Nyt kaipaisin lisäperusteluita?
Miten ihminen joka ei harjoita uskontoa, ei "yleensä" ole tiedostava?
Tämän asian selittäminen kuin myös ymmärtäminen on aika hankalaa, mutta yritän.
Perustan näkemykseni yleiseen käsitykseen. Olen aika pitkälti itse päätynyt samaan loppupäätelmään. Uskontoa harjoittava voi tosin olla vielä "tiedostomattomampi" kuin uskontiaoa harjoittava.
Kuten totesin, niin puhun yleiskäsityksistä. Yleensä ajatellaan. "Ei harjoita Kristinuskoa --> ateisti --> ei ole "hengellinen". Kuten avausviestissäni totesin, niin itse ajattelin samalla tavalla, uskoin olevani ateisti, vaikka en sitä ollut.. En ollut todellisuudessa "tiedostava". Koska asia ei ollut niin yksinkertainen kuin ensi-istumalta vaikutti.
Keskusteltaessa kyseisestä asiasta huomaa, että ihmiset eivät hirveän paljoa ole asiaa miettineet. Kuten tuosta "Ateistileimautumisesta" pystyy lukemaan.
Asioiden perinpohjaiseen tarkasteluun taas liittyy monia eri kokonaisuuksia. Tästäkin mainitsin aikaisemmin (Metafyysinen, psykologinen, historiallinen jne..) Ilman kykyä näiden asioiden edes jonkinmmittaiseen yhteensulattamiseen, on mielestäni vaikea olla "tiedostava". Olen vasta viime vuosina kunnolla havainnot kuinka monimutkainen kokonaisuus kaikki yhteiskunnalliset-, historialliset, uskonnolliset-, metafyysisetasiat ovat.
Ei Salkkareiden katsominen ole sen tiedostamattompaa toimintaa kuin Raamatun lukeminen.
Käytät uskomisesta rationaalisia perusteluita, mikä hieman hämmentää minua.
Yhteiskunnallinen tiedostamattomuus voi myös tietoinen valinta, mikään pakkohan ei ole ennalta määrättyihin käsitteisiin, ja suositeltuihin kaavoihin sopeutua.
Taisit nyt tosiaankin ymmärtää pointtini väärin. En sano tätä moittivasti. Asia on helvetin hankala selittää, joten todennäköisesti virhe on enemmän esitystavassani, kuin tulkinnassasi.
Mielestäni Raamatun lukeminen dogmaattisesti on yhtä "tiedostamatonta" kuin salkkareiden katsominen. Siinä heittäydytään johonkin "totuuteen", miettimättä hirveämmin sen "totuuden" perusteltua oikeutusta. Raamatun lukemisessa taas kuitenkin edes yritetään etsiä "totuutta". Salkkareiden katsomisella haetaan vain hedonistista hyvää oloa. Vastausten etsiminen, asioiden kyseenalaistaminen ja asioiden miettiminen on tiedostavaa puuhaa. Salkkareiden katsomisessa en näe mitään yhteistä noiden asioiden kanssa.
Vielä tuohon "rationaalinen perustelu perustelu uskonasioihin" Tämäkin asia on hyvin monimutkainen. Kehoitan tutustumaan edes pintapuolisesti David Humen metafyysiseen järkeilyyn. Käsite "usko" saa aivan omat sfäärinsä.
"Esimerkiksi kun biljardipallo lähtee liikkeelle toisen pallon osuessa siihen, emme havaitse mitään välttämätöntä yhteyttä kahden tapahtuman välillä, vaan ainoastaan kuvittelemme kausaliteetin. Ja koska emme havaitse kausaliteettia, meillä ei Humen mukaan voi olla tietoa siitä. Hume vei empirismin skeptisismiin, kaikkialle ulottuvaan epäilyyn."
Jos tuota hieman selkeentäisi, niin tuo toisin sanoen kieltää "tiedon" täten rationaalisuuden mahdollisuuden. _Kaikki_ perustuu uskoon. Mitään tietoa ei ole. Tätä teoriaa ei ole vieläkään pystytty kumoamaan.
Laiskuus ja vastuuttomuus, koska ei mieti asioita syvällisesti?
Itse en näe logiikkaa siinä, että syvällisesti ajattelu olisi jonkinlainen velvollisuus. Loppujen lopuksi subjektiivista, miten asiat haluaa käsitellä, eikä oikeaa tai väärää tapaa ole olemassa.
Kyse on lähinnä semantiikasta, mutta asialla on hyvin tärkeä ero.
Vastuullisuus ei ole sama asia kuin velvollisuus. Sanalla velvollisuus, on jo itsessään kielteinen lataus. Lait ovat luonteeltaan velvoloittavia, ne siis ohjaavat tekemistä. Ne rajoittavat vapautta. Voidaan kysyä kuitenkin, että mitä mieltä olet oppivelvollisuudesta. Mielestäni olisi aika vastuutonta jättää peruskoulu väliin sen takia, että se ei ole "velvollisuus". Lapselta ei tietenkään voida odottaa vastuuta tekemään tuollaisia päätöksiä, siksi ne ovat velvollisuuksia. On täysin eri asia tehdä asioita velvollisuudentunnosta, kuin vastuullisuudentunnosta.
Asia voidaan miettiä toisella tavalla. Koska asian luonne muuttuu heti, kun tullaan käytännölliselle tasolle, toisin sanoen yhteiskunnalliselle. Käsite "vastuu" voidaan miettiä suureena, joka on yhteiskunnassa aina vakio. (kuten se on jokaisessa "yksikössä". parisuhde, perhe jne..) Kyse on lähinnä siitä, että kuka sen vastuun kantaa. Tämä tulee hyvin esiin organisaatioissa, joissa on jokin urakka. Joku sen urakan tekee joka tapauksessa. Joku enemmän joku vähemmän. Laiskat yksilöt tekevät vähemmän sen eteen, he kantavat pienemmän vastuun. Yksilöt jotka tekevät enemmän kantavat suuremman vastuun. On organisaatioita, joissa yksi henkilö kantaa tämän vastuun kokonaan. On siis johtaja. Vastuu siis kasautuu yhden henkilö harteille. Kyse on myöskin tietyllä tapaa oikeudenmukaisuudesta. Voidaan kysyä, että mikä vastuu määrä on oikeutettua kaataa kenenkin harteille. Toiset pystyvät kantamaan enemmän vastuuta kuin toiset, mutta jokainen varmasti jonkun verran. Aikaisemmin jo totesin, että kyky kantaa suurempaa vastuuta kehittyy myös ajan kanssa.
Totalitaarisissa valtioissa vastuun kantaa valtiojohto. Se vaatii yksilön kontrollointia hyvin suuressa määrin. Yksilöltä siis katoaa vapaus. Valtio siis päättää mitä kukin tekee, mitä kukin ajattelee jne.. Vastuun siirtäminen kaikessa muualle, estää kehittymisen. Kaikki totalitaariset valtiot ovat tämän vuoksi kehityksessä aina hitaita. Yksilö ei pääse kehittymään, koska hän ei kohtaa kritiikkiä tai muutenkaan pyri "parempaan", vastuu siitä on valtiolla.
Demokratiassa taas ihmiselle suodaan ihan toisella tavalla vapautta kuin totalitaarisissa valtioissa. Vastuu pysyy kuitenkin vakiona. Sitä vain pyritään levittämään tasaisemmin, jotta vapauttakin saisi tasaisemmin. Toisin sanoen käsitteet "vapaus" ja "vastuu" korreloivat keskenään. Ongelma länsimaisessa Demokratiassa on se, että tätä vastuuta ei kanneta. Jotta homma saataisiin jotenkin toimimaan täytyy tehdä velvoittavia lakeja. Palataan takaisin urakka-esimerkkiin. Vastuuton ja laiska ihminen tekee urakasta vähiten, koska on mukavuudenhaluinen. Hän yrittää aina päästä helpoimmalla, tekee ratkaisut, jotka ovat hänen kannaltaan parhaimpia, vaikka yhteisön etu kärsii siinä. On siis oikeudenmukaista, että tätä kaveria ruvetaan velvoittamaan hoitamaan oma hommansa. Sama homma jatkuu myös ihan politiikan tasolle asti. Ollaan mukavuudenhaluisia, ei jakseta miettiä asioita --> Jätetään äänestämättä, koska asia ei kiinnosta. Tässä on kyse vastuuttomuudesta. Vastuuta siis siirretään, niille jotka äänestävät. Asian edetessä tarpeeksi pitkälle, kukaan ei enään äänestä --> totalitarismi. Jopa "vakavasti otettavat" mediatkin ovat lähteneet tähän leikkiin mukaan ja uutiset käsittelevät viikkotolkulla tekstiviestikohua ja oikeasti tärkeitä asioita ei käsitellä, koska ne ovat "vaikeita". On kuitenkin syytä miettiä, kertooko se enemmän lehdistöstä vai kansasta.
Kun tulee vaalien aika, ja ne ihmiset, jotka sitten äänestävät. Etsivät puolueen, joka ajaa parhaiten heidän omia etujaan. Täten ollaan taas omahyväisyyden puolella. Pitkässä aikavälissä yhteisön etu varmasti koituu myös yksilön eduksi. Koska ei ajatella asioita "syvällisemmin", nähdään asiat vain vaalikausien pituisissa perioideissa, kuten pörssiyhtiöt etenevät kvartaalien sykleissä. Mistään vastuullisesta toiminnasta kokonaisuuden kannalta tuskin on kyse. Myöskin, kun ei ajatella asioita "syvemmin" annetaan medialle ja julkisille äänitorville kaikki valta, ne hoitavat ajattelun puolestamme. Onko tämä ajattelu sitten todellisuudessa sinun etujesi mukaista?
Kaikki liittyy siihen, että käsitykseni mukaan ihminen pystyy elämään mahdollisimman onnellisesti vapaassa yheisössä, kantamalla vastuunsa. Vastuun kantaminen taas tuo vapautta. Täten jokainen pystyy elämään kuten parhaakseen näkee, ja luomaan elämälleen tarkoituksen. Totalitaarisissa järjestelmissä valtio tekee sen.
Kaikki ovat nähneet elokuvan Matrix. Kysytään, että olisiko ollut Neolta vastuutonta ottaa punainen pilleri? Ainakin helppo ratkaisu se olisi ollut, ihmiskunnan kannalta "oikea"? Entä oliko "petturi" Cypheriltä vastuutonta ottaa "helppo ratkaisu" ja palata "virtuaalimaailmaan" jatkamaan punaisen pillerin nielemistä?
Kun otit tuon subjektiivisuuden esiin ja yhdistät sen käytännöntasolle, toisin sanoen yhteiskunnalliseen kontekstiin, lähdet relativismin tielle. Olen itsekin pyrkinyt asiaa miettimään sitä kautta. Tosi asia vain on, että relativistinen näkökulma yhteiskuntafilosofiassa on käytännön mahdottomuus. Koska relativismin päästessä sille tasolle, ei ole mielekästä puhua enään yhteiskunnasta. Mielekkäämmät termit olisivat anarkismi tai nihilismi.
Mukavuudenhaluisuudesta, en usko että kukaan ihminen voi toimia vastoin omaa onnellisuuttaan. Ts. Jokainen valinta ja teko täyttää oman missionsa, tarpeensa.
Tuoko mukavuudenhaluisuus onnellisuuden? On mukavuudenhaluista syödä vitusti paskaruokaa, laiminlyödä fysiikkansa hyvinvointi röhnöttämällä vain sohvalla, olemalla työttömänä jne.. Onko tällainen yksilö todennäköisesti onnellinen? Mukavuudenhaluisuus on lähinnä evolutiivinen piirre, joka pyrkii pitämään ihmisen homeostaasi-tilassa. Toisin sanoen pitämään status-quon, Selvitymismekanismina se siis toimii vallan hyvin. Sitä vartenhan elimistö kerää rasvaakin jne. Ironisesti nykytilanteessa tuo selviytymismekanismi on käänytynt vain ihmistä vastaan. Sen takia ihmisellä onkin kyky taipua irti tästä "homeostaasista" käsitteet "tylsyys" jne. johtuvat siitä. Onkin sitten mielenkiintoista miettiä, onko tämä pyrkimys "kehittymään" sisäänrakennettu mekanismi ihmisen luontoon vai onko se puhtaasti evolutiivinen piirre. Siis kehittymällä ihminen turvaa lajinsa olemassaolon.