Usko on usko, eikä läheskään aina perustu järkeen, mutta jos ajattelen, että en uskoisi raamatun olevan Jumalan sanaa, niin en varmaan silti alkaisi kiven kovaan väittämään ettei mitään Jumalaa ole olemassa, kun en siitä voisi olla varma. Olisin siis ennemmin agnostikko, kuin ateisti, jos ajattelisin puhtaasti järjellä näitä juttuja.
Minulle kuvailemassasi tapauksessa agnostikko on henkilö, joka jättää asiat puolitiehen tai ei luota itseensä vaan jättää oven rakoselleen ajatellen, "entäpä sittenkin". Minulle, ateistina, on luonnollisinsa valita olla uskomatta ja sulkea se ovi kokonaan. Koska en usko jumalaan tai jumaliin, niin olisi sillaa itsepetosta jättää takaporttia auki.
Joku voi sanoa, että uskon mutta minulle kyseessä on "tieto", tiedän elämän päättyvät kuolemaan ja sen jälkeen ei ole mitään. Minulle helpointa on ajatella näin kuin kuvitella ikuisuutta viettämässä aikaa kuolemanjälkeisessä maailmassa - olipa se millainen tahansa. Minulle elämä alkoi sattumankaupasta ja päättyy kuolemaan, satuin syntymään ja satun kuolemaan jonain ennalta määräämättömänä hetkenä, (jollen itse määrittele kyseisestä hetkeä esim. siten, että vedän haulikolla takaraivoni pihalle juuri nyt, mutta en voi määritellä sitä siten, että päätän päiväni ensi viikolla, koska, sattuman varaisesti voinkin kuolla jo sitä ennen, jolloin kuolemani ei tapahtu itse määrittelemänäni aikana).
Eli lyhyesti, minulle helpointa on elää elämäni siten, että elän tässä todellisuudessa uskomatta jumalaan jättämättä takaportteja tuonpuoleista varten. Pidän sellaista haihatteluna, mutta ymmärrän jos joku niin haluaa tehdä.
Niin ja mitä tulee uskoosi. Entäpä jos uskosi siitä, että on yksi ja ainoa jumala onkin lapsenuskoa ja sittenkin on muita jumalia tai vaikkapa vain jokin muu kuin Raamatun jumala? Entäpä jos löit sittenkin vetoa väärästä hevosesta?
vlad.
