Vain elämää – viihdeohjelma

  • 562 887
  • 3 073

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Tällä kaudella oli muuten kuolema läsnä aika useaan otteeseen. Olli Lindholm useampaan otteeseen (plus tietenkin hänen mikkiteline). Sitten oli Pave Maijasen kitaraa, Alexi Laihon muistelua, Zarkus Poussastakin puhuttiin. Liekö joku vainaja jäänyt minulta muistista?
 

Ferris

Jäsen
Tom Morello oli siellä Anssi Kelan kanssa lavalla? Ei kyllä näkyny, mutta kuulosti ihan.

Tarkoituksellinen pastissihan tuo biisi oli. Kela on taustoittanut jokaista biisiversiotaan somekanavillaan ja näin sanoi tuosta kyseisestä biisistä:

Fuck The World. Versio syntyi ensimmäisenä kaikista, ja oli myös sovitusprosesseista helpoin. Kun kuulin Pyhimyksen olevan mukana ohjelmassa, päähäni jysähti ajatus siitä, että haluan tehdä Rage Against The Machine -version. Tuo visio oli niin väkevä, että lukitsin sen jo ennen kuin edes tiesin biisiä.

Sopivaa kappaletta ei tarvinnut etsiä pitkään. Riitti, kun näin biisin nimen: Fuck The World. Lähtökohtani oli säilyttää alkuperäiset lyriikat, mutta säveltää niiden pohjalle kokonaan uusi biisi.

Versioni käynnistävä kitarariffi on peräisin jo parin vuoden takaa: olin tuolloin bändini kanssa keikalla ja keksin soundcheckissä riffin, jonka taltioin puhelimeni sanelimeen. Nyt sille tuli käyttöä. Loput riffit ovat uusia. Pastissien tekeminen on helppoa ja hauskaa, kun on selkeät kaavat, joiden mukaan leikellään kangasta.

Pyhimyksen alkuperäisessä versiossa on kitarasoolo. En aluksi edes tiennyt, kuka sen oli soittanut. Jossain vaiheessa tarkistin: Alexi Laiho. Olin jo tehnyt versioni valmiiksi, ja skipannut soolon kokonaan. Se tuntui siinä kontekstissa tarpeettomalta.

Sitten Alexi Laiho kuoli. Tajusin, että soolo pitää palauttaa kappaleeseen sellaisenaan, ja tehdä kohdasta tribuutti Alexille. Tuli sellainen olo, että olisi sopivaa pyytää version live-esitykseen mukaan kitaristeja, jotka oikeasti tunsivat Laihon. Niinpä tein sooloon kaksiääniset harmoniat, ja kutsuin Satulinnaan Alexin bändikaverin, Daniel Freybergin, sekä Tuomas Wäinölän. Heidän kanssaan kunnianosoituksesta tuli painavampi.

Laihon kuolema toi kuitenkin mukanaan odottamattoman ongelman. Hänet on merkitty yhdeksi biisin säveltäjistä. Tällaisiin versiointeihin tarvitaan luvat alkuperäisiltä tekijöiltä, ja koska tilanne oli tuore, lupaprosessi oli tavallista mutkikkaampi. Hetken aikaa näytti jopa siltä, ettei asia ehtisi selvitä määräaikaan mennessä. Olisin joutunut valitsemaan jonkin toisen kappaleen, ja aloittamaan alusta. Vain elämää -tuotanto teki kuitenkin taustalla suuren työn, ja onnistui lopulta ratkaisemaan asian siten, että pääsin toteuttamaan versioni.

Fuck The World on nyt julkaistu. Miltä se sinusta tuntuu?
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kela on jakanut Instassaan itselleni ainakin tosi mielenkiitoisen videon tv-tuotannon kulissien takaa, jossa ohjaajat käytännössä "moshaavat" biisin läpi kameramiehiä sun muita sanallisesti ohjeistaessaan.

Olipas tää hauska, melkosella meiningillä siellä tädit ohjailee kameroita. Saatanan taitava pitää tossakin hommassa olla, ja olettaisin että ryhmädynamiikan pitää kanssa olla aika kuosissa että tossa kaikki tajuaa mitä toiset nopeella sykkeellä sanovat ja tekevät.
 

Barney

Jäsen
Vaikea on itse kommentoida mitenkään syvällisemmin kautta, kun eipä tullut oikeastaan muuten katsottua kuin kuunneltua Pyhimyksen vedot ja sitten tuon Pyhimyksen päivän katsoin kokonaisuudessaan. Pyhimyksen suhteen itselläni on nykyään todella ristiriitaiset fiilikset. Aikoinaan tykkäsin Pyhimyksen musiikista todella paljon ja Pyhimyksen Pettymys samoin kuin kaikki Ruger Hauerin levyt ovat todella korkealla, kun alan listaamaan suosikkialbumeita kotimaisen musiikin saralta.

Viime vuosina on mennyt kuitenkin vähän maku Pyhimykseen. Ensin hän hajoitti yhtyeen, joka on ylivoimaisesti parasta, mitä suomalaiselle musiikille 2010-luvulla tapahtui. Sen jälkeen tuo Teflon-vitsi alkoi vanhentumaan ja toistamaan itseään. Etenkin tuon ensimmäisen Vain Elämää -reissun jälkeen myös Pyhimyksen soolotuotanto on heikentynyt. Uusimmalla levyllä oli pari ihan hyvää biisiä, mutta kokonaisuus ei oikein toiminut. Samaan aikaan Pyhimys on työntänyt naamansa joka paikkaan ja perustelee asiaa itse joillain metatason vitseillä. Ehkä se on vain vaikea myöntää, että kaupallisuus kiinnostaa, kun sitä on itse eri projekteissa kritisoinut toistakymmentä vuotta.

Jos Pyhimyksen ensimmäinen VE-reissu oli melko vaisu, niin tämä on ollut sanalla sanoen paska. Mies ei selvästi itsekään tiedä, mitä hän haluaa tehdä. Olen kuunnellut nuo biisit vain kertaalleen läpi, joten en ole jaksanut niihin sen tarkemmin perehtyä, mutta kertakuulemallakin on huomannut noiden olevan mukanokkelia ja mukaälykkäitä teoksia. Kaukana on Pyhimys siitä parhaasta vireestään ja ehkä hän yrittää tuossa nyt tehdä jotain pesäeroa näihin muihin "koko kansan artisteihin". Aika hukassa on miehen taiteellinen visio tällä hetkellä ja tuo vähän alle vuoden päästä alkava tauko tulee miehelle todellakin tarpeeseen. Toivottavasti hän palaa sitten parempana.

Sitten Pyhimyksen päivään. Ensimmäisenä Suvi Teräsniskan Jättiläinen ja pienet itkut itkettiin Ollin puolesta, mutta ei tuosta muuta jäänyt käteen. Hieno kertosäe oli jätetty, mutta ne Pyhimyksen samaistuttavat ja hienot säkeet oli muokattu kokonaan, eikä tämä versio toiminut ainakaan itselleni. Varmaan joku Suvi Teräsniskan fani tykkäsi, mutta omissa papereissani todella HMV-versio, jossa myös hieno teksti oli menty pilaamaan. Ei jatkoon.

Sen jälkeen Tuure Kilpeläisen Pämppää. Se Teflon Brothersin isoin täysosuma, minkä jälkeen vitsi alkoi vanhentumaan. Pyhimyksen ja Heikki Kuulan tasoiset kirjoittajat osasivat tehdä niin paskan biisin, että se muuttui jo hyväksi. Samaan aikaan, kun Pämppää oli varmaan isoin baareissa soiva hitti, Heikki Kuula omalla soolotuotannollaan kritisoi levyteollisuutta ja naureskeli "pämppääjille". Sahamies vielä kruunasi biisin omalla todella tönköllä versellään, jonka hän oli kuitenkin ilmeisesti itse kirjoittanut. Vaikean biisin valitsi Tuure eikä ainakaan itselleni tullut bilefiilis. Ile Vainiolla haettiin ilmeisesti jotain Sahamiehen tyylistä tönkköyttä, mutta on vain yksi Ziigmund. Ei jatkoon.

Seuraavana Chisu ja Ruger Hauerin Typerykset jotka polttavat pilveä avoautoissa. Ensimmäinen fiilikseni oli, että "älä lähde sinne". Siinä vaiheessa, kun Alpo Nummelin asteli lavalle aloin varovaisesti innostumaan. Siinä vaiheessa, kun selvisi että Chisu ei ole lähtenyt sörkkimään tekstiä innostuin vielä enemmän. En sitten tiedä, että johtuiko se Nummelinista, mutta vahvat Ruusut-vibat tuli tästä versiosta, mikä ei ole koskaan huono asia. Tuskin tulen kuuntelemaan uudestaan, mutta Chisu valitsi vaikean biisin ja oli ehdottomasti illan isoimpia onnistujia. Jatkoon.

Anssi Kela ja Fuck the world, mikä vaikutti vähän erikoiselta kombolta. Fuck the world oli Pyhimyksen uusimmalta levyltä yksi niistä harvoista hyvistä biiseistä ja nyt Kela yllätti isosti. Minulle Anssi Kela edustaa artistia, jonka jokainen biisi kuulostaa samalta. Ehkä olen kuunnellut liian vähän Kelaa, mutta hänellä tuntuu olevan aina se sama kitarariffi jokaisessa biisissä. Nyt selvästi mentiin vähän sen oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja Alexi Laihon kitarasoolon sisällyttämisestä ehdottomasti plussaa. Tuskinpa tätäkään tulen enää koskaan kuuntelemaan, mutta tuon illan tasolla jatkoon.

Nuo illallisen biisit voidaankin sitten niputtaa samaan kastiin: paskaa. Abreulta taas abreumainen biisi ja ihan kiva, että teki henkilökohtaisen biisin, mutta kyllä tuossa kävi nyt suviteräsniskat. Lähdettiin sörkkimään alkuperäistä tekstiä ja hienon tekstin tilalle saatiin sellainen kädenlämpöinen radiobiisiteksti. Jukka Poika teki jonkun kiva biisin äidille, mutta ei tuosta alkuperäisestä biisistä jäänyt jäljelle enää muuta kuin nimi. Se alkuperäisen tekstin nerokas asetelma, jossa ensimmäisessä säkeistössä nuorena ja rakastuneena ei osata pelätä kuolemaa muuttuu toisessa säkeistössä vanhan ja katkeran henkilön romanttiseen toiveeseen siitä, kuinka olisikin kuollut nuorena ennen kaikkia elämässä eteen tulleita vastoinkäymisiä, oli raiskattu ihan täysin. Wiskari teki sitten Erika Vikmanin kanssa jostain Teflonien hassuttelusta vähän juntimman version.

Helvetin heikko oli taso. Chisu ja Kela olivat mielestäni ainoat onnistujat, mutta ei pääse omalle soittolistalleni kumpikaan noista biiseistä. Suvi, Abreu, Tuure ja Wiskari onnistuivat tekemään vain todella HMV-versiot, mutta Jukka Poika oli oikeasti aivan hirveä. Ehkä mielipiteeseni vaikuttaa, että kyseessä oli omissa papereissani yksi Pyhimyksen soolotuotannon parhaista biiseistä, mutta kyllähän tuossa aika rumasti raiskattiin hieno biisi. Toivottavasti Jukka tajuaa edes hävetä. Ja kun hän toivoi, että heistä tulee Pyhimyksen kanssa kavereita, niin toivottavasti Pyhimys tuon version jälkeen tekee omat ratkaisunsa.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
@Barney

Täytyy heti ilmoittautua Teräsniskan fanina tai itseasiassa hänen laulutaitonsa fanina. Itse en katsonut kuin esityksen, mutta parempi tuo Jättiläinen oli vetää versejen osalta tällä kertaa noin. Lindholm kuitenkin oli ymmärtääkseni Suville todella big deal urankin kannalta ja toivottavasti sanoi nyt säkeissä itselle tärkeät asiat. Ja versio nyt oli iskelmää. Kertosäe oli sellainen mitä odotin.

Pakko silti Suville antaa runtua ettei edes muutamaa riviä sovittanut räpäten. Ei tuosta niin kauan ole kun Fintelligens irtosi Suvilta kevyesti tähdettähdissä.

Kyllähän tuon biisin covereissa mielellään räppiosuudet kuulisi, mutta en toisaalta näe Teräsniskaa räppäämässä koksulainin heitosta yläkertaan. Muutenkin tuo biisin teksti on niin vahva että jääköön puolestani Pyhin ja Heikki Salon jutuksi.

Hyvät hautajaiset jäi ilmeisesti vetämättä ja nämä kuvaukset tehtiin kesällä. Biisin ensiesitys oli muistaakseni keväällä Emmoissa. Eli pieni yllätys.

Ruger Hauerin Täällä ei löytänyt vieläkään ottajaansa. Luulisi houkuttelevan ihan jo biitin ja tekstien vuoksi. Odotin että Chisu olisi tuon poiminut kun Paperi-T:n kanssa ollut yhteistyötä ja olisi sopivan taiteellistakin. Sentään kyseisille vesille taisi löytää.

Pyhimyksestä noin yleisesti sanottava että bensa on loppu. Ei oikein enää maltsuläpät ja mukasyvälliset asioiden kääntelyvääntelyt toimi ainakaan minulle.

Pyhimyksen ainoa hassunhauska oivallus oli Sairas-T:n roudaaminen stagelle. Tuota en ihan odottanut.
 
Viimeksi muokattu:

Cow's opinion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dark side of the Moo
Anssi Kelan RATM-viritys oli soundimaailmaltaan ihan tiukka, mutta ei riitä Anssin ääni tuollaiseen vetoon sitten yhtään. Ei tippaakaan rosoisuutta eikä asennetta, miehen heleä ääni oikein korostui tuota taustamusiikkia vasten.

Vissiin jotain Bodomin jätkiä oli noi muut pitkätukat? Mä en ole koskaan kuullut yhtään Bodomin biisiä enkä osaa myöskään nimetä ainuttakaan.
 

Ferris

Jäsen
Anssi Kelan RATM-viritys oli soundimaailmaltaan ihan tiukka, mutta ei riitä Anssin ääni tuollaiseen vetoon sitten yhtään. Ei tippaakaan rosoisuutta eikä asennetta, miehen heleä ääni oikein korostui tuota taustamusiikkia vasten.

Vissiin jotain Bodomin jätkiä oli noi muut pitkätukat? Mä en ole koskaan kuullut yhtään Bodomin biisiä enkä osaa myöskään nimetä ainuttakaan.

Daniel Freyberg on ex-Bodom, Tuomas Wäinölä taas Anssin bändin entinen kitaristi, joka on tuttu mm. Raskasta Joulua -kokoonpanosta, Nylon Beatista, Voice of Finland -bändistä jne.
 

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Mielenkiinnosta tarkastelin aiempia all stars -kausia ja sitä, miten paljon jo aiemmilla kausilla laulettuja kappaleita niissä oli. Näihin ei ole laskettu encore- tai duettopäiviä.

Ensimmäisellä all stars -kaudella oli kaksi aiemmin versioitua kappaletta, Kaija Koon Vapaa (Toni Wirtanen) ja Apulannan Koneeseen kadonnut (Juha Tapio).

Toisella all stars -kaudella olikin sitten jo seitsemän aiemmin versioitua kappaletta, joskin artistejakin oli yksi aiempaa enemmän. Mielenkiintoista tässä on se, että kolme (Fairytale Gone Bad, Hollywood Hills ja Forever Yours) näistä seitsemästä oli Samun päivänä. Ilmeisesti Saksan kovimmalla suomalaisbändillä ei sitten ole kovin montaa hyvää biisiä. Toki myös Erinin päivänä versioitiin kaksi aiemmin laulettua, joista Vanhan sydämen kohdalla Antti Tuisku sanoi, että "mää en ollu varma uskaltaako joku tohon tarttua, kun se on jo aiemmin laulettu". VilleGallen (ja Jaren) Rakastuin mä looseriin oli se toinen aiemmin versioitu, mutta sen kohdalla kukaan ei puuttunut tuohon aiempaan versiointiin. Loput kaksi uudelleenversiointia olivat Lauri Tähkän versio Elastisen Anna soida -hitistä ja Elastisen versio Maija Vilkkumaan Totuutta vai tehtävää:stä.

Kolmannella all stars -kaudella sitten räjähtikin potti. Kuusitoista uudelleenlämmitystä. Kuusitoista! 16! Koko kaudella laulettiin 56 kappaletta, joten 28,6 % esityksistä oli jo aiemmin versioitu! Suvin päivänä vedettiin Jos menet pois kolmannen kerran koko ohjelman historiassa!

"Mielenkiintoisena" yksityiskohtana tästä viimeisimmästä kaudesta mainittakoon, että Tuure ja Pyhimys eivät sortuneet duplikaatteihin kertaakaan ja toisessa ääripäässä Jukka ja Chisu vetäisivät jo aiemmin laulettuja biisejä 4/7 vedoistaan. Arttu veti duplikaatin vain Annan päivänä. Artun päivä oli outolintu tällä kaudella, silloin kaikki biisit olivat sellaisia, joista ei oltu tehty aiemmalla kaudella versiota. Kaikkina muina päivinä oli vähintään yksi duplikaatti. Anssin, Suvin ja Tuuren päivinä 3/7 biiseistä oli uudelleenlämmityksiä.
 
Viimeksi muokattu:

Stigu

Jäsen
Anssi Kelan RATM-viritys oli soundimaailmaltaan ihan tiukka, mutta ei riitä Anssin ääni tuollaiseen vetoon sitten yhtään. Ei tippaakaan rosoisuutta eikä asennetta, miehen heleä ääni oikein korostui tuota taustamusiikkia vasten.
Samaa mieltä. Mutta kun tarkemmin ajattelee, niin kuka suomalainen laulaja voisi uskottavasti vetää RATMia? Ei tule heti mieleen ainakaan itselleni artistia. Herra Ylppö ja Apulannan Toni ehkä etäisesti.

Ja aiheen ohi aika rajusti: Ootko muuten kuunnellut Gov't Mule-nimistä bändiä? Niillä nimittäin on levy jonka nimi on Dark Side of the Mule.
 

Cow's opinion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dark side of the Moo
Samaa mieltä. Mutta kun tarkemmin ajattelee, niin kuka suomalainen laulaja voisi uskottavasti vetää RATMia? Ei tule heti mieleen ainakaan itselleni artistia. Herra Ylppö ja Apulannan Toni ehkä etäisesti.

Ja aiheen ohi aika rajusti: Ootko muuten kuunnellut Gov't Mule-nimistä bändiä? Niillä nimittäin on levy jonka nimi on Dark Side of the Mule.

Steen1 vaikka ei toki sananmukaisesti ole laulaja niin pystyisi vetämään RATM-tyylistä menoa, ja nyt kun mainitsit niin Toni Wirtanen ehdottomasti. Sellainen pieni epäpuhtaus äänessä mikä Tonilla on niin istuisi kuin nenä päähän, ja osaa vetää asenteella.

Ei ole yhtään tuttu bändi tuo, ja tuo Dark side of the moo on vähemmän yllättäen pieni kunnianosoitus Pink Floydin suuntaan höystettynä nimimerkkiäni ja persoonaani kuvaavalla sanaleikillä.
 

Saksipotku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
On kyllä niin hävytöntä paskaa nämä Yllätysbiisit-päivä yms. joululaulut, että pitäisi ihan suosiolla jättää tekemättä. Muutenkin menee maku lopullisesti, kun mukana olevien artistien ihan jokainen menestynyt biisi pitää jollain tapaa versioida. Huomaa oikein kuinka näihin on panostettu uudelleensovittamisen osalta semmoinen viisi minuuttia per biisi.

Pikakelauksella ohjelman vilkaistua ei voi todeta kuin, että itse formaatille ei Sanoman puolelta ole selvästikään enää mitään todellista arvostusta. Yritetään vaan maksimoida tuotot äkkiä, kun vielä joku katselee. Omalta osalta tämä, ehkä VE-historian huonoin kausi, on nyt lusittu.
 

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Artun päivä oli outolintu tällä kaudella, silloin kaikki biisit olivat sellaisia, joista ei oltu tehty aiemmalla kaudella versiota.
Yllätysbiisijaksossa tämäkin sitten "pilattiin", kun Suvi vetäisi Tuntematon potilas -biisin, jonka Aki Tykki oli aikanaan Espanjassa kaudella 8 versioinut.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Minusta eilinen yllätysbiisi-jakso oli tuotokseltaan parempaa kuin keskimäärin oli Satulinnassa. Ei nyt maailman suurin kehu kun tietää mitä Satulinnassa oli tarjolla, mutta kuitenkin annan eilisestä miedon plussan tälle kaudelle.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aloin katsomaan eilen jaksoa, mutta kun Anssi Kela kertoo että oli vasta automatkalla harjoitellut omaa biisiään, ja Tuuren kanssa ekan biisin aikana sinne tuli joku risuja heilutteleva Kari Grandi, niin pistin telkkarin kiinni. Chisu näytti taas Madonnalta tai joltain semmoselta, en ehtinyt kunnolla ees pöyristymään hänen tällä kertaa omimistaan kulttuureista kun se helvetin risumies sai mut jo laittamaan telkkarin kiinni.

Saas nähdä jaksaako tätä yrittää joskus vielä uudestaan, ehkäpä. Mutta eilen kyllä jotenkin tuli mitta täyteen kun oli vaan jonnekin saatanan random-latoon menty harjottelematta perseilemään.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Kuinkas oikeassa Seiska olikaan näissä arvauksissa? Tommi Läntistä olen oikeastaan sarjaan toivonutkin, onhan hänellä itsellä kovia biisejä. Vihjasiko Bumtsibum-piipahdus, että Nelosen suuntaan tekisi enemmänkin yhteistyötä? Konkareita hyvä saadakin sarjaan, mutta että Läntisen lisäksi Suvas ja Alatalo olisi samalla kaudella, ei oikein houkuta. Alatalollakin kyllä hienoa musiikkia, ansaitsee tulla kuulluksi.

 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Kuinkas oikeassa Seiska olikaan näissä arvauksissa? Tommi Läntistä olen oikeastaan sarjaan toivonutkin, onhan hänellä itsellä kovia biisejä. Vihjasiko Bumtsibum-piipahdus, että Nelosen suuntaan tekisi enemmänkin yhteistyötä? Konkareita hyvä saadakin sarjaan, mutta että Läntisen lisäksi Suvas ja Alatalo olisi samalla kaudella, ei oikein houkuta. Alatalollakin kyllä hienoa musiikkia, ansaitsee tulla kuulluksi.


Kolme veteraania. Yllättävä suunnanmuutos yhden tilalle kolme.

Eksyin Rumban linkin kautta Seiskan sivulle, josta selvisi, että Petri Nygårdia on pyydetty joskus mukaan, silloin kieltäytyi. Nyt nähtyään Pyhimyksen "ja kun Pyhimyskään ei osannut laulaa", innostui asiasta uudelleen. Aurinkolasit pysyisivät silti päässä. Vasta elokuvaa tehtäessä riisuisi ne.

Se on Petriii, vaadimme sinua Vain elämään!
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Ainoat nimet, jotka noista kiinnostavat, ovat Alatalo ja Jyrki 69. Muut kuuluvat osastolle mitvit.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yonalle aina iso peukku. Muut sitten osastoa sanonko mitä.

Koskaan kuulutkaan nimeä ja en epäile etteikö ainakin pystyisi hyvin tulkitsemaan, mutta sitten kun kyseisen artistin vaikka 7 kovinta hittiä miettii niin kuinka paljon niistä sitten muut saa irti on asia erikseen.
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Koskaan kuulutkaan nimeä ja en epäile etteikö ainakin pystyisi hyvin tulkitsemaan, mutta sitten kun kyseisen artistin vaikka 7 kovinta hittiä miettii niin kuinka paljon niistä sitten muut saa irti on asia erikseen.
Niin ei ole isolle yleisölle mikään tunnettu tähti. Hemmetin hyvä vaan laulamaan ja tekee hemmetin hyvää musaa!





Julkaisi viime vuonna yhden parhaista kotimaisista levyistä. Osallistuihan tuo aikanaan tangomarkkinoille ja oli siellä toinen. Ilmeisesti vähän jälkeepäin katunut osallistumista, niin tiedä miten tämän ohjelman kanssa käy. En ihan heti olisi uskonut, että osallistuu tähän.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Kuinkas oikeassa Seiska olikaan näissä arvauksissa? Tommi Läntistä olen oikeastaan sarjaan toivonutkin, onhan hänellä itsellä kovia biisejä. Vihjasiko Bumtsibum-piipahdus, että Nelosen suuntaan tekisi enemmänkin yhteistyötä? Konkareita hyvä saadakin sarjaan, mutta että Läntisen lisäksi Suvas ja Alatalo olisi samalla kaudella, ei oikein houkuta. Alatalollakin kyllä hienoa musiikkia, ansaitsee tulla kuulluksi.


Olihan Läntinen mukana myös Tähdet, Tähdet ohjelmassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös