Näissä olisi pidettävä huoli siitä, että työnantajilta viedään ketjuttamisen mahdollisuus. Valtion tuen pitäisi johtaa työttömän työllistymiseen eikä työttömän korvaamiseen uudella työttömällä, josta saa taas uudet tuet.
En kuitenkaan usko, että tukeminen ratkaisee perusongelmaa, joka on se, että työttömissä on suuri määrä ihmisiä, joiden tuottavuus ei riitä nykymaailmaan silloinkaan, kun he parhaansa yrittävät.
53-vuotiaana työttömäksi jääneen vain pakollisen oppivelvollisuuden suorittaneen tehdasduunarin työllistäminen muuttuu koko ajan vaikeammaksi, koska duunarille sopivaa yksinkertaista suorittavaa työtä katoaa koko ajan, eikä duunari välttämättä ole omiaan palvelutyöhön. Kaikilla ei ole esiintymiskykyä tai riittävän edustavaa ulkonäköä, saati kielitaitoa.
Ja palvelutyöstäkin osa on sellaista, että veronmaksajien on tultava hätiin, koska se ei yksistään elätä esimerkiksi epäsäännöllisten ja liian pienien tuntien vuoksi.
Koulutus auttaa joissain tapauksissa, mutta kuinka monista aikaisemmin kouluja käymättömistä on kouluttautumaan ja kuinka moni työllistyy koulutuksen jälkeen? Onko halvempaa maksaa tukia vai kouluttaa, kun huomioi, että kaikki koulutetut eivät työllisty?
Tukemisen suurin hyöty liittynee syrjäytymisen ehkäisemiseen, mutta en tiedä, olisiko se keino säästää rahaa, vaikka työllisyysaste nousisikin.
Keppi auttaa työttömiin, jotka pystyvät tekemään työnantajalle enemmän rahaa kuin palkkaamisen kustannukset ovat. Näille on työmarkkinoilla todellinen kysyntä.
Mutta kun ruvetaan työllistämään pelkästään työllistämisen vuoksi, saatetaan päätyä siihen, että työttömyyskuluissa säästetään, mutta samaan aikaan veroeuroja kuluu entistä enemmän muihin tukitoimiin.
En myöskään tiedä, onko palvelutyöstä pysyväksi ratkaisuksi ihmisille, jotka eivät kykene korkeampia kognitiivisia valmiuksia vaativaan työhön, koska palvelutyötäkin tullaan automatisoimaan ja karsimaan pois. Pitkästä jonotusajasta saattaa aiheutua yritykselle mainehaitta, mutta kun kaikkiin yrityksiin joutuu jonottamaan, ei kuluttajalla ole vaihtoehtoa.
Tuossa oli aika paljon asiaa. Työllistäminen näyttää todellisen yrittäjän silmin vähän toiselta kuin joltain mukayrittäjältä eli taloudellisen eliitin edustajalta, joka jatkuvasti rinnastaa asioita puheissaan asioita, jotka eivät ole suoraan rinnastettavissa. Nämä kun eivät ole itse mitään yrittäneet, vaan tulleet valmiiseen pöytään jakamaan viisauksiaan. Yleensä viisauksien kohteena on sosiaaliturva.
Sinänsä ansiosidonnaisen lyhentäminen olisi työllistämisen kannalta järkevää ja puhutaan tietenkin makrotasosta, koska aina on niitäkin, jotka tykkäävät vähän liiankin hyvin olla työttömänä tilanteessa, jossa alalla on vilkasta työvoiman kysyntää. Mutta sosiaaliturvaan puuttuminen, olkoonkin että voi olla pakko, ei silti juurikaan ihmisiä työllistä.
Yrittäjän näkökulmasta markkinat ovat täynnä työttömiä, joilta puuttuvat edellytykset tuottavaan työhön. Ei ole koulutusta, ei työuraa, on sairauksia, ollaan jo kohta eläkkeellä ja joissakin tapauksissa puuttuu kiinnostus työntekoon. Mihinkään näihin ongelmiin ei vastata helposti. Vain silloin kun työvoimareservi on riittävän suuri myös alueellisesti, yrittäjä voi palkata turvallisin mielin uuden työntekijän.
Ajatellaan vaikkapa kampaamoyrittäjää. Mistä löytäisi työntekijän, joka osaa työnsä ja työ sinänsä kiinnostaa? Varaa virheisiin ei ole, sillä virheet maksavat aina, olipa sitten koeaika tai ei. Virhe voi olla sekin, että työntekijä on jatkuvasti saikulla. Tämä ei liiemmälti bisnestä edistä. Toisaalta, ammattikoulustakin "valmistuu" aika paljon nuoria, joilla ei ole mitään käsitystä siitä, miten työtä pitää tehdä. Somesta poissapitäminen syö työnantajaltakin aika paljon tehokasta peliaikaa.
Koulutus on jatkuvasti markkinoiden vaatimuksia jäljessä. Tietylle alalle tarvitaan koulutettua työvoimaa, mutta kun koulut on käynyt, alan kysyntä taas vähenee ja syntyy toisia aloja, joissa työvoimaa tarvittaisiin. Todellinen oravanpyörä, johon ei ratkaisuja löydy. Huipuille löytyy aina kysyntää, mutta kaikista ei huippuja tule tekemälläkään. Hoiva-alalta toki verrattain yksinkertaisia töitä löytyy, mutta kaikki eivät tälle alalle sovellu.
Toisaalta, markkinat ovat myös sopeutuneet tilanteeseen, jossa työttömiä on paljon. Työtä, ainakaan tesin mukaista, ei löydy kaikille. Joten työvoimaa palkataan erilaisin pätkätyöjärjestelyin. Aina voidaan luoda suojatyöpaikkoja, erilaisia työpajoja, joissa työllistetään ihmisiä palkkatuella. Mutta näiden pajojen ongelmana on se, että työn hinta on suomalaisessa järjestelmässä liian korkea. Nämä työt ovat niitä, jotka syystäkin ovat siirtyneet Kiinaan tai Intiaan.
Kognitiivisten abiliteettien vähäisyys on sekin ongelma, koska se leikkaa juuri niistä yksinkertaisimmista työtehtävistä aika paljon työtä pois. Jos 15% kuuluu tähän ryhmään, sekin merkitsee 500 000 ihmistä. Näistä tietysti osa on esimerkiksi kotiäitejä tai vain muuten kadoksissa koko systeemiltä. Nuoriakin lienee yli 100K systeemin ulkopuolella, edes sossutäti ei heitä tavoita.
Mitään yksinkertaista tapaa työllisyyden nostamiseen ei ole. Ongelmat ovat syviä ja liittyvät kysyntätilanteeseen, jota eivät poliitikkojen puheet paljoa hetkauta. Tilastoja toki saamme parannettua erilaisin toimenpitein, koskapa 1 t/vk merkitsee jo tilastoissa työllistä.