Perustulo ei siis välttämättä ratkaisisi kaikkia nykyisen järjestelmän epäkohtia, vaan samat perusongelmat pysyisivät siitä huolimatta.
Nykyinen ongelma on, että työttömien joukossa on suuri määrä ihmisiä, joiden status on työtön, mutta jotka eivät ongelmiensa vuoksi ole todellisia työnhakijoita, vaikka heitä sellaisina käsitellään. Työttömien joukosta pitäisi korjata pois ainakin seuraavat. Tämä ei ole kattava lista, mutta auttaa osaltaan hahmottamaan ongelmaa.
-Fyysisesti työhön kykenemättömät. Osa näistä ehkä voitaisiin kouluttaa tekemään työtä, joka ei kuormita fyysisesti, mutta se maksaa, eivätkä kaikki ole älyllisesti ja henkisesti pystyviä korkeamman osaamisen työhön tai ominaisuuksiltaan sopivia palvelutyöhön. Usein tuntuu unohtuvan, että asiakaspalveluunkaan ei sovi kuka tahansa. Se vaatii ihmiseltä tietynlaisia ominaisuuksia. Yrittäjä ei tahdo riesakseen asiakkaita karkottavaa työntekijää.
Työnantajat eivät myöskään tahdo palkata fyysisesti vajaakuntoisia, vaikka puolikuntoiset kuinka tahtoisivat tehdä työtä. Jos työn tehokkuus perustuu toimivaan kroppaan, sitä tekemään ei tahdota raihnaista ihmistä. Asiantuntijoiden mukaan erityisesti suomalaiset miehet ovat pian kyvyttömiä minkäänlaiseen fyysiseen ponnisteluun huonon kuntonsa vuoksi.
-Mielenterveysongelmaiset, joista osa pystyisi tekemään töitä jaksoittain tai joskus, mutta harvat työnantajat tahtovat palkata ihmisiä, jotka ainoastaan ehkä selviävät seuraavastakin kuukaudesta.
-Henkisesti lyödyt ja avuttomiksi oppineet. Tässä joukossa on jonkin verran ihmisiä, jotka kykenisivät tekemään työtä, jos he saisivat ensin runsaasti psykologista ja sosiaalista tukea itsetunnon ja omanarvontunnon kasvattamiseksi, mutta tällainen tuki on pitkäaikaista ja erittäin kallista, eikä sen tuloksellisuus ole varmaa. Mitä enemmän näitä ihmisiä kytätään ja kuritetaan, sitä passiivisempia ja katkerampia heistä tulee.
Nämä ihmiset saattavat suorittaa vaaditut hypyt ja askelsarjat täydet tuet saadakseen, mutta koska heiltä puuttuu usko omaan kykyynsä päästä elämässään eteenpäin, heidän yrittämisensä on hyvin näennäistä.
-Syrjässä elävät iäkkäämmät, joiden koko aikaisempi elämä on perheineen, taloineen ja sukuineen ollut kaukana kaikesta. Näillä ei välttämättä ole koulutusta, mutta he saattavat olla pystyviä työhön, jos sellaista syystä tai toisesta syrjäseudulle sattuu syntymään. Kynnys lähteä suht lähellä eläkeikää tekemään pienipalkkaista palvelutyötä kaupunkiin on kuitenkin kohtuuttoman suuri. Talonkin arvo saattaa olla nolla tai muutamia kymppitonneja.
-Iäkkäät yleensä. Iän myötä sairastaminen lisääntyy, työteho heikkenee ja oppimiskyky laskee. Äärimmilleen viritetyssä nykymaailmassa työnantajille iäkkäämmät ovat riski.
Suomen työllistämispolitiikkaa saattaa olla hyvin toimivaa, kun kysymys on henkisesti ja fyysisesti työhön pystyvistä. Ongelma liittyy siihen, että kulujen säästämiseksi työttömien joukossa pyöritetään suurta ihmisjoukkoa, joka tarvitsisi eteenpäin päästäkseen ihan erilaisia toimia kuin työllistämistoimia. Ei auta, että ongelmaiset ja lamaantuneet lähettävät pakkohakemuksia, koska eivät ne kuitenkaan johda työllistymiseen. Silloinkin, kun hakija ihan vilpittömästi itse tahtoisi työtä, työnantaja ei tahdo häntä.
Seuraavakaan hallitus tuskin keksii vaikeasti työllistyvien auttamiseksi muuta kuin kurittamisen, vaikka se usein ainoastaan syrjäyttää vaikeasti työllistyviä lisää. Ansiosidonnaisen leikkaukset saattavat sen sijaan kannustaa osan porukasta hakemaan aikaisemmin työtä. Se lienee kuritustoimista ainoa, jolla on todellista vaikuttavuutta. Siitä tosin saattaa joutua kärsimään kannatuksen laskuna, joka kokoomuksen ja persujen hallituksessa kohdistuu persuihin.
Kun nyt tehdään "vastuullista" talouspolitiikkaa eli siis leikkauksia, se tarkoittaa, että mainittujen ongelmaryhmien koko tulee vain kasvamaan tulevaisuudessa. Nyt tehdyillä leikkauksilla rakennetaan vaikeaa tulevaisuutta 10-25 vuoden päähän.
Ongelmiin pitäisi tarttua heti ennen kuin ne pääsevät kehittymään. Vastuullista politiikkaa olisi satsata palveluihin ja tukeen, joka estäisi ongelmien synnyn. Sen jälkeen kun ihminen on ajautunut työelämän ulkopuolelle ja ollut siellä muutaman vuoden, hänen on hyvin vaikea päästä työelämään takaisin.
Eihän työnantajille enää kelpaa edes alan korkeakoulutettu ihminen, koska kilpailusta on tullut niin kovaa, ettei työnantajilla ole resursseja jatkokouluttaa korkeasti peruskoulutettua. Työnantajat tarvitsevat täsmätyövoimaa.
Jatkuvasti kiihtyvä kilpailu kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Loputtomiin ei löydy aina vain tehokkaampia ihmisiä.
Kuinka todellinen perustulon tarve on, jos työttömien joukosta saadaan pois ihmiset, jotka eivät sinne kuulu?
www.hs.fi