähteen perusteella, silloin hän ei ole toimittaja, koska toimittajuuden ytimessä on tiedon kaivelu ja vertailu ja syventäminen ja joskus myös oman näkökulman lisääminen siihen. Jos toimittaja jättää tämän tekemättä, hän tekee itsestään samalla täydellisen epäluotettavan.
Toimittajuuden katoaminen mediasta näkyy erityisesti nopeissa tilanteissa. Kun tapahtuu lento-onnettomuus tai suuri katastrofi, huhuja tai tarkistamattomia tai tarkentamattomia tietoja pusketaan epäilemättä eetteriin, mikä on seurausta surullisesti kaupallistuneesta maailmastamme, jossa raha menee muiden ihanteiden edelle. Epäluotettavasti toimiminen alkaa olla median pakko eikä valinta.
Kaikki epäluotettavuus ei kuitenkaan juonna kaupallisuuteen, vaan osa siitä liittyy ideologisuuteen tai silkkaan typeryyteen. Hesarin ja Ylen värittyneisyydesta ei ole epäilystä. Kummoista sisällöllistä analyysiä ei tarvitse tehdä, kun huomaa, että Hesari ja Yle eivät tue (laillista) kansallismielisyyttä. He esittävät maailman vinoutuneesti. Näin kai lehdet ovat aina tehneet, ne ovat valinneet puolensa.
Uutta lienee kuitenkin lehdistön holhoava ääni, erilaisten mielipiteiden yläpuolelle asettuminen ja röyhkeä vallankäyttö. Sen sijaan että Hesari ja Yle myöntäisivät avoimesti julkaisevansa suuren määrän kansallismielisyyttä vastustavaa ja punavihreyttä ja monikulttuurisuutta kannattavaa aineistoa, ne yrittävät esittää itsensä neutraaleina. Se on hävytöntä paskaa, jota päätoimittajien pitäisi oppia häpeämään.
Ideologisen pimeyden lisäksi toimittajat sortuvat typeryyteen tai vilpillisyyteen. Esimerkkinä linkkaan Katleena Kortesuon esittelemään
tapaukseen. Arvaan tuon vilpiksi. Raha liikkui tai kysymyksessä oli tuttu. Vastaavia juttuja mm. erilaisista matkakohteista on pilvin pimein. Ilmeinen mainos tarjotaan toimituksellisena aineistona. Kun jutussa kaikki on ihanaa ja teksti maaleilevia adjektiiveja täynnä, on vaikea uskoa, että kirjoitettuna on toimittajan oma kokemus. Kyseessä on toimittajan valitsema näkökulma, josta on tietoisesti häivytetty tunnelmaa häiritsevät tekijät pois.
Hyvääkin journalismia vielä on. Luin ensin itse Ruotsin lentoturman raportin ja olin lentää pyllylleni, kun huomasin, että
Kalevan Mikko Pulliainen oli jaksanut tiivistää sen kaikkien ymmärrettäväksi. Jaksaisipa media toimia jatkuvasti samalla tavalla.