Ateismi uskon puutteena, minkä tahansa uskon puutteena, on mielenkiintoinen hyppy tilanteeseen, jossa ateisti luo itselleen turvallisen tilan. Tarkoittaa myös sitä, että ei ole valmis puolustamaan mitään väitettä, vaan ottaa asiakseen vain kritisoida väitteitä. Sanottakoon Dawkinsista mitä hyvänsä, hän ei toiminut näin. Totta kai on mahdollista perustaa ateistinen vakaumus sitomatta sitä mihinkään sellaiseen, mikä vaatisi todisteita. Mutta uskon puute ei toimi argumenttina uskoa vastaan: sinulta puuttuu uskoa, entä sitten? Mitä tämän uskon puutteen on tarkoitus todistaa?
On huomattava, että tässä puhutaan nyt siitä, mitä evidenssiä teismi tarjoaa. Sen sijaan todistuksesta on kysyttävä, mikä ylipäätään voisi kelvata todistukseksi? Matemaattinen todistus, looginen todistus, persoonallinen todistus? Olen kuullut ateisteja, joiden mielestä oikeastaan mikään ei kelpaa todistukseksi Jumalan olemassaolosta. Hyvä on, silloin keskustelu on varmaankin tarpeetonta.
Puhe "aukkojen jumalasta" on hyvä retorinen keksintö, mutta ei juuri muuta. Yhtä hyvin, "aukkojen ateismi" pätee yhtä hyvin, sikäli kuin ateismi kytkeytyy naturalismiin. Jotta voisi elää tieteellisen maailmankuvan sisällä suurella uskon varmuudella naturalistisiin positioihin, vaaditaan myös evidenssiä tälle vakaumukselle. Nykytiede ei tällaista evidenssiä voi tarjota. Kuten aiemmin sanottu, tämä ei tarkoita, etteikö ihminen voisi elää ilman uskoa. Yksinkertaista, voi vain päättää, ettei halua uskoa, olipa mitä tahansa evidenssiä tarjolla.
Se malli, mitä tieteellinen ateismi tarjoaa, on perin heikoilla kantimilla. Asian voi ilmaista näin: Dawkinsin ajatuksena oli, että teismi ennen Darwinia tarjosi vahvemman selitysvoiman kuin ateistinen positio. Oli siis hänen mukaansa rationaalisempaa olla teisti kuin ateisti, mutta Darwin muutti tämän. Nyt heiluri on kuitenkin mennyt toiseen suuntaan: DNA, Big bang, luonnon hienosäätö tai elämän synty osoittavat, että on rationaalisempaa uskoa suunnittelijaan.
Tämä ei kuitenkaan johda tieteellisissä ateisteissa teismiin, vaan se johtaa Suureen Odotukseen, tilaan, jossa kaukaisessa tulevaisuudessa kaikki asiat lopulta selittyvät naturalismin pohjalta. Tämä se on uskoa, jos mikä. Uskot, että joskus kaikki selviää, vaikka et itse olekaan tätä näkemässä. Entäpä jos käykin toisin?