Tunnen joitakin ortodokseja ja olen keskustellut jonkin verran heidän uskonnostaan ja uskonnollisista menoistaan. Minulle on kerrottu ortodoksien kirkollisten tapahtumien pyrkivän noudattamaan alkukristillisyyden menoja.
Seurasin ortodoksien pääsiäisjumalanpalvelusta Jyväskylästä pääsiäisyönä sen minkä jaksoin, eli parin tunnin verran. Kestohan on 3,5 tuntia. Näytelmän päähenkilöinä toimivat arkkippiispa Leo ja papisto, jotka ortodoksiuskonnossa ovat aina miehiä. Ortodoksinen kirkkokuoro lauloi koko jumalanpalveluksen ajan pappien laulun lomassa. Seurakunta seisoi kirkkosalissa ja osallistui tarkan suunnitelman mukaisesti näytelmään. Koko porukka kiersi kirkkoa laulaen. Kirkkoon sisääntulon jälkeen papisto kulki joistain ovista sisään ja joistain ulos. Rukouksia lauloi kukin pappi vuorollaan. Arkkipiispa Leo heilutteli sutsukkeita ikonien ja seurakunnan suuntiin.
Minulle julkkisortodokseja ovat isä Mitro ja entinen puoluejohtaja Suvi-Anne Siimes.
Vasemmistoliiton puoluejohtajana ollessaan Suvi-Anne Siimes kertoi ordoksiuskonnostaan ja vasemmistolaisuudestaan mm. näin: "Uskonnollisuudessa ja Vasemmistoliiton puheenjohtajuudessa ei ole ristiriitaa, sillä kristillisyys ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus kulkevat käsi kädessä."
Vasemmistoliiton aatteelliset edeltäjät eli kommunistit saivat oppinsa Neuvostoliitosta. Neuvostoliitossa kommunismi ja ateismi yrittivät kitkeä kovalla kädellä ortoksiuskonnon maasta. Yliopistojen ateismin laitokset tuottivat hyllymetreittäin kirjallisuutta ortodoksisuuden taantumuksellisesta roolista Venäjän historiassa. Kommunismin ja ateismin tarkoituksena Neuvostoliitossa oli olla valmiina aktiiviseen taisteluun uskontoa vastaan. Marxilaisen ajattelun mukaan uskonnon olisi pitänyt hävitä itsestään sosialistisen yhteiskunnan kehittyessä. Näin ei käynytkään, joten uskontoa ryhdyttiin hävittämään. Pelin henki oli se, että kenet jätettiin henkiin.
Venäjän ortodoksinen kirkko joutui kuristusotteeseen Stalinin aikana ja vainon kohteeksi Hrustsevin ollessa vallassa. Vielä perestroikan alkuaikoina Gorbathsov jatkoi edeltäjiensä uskontopolitiikkaa. Tilanne alkoi muuttua 1980-luvun lopulla, kun Gorbathsov ymmäsi sen, että kommunismi yhdessä ateismin kanssa ei ollut pystynytkään kitkemään Venäjän ortodoksikirkon tuhatvuotisia perinteitä venäläisistä.
Uskontopolitiikan muutos perestroikan lopulla merkitsi sitä, että tilastoista hävisi miljoonia ateisteja. Vuoden 1991 alussa Neuvostoliiton aikana oli ateisteja jäljellä vielä 35% kansasta. Vuonna 1993 ateisteja oli Venäjällä enää 5%, mikä on sekin paljon verrattuna länsimaiden 2-3%:n ateistilukuihin.
Mikä on tilanne ortodoksiuskonnon suhteen Venäjällä on seurattavissa kuukauden päästä, kun Venäjän ortodoksit aloittavat pääsiäisen viettonsa.