Ei ole olemassa kollektiivista totuutta tai ohjenuoraa.
Nyt on pakko mainita, kun on hyvinkin ajankohtainen.
Asia liittyy "promillerajoihin"sm-liiga otteluihin ja vastuullisuudestaa. Tämähän on loistava esimerkki. Vastuun siirtämisestä, taas kerran. Ei oteta vastuuta omasta käyttäytymisestä alkoholinalaisuudessa. Valtio ottaa vastuun asiassa. --> asettaa velvoitteen. --> Ihmisen oikeuksia ja vapautta kavennetaan.
Nyt on pakko mainita, kun on hyvinkin ajankohtainen: Tänään on aprillipäivä.
Näinhän se menee. Mitä lähemmäs yrität päästä sitä totuutta johon uskot niin sitä vaikeaselkoisemmaksi asiat menevät. Juuri kun luulet saavasi otetta jostain, herää miljoona uutta kysymystä. Ja hyvin usein niihin kysymyksiin ei löydy yksiselitteistä vastausta, jos vastausta edes ollenkaan. Kristinuskon tunnustajanakin joudun jättämääm monta kysymystä ilman vastausta. Siinä on taas se paikka mihin monesti ei-uskovat "iskevät" ja silloin sitä helposti antaa vastauksen; "mutta kun kyseessä onkin uskon asia". Tästä pitäisi päästä pois, sillä se lamaannuttaa vaikka toki pohjimmiltaan kyse on juuri tuosta uskosta.
Tässä ensimmäisessä lauseessa ollaan mun mielestä hyvinkin asian ytimessä ja tuollaista asennetta toivoisin muillekin, jotka eivät usko esimerkiksi kristinuskon Jumalaan. Usko päätyy lopulta kuitenkin siihen henkilökohtaiseen elämänkatsomukseen, joka jokaisella varmasti perustuu enemmän tai vähemmän erilaisiin uskomuksiin asioista. Itse tätä ydintä pitää mun mielestä kunnioittaa. Harmi vaan, että tuon ytimen ympärille on kristinuskossa kasautunut paljon sellaisia elementtejä, jotka antavat sille negatiivisen sävyn ja jotka eivät liity suoranaisesti siihen yksilön uskoon kuten esimerkiksi uskonsodat yms.
Mutta siitä en ole samaa mieltä että kaikkien dogmien ottaessa yhteiskunnallista ulottuvuutta, oltaisiin heti vaarallisilla vesillä. Johonkinhan "oppilauseeseenhan" sitä pitää aina yhteiskunnassakin teot nojautua. Eriasia on vain se, että tuijotetaanko vain yksin siihen dogmiin eikä suostuta kuuntelemaan muunlaisia ajatuksia vai voidaanko antaa sijaa myös toisenlaisille näkemyksille. Kuitenkin yhteiskunnan toimivuuden kannalta on keskeistä yhteistoiminta ja vuorovaikutus; juuri sellainen toiminta mitä me tässäkin kahden eri ajatusmaailman edustajat käymme.
Jos Dogmi rupee käymään kompromissihakuista keskustelua, niin se ei enään ole silloin dogmi. Koska dogmin luonteeseen kuuluu usko "totuudesta". Jos se antaa mahdollisuuden kieltää oma "totuus", niin sen perustukset hajoavat kokonaan.
Olen aina sitä mieltä, että mahdollisimman runsas keskustelu, asioiden pohdiskelu ja asioista lukeminen jopa, ja sanotaan varsinkin, "väärien" asioiden osalta on hyväksi. Se auttaa ymmärtämään maailmaa hemmetisti. Ymmärrys taas auttaa tekemään järkeviä ja käytännöllisiä ratkaisuja. Ymmärrys ei kuitenkaan todellakaan tarkoita samaa kuin hyväksyminen.
Väitän, että kritiikki itseä, tieteellistä tutkimusta, uskoa ja ylipäätään kaikkea kohtaan on korkeammalla tasolla agnostikoilla/ateisteilla kuin uskovaisilla.
Kyllä minä siitä lähtisin, että jos on ns. tieteellinen maailmankuva, niin oman näkökannan kriittisen ajattelun pitäisi onnistua aika helposti. Tietenkään ihminen ei monesti huomaa omia epäkohtiaan... Tärkeintä olisikin oppia kuuntelemaan myös muita ja sitä kautta kyseenalaistaa niitä omien ajatusrakennelmien perustuksia.Näin varmasti on eli ateistit pystyvät helpommin kriittiseen ajatteluun mitä tulee muihin näkökantoihin, mutta miten on oman näkökannan kriittinen ajattelu? Tässä en usko, että on suurtakaan eroa ateistin ja uskovan välillä. Molemmista löytyy ääripäitä, jotka eivät suostu liikkumaan omasta ajatusmallista, mutta löytyy myös heitä, jotka kykenevät keskusteluun. Täytyy muistaa katsoa stereotypiota kauemmas, sillä molemmissa "koulukunnissa" kirjo on hyvin laaja.
Turha sitä omien ajatusten perustaa on teräkseen valaa, aina on otettava huomioon, että välttämättä en olekaan oikeassa.
Sinänsä paradoksaalista, että vaikka kyseessä onkin usko totuudesta, antaa se ainakin mulle myös tuon ymmärtämisen taidon. Tai no sanotaan, että halun ymmärtää. Se antaa myös nöyryyden vaikka monesti uskon sanotaan saavan aikaan kaikkea muuta.
Ateismi ja agnostismi on toki monisyinen ja monimutkainen 'ilmiö', mutta en todellakaan suostu nielemään sitä, että ateistit tai agnostikot olisivat jotenkin vähemmän tiedostavia kuin uskovaiset. Päinvastoin.
Agnostismi laittaa miettimään. Uskonto taas tarjoaa valmiin etiikkapohjan, josta ei usein niitä huonojakaan kohtia vaivauduta nyppimään pois. Tämähän olisi uskon kyseenalaistamista, mikä taas on usko vahtakohta.
Väitän, että kritiikki itseä, tieteellistä tutkimusta, uskoa ja ylipäätään kaikkea kohtaan on korkeammalla tasolla agnostikoilla/ateisteilla kuin uskovaisilla. Syykin on ilmiselvä. Tämä siitäkin huolimatta, että ns. amisateistit hieman sotkevat kenttää :D
Pinnallisuus ja median valmiiksipurtujen "viihdepläjäysten" armoille joutuminen niin musiikin, elokuvan kuin muunkin viihteen alalla on universaali ilmiö, joka on irrallinen uskonnollisista kysymyksistä. Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että mahdollisimman moni ehdollistetaan tietynlaiseen viihteeseen, jota sitten lyödään läpi joka mediassa ---> mahdollisimman paljon rahaa tuottajille. Popmusiikkiteollisuus lienee paras esimerkki siitä, miten bisnesajattelu pahimmassa tapauksessa syö luovuutta...
Kyllä minä siitä lähtisin, että jos on ns. tieteellinen maailmankuva, niin oman näkökannan kriittisen ajattelun pitäisi onnistua aika helposti. Tietenkään ihminen ei monesti huomaa omia epäkohtiaan... Tärkeintä olisikin oppia kuuntelemaan myös muita ja sitä kautta kyseenalaistaa niitä omien ajatusrakennelmien perustuksia.
Toki itse olen vielä nuori ja joustava, mutta vanhemmiten tämä käy erityisen vaikeaksi. Jos elämänsä on tiettyjen periaatteiden mukaisesti elänyt "aina", niin voi olla aika iso kynnys myöntää, että niiden periaatteiden noudattamisessa ei välttämättä ollutkaan järkeä. Että en ollutkaan oikeassa.
Tämän vuoksi tietoinen avoimuus uudelle tiedolle, uusiutumiskyvyn ylläpitäminen läpi elämän olisi tärkeää. Omien virheellisten ajatusmallien myöntämisestä ei pitäisi tehdä itselleen liian vaikeaa. Turha sitä omien ajatusten perustaa on teräkseen valaa, aina on otettava huomioon, että välttämättä en olekaan oikeassa.
Toki halun ymmärtämiselle, nöyryydelle yms. Voi saada tai hakea uskosta. Minun mielestäni se ei kuitenkaan ole tarpeellista. Perustelut "hyveelliselle" elämälle pystyn löytämään muualtakin kuin jostain auktoriteetista. Kuten sanoin, niin se prosessi on tietyllä tapaa ollut iselläni aika työläs. En nyt halua sanoa tätä pahalla, mutta valmiisiin dogmeihin nojautuminen on _mielestäni_ vain helppo ratkaisu, mikä on viime kädessä itsepetosta. Auktoriteettien perässä juokseminen on yksinkertaisesti typerää. Varsinkin kun dogmeissa se auktoriteetti on yksi ja sama.
Kommentti koski siis tuota "hengettömyysväitettä" ja itsekin puhun nimenomaan yleiskäsityksestä. Mielestäni ei ole perusteita olettaa, että agnostikot ja ateistit olisivat keskimäärin vähemmän tiedostavia kuin uskovaiset. Päinvastoin. Vai ymmärsinkö väärin, etkä tätä missään vaiheessa tarkoittanutkaan?En ole nyt aivan varma oletko lukenut mitä olen kirjoittanut aikaisemmin vai oletko ymmärtänyt vain väärin?
Mielestäni kukaan ei ole sanonut, että ateisti tai agnostikko olisi vähemmän tiedostavia. Ainakin pidän itseäni "tiedostavana" ja olen agnostikko. Kyse olikin lähinnä yleskäsityksistä.
No tuo oli kieltämättä huonosti muotoiltu. Tarkoitin, että agnostismi maailmankuvan tausta-ajatuksena kannustaa miettimään asioita.En oikein ymmärrä ensimmäistä virkettä. Millä tavalla "agnostismi laittaa miettimään"?
Totta. Usko ja uskonto ovat käsitteinä erejä.Nyt taidat kyllä sekoittaa termistöä pahemman kerran. Usko ja uskonto ovat hyvin eri asia. Kuitenkin tuon viimeisen virkkeen tarkoituksen uskon ymmärtäväni. Sitähän olen lähinnä tässä koko aika muotoillut kritiikissäni dogmeja vastaan.
Toki toki. Ns. tunnustuksellinen ateistihan on melkein uskonnollinen ihminen, vaikkei häntä sellaiseksi voi määritelläkään. Kuitenkin, uskoisin tällaisen "dogmin otteessa elämisen" olevan ehdottomasti yleisempää uskonnollisissa piireissä. Ja tieteellisen tutkimuksen kritisoimisella tarkoitin tietysti tieteenfilosofian käyttöä, en mitään naurettavaa kreationistipropagandaa kyseenalaisine hyökkäyksineen koko tieteentekemistä vastaan.Tässä nyt on kyse lähinnä todennäköisyyksistä. Jos kuvittelee uskontojen olevan ainoita dogmeja tarjoavia järjestelmiä maailmassa, niin aika pihalla ollaan. Ateisti varsinkin voi olla hyvin pahasti dogmin otteessa. Erilaiset ideologiat, kun tarjoavat hyvää pohjaa uskonnottomille dogmeille. Sitä paitsi yleisesti ottaen tieteitä kritisoi enimmäkseen juuri uskontoa harjoittavat. Heidän kritiikkinsä taas on aika... No dogmeihin perustuvaa.
En tiedä mitä tarkoitat "uskonnollisilla kysymyksillä". Esimerkiksi kysymykset elämän tarkoituksesta tai maailmankaikkeuden luonteesta eivät ole puhtaasti uskonnollisia. Kyse on siitä, että näitä asioita ei yksinkertaisesti kyseenalaisteta tai mietitä. Koska ne nähdään aivan irrelevanteiksi. Elämän, kun voi täyttää juurikin tuolla helpolla viihteellä. Tässäkin ku puhut "armoille" joutumisesta, niin ne eivät ole puhtaasti universaaleita, ne esiintyvät niissä yhteisöissä, jossa on sen verran "vapautta". Mutta kuten totesin vapaus vaatii myös vastuuta. Jos vain jaksat, niin kehoitan lukemaan aikaisemmat viestini, niin pääsisit jyvälle mitä tarkoitan, olemme tietyssä mielessä varmasti asiassa samaa mieltä.
Mihin periaatteisiin itse sitten nojaat? Oletko kehittänyt kaiken täysin itse vai kenties lukenut toisten ajatuksia ja ottanut niistä ajatusmalleja, mitkä toimivat omaan ajattelumalliisi? Jos näin on niin mikä on tämän toimintatavan ero verrattuna uskoon, joka on mainitsemasi "helppo ratkaisu"? Sen, että annat elämäsi Jumalan käteen, on kaikkea muuta kuin helppo ratkaisu. Samoin ateismi yms. elämänkatsomukset eivät myöskään ole helppoja ratkaisuja.
Ja itsepetosta on mielestäni se, että ei ole rehellinen itselleen ja tekee toisin kuin oma sisin sanoo. Tältä kantilta katsottuna olen sortunut monesti itsepetokseen. Olen tehnyt toisin kuin "julistan". Sen sijaan se, että nojautuen valmiisiin dogmeihin, olisi itsepetosta, on mielestäni täysin omituinen käsitys.
Kommentti koski siis tuota "hengettömyysväitettä" ja itsekin puhun nimenomaan yleiskäsityksestä. Mielestäni ei ole perusteita olettaa, että agnostikot ja ateistit olisivat keskimäärin vähemmän tiedostavia kuin uskovaiset. Päinvastoin. Vai ymmärsinkö väärin, etkä tätä missään vaiheessa tarkoittanutkaan?
No tuo oli kieltämättä huonosti muotoiltu. Tarkoitin, että agnostismi maailmankuvan tausta-ajatuksena kannustaa miettimään asioita.
Toki toki. Ns. tunnustuksellinen ateistihan on melkein uskonnollinen ihminen, vaikkei häntä sellaiseksi voi määritelläkään. Kuitenkin, uskoisin tällaisen "dogmin otteessa elämisen" olevan ehdottomasti yleisempää uskonnollisissa piireissä. Ja tieteellisen tutkimuksen kritisoimisella tarkoitin tietysti tieteenfilosofian käyttöä, en mitään naurettavaa kreationistipropagandaa kyseenalaisine hyökkäyksineen koko tieteentekemistä vastaan.
Elämän tarkoitus. Totuus. Noihinhan tiede ei ota kantaa eikä yritä tarjota vastausta. Ja jos minulta kysytään, niin esimerkiksi totuuden selvittäminen noin niin kuin uskonnollisessa kontekstissa ei ole kaiken sen miettimisen arvoista:D Jokainen etsiköön itselleen elämänsä tarkoituksen, johon tämä henkilökohtainen totuuskäsitekin kuuluu. Universaalin Totuuden, elämän tarkoituksen löytäminen on mahdotonta.
Dogmit vain hyvin helposti _velvoittavat_ toimimaan oppiensa mukaan, jolloin terve järkikin täytyy unohtaa. Jos et toimi dogmien mukaan, niin minkä takia edes olla dogmin alaisuudessa, jos ei usko dogmeihin?
Voin rehellisesti sanoa, että uskossa oleminen ei millään tavalla estä terveen järjen käyttöä. Se, että ammennat jostain esimerkiksi moraalikäsityksiä ja ohjenuoria ei estä mitenkään järjen käyttöä, koska ne ohjenuorat on ennen hyväksymistä käyneet läpi pitkän harkintaprosessin. Samalla tavalla varmasti kuin itsekin olet tehnyt omien ajatusmallien sisäistämisen kanssa. Ei niitä purematta niellä.
Ja en aina pysty toimimaan luterilaisen uskoni mukaisesti, koska olen heikko. Se on sitä inhimillisyyttä.
Tuo kylläkin pätee vain sinuun, jollekin toiselle usko menee aina järjen edelle.
Ja ongelmahan ei uskonnoissa ole se maltillinen enemmistö, vaan ne sekopäät, joille usko tarjoaa mahdollisuuden tehdä mitä tahansa välittämättä mistään moraalikoodistoista, koska ääni pään sisällä (tai kultin pastori) esittää asian olevan jumalten tahto.
Wiking kirjoitti:Vielä tuohon "rationaalinen perustelu perustelu uskonasioihin" Tämäkin asia on hyvin monimutkainen. Kehoitan tutustumaan edes pintapuolisesti David Humen metafyysiseen järkeilyyn. Käsite "usko" saa aivan omat sfäärinsä.
"Esimerkiksi kun biljardipallo lähtee liikkeelle toisen pallon osuessa siihen, emme havaitse mitään välttämätöntä yhteyttä kahden tapahtuman välillä, vaan ainoastaan kuvittelemme kausaliteetin. Ja koska emme havaitse kausaliteettia, meillä ei Humen mukaan voi olla tietoa siitä. Hume vei empirismin skeptisismiin, kaikkialle ulottuvaan epäilyyn."
Jos tuota hieman selkeentäisi, niin tuo toisin sanoen kieltää "tiedon" täten rationaalisuuden mahdollisuuden. _Kaikki_ perustuu uskoon. Mitään tietoa ei ole. Tätä teoriaa ei ole vieläkään pystytty kumoamaan.
Wiking kirjoitti:Vastuullisuus ei ole sama asia kuin velvollisuus. Sanalla velvollisuus, on jo itsessään kielteinen lataus. Lait ovat luonteeltaan velvoloittavia, ne siis ohjaavat tekemistä. Ne rajoittavat vapautta. Voidaan kysyä kuitenkin, että mitä mieltä olet oppivelvollisuudesta. Mielestäni olisi aika vastuutonta jättää peruskoulu väliin sen takia, että se ei ole "velvollisuus". Lapselta ei tietenkään voida odottaa vastuuta tekemään tuollaisia päätöksiä, siksi ne ovat velvollisuuksia. On täysin eri asia tehdä asioita velvollisuudentunnosta, kuin vastuullisuudentunnosta.
Wiking kirjoitti:Tuoko mukavuudenhaluisuus onnellisuuden? On mukavuudenhaluista syödä vitusti paskaruokaa, laiminlyödä fysiikkansa hyvinvointi röhnöttämällä vain sohvalla, olemalla työttömänä jne.. Onko tällainen yksilö todennäköisesti onnellinen?
Niin...tässä on vähän ristiriitaista tietoa, mutta samalla tästä löytyy myös se vastaus. Eli toisaalta pätee vain muhun, mutta samalla tunnustat, että uskonnoissa ongelmana ei ole maltillinen enemmistö?
Eli jälleen kerran sekoitetaan se enemmistö, jolla on usko ja järki mukana siihen vähemmistöön, joka uskon varjolla tekee vaikka mitä negatiivisia asioita. Toki nämä teot saavat enemmän palstatilaa ja huomiota, mutta täytyy muistaa, että se on tosiaankin vähemmistö. Tämä on sama kun yhden islamia loukkaavan piirroksen myötä leimaisi kaikki tanskalaiset islaminvastaisiksi. Eli hieman nyt ajatusta mukaan!
Siis pointti on siinä, että vaikka sinulle terve järki menee kenties uskon edelle, näin ei ole kaikkien kohdalla. Ja vaikka 90% ihmisistä asettaisi järjen uskon edelle, se ei lohduta yhtään sitä yksittäistä perhettä, jonka lääkäri-isän abortinvastustajat ovat murhanneet. Ja kun erilaisia yksittäistapauksia alkaa kertyä, kyse on jo ongelmasta. Kyse onkin juuri siitä, miten monta yksittäistapausta täytyy hyväksyä yksittäistapauksina.
Ja maltillinen enemmistö osaltaan toisaalta toimii tukena ääritoiminnallekin, koska niin kauan kuin suurin osa _ei aktiivisesti_ vastusta jonkin yksittäisen papin/pastorin kyseenalaisempaa toimintaa, niin toiminta voi jatkua. Herätysliikkeitten parissa on useita tapauksia, missä saarnamies voi julistaa vaikka mitä, koska kukaan ei oikeastaan tohdi kauheasti toppuutella "veljeä" julistamasta.
Jokaisen aatteen kannattajissa löytyy niitä, joilla homma menee yli, mutta silti he ovat yksittäistapauksia. Jos lähdetään puhumaan jostain abortinvastustajien murhista niin puhutaan niin marginaalisista tapauksista, että en näe sitä kovinkaan antoisaksi keskusteluksi. Tuomita ne pitää, mutta eipä niihin paljoa enempää kannata tässä keskustelussa sijaa antaa.
Toimii varmasti hiljaisena tukena, mutta osa myös vastustaa. Tässäkin nyt vähän liikaa mennään stereotypioiden varassa. Ja itse puhun sitä paitsi lähinnä "normaalista" luterilaisesta uskosta. Näissä herätysliikkeissä yms. varmasti tapahtuu ylilyöntejä, mutta ne eivät kuulu mun "alaan", koska en allekirjoita muutenkaan niiden arvoja. Kuitenkin hyvin ikäviä juttuja, joista pitäisi puhua avoimesti.
Muslimiterroristitkin olivat jonkinlainen Lähi-idän pikku yksittäistapaus joskus 60-luvulla, mutta tällä hetkellä uhrien kokonaismäärä lienee jo 10 000 paremmalla puolella. Kyse onkin siitä miten monta yksittäistapausta on hyväksyttävä määrä, kun on selvää, että suurin syy yksittäistapausten syntyyn on uskonnon tuoma moraalinen oikeutus toimia sikäli normaalia yhteiskuntajärjestystä vastaan ts. murhata, pahoinpidellä tms.
Mutta kun nämä tapauskovat toisaalta maksavat kiltisti kirkollisveronsa ja eivät äänestä suurissa määrin jaloillaan, voi kirkko jatkaa homoliitto&naispappeus-kikkailua vältellen jyrkempien linjausten tekemistä.