En halua provota, koska jokaisen elämä on sellainen, että sen saa elää itse parhaaksi katsomiinsa asioihin uskomalla. Jonkin verran pitää avautua kuitenkin.
Itse en usko mihinkään jumalaan ja kirkostakin olen eronnut jo vuosia sitten.
Uskovaisista on minulla kokemusta ystäväpiiristä, joten en ole mitenkään uskisfoobikko tms. Silti usein tulee mieleen, että uskovaisten elämä on sitä, ettei itse oteta mistään vastuuta. Ainahan voi rukoilla anteeksiantamusta ja sitten tämä "Jumala" armahtaa, kun ollaan oikein rukoiltu. Tämän jälkeen ollaan taas hyviä ihmisiä, vaikka tulikin aiemmin vähän tehtyä syntiä.
Sitten kun uskomaton (har har) henkilö tekee syntiä (eli harrastaa vaikkapa esiavioillisia suhteita tai muita paheita), voi häntä moittia "hyihyi, uskoisit sinäkin jumalaan niin olisit parempi ihminen".
Yleisesti uskonasioista kun olen uskovaisten kanssa jutellut, keskustelu on jossain vaiheessa loppunut siihen, että uskovainen on tyytynyt perustelemaan jotain asiaa sanomalla jotain tyyliin "sinä tulkitset raamatun väärin". Näinhän sekin menee, raamattua tulkitaan juuri niin, kuin se itselle ja uskolle parhaiten sopii. Jos joku löytää raamatusta jotain ristiriitaista, on se "väärin tulkittu".