Olihan pitkä ja harhainen kirjoitus. Perusongelmana se, että sen sisältö on läpät silmillä kirjoitettua perustyypin uskovaisjargonia. Miten niin tieteen on pakko luovuttaa elämän tai maailman kaikkeuden synnyn kohdalla? Ihan vaan esimerkkinä oletuksistasi, mitkä eivät perustu mihinkään.
Lainauksesta tuli heti mieleen että tosiaan, paavihan on sanonut jotain tyyliin jumala ei ole taikuri. Hän myös epäilemättä pitää AIDSia pahana asiana, mutta ei niin pahana kuin kortsuja. Paavi tekee sen minkä käytännössä kaikki uskovaiset tekevät, hän poimii rusinoita pullasta. Sivumennen sanoen, paavin pitäisi istua linnassa, mikäli maailmassa mikään oikeus toteutuisi.
Harhainen kirjoitus, johon et kuitenkaan osaa vastata, paitsi tavalla, joka ei sisällä mitään perustelua eikä argumenttia. Paavijuttusi on heikkoa läppää, jota tuskin kovin moni ateistikaan viitsii toistella.
Vastaan tässä myös monen muun ateistin kysymyksiin, toisilla oli kuitenkin tarjota myös jotakin, jota voidaan nimittää argumentaatioksi. Voimme tietää jotakin siitä, millainen maailmankaikkeus on ja miten sen tulee jatkossa käymään. Jos maailmankaikkeus supistuisi valtavaksi mustaksi aukoksi (näin ei tiettävästi käy) aikojen lopulla, tämä kehitys voitaisiin ennustaa ja jotakin mustasta aukostakin voitaisiin sanoa matematiikan avulla, joskaan kukaan ei koskaan voi mitata mustaa aukkoa sisältä päin. Ymmärtäisimme kehityksen, koska meidän ymmärryksellämme on kohteena olemassaoleva maailma ja aineen ominaisuudet, jotka tiedetään.
Mutta kun tullaan kysymykseen luomisesta, silloin ollaan tekemisissä tuntemattoman kanssa. Miten maailmankaikkeus syntyi, on vain nollahetki, johon tuntemamme luonnonlait eivät päde. Sen jälkeen painovoima alkoi muokata maailmankaikkeutta.
On vain kahdenlaisia fyysikoita, ne jotka teeskentelevät tietävänsä jotakin synnystä ja ne, jotka eivät edes teeskentele. Kaikki, mitä tiedetään, mukaanluettuna kvanttikentät, on maailmankaikkeuden ominaisuus, joka on syntynyt samalla kuin itse maailmankaikkeus. Sitä, millaiset olosuhteet vallitsivat syntyhetkellä, ei tiedetä.
Maailmankaikkeuden hienosäätö on taas tieteellinen fakta, jota ei voida kumota, se täytyy vain yrittää kiertää.
Elämän synty elottomasta aineesta on osoitettu jo kauan sitten tieteessä mahdottomaksi. Jäljelle jää siis oletus, että fysiikan lait jollakin tapaa suosisivat elämää. Tällaista aineen ominaisuutta ei ole löydetty. Toisaalta, elämän syntyä on tutkittu jo kauan ja tulokset ovat erittäin heikkoja. Tämäkin asia sivuutetaan sujuvasti populaaritiedejulkaisuissa. On pieni joukko asiantuntijoita,pääosin biokemistejä, jotka tämän ymmärtävät, mutta hekään eivät kersku asialla. Paul Davies (fyysikko) on niitä harvoja, jotka ovat uskaltautuneet käsittelemään asiaa.
Elämän synty sattumalta merkitsee, että elävä solu syntyisi sattumalta. Solu, jopa varhainenkin, on kuitenkin biokemiallinen tehdas, joten tällaisen tehtaan syntyminen sattumalta on epätodennäköisyydessään suorastaan huvittava. Siihen on kuitenkin monen pakko uskoa. Mitään tieteellistä näyttöä moisesta sattumasta ei ole: on jopa niin, että vaikka meidän pitäisi kyetä synnyttämään elämää laboratorio-oloissa, tähänkään ei kyetä. Elämän luominen näin ei tietenkään todistaisi sattuman luoneen elämää.
Naturalistinen maailmankatsomus oli vetovoimaisin Darwinin aikoina. Jos olisin elänyt silloin, hyvinkin olisin voinut olla ateisti. Oli fossiilit, oli hyvä tarina, oli teollinen vallankumous, nämä kaikki saivat ihmiset uskomaan sattuman mahtiin ja ihmisen kykyihin. Elämän syntykin oli kiinni vain sopivasta keitoksesta. Mutta viimeistään DNAn keksimisen myötä naturalismi joutui varsin heikolle tolalle, mikä ei tietenkään estä ihmisiä uskomasta siihen. Toisaalta voidaan sanoa, että jos tiedemiehet olisivat 150 vuotta sitten tienneet, mitä nyt tiedetään solusta, tiedemiesten joukossa olisi vain teistejä ja jokunen deisti. Kulttuurinen muutos on vahva ja harva tiedemies haluaa leimaantua joksikin kreationistiksi ym.
Einsteinsitaatti löytyy esim. wikisitaateista: "Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."
[22]
Tieteellinen metodologinen naturalismi on taas hyvinkin kannatettavaa, sillä sen kautta voimme objektiivisesti arvioida tietoamme ja ymmärrystämme. Tämä ikävä kyllä on monelta teistiltä jäänyt ymmärtämättä.
Ateismin ja rationalismin suhteesta: sattumaa ei suinkaan ole, että viime vuosisadan johtavat ateistit saivat pohdintoihin vahvan vaikutuksen tieteestä, vaikka he sitten harrastivatkin valinnan filosofiaa eli keskittyivät ihmisen olemiseen. Tästä asenteesta seuraa myöskin konstruktivismi tai eräät ranskalaisen filosofian virtaukset, jossa koko todellisuutta koskeva tietomme on täysin epävarmaa, jopa niin, että mitään totuutta ei ole olemassakaan. Sanat ja niiden takana olevat asiat ovat kaksi eri asiaa ja niiden välistä yhteyttä ei ole olemassa. Sanoilla ei ole kiinteää merkitystä.
Samoin eettinen relativismi kumpuaa tästä samasta asenteesta. On kuitenkin hyvin tärkeää, että ateisti aloittaa oman katsomuksensa ymmärtämisen niistä, jotka ovat oivaltaneen ateismin merkityksen elämälle ja tiedolle oikein. Nietzschen asenne kumpuaa Darwinista ja Straussista ja häneltä löytyy varsin syvällisiä oivalluksia todellisuudesta, jossa ei olisi Jumalaa: tätä samaa linjaa ovat monet ateistiajattelijat kulkeneet.
Logos, ratio, järki: näillä kaikilla sanoilla on juurensa uskonnollisessa asenteessa jo kreikkalaisessa ajattelussa. Jos kieltää tämän ajattelun, silloin on pakko vedota johonkin satunnaiseen, järjettömään syyhyn, jonka vuoksi maailma on olemassa. Kolmatta tietä ei ole, on tietenkin niitä, jotka haluavat istua kaksilla rattailla. Tiedemiesten joukossa on monia, jotka käsittävät maailman järjestyksen ikäänkuin hypoteettisena. Mutta tämä ei taas muuta sitä asiaa, että maailma käsitetään kahdella tavalla, järjellisenä tai järjettömänä. Tiede esittää tarinan, syiden ja seurausten ketjun, jonka kautta universumi syntyi; tämän selityksen voivat kaikki rationaaliset olennot ymmärtää.
Mutta miltä näyttäisi absurdi, satunnainen, järjetön maailmankaikkeus? Olisiko sillä tarkkailijanaan yhtään järkevää seuraajaa? Asioita syntyisi ja häviäisi ilman syytä, mitään kvanttipuuron lisäksi ei olisi arvatenkaan olemassa. Toisaalta, jos on olemassa yksi ja ainoa tie tämänkaltaiseen maailmankaikkeuteen, mistä se on peräisin ja miksi juuri tämä tie on olemassa. Vetoaminen multiversumiin on vetoamista havaintojen ulkopuolella olevaan todellisuuteen, kummasti tämäkin hyppy tehdään mieluimmin kuin hyväksytään teismin johtopäätökset.
Multiversum ei tietenkään poista elämän synnyn ongelmaa: miten sattuikin, että juuri tässä maailmankaikkeudessa syntyi elämää ja tietoisuutta universumista. Kun hienosäätö itsessään rajaa lukemattomia maailmankaikkeuksia pois olemassaolosta tai ainakin tähtiä muodostavat maailmankaikkeudet, tällöin joutuu pakostakin kysymään, miten suureen sattumaan pitäisi vielä uskoa, että välttyisi tekemästä niitä johtopäätöksiä, jotka teistille ovat selviä.