Tervehdys taas tännekin palstalle kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta. Aika pitkä aika on siitä kun viimeksi olen tänne kirjoitellut, mutta nyt on taas tullut lueskeltua tätä kommentointia tässä ketjussa ja ajattelin taas kirjoittaa muutaman sanasen.
Jos joku haluaa tietää enemmän elämässäni tapahtuneesta muutoksesta, niin voi käydä lukaisemassa tämän ketjun sivulla 2 olevan kirjoitukseni.
Itse siis uskon raamatun Jumalaan ja tosiaan uskoontuloni jälkeen on elämässäni tapahtunut paljon asioita, niin huonoja kuin hyviä. Silti hienoa on ollut huomata, että Jumala on pitänyt minusta huolta vaikeinakin aikoina ja varsinkin silloin, eikä Hän ole kertaakaan minua hyljännyt vaan päin vastoin, pitänyt minusta huolta kuten lupasi.
Mokailuja on tullut tehtyä paljonkin tänä aikana, mutta joka kerta niistä noustaan ja elämäni on nykyään todellakin elämisen arvoista ja osaan nauttia myös pienistä asioista, kuten esim. luonnosta, kalastuksesta, ihmisistä, eläimistä ja myös itseni kunnioitus on kasvanut. En enää halveksi itseäni vaan olen onnellinen siitä, miksikä Jumala on minut luonut, eli ei tarvita mitään ihmeyksiä, että elämä olisi hauskaa ja nautittavaa. Aina elämä ei ole kuitenkaan helppoa, mutta sekin tekee vaan elämästä hauskempaa ja jännempää kun saa kohdata ongelmia ja taistella läpi niistä huomaten joka kerta, että Jumala on ollut koko ajan vierellä.
Ennen olisin aina tarttunut pulloon vaikeuksia kohdatessani, mutta nyt ajattelen, että niillä vaikeuksillakin on tarkoitus minun elämässäni ja ne kasvattavat minua ihmisenä.
Uskon siis Jumalaan ja uskoni on vaan kasvanut näiden 4 ja 1/2 vuoden aikana kun ensimmäisen kerran sain kohdata Jeesuksen ja Jumalan läsnäolon.
Sitten seuraavaksi joitain vastauksia tässä ketjussa esitettyihin väittämiin ja keskusteluun yleensä:
Itse en ole samaa mieltä, että ateistisesti ajattelevan olisi helpompi elää. Uskovainen voi aina turvautua siihen korkeampaan voimaan. Jos elämässä menee kurjasti niin kyllä viimeistään kuoleman jälkeen odottaa taivas, paratiisi, nirvana, valhalla tms. Ateistin on sen sijaan pakko yrittää nauttia jo tästä elämästä, saada se syynsä elämiseen nyt. Kuoleman jälkeen, kun tuskin on tiedossa toista mahdollisuutta.
Esimerkiksi nämä itsemurhaterroristit ja muut saavat varmasti sen rohkeutensa uhrata itsensä osin juuri siitä uskosta, että kuoleman jälkeen odottaa jotain parempaa. Jos he sen sijaan uskoisivat, että kuolema on kuolema ja sen jälkeen ei mitään, luulen että kynnys uhrata henkensä olisi korkeampi. Tässä mielessä kun ajattelee niin uskonto on varmasti aina palvellut hyvin valtaapitäviä, se kun pitää alaisten uhrimielen korkealla.
Itse olen jossain määrin samaa mieltä, että ateistinen ajattelumalli ei ole helpompaa, mutta vähän erimieltä olen perusteluista. Ateisti uskoo siihen, ettei ole mitään yliluonnollisia asioita (joku kohta tarttuu tuohon uskoo kommenttiin, mutta minä ajattelen sen uskona ateismiin) ja näin ollen riippuen tulkinnasta ateistillä ei ole oikein mitään muuta mihin tarttua kuin tämä elämä maan päällä.
Vaikeammaksi tämä menee silloin kuin ateisti ei nautikaan enää tästä elämästä maan päällä, koska hänellä ei ole enää siinä tapauksessa mitään mihin tarttua ja näin ollen hänellä tulee hälläväliä asenne kaikesta. Jos ei välitäkään enää elämästä ja ei ole mitään ohjeistusta miten elää, niin silloin kaikkien muidenkin ihmisten, eläinten, luonnon ym. asioiden kunnioitus häviää ihan täysin ja voi tapahtua tämä jo todella usein nähtävä "Jokelan tragedia", eli "minulla ei ole mitään väliä, sinulla ei ole mitään väliä, tällä maailmalla ei ole mitään väliä, koska kun täältä lähden ei ole mitään". Mielestäni tämä ajattelumalli on todella pelottava!
Kristinuskon pää elementti on rakkauden kaksoiskäsky ja siihen sisältyy kaikki, eli rakasta Jumalaasi ja rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi, oikeastaan sitä voisi pitää kolmoiskäskynä, koska se kehottaa meitä myös rakastamaan itseämme Jumalan ja lähimmäistemme lisäksi. Kristinuskon varjolla on myös tehty pahaa, mutta nämä pahantekijät eivät ole noudattaneet Jeesuksen meille opettamia asioita vaan eläneet omien valheellisten päätelmien mukaan.
Vähintäänkin tuntuu surullista kyllä siltä, että usko tuntuu antavan turhan monelle oikeuden tuomita muita.
Tämä tekstisi samasta kirjoituksesta kuin nuo alemmat menettää kyllä aika hyvin merkityksensä tuossa alempana ja muissa kirjoituksissasi.
Itse koen uskovaisuuden lähinnä elämää rajoittavana tekijänä, ja (toki myönnettäköön että heidän antamansa kuva ei varmaan ole kaikista uskovaisistakaan positiivinen,) esimerkiksi nämä festareilla häiriköivät jeesus-bussi hemmot ovat todella huonoa mainosta uskolle. Sokeita näkemään mitään muuta kuin oman uskonsa, sokeita millekään vaihtoehtoiselle ajattelulle tai kyseenalaistamiselle.
Vanhemmiten onneksi tuo suora elämän rajoittaminen käynyt jo harvinaisemmaksi, kun vanhemmat eivät enää voi pakottaa kirkkoon tylsistymään, rippikoulukin enää harmaa muisto, samoin sukujuhlien virrenveisuut yms.
Sen sijaan monissa asioissa se yhä rajoittaa elämää, varmasti monissa joita ei edes tajua. Esimerkiksi kauppojen sunnuntai-aukiolo kysymys varmasti jollain tasolla menee uskonnon piikkiin. Samoin koen elämää rajoittavana sen, kun luen/kuulen miten uskovaiset kohtelevat kurjasti toisia - vaikka en suoraan itse ole kärsijänä, niin empatiakykyjä minultakin, kurjalta ateistilta löytyy. Kirkon kannat naispappeuteen, homouteen, katoliset & kuoripojat, historian julmuudet jne.
George W Bushin kaudella vanhoilliset uskonnolliset piirit ovat edenneet amerikassa ja odotettavissa on heijastusvaikutuksia eurooppaan saakka. Osa jo saapunut, mutta toistaiseksi eurooppa pitkälti onnistunut torjumaan nämä yritykset esimerkiksi ID:n osalta.
Suomessa islamilainen puolue pyrkii vallan saleihin sharialaillaan jne.
Minua taas ihmetyttää miten voit samassa kirjoituksessa ensin arvostella uskovien ihmisten tuomitsemisista ja sen jälkeen täydellisesti tuomita uskovat.