Hynysen päivä edusti odotetusti kauden parasta antia tähän asti (tai ehkä voisi jo sanoa, että kauden parasta antia ylipäätään, koska Robinin jakson suhteen odotukset eivät ole järin korkealla). Hänen tuotantonsa on myös tämänvuotisista artisteista minulle kaikkein tutuinta ja pidänkin siitä eniten, vaikka yhtyeen biisit kovin samasta puusta veistettyjä ovatkin. En siis ole mikään Kotiteollisuuden HC-fani, mutta pari keikkaa olen kyllä nähnyt ja hitit ovat ihan hyvin hallussa, samoin kuin jokunen harvinaisempi palakin – joskin kokonaisia albumeita kuunnellessa tuo biisien yhdenkaltaisuus pakkaa pian puuduttamaan. Jotkin vähemmän tunnetut kipaleet tosin ovat melkoista örinää, joka poikkeaa kyllä Kotiteollisuuden hittimateriaalista, mutta toisiinsa verrattuna nekin kuulostavat varsin samalta. Eli voisi hieman kärjistetysti kiteyttää, että bändillä on pohjimmiltaan vain kaksi biisiä, joista toinen on hyvä ja toinen ei niinkään. Säkeistöt ovat heidän tuotantonsa helmissäkin yleensä aika tasapaksuja, mutta kertseistä irtoaa sitten parhaimmillaan melodisuutta ja tarttuvuuttakin. Lyriikoissa puolestaan on kautta linjan taitavaa sanankäyttöä ja painavaa asiaa, vaikka ne tuppaavat pääsääntöisesti olemaan turhan yleismaailmallisia minun makuuni.
Persoonana Hynynen taas on mielestäni aikaisemmin vaikuttanut hiukan kulmikkaalta – näin korrektisti ilmaistuna –, mutta Vain elämää -visiitti on osoittanut, että yrmyn ulkokuoren alla taitaakin piillä sympaattinen ja jopa herkkä karjalaisukko. Hänen oma päivänsä vahvisti mielikuvaa entisestään, ja esityksetkin osuivat useimmissa tapauksissa maaliinsa ainakin jollakin tasolla. Hätä-Joku ja Virve Rosti olivat ainoat höyryävän paskan tarjoilemiseen syyllistyneet.
Hätä-Jonkun kappalevalinta oli harmillinen. Minä olen on nimittäin ihan hyvä biisi ja sen olisi mielellään kuullut jonkun oikean artistin versioimanakin. Tuo räppipapatus ei vain uppoa minuun ja lyriikka oli taas väännetty turhan kauas alkuperäisestä olevaan muotoon, vaikka kyllähän siitä samaa henkeä sentään löytyi. Mutta ei tästä nyt sen enempää, kun räp-”musiikki” (suuret lainausmerkit) ei vain yksinkertaisesti ole minun juttuni.
Virve Rostin esityksen kunniaksi sanottakoon, että esityksenä siinä ei ollut sinänsä mitään vikaa – itse tosin pidän enemmän juuri Kotiteollisuuden Haltin häät -versiosta ja olen sitä aika tavalla luukuttanutkin – mutta oli oikeasti suorastaan pöyristyttävää riman alta sukeltamista nostaa noinkin tuotteliaan yhtyeen diskografiasta esille vain jokin kuppainen coveri, vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi ollut pilvin pimein. Virven oma päivä oli asia erikseen, kun hänellähän ei taida olla lainkaan itse tehtyjä biisejä eikä kai pahemmin nimenomaan hänelle räätälöityjäkään, vaan hän on tehnyt uraa lähinnä käännösiskelmän saralla. Jouni Hynysen suhteen tilanne on kuitenkin aivan toinen. Rostilta ei näköjään irronnut minkäänlaista kunnioitusta artistikollegaa kohtaan eikä viitseliäisyyttä paneutua toisen tuotantoon, saatika yritystä poistua edes hetkeksi omalta mukavuusalueeltaan. Sitä paitsi jos oli aivan pakko valita jokin Kotiteollisuuden tekemä cover, hän olisi voinut ottaa vaikkapa sen Kevät-biisin, joka on sentään niittänyt mainetta myös Jounin ja kumppaneiden versiona. Jaksoa katsellessani en itse asiassa edes tiennyt, että Rostin oma bändi Menneisyyden vangit on soittanut tuota Haltin häät -kipaletta jo ammoisina aikoina, mutta kyseinen tiedonjyvänen nostaa kyllä tämän koko mauttomuuden aivan ennennäkemättömiin sfääreihin. Virve veti siis tavallaan oman biisinsä tuolla. Ei näin, Vicky. Ei todellakaan näin.
Robin puolestaan pääsi tällä kertaa yllättämään toden teolla jo esitystään alustaneesta puheenvuorosta lähtien. Juuri kun viime viestissäni kritisoin, että hänellä on ollut koko kauden ajan ihan kädenlämpöistä meininkiä ja etenkin keskusteluissa hänen osuutensa ovat sisältäneet pelkkiä ympäripyöreitä latteuksia, niin nyt tulikin sitten rehellistä ja osuvaa kuittia Jounille oikein tuutin täydeltä liittyen siihen minunkin mainitsemaani Kotiteollisuuden biisien samankaltaisuuteen. Lisäksi hän myönsi suoraan, ettei ymmärrä Hynysen lyriikoista tuon taivaallistakaan. Itse esitys oli niin ikään aivan hulvaton. Eipä olisi heti arvannut, että tuo yleensä pyhäkoulupojan imagoa ilmentävä poppari vetäisi ehtaa juomalaulusektoria, ei enempää eikä vähempää! Miinusta tulee siitä, että alkuperäisestä tekeleestä ei ollut juuri mitään jäljellä, mutta olihan tuo nyt varsin virkistävä näkökulma angstiseen Kotiteollisuuden biisiin – ei ollakaan menossa ihmiskuntana Harmageddonia kohti, vaan Packalen on tulossa iloisen baari-illan jälkeen ystäviensä seurassa kotiin päin ihan sammumispisteessä. Mahtavaa päästä näkemään Robbarista kerrankin tuollainen vähemmän puhtoinen puoli. Valittu lähestymistapa oli tosin melko riskialtis siinä mielessä, että jos kyseinen kappale olisi oikeasti kertonut jostakin Jouni Hynysen mummon hautajaissaatosta, niin sitten tuo Robinin hupailuversio olisi ollut todella mauton. Onneksi edes Hynysellä itsellään ei kuitenkaan ollut mitään mielikuvaa lyriikan todellisesta sanomasta, joten uhkapeli kannatti ja osui suoraan maaliin.
Yrjänän Meren mutaa oli aivan loistavaa musiikillista vittuilua. Kyseinen biisi on tosin yksi lemppareistani Kotiteollisuudelta ja kyllähän tuo huumoriversio tahtoi melkein raiskauksen puolelle mennä, mutta vain melkein. Kappaleessa on todella tarttuva kertosäe – siksihän minä siitä pidänkin – joten tuollainen svengaava reggae-meininki oli siksi ihan perusteltua. Taustatarina version takana oli kuitenkin siis se, että Jouni oli joskus ympäripäissään örveltänyt tulevansa reggae-musiikista ja saksofoneista todella hyvälle tuulelle (vaikka oikeasti hän inhoaa kyseistä musatyyliä), joten A.W. päätti ihan vittuilumielessä tekaista Kotiteollisuuden biisistä reggae-version saksofoneilla höystettynä. Arvostan onnistunutta vittuilua, kuten Jounikin.
Naisosasto (miinus Virve) taas onnistui taitavasti kaivelemaan kauniit melodiat Kotiteollisuuden raskaiden sointujen alta, kuten muutkin ovat sanoneet. Anna Puun Helvetistä itään oli kyllä mielestäni turhan ponneton nimenomaan vokaalien osalta – etenkin kertosäkeeseen olisi kaivannut enemmän poweria pelkän ininän sijasta – mutta sovitus oli ihan hieno. Jannan gospel-henkinen Tämän taivaan alla toimi vallan mainiosti ja hänellä ainakin oli riittävästi ytyä laulamisessaan, eikä hänelle ominainen teennäisen teatraalinen tulkintatapakaan oikeastaan häirinnyt, koska tämä biisi ei ole mitenkään henkilökohtainen tilitys vaan enemmän sellaista yleistä maailmantuskaa. Ellinoora räjäytti sitten pankin voimakkaalla ja raastavalla tulkinnallaan Tuonelan koivut -kappaleesta. Selvästi oli todellakin sydänveret vuodatettu tuohon. Tuollaista Kotiteollisuuden musiikki voisi siis parhaimmillaan olla, jos olisi osaava laulaja mikrofonin varressa. Bändin pojat voisivat melkeinpä antaa Hynyselle kenkää tuosta pestistä ja siirron vain sanoitus- ja sävellyspuolelle, kun taas Ellinoora voitaisiin pestata tilalle vokaaleihin.
Onnistunut päivä kaiken kaikkiaan.
