Palstakollegoihin ei näköjään ole oikein uponnut tämä tuorein VE-kausi. Missähän aineissa lienen itse katsellut noita jaksoja, sillä minusta kausi on ollut ihan hyvä pari viimeisintäkin jaksoa mukaanluettuna. Esitysten saralla on nähty useita nappisuorituksia ja pöytäkeskusteluissakin on ollut kelpo asiaa ainakin ajoittain. Ainoastaan Robin herättää joka kerta suunsa avatessaan sen sortin myötähäpeää, että tekisi mieli takoa päätä seinään. Hän on jo ikänsäkin puolesta aivan eri aaltopituudella kuin nuo muut, mutta keskusteluihin on tietysti silti pakko osallistua vaikka väkisin, joten kaikki hänen puheenvuoronsa sisältävät ihan kammottavia latteuksia tai ympäripyöreää liirumlaarumia. Muistan Robinin sanoneen sillä edellisellä kaudellaan, että hän oli aikaisemmin kieltäytynyt Vain elämää -kutsuista sillä perusteella, ettei hän ollut nähnyt vielä riittävästi elämää kyetäkseen osallistumaan täysipainoisesti noihin formaattiin olennaisena osana kuuluviin syvällisiin keskusteluihin. Mielestäni hän olisi kyllä saanut kieltäytyä tuolloinkin ja samaten vielä nytkin – ehkäpä joskus kymmenen vuoden kuluttua olisi sopiva hetki palata asiaan hänen osaltaan, jos tämä ohjelma on silloin ylipäätään enää pystyssä. Muiden tämänkautisten artistien välille on kuitenkin muodostunut ihan hyvä ryhmähenki ja Hynynenkin on solahtanut tuonne sujuvasti, vaikka ensimmäisissä jaksoissa oli vielä nikottelua. Jannan päivänä tunnelma kyllä kieltämättä lörähti maan poveen Hynysen esitellessä niitä ehdollisia kuolemantoiveitaan, mutta silti annan hänelle pisteet avoimena olemisesta. Suoranaisia kyynelsessioita ei ole kenenkään osalta kovin paljoa nähty, mutta eihän niitä välttämättä tarvitakaan. On noissa keskusteluissa muutenkin päästy pintaa syvemmälle – kunnes Robin astuu aina kuvaan mukaan ja iskee väliin jotakin naurettavan jonninjoutavaa. Ylenmääräinen kehuminen puolin ja toisin vaikuttaa toki myös ajoittain falskilta, mutta sekin kai kuuluu tähän formaattiin.
Vickyn päivä:
En odottanut etukäteen Vickyn päivältä paljoa, mutta sain yllättyä positiivisesti. Olen tämän kauden myötä havahtunut siihen, että Rostillahan on aivan pirun hyvä ääni ainakin nykyään, ja hänen jaksonsa myötä taas havahduin siihen, että hänellähän on suht paljon hyviä biisejäkin – Oon voimissain, Näinkö aina meille täällä käy, Menolippu, Kun Chicago kuoli, Jolene… ja mitä niitä nyt oli. Käännösiskelmää tai ei, kyllähän nuo kipaleet toimivat. Persoonana hänestä on kauden aikana muodostunut minulle samanlainen kuva kuin muille artisteillekin; hän ei ole koko ajan suuna päänä, mutta sivaltaa aina välillä jotakin kuolematonta (”Me… masturboimme”). Jakson esityksistä parhaita olivat mielestäni tällä erää Ellinooran, Yrjänän ja Hynysen vedot. Janna ja Robin olivat keskikastia, Anna Puu ja Hätä-Joku shaibaa.
Ellinoora vaikutti vasta nyt tajunneen, mistä tässä ohjelmassa pohjimmiltaan on kyse – ei mitään omia runoiluja tai kokonaan uusia biisejä, vaan alkuperäistä kunnioittava ja sydänverellä tehty uudelleenversiointi olemassaolevasta kappaleesta. Jolene on muutenkin hyvä laulu niin englannin- kuin suomenkielisenäkin ja olen aikaisemminkin kuullut siitä oivallisia versiointeja, mutta Ellinooran suoritus ei ainakaan mitenkään kalvennut niiden rinnalla. Yrjänä puolestaan oli löytänyt Rostin tuotannosta lyyrisesti niin täydellisesti itselleen sopivan kipaleen, että se olisi ollut aivan kotonaan CMX:n levyllä. Olinkin aivan varma, että A.W. oli rukannut sanoituksen uuteen uskoon, mutta alkuperäisversioon tutustuminen osoitti kuvitelmani erheelliseksi – yksi sana oli kyllä vaihdettu mutta muuten mentiin originaalitekstillä. Hynynen yllätti jälleen valitsemalla rakkauslaulun (en tosin tiedä, miksi se taas yllätti minut, vaikka hän on valinnut aiemmissakin jaksoissa sellaisia), joskin kyllä siitä hänelle sopivaa särmääkin irtosi. Esitys oli toki aika humoristinen sketsihahmoineen ja tankerotansseineen, mutta kyllä siinä painavaa asiaakin oli. Musiikillisesti biisi ei osunut oman musamakuni kanssa yksiin, mutta oli kuitenkin osoitus Hynysen tässä ohjelmassa (jos kohta ei omassa tuotannossaan) ilmentämästä monipuolisuudesta.
Jannaa olen aiemmin parjannut jotenkin kalseasta teknisellä osaamisella briljeeraamisesta, mutta ehkäpä tuollainen teennäisen teatraalinen lähestymistapa istui Oon voimissain -kappaleeseen, koska nyt se ei pahemmin häirinnyt. Robin aiheutti kieltämättä melkoisen wtf-fiiliksen yksin lavalla heiluessaan, mutta loppujen lopuksi modernisointi sopi ihan ookoosti tuohon Menolippuun. Anna Puun Aamuinen tähdenlento puolestaan oli ihan hirveää kuraa – ei tuollaisesta dramaattisesta balladista vain voi tehdä menevää diskoversiota. Tai siis voi tietysti, mutta ei se toimi. Hätä-Joku taas pajatti jotakin yhdentekevää. Ei minun kai ole edes reilua kommentoida hänen esityksiään, koska en muutenkaan pidä räpistä enkä varsinkaan oikeiden biisien räpintämisestä.
Jannan päivä:
Jannan tuotannosta ainoastaan Tytöt lähtee tanssimaan ja Sä et ole hullu ovat pyörineet joskus soittolistoillani. Tähänastinen Vain elämää -visiittikin on osoittanut, että hänellä on eittämättä hieno ääni ja laulutaitoa löytyy, vaikka tulkinnoista voidaankin olla montaa mieltä. Persoonana hän on vaikuttanut hiukan etäiseltä – voi toki olla vain ujokin – eikä hänen oma päivänsä muuttanut tuota mielikuvaa. Esitysten osalta parhaiten onnistuivat Vicky, Ellinoora, Yrjänä ja Hynynen. Robin, Anna Puu ja Hätä-Joku puolestaan vetivät riman alta.
Vicky on kyllä koko kauden ajan ollut todella kova – ääni kajahtaa niin hienosti ja esityksissä on niin kova intensiteetti, että kuulija oikein nauliintuu tv-vastaanottimen ääreen, eikä yhtäkään ohilaukausta ole vielä tullut. Yrjänän ja Ellinooran luikautukset ovat myös tehneet kauden mittaan vaikutuksen; kummallakin on upea ääni (Ellinooralla tosin sen verran persoonallinen, että se hipoo jo hiukan ärsyttävyyden rajoja, muttei kuitenkaan ylitä niitä) ja mahtava kyky tulkita tekstiä. Hynynen puolestaan ei osaa laulaa, mutta tunnetta hänkin näemmä osaa välittää. Hänen tämänkertaisesta habituksestaan päätellen olisin odottanut jotakin örinäversiota Maailma meidän jälkeen -kappaleesta, mutta kokonaisuudessaan esitys olikin yllättävän herkkä ja vasta lopussa sitten räjähti oikein kunnolla ”kuolonkorinan” muodossa.
Robin ja Anna Puu onnistuivat latistamaan Jannan ainoat hitit mitäänsanomattomaksi roskaksi. Etenkin Robinin versio oli aivan järkyttävää sontaa; Sä et ole hullu -biisissähän on oikeasti varsin vakava sanoma, niin ei tuollainen kevyt hoilotus istunut siihen ollenkaan. Lyriikkaakin oli muutettu joutavanpäiväiseen suuntaan. Anna Puun Tytöt lähtee tanssimaan puolestaan typistyi tavanomaiseksi tanssikappaleeksi, kun alkuperäinen biisi taas on itse asiassa aika synkkä. Hätiksestä en sano mitään. Tai no, tuossa hänen valitsemassaan kipaleessa oli kai alunperinkin jonkinlainen räppiosuus, niin sikäli sen olisi voinut kuvitella sopivan hänelle, mutta eipä tuosta hänen versiostaan ollut taaskaan tunnistettavissa oikein mitään elementtejä siitä Jannan kappaleesta.
Ensi viikolla olisi sitten Jounin päivä. Odotukset ovat tällä kertaa katossa. Kuten muutkin ovat sanoneet, on kiinnostavaa päästä kuulemaan noita sinänsä oivallisia biisejä jonkun oikean laulajan esittämänä.