Uskotko Jumalaan?

[Fordél]

Eri asia toki jos meinasit, että ihminen luottaa sokeasti rukoilun voimaan ja kuvittelee vain näin etenevänsä.

Ei kukaan varmasti näin mitenkään etene, mutta jos pystyy rukoilun kautta antamaan edes osan omasta taakastaan toisen kannettavaksi ja helpottaa näin omaa oloaan niin onko se jälleen kerran jotenkin paha asia?

 

[girlzilla]

Onko raamatun lukijoista kukaan lukenut Mustaa Raamattua?
Sehän on Talmud- ja KAbbala-kirjoista käännetty kuudes ja seitsemäs Mooseksen kirja. Haluaisin kuulla mitä mieltä siitä teoksesta ollaan ennenkuin luen sen.

Minä olen lukenut, tehnyt joskus satanismista esitelmiä ja tutustunut muuhunkin alan kirjallisuuteen. Mielestäni ehdottomasti lukemisen arvoinen teos. Ei nyt omaa ajatusmaailmaani muuttanut, mutta pidin siitä kyllä. Muutkin satanismia/saatananpalvontaa käsittelevät kirjat ovat miltei poikkeuksetta hyviä ja mielenkiintoisia.

 

[Nure]

Ei se, että ei tunnusta mitään uskontoa ole mikään usko. Se on terveen järjen käyttämistä sekä omaan kokemukseen luottamista.

Hainkin ajatusmallia siitä, että uskoo siihen ettei ole mitään. Miksei sitä vähintäänkin uskonalalajiksi laskettaisi? Toisaalta tarkistin kyllä wikipediasta ja ainoa mikä liippasi läheltä omaa ajatustani oli joku prkleen suhteelliseksi metafyysesiseksi ateismiksi.

Illan jäniskevennyksenä suuren filosofin sanoja: "Facts are meaningless. You could use facts to prove anything that's even remotely true! "

 

[Lawless]

Voisiko olla niin, että kun uskoo niin samalla myös tajuaa?

Voi olla. Kysynkin nyt, että onko näin? Jotenkin luulen, etteivät olemattomat keskustelutaitoni johda tässä asiassa mihinkään. :)

Toisaalta turhaan jauhan asiasta, jolla ei ole omaan elämääni mitään käytännön merkitystä.

 

[Sides]

Kävin tästä asiasta hyvää vääntöä joulun pyhinä sukulaisrouvan kanssa, joka itse uskoo, tai pikemminkin on vanhan kansan tapakristitty ja joka ihmetteli minun ateisimiani. Monelta menee sekaisin käsitteet ateisti ja agnostikko, joista jälkimmäiseksi itseni laskisin.

En usko jumalaan, mutten pidä itseäni ateistinakaan ja kristilliset arvot ovat kyllä aivan ok, varsinkin jos tässä joskus aletaan geenejä jakamaan. Tai no ehkä mussa on hieman ateistinkin vikaa sen suhteen, että uskon uskomisen olevan uskon asia ja itse ehkä käännyn kuitenkin sen kannalle, että en voi uskoa mihinkään korkeampaan johdatukseen, ennen kuin siitä on jotain konkreettista näyttöä.

Sekavaako, ei kai.

 

[Solomon]

Niin kuten kirjoitit; ei yleensä voi valita uskooko vai ei usko. Sen sijaan se, että ei usko, on aika usein valinta kysymys.

Kuinka sellainen, joka ei usko Jumalaan, voisi valita uskovansa? Entä jos yritän ja pinnistän, mutta en sittenkään usko? Olenko tehnyt valinnan, vai onko minussa jotakin vikaa?

Edes Sarasvuo ei taida uskoa tähän valintaan.

Millä tavalla se on epäreilua? Jos kirkko katsoo, että sen tehtävä ei ole vihkiä homopareja niin ei kait sen pidä toimia opetuksiaan vastaan? Ei se silti tarkoita, että se tuomitsisi homon, mutta avioliitto instituutiona on tarkoitettu vain miehelle ja naiselle.

Epäreilua yksilön perspektiivistä. Avioliitto instituutiona on tarkoitettu niille, joille kirkko katsoo sen tarkoitetun. Jos sitä ei kirkon mielestä ole tarkoitettu homoparille, niin silloin hetero- ja homopari eivät ole samassa asemassa. Täten homopari saattaa kokea tulevansa kohdelluksi epäreilusti. Kristitty homo saattaisi esimerkiksi haluta kirkkohäät, kuten naapurin Pirjo. Se ei kuitenkaan onnistu, koska hän itsestään riippumattomista syistä ei tahdo mennä naisen vaan miehen kanssa naimisiin.

No, muut kuin heterot edellämainitun arvostusvajeen takia usein eronnevat myös kirkosta. Eiköhän heidänkin kymmenyksilleen nähdä jossakin vaiheessa tarvetta.

 

[Animal]

Sekavaako, ei kai.

Ei, koska itse epäilisin suurimman osan suomalaisista menevän suurinpiirtein tähän omaan kategoriaasi. Todennäköisesti saadaan 90% suomalaisista kasaan, jos joukkoon lisätään ne, jotka omaavat suurin piirtein saman ajattelumallin kuin sinä, mutta uskovat vähän enemmän ja ne, jotka uskovat yliluonnolliseen vähän itseäsi vähemmän.

 

[Knower]

Hainkin ajatusmallia siitä, että uskoo siihen ettei ole mitään. Miksei sitä vähintäänkin uskonalalajiksi laskettaisi? Toisaalta tarkistin kyllä wikipediasta ja ainoa mikä liippasi läheltä omaa ajatustani oli joku prkleen suhteelliseksi metafyysesiseksi ateismiksi.

Tässä asiassahan pitää ensin määritellä uskovaisuus / uskonto, muutenhan voidaan saivarrella uskomisesta ihan loppuun saakka. Kommunismi on yksi tällainen asia, joka on ollut lähellä uskontoa esim. N-liitossa, mutta sitä ei silti voida laskea uskonnoksi sillä se ei sisällä mitään yliluonnollista tai siihen uskomista (utopia lienee eri asia). Ateismi ei sisällä uskoa mihinkään yliluonnolliseen tai ylimaalliseen olentoon tai asiaan. Uskonto sen sijaan (varmaan yleisesti ottaen) lähtee siitä, että on olemassa tällainen yliluonnollinen olento tai henki tai jumala, miksi sitä nyt halutaan kutsua. Ateisti ei ole sitoutunut mihinkään uskonnollisiin uskomuksiin tai tapoihin.

Iso ero. Ei minun (ehkä pikkuriikkisen hyppysellisen agnostisena) ateistina tarvitse pohtia mitä ateismi sanoo tietyistä asioista eikä minun pidä uskoa mihinkään ylimaalliseen.

 

[Fordél]

Kuinka sellainen, joka ei usko Jumalaan, voisi valita uskovansa? Entä jos yritän ja pinnistän, mutta en sittenkään usko? Olenko tehnyt valinnan, vai onko minussa jotakin vikaa?

Edes Sarasvuo ei taida uskoa tähän valintaan.

Kirjoitin, että aika usein se, että ei usko Jumalaan, on valinta kysymys. Ikäänkuin päättä olla uskomatta. Ennen uskoon tuloa ei varmasti usko Jumalaan, mutta sitten jotain tapahtuu. Onko kyseessä valinta vai mikä niin sillä ei liene merkitystä tai ainakaan en näe, että tämän keskustelun kannalta on.

Epäreilua yksilön perspektiivistä. Avioliitto instituutiona on tarkoitettu niille, joille kirkko katsoo sen tarkoitetun. Jos sitä ei kirkon mielestä ole tarkoitettu homoparille, niin silloin hetero- ja homopari eivät ole samassa asemassa. Täten homopari saattaa kokea tulevansa kohdelluksi epäreilusti. Kristitty homo saattaisi esimerkiksi haluta kirkkohäät, kuten naapurin Pirjo. Se ei kuitenkaan onnistu, koska hän itsestään riippumattomista syistä ei tahdo mennä naisen vaan miehen kanssa naimisiin.

Moni asia on epäreilua yksilön perspektiivistä eivät sukupuolet ja seksuaaliset suuntaukset ole samassa asemassa kaikissa asioissa. Mutta kuten kirjoitit, on avioliitto tarkoitettu niille keille kirkko sen katsoo tarkoitetun. Jos se katsoo, että se on vain heteroille niin sitten se on, piste. Huono vertaus, mutta eihän tässä itsekkään voisi mennä osallistumaan naisten pituushypyn SM-kilpailuihin vaikka kuinka haluaisin. Hymiötä perään...

 

[Knower]

Kirjoitin, että aika usein se, että ei usko Jumalaan, on valinta kysymys. Ikäänkuin päättä olla uskomatta. Ennen uskoon tuloa ei varmasti usko Jumalaan, mutta sitten jotain tapahtuu. Onko kyseessä valinta vai mikä niin sillä ei liene merkitystä tai ainakaan en näe, että tämän keskustelun kannalta on.

Edelleen näkisin ateismin perustilana. Mikäli minulle ei ole osunut kohdalle mitään mikä saisi minut uskomaan johonkin jumalaan, miten olen valinnut sen että en usko? Jos uskovaisuus olisi se "perustila", että lähtökohtaisesti on nähtävissä, että jokin jumala on olemassa, se olisi mielestäni valinta jos silloin jättäisi uskomatta.

Valintaa on se, että olen eronnut kirkosta. Uskonut en silloinkaan kun siihen kuuluin, se nyt vaan tuli vähän niin kuin vanhempien mukana.

Tuosta homoparien siunaamisesta olen samaa mieltä. Kirkko saa minun puolestani päättää kenet se siunaa. Ja homopareille suosittelen joko uskonnon vaihtamista tai siitä luopumista mikäli ei pysty ev.lut. kirkon sisältöjä hyväksymään. Uskoa voi myös ihan ilman kuulumista mihinkään kirkkoonkin.

 

[Fordél]

Edelleen näkisin ateismin perustilana. Mikäli minulle ei ole osunut kohdalle mitään mikä saisi minut uskomaan johonkin jumalaan, miten olen valinnut sen että en usko? Jos uskovaisuus olisi se "perustila", että lähtökohtaisesti on nähtävissä, että jokin jumala on olemassa, se olisi mielestäni valinta jos silloin jättäisi uskomatta.

Itse koen, että perustila on se, että ei ole kiinnostunut uskonasioista. Sen sijaan itse näen, että ateismi on valinta ja kannanotto. Ei kovinkaan moni joka ei usko suoranaisesti Jumalaan, ole kuitenkaan ateisti vaan jotain tältä väliltä.

 

[Sides]

Ei, koska itse epäilisin suurimman osan suomalaisista menevän suurinpiirtein tähän omaan kategoriaasi. Todennäköisesti saadaan 90% suomalaisista kasaan, jos joukkoon lisätään ne, jotka omaavat suurin piirtein saman ajattelumallin kuin sinä, mutta uskovat vähän enemmän ja ne, jotka uskovat yliluonnolliseen vähän itseäsi vähemmän.

No joo, mä en kuulu kirkkoon, joten tämä varmaan radikaalisti vähentää tuota prosenttiosuutta, joka sinänsä perstuntumalta on järkeenkäypä.

Ja vaikken kirkkoon kuulukaan, en pidä itseäni ateistina tai ateistisena.

 

[Sherlock]

Itse koen, että perustila on se, että ei ole kiinnostunut uskonasioista. Sen sijaan itse näen, että ateismi on valinta ja kannanotto. Ei kovinkaan moni joka ei usko suoranaisesti Jumalaan, ole kuitenkaan ateisti vaan jotain tältä väliltä.

Ei ateismi edellytä valintaa tai kannanottoa. Ateismin määritelmä wikistä:

"Ateismi eli jumalattomuus tarkoittaa jumalauskon puuttumista tai käsitystä, jonka mukaan jumalia ei ole olemassa."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ateismi

Ateismi voidaan jakaa kahteen eri osaan, positiivinen ja negatiivinen ateismi. Negatiivinen ateismi tarkoittaa jumaluskon puuttumista (ei ole mitään perustetta/todistusta uskoa) ja positiivinen ateismi puolestaan, että on olemassa erityisiä todisteita jumalaa vastaan, eikä yhtään puolesta.

Ihmisellä ei ole syntyessään käsitystä jumalasta/jumalista -> jokainen ihminen on syntyessään negatiivinen ateisti.

 

[mjr]

Itse koen, että perustila on se, että ei ole kiinnostunut uskonasioista. Sen sijaan itse näen, että ateismi on valinta ja kannanotto. Ei kovinkaan moni joka ei usko suoranaisesti Jumalaan, ole kuitenkaan ateisti vaan jotain tältä väliltä.

Niin, tästä käsitteistöstähän käydään aika kiivasta keskustelua. Agnostismi on terminä vähän kahden rintaman sodassa, kun monet näkisivät agnostikkoina itseään pitävät lähinnä "heikkoina" ateisteina (englanninkielisessä Wikipediassa on aiheesta valaiseva katsaus). Jos ajattelee, että ateismi tarkoittaa ensisijaisesti uskon puuttumista niin tästä näkökulmasta asia on näinkin nähtävissä. Usko Jumalaan kai normaalisti nähdään uskona siihen, että tälläinen olento on fyysisesti olemassa maailmankaikkeudessa. Jos itseltäni kysyttäisiin, että uskonko tälläisen parrakkaan, äkäisen, muinaista paimentolaisetiikkaa edustavan, mutta silti kaikkivaltiaan, täydellisen ja täydellisen rakastavan olennon olemassaoloon niin vastaisin pitäväni olemassaolevan todistusaineiston valossa erittäin, erittäin epätodennäköisenä että tälläinen (sisäisestikin ristiriitainen) ihmeolento olisi olemassa. Pidän myös erittäin, erittäin epätodennäköisenä, että koskaan saataisiin absoluuttinen, täydellinen varmuus siitä, ettei tätä tai mitään muutakaan henkiolentoa voi olla olemassa. Minusta tätä yhdistelmää on luontevinta pitää agnostismina - ateismi tuntuu etenkin käytännössä usein edellyttävän jonkinlaista omalaatuista täydellistä varmuutta myös mahdollisen tulevan todistusaineiston suhteen, joka välillä luonteeltaan lähentelee jopa jonkinlaista irrationaalista uskoa. Kai olemassaoleva havaintomateriaali viittaa tiettyyn suuntaan, mutta se voi hyvin olla vaillinainen. Se joka tapauksessa tiedetään jo puhtaan logiikan perusteella että joka tapauksessa ylivoimainen enemmistö maailman hartaista uskovista on tässä uskossaan aivan väärässä. Tämän kiistämättömän tosiseikan pitäisi herättää luontaista kriittisyyttä kaikkien omaa uskomustaan "varmana" totuutena pitävien henkilöiden suhteen.

 

[Fordél]

Menee taas hiusten halkomiseksi ja termien viilaamiseen. Tosiaan ihminen syntyy tänne ilman uskoa, mutta ei hänellä ole myöskään selkeää kantaa siihen, että mitään jumaluutta ei ole olemassa. Osa sitten jatkaa tällä samalla linjalla eikä ajattele sen suuremmin asiaa. He eivät kuitenkaan miellä itseään ateisteiksi, oli sitten kyseessä negatiivinen tai positiivinen. Sen sijaan se, että vartavasten ja tietoisesti tekee valinnan, että ei usko mihinkään ja sanoo olevansa ateisti, on mielestäni kannanotto. Samoin kuin se, että uskoo Jumalaan.

 

[Lawless]

Sen sijaan se, että vartavasten ja tietoisesti tekee valinnan, että ei usko mihinkään ja sanoo olevansa ateisti, on mielestäni kannanotto. Samoin kuin se, että uskoo Jumalaan.

Aivan, olen samaa mieltä. Minusta onkin ihan luonnollista elää koko elämänsä ottamatta missään vaiheessa kantaa koko asiaan.

 

[Fordél]

Jos itseltäni kysyttäisiin, että uskonko tälläisen parrakkaan, äkäisen, muinaista paimentolaisetiikkaa edustavan, mutta silti kaikkivaltiaan, täydellisen ja täydellisen rakastavan olennon olemassaoloon niin vastaisin pitäväni olemassaolevan todistusaineiston valossa erittäin, erittäin epätodennäköisenä että tälläinen (sisäisestikin ristiriitainen) ihmeolento olisi olemassa. Pidän myös erittäin, erittäin epätodennäköisenä, että koskaan saataisiin absoluuttinen, täydellinen varmuus siitä, ettei tätä tai mitään muutakaan henkiolentoa voi olla olemassa. Minusta tätä yhdistelmää on luontevinta pitää agnostismina - ateismi tuntuu etenkin käytännössä usein edellyttävän jonkinlaista omalaatuista täydellistä varmuutta myös mahdollisen tulevan todistusaineiston suhteen, joka välillä luonteeltaan lähentelee jopa jonkinlaista irrationaalista uskoa.

Niin, kyseessä on edelleen uskon asia, ei asia, joka edes pitäisi todistaa jollain tavalla. Ne jotka uskovat, eivät yleisesti ottaen kaipaa todistusta Jumalan olemassa olosta. Sen sijaan ne, jotka eivät usko, taas paikoin hakevat tätä todistusta. Sinänsä melkoisen paradoksaalinen tilanne.

 

[Isaskar]

Ei ateismi edellytä valintaa tai kannanottoa. Ateismin määritelmä wikistä:

"Ateismi eli jumalattomuus tarkoittaa jumalauskon puuttumista tai käsitystä, jonka mukaan jumalia ei ole olemassa."...Ihmisellä ei ole syntyessään käsitystä jumalasta/jumalista -> jokainen ihminen on syntyessään negatiivinen ateisti.

Tuon määritelmän mukaan linnunpönttökin on negatiivinen ateisti.

Itse näen tuon samoin kuin Fordel. Ateismi sellaisenaan on valinta tai kannanotto. Ihan samaan tapaan kuin jos sanon, etten usko tonttuihin ja minun käsitykseni mukaan niitä ei voi olla olemassa. Enkös ole jo tehnyt valintani ja ottanut asiaan kantaa?

 

[Sundis]

Niin, kyseessä on edelleen uskon asia, ei asia, joka edes pitäisi todistaa jollain tavalla. Ne jotka uskovat, eivät yleisesti ottaen kaipaa todistusta Jumalan olemassa olosta. Sen sijaan ne, jotka eivät usko, taas paikoin hakevat tätä todistusta. Sinänsä melkoisen paradoksaalinen tilanne.

Eikö se tee uskovista jollain tavalla laiskoja ja jopa tyhmiä, kun eivät vaivaudu ottamaan asiasta selvää tai edes itse pohtimaan asiaa. Heille riittä se että joku toinen näin sanoo ja että se on vain niin. Uskominen on mielestäni jonkinlaista mielen ja oman ajattelun köyhyyttä, pakokeino ja tekosyy asioille mille ei viitsi etsiä vastausta.

 

[Knower]

Niin, kyseessä on edelleen uskon asia, ei asia, joka edes pitäisi todistaa jollain tavalla. Ne jotka uskovat, eivät yleisesti ottaen kaipaa todistusta Jumalan olemassa olosta. Sen sijaan ne, jotka eivät usko, taas paikoin hakevat tätä todistusta. Sinänsä melkoisen paradoksaalinen tilanne.

Voin puhua vain omasta puolestani, mutta en minä ainakaan _hae_ todistusta jumalan olemassaolosta. Jos minulta kysyttäisiin, että miksi et usko, voisin sanoa että kukaan ei ole minulle esittänyt yhtään syytä miksi uskoa eikä mikään jumalolento ole minulle ilmestynyt. En usko sen takia, että muut uskovat tai jossain kirjassa sanotaan että pitäisi uskoa. Mikäli kaikki tällainen omakohtainen kokemus puuttuu, en näe mitään syytä uskoa jumalaan. Se ei ole valinta. Sinänsähän tällainen vuoropuhelu uskovien ja ei-uskovien välillä on turhaa, koska uskovat eivät voi milloinkaan uskoaan tieteellisillä argumenteilla tai selkeillä havainnoilla ei-uskoville toteen näyttää ja ei-uskovat puolestaan haluavat juuri näitä todisteita. Ei tapahdu kohtaamista. Ennemminkin keskustelun paikka on kirkko instituutiona ja sen paikka ja merkitys suomalaisessakin yhteiskunnassa.

Ateismin vs. agnostismin kiteytti mjr mainiosti, tuota kautta minäkin asian näen. En oikein koskaan osaa sanoa suoraan, että olen ateisti, sillä se tuntuu jotenkin niin lopulliselta ja absoluuttiselta kannanotolta. Ja sehän ei sinänsä tieteeseenkään kuulu. Vallitsevien todisteiden ja omakohtaisen kokemuksen kautta en näe mitään syytä uskoa mihinkään jumalaan. Mikäli tällaisia todisteita tai omakohtaisia kokemuksia tulee vastaan, olen valmis muuttamaan kantaani. Valtiolta odottaisin myös tällaista kriittistä näkemystä asiaan ja irtautumista kirkosta / uskonnosta.

 

[Sherlock]

Menee taas hiusten halkomiseksi ja termien viilaamiseen. Tosiaan ihminen syntyy tänne ilman uskoa, mutta ei hänellä ole myöskään selkeää kantaa siihen, että mitään jumaluutta ei ole olemassa. Osa sitten jatkaa tällä samalla linjalla eikä ajattele sen suuremmin asiaa. He eivät kuitenkaan miellä itseään ateisteiksi, oli sitten kyseessä negatiivinen tai positiivinen. Sen sijaan se, että vartavasten ja tietoisesti tekee valinnan, että ei usko mihinkään ja sanoo olevansa ateisti, on mielestäni kannanotto. Samoin kuin se, että uskoo Jumalaan.

Ei negatiivinen ateismi vaadi selkeää kantaa siitä, että jumalaa ei olisi olemassa. Se vaatii vain jumalaa puoltavan kannan puuttumisen. Positiivinen ateismi vaatisi peräänkuuluttamaasi käsitystä jumalan olemattomuudesta.

Eli teismi/positiivinen ateismi tarkoittaa, että on todisteita jompaan kumpaan suuntaan. Negatiivinen ateismi taas sitä, että ei ole todisteita.

Se mihin lokeroon ihminen itsensä luokittelee on täysin merkityksetöntä. Ne lokerojen määritelmät pysyvät kuitenkin samana.

edit:
Mjr: n ylläolevaan kirjoitukseen lisäys/kysymys: Eikö agnostismi ole ensisijaisesti käsitys, että jumalasta/jumalista ei voida saada tietoa? Vai sisältyykö siihen myös oletus jumaluskon puuttumisesta? Mikäli ei, niin onhan myös mahdollista olla agnostinen teisti. Eli uskoa jumalaan, vaikka mitään varmuutta ei koskaan voida saadakkaan.

 

[Isaskar]

Eikö se tee uskovista jollain tavalla laiskoja ja jopa tyhmiä, kun eivät vaivaudu ottamaan asiasta selvää tai edes itse pohtimaan asiaa. Heille riittä se että joku toinen näin sanoo ja että se on vain niin. Uskominen on mielestäni jonkinlaista mielen ja oman ajattelun köyhyyttä, pakokeino ja tekosyy asioille mille ei viitsi etsiä vastausta.

Tai sitten ovat ottaneet asioista selvää jo ennen uskoontuloa? Tuossa kai tarkoitettiin sitä, ettei uskossa olevalla Jumalan olemassaolon todistaminen ole enää se asia, joka vaatisi selvitystä. Tästä syystä ne, jotka vaativat todistuksia Jumalan olemassaolosta ovat pääasiassa niitä, jotka eivät usko.

Kristillisen käsityksen mukaan usko on Jumalan antama lahja. Ja uskon kautta ihminen pystyy ymmärtämään hengellisiä asioita. Ilman uskoa luonnollinen ihminen ei taas pysty ymmärtämään hengellisiä asioita. Uskokoon ken tahtoo, mutta jos oletettaisiin Raamatun olevan totta, niin se selittäisi sitä, miksi niin moni uskoo järjellisesti ajatellen täysin sokeasti ja perusteettomasti Jumalan olemassaoloon.

Edit: Tai korjataan nyt sen verran, ettei usko ja järki ole sillä tavalla ristiriidassa, etteikö joku voisi uskoa myös järkevällä tavalla. Mutta moni uskoo tavallaan sokeasti, eikä pysty edes auttavasti selittämään järjellään oman uskonsa perusteita.

 

[mjr]

Niin, kyseessä on edelleen uskon asia, ei asia, joka edes pitäisi todistaa jollain tavalla. Ne jotka uskovat, eivät yleisesti ottaen kaipaa todistusta Jumalan olemassa olosta. Sen sijaan ne, jotka eivät usko, taas paikoin hakevat tätä todistusta. Sinänsä melkoisen paradoksaalinen tilanne.

En tätä toki kielläkään. Huomautin vain että loogisesti (siis empiirisestä todistusaineistosta tai uskon lujuudesta riippumatta) joka tapauksessa tiedämme enemmistön maailman uskovaisista olevan väärässä uskossaan. Et kai tätä kiistä uskon perusteella? En ymmärrä miten lujakaan usko voisi mitenkään horjuttaa logiikkaa vaikka empirian ympäri voidaankin kiertää.

 

[Sundis]

Tai sitten ovat ottaneet asioista selvää jo ennen uskoontuloa? Tuossa kai tarkoitettiin sitä, ettei uskossa olevalla Jumalan olemassaolon todistaminen ole enää se asia, joka vaatisi selvitystä. Tästä syystä ne, jotka vaativat todistuksia Jumalan olemassaolosta ovat pääasiassa niitä, jotka eivät usko.

Monet uskovaiset perustelevat "uskoaan" sillä että heidät on kasvatettu siihen tai näin se vaan on. Ei kukaan ole sanonut ottaneensa selvää asiasta tai sen koommin asiaa edes miettineen, kun taas uskomattomien ihmisten perustelut yleensä on paljon laajempia ja pidemmälle mietittyjä. Tuntuu että ne jotka ei usko jumalaan ovat miettineet asiaa itse ja tulleet siihen tulokseen oman ajatustyön tuloksena kun taas uskovaisilla on perusteluina se kun näin on mulle kerrottu ja kirjassa niin lukee...

Oma lukunsa on ne kristityt jotka paasaavat oman uskonsa puolesta ja ylistää jumalaansa ja samaan hengenvetoon haukkuu muiden uskontojen(yleensä islam) harjoittajia idiooteiksi jotka tekevät uskon nimissä pahoja tekoja. Samalla he ihmettelee kuinka joku voi uskoa semmoiseen, vaikka molemmilla on samat perusteet uskollensa eli se että heidät on siihen kasvatettu.

 

[Isaskar]

Ei negatiivinen ateismi vaadi selkeää kantaa siitä, että jumalaa ei olisi olemassa. Se vaatii vain jumalaa puoltavan kannan puuttumisen. Positiivinen ateismi vaatisi peräänkuuluttamaasi käsitystä jumalan olemattomuudesta.

Mutta eikö kuitenkin voida todeta, että negatiivinenkin ateismi kieltää Jumalan olemassaolon. Se päätyy vain tuohon kantaansa eri tietä kuin positiivinen ateismi. Siksi se on ihan yhtä harkittu valinta, mutta lähtee todisteluissaan vain eri lähtökohdista.

Yksinkertainen määritelmä pitää kai kuitenkin paikkansa (vai pitääkö?).

teisti = Jumala on olemassa
ateisti = Jumala ei ole olemassa
agnostikko = Ei ota kantaa puolesta eikä vastaan