Ateisti ei keskimäärin sano, että koska tietää kaiken, niin ei usko jumalaan, vaan että koska jumalasta ei ole todisteita, niin ei usko siihen. Ja se, että jotain asiaa ei osata selittää, ei ole todiste jumalasta. Tuo on ikiaikaisen vanhaa argumentointia aukkojen jumalalla. Vuoron perään teistien puolelta tarjotaan erilaisia mystisiä, suunniteltuina näyttäviä asiaita ja kerrotaan, kuinka koska ei tälle muutakaan selitystä ole, niin jumala on ainoa vaihtoehto. Näin kerrottiin esim. biologisten eliöiden kohdalla, kunnes keksittiin evoluutio ja
luonnonvalinta eli ei-älylliset mekanismit, jotka voivat tuottaa näennäistä suunnittelua. Nyt on sitten erinäisten vaiheiden jälkeen siirrytty tarjoamaan viimeisimpänä juuri tuota kosmista hienosäätöä.
Ateistin taktiikkana on tietysti käyttämällä termiä "aukkojen jumala" pyrkiä rajaamaan Jumalan vaikutukset kokonaan universumin ulkopuolelle ja siis olemattomiin. Teisti ei - tai ainakaan suurin osa - ei pyri täyttämään kaikkia tietämyksemme aukkoja Jumalalla. Mutta tunnistaessaan mahdottoman teisti on valmis myöntämään, että muuta järkevää selitystä tiettyihin asioihin ei ole olemassa. Tottakai voimme hihasta vetää aina vetoamisen tietämättömyyteen nyt ja väittämällä, että tulevaisuudessa asia ratkeaa. Tottakai on olemassa vaihtoehtoja, mutta nämä ovat niin epätodennäköisiä, että niihin ei teistin kannata tuhlata aikaansa. Olennaista koko keskustelussa on se, että teismi tarjoaa rationaalisen ja hyvin puolustettavissa olevan maailmankatsomuksen. Suurin osa teisteistä, kuten en minäkään, pyri käännyttämään ateisteja kannastaan. Ateistinen vakaumus tuskin, jos kirjallisuutta on uskominen, ei perustu useinkaan kovin vahvasti luonnontieteeseen vaan on sidoksissa oman elämän kokemuksiin.
Ja kaiken kruununa on sitten idea, että koska asioita voi ylipäänsä selittää luonnonlaeilla, niin sekin on todiste luojasta. Elikkäs: jos jotain asiaa X ei pystytä selittämään, on se todiste jumalasta. Mutta jos asia X pystytäänkin selittämään "naturalistisesti" luonnonlaeilla, niin tämäkin on nyt sitten todiste jumalasta, koska kukas muukaan ne luonnonlait sitten suunnitteli jos ei jumala. Jos vielä joskus pystytään selittämään luonnonlakien synty/olemassaolo asialla Y, niin eiköhän teistit kerro meille, miten asia Y.n olemassaolo oikeastaan on myös todiste jumalasta. Aika win-win tilanne teistin näkökulmasta.
Tässä jälleen kerran liioittelet: on paljon asioita, joita ei voida tällä hetkellä selittää, koska asiaa ei ole tutkittu tarpeeksi. Mutta on asioita, joita on tutkittu hyvin paljon ja on saavuttu tietynlaiselle rajalle, josta enää ei voida edetä. Kaikki näistäkään asioita eivät ole vakaumuksen kannalta erityisen olennaisia. Maailmankatsomukset eivät ole tieteellisiä kokeita, jopa tieteessäkin käytetään apuoletuksia, jos jokin suosittu mutta hyvin toimiva teoria on uhattuna. Maailmankatsomus on joiltakin osin sidoksissa maailmankuvaan, mutta ei kokonaan. Ja osalla ihmisistä maailmankatsomus ei ole millään lailla riippuvainen selittämisestä. Tiede on kuitenkin se viitekehys, jossa joitakin maailmankatsomukseen liittyviä asioita voidaan arvioida: ateismi pyrkii usein haastamaan teismin väittämällä, että teismi ei olisi yhteensopiva tieteellisen maailmankuvan kanssa.
Teismi ei kuitenkaan haasta tiedettä väittämällä, että tieteen tulokset olisivat jollakin tavalla vääriä, vaan se pyrkii antamaan maaillmankatsomuksellisen tulkinnan tieteessä havaituille asioille. Tuo win-win-tilanne on muuten aivan samanlainen teillä, jos tutkii vaikkapa Dawkinsin kirjoituksia. Missä kirjassa hän pyrkisi antamaan edes vähän tilaa toisenlaiselle tulkinnalle evoluutiosta. Toisin sanoen, monet ateistit pyrkivät selittämään selittämättömät vetoamalla tulevaisuuden edistykseen ja selitetyt vetoamalla luonnonlakeihin. Ja ne, joita ei tulevaisuudessakaan kyetä selittämään luonnonlailla, pyritään hävittämään pseudo-ongelmina. Maailmankaikkeuden synty ei tässä mielessä ole ongelma, koska aika syntyi maailmankaikkeuden myötä: ei voida edes kysyä, mitä tapahtui ennen alkuräjähdystä.
Tämmöistä ideaa elämän synnystä ei liene nykyään juuri muilla kuin joillain uskovaisilla. Kukaan asioista vähänkään perillä oleva ei usko, että ensimmäisenä putkahti esiin sattumalta solu ja elämä alkoi. Sen todennäköisyys todellakin olisi hävivän pieni. Mutta pienikin vilkaisu edes perustason biologiaa selittäviin kirjoihin onneksi paljastaa, että ensimmäisen elämänmuodon ei uskota olleen valmis solu.
Ei uskota, mutta paljon olennaisempaa on se, ettei edes osata kuvitella, miten elävälle solulle olennaiset partikkelit olisivat liittyneet yhteen ja aloittaneet yhteiselämän. Ja edelleen, todennäköisyys tällaiselle alulle on huimaavan pieni. Naturalistin pitäisi taas selittämään kyettävä tämä äärimmäisen alhainen todennäköisyys vetoamalla johonkin tiedettyyn, luonnolliseen asiaan.
Ei ole. Taktiikkasi muistuttaa Tapio Puolimatkan ja tämän amerikan idolien taktiikkaa, että koska jotain ei ole vielä osoitettu, niin se on osoitettu mahdottomaksi. Tuo olkiukoksi rakennettu "naturalistinen maailmankatsomus" ja sen sekoittaminen jatkuvasti ateismiin muistuttaa myös kovasti heidän kirjoituksistaan.
Naturalistinen maailmankatsomus on käsitys, jonka mukaan minkään luonnontapahtuman selittämiseen ei tarvita luojaa. Tästä on hyvin lyhyt matka ateismiin, vaikka ateismi onkin nimellisesti vain teistisen uskon puutetta. Sinun kannattaisi hieman taas laajentaa lukemaasi: suosittelen Nagelia, joka on itse ateisti ja silti kykenee erottamaan vakaumuksensa tieteen tulosten arvioinnista. Nagel kykenee myöntämään senkin, että monet id-teoreetikkojen argumentit, jotka kritisoivat evoluutioteoriaa, ovat itseasiassa sellaisia, joihin tieteen pitäisi kyetä vastaamaan.
Näköjään muuallakin on kommentoitu kirjoituksiani, joten vastaan näille lyhyesti seuraavaa. Osaan kyllä erottaa todennäköisyyden eri lajit. On olemassa todennäköisyyttä, joka todellakin perustuu vain olemassaoleviin asioihin ja joiden ainoa hämäävä tapa vaikuttaa on todennäköisyyden yksilöiminen.
Siis esimerkki. Mies, joka on vain erilaisten sattumien oikusta päättänyt mennä pesäpallo-otteluun, istuu katsomossa juuri siellä, mihin eräs pelaaja joistakin syistä johtuen lyö pallon ja pallo osuu miehen päähän. Tämän asian tarkempi formulointi on tarpeetonta: olennaista on se, että seuraamalla miehen ja pelaajan toimia päädytään todella alhaisiin todennäköisyyksiin siitä, millä todennäköisyydellä mies sai pallon päähänsä. Ja kas kummaa, juuri tämä todennäköisyyden muoto on se, joka kovasti kiinnostaa naturalisteja heidän kritisoidessaan elämän sattumasynnyn arvostelijoita. Mutta on myös niin, että tällaisia tapahtumia sattuu toisinaan ja niille voidaan esittää melko korkea todennäköisyys. Epätodennäköistä on vain tietyn yksilön onnettomuus, ei se, että joku joskus ylipäätään saa pallon päähänsä. Luopumalla miehen yksilöimisestä selitämme tapahtuman luontevasti vetoamalla vain varsin luonnollisiin todennäköisyyksiin.
Mutta kun puhumme elämän synnystä, emme puhu tietystä molekyylistä, joka sitten sattui muodostamaan parin jonkun toisen kanssa ja niin edelleen, kunnes tuloksena oli jonkinlainen alkeellinen solu tai elävä olio. Molekyylejä on biljoonia ja taas biljoonia, meille riittää kunhan joku näistä samanlaisista biljoonista molekyyleistä edes 500 miljoonan vuoden aikajänteellä toimisi niin, että polku soluun olisi mahdollinen ja että koko yhdistelmä ei heti tuhoutuisi. Tässä on kysymys järjettömästä epätodennäköisyydestä, joka liittyy elämän syntyyn sattumalta. Sattuma taas, kuten varmaan tiedämme, tarkoittaa, että molekyylit, ilman minkäänlaista suunnitelmaa, tarkoitusta tai ohjausta liittyivät yhteen ja näin syntyi elävä kokonaisuus.
Näin on kuitenkin pakko ollut käydä, jos ollaan naturalisteja tai ateisteja. Teisti taas toteaa, että huiman epätodennäköisyyden sijaan voidaan valita tätä todennäköisempi selitys. Filosofinen teismi on luonteeltaan kasautuvaa evidenssiä tietyn vaihtoehdon puolesta. Yksittäinen seikka ei ratkaise, vaan kokonaisuus.
