Uskotko Jumalaan?

[sampio]

Protulaisuus on sitten enemmän valinta ja tuntuu siltä, että huomattavasti enemmän vapaaehtoista toimintaa.

Olisi mielenkiintoista tietää, olisiko tällaisen valistuneen ja suvaitsevaisen perheen vesalla mahdollisuutta "tulla uskoon"? Olisiko nuorella mahdollisuutta valita vastoin vanhempiensä yleviä periaatteita vai pyrittäisiinkö tilanteeseen vaikuttamaan tavalla tai toisella?

 

[Amerikanihme]

Kai tässä nyt saa tiedustella, mistä teoriasta oikein on kyse?

Toki. Toimin siis tähtitieteen alalla, joten siihen liittyvistä jutuista nyt tiedän eniten. Ihan kaikista teorioista alkaen sauvagalaksien yleisyydestä miljardeja vuosia sitten aina vallitsevaan kosmologiseen maailmankuvaan asti maailmankaikkeuden kehityksestä.

 

[BitterX]

Jotenkin tähän nyky-yhteiskuntaan, jossa ihanteet ja arvot on aika liberaalilla pohjalla (ja vähän kokoomuslaisella pohjalla), kuuluu tällainen "älyllisen pullistelun kulttuuri". Tavallaan ateismi/uskontokriittisyys on jonkinlainen älykkyyden merkki.

Ylivoimaisesti järkevin ja järjellisin tapa lähestyä tätä asiaa olisi jonkunlaisen ylemmän voiman mahdollistava agnostisismi. Jos ihminen on just ja just päässyt peräti Kuuhun asti, miten ihmeessä se voisi olla sellaisessa asemassa, että pystyy sanomaan, että Jumala on olemassa tai ei ole olemassa?

Toki uskominen tai uskomatta jättäminen on subjektiivista ja siis sallittavaakin, mutta ainakaan minulle on kenenkään turha tulla jotain uskoa oikeana tyrkyttämään. Tai toisaalta minulle on ihan turha kenenkään tulla sanomaan, että minkäänlaista Jumalaa ei missään tapauksessa ole olemassa.

Jos ajatellaan tätä maailmankaikkeutta kokonaisuutena, ei ihminen tiedä yhtään mitään mistään. Olisi hienoa, jos ihminen pystyisi edes joskus myöntämään oman pienuutensa.

Ihmisen suurin vika on se, että se luulee tietävänsä asioista paljonkin.

 

[tant gredulin]

Ymmärrän kyllä, että käytte keskustelua kristillisyydestä ennen muuta, mutta otsikko antaa mahdolllisuuden puhua uskonnosta laajemminkin.

On tässä näköjään kääntöpuolikin jota en tullut ajatelleeksi. Uskontoihin vedoten tapetaan maailmassa varmasti tuhansia ihmisiä vuodessa tänäkin päivänä. Tapetaan niitä toki muutenkin, mutta tuo uskontoihin vetoaminen tuntuu syistä turhimmalta.

Keiden kaikkien usko antaa luvan tappaa, eli mitkä kaikki uskonnot levittävät sanaa 'väkivalloin' - käännyttämällä sanalla tai kurilla? Mikä on tällä hetkellä maailmassa ykkösuskonto? Onko islam jo mennyt juutalais-kristillistä kombinaatiota edelle?

Tietysti ei tarvita juuri tätä kautta edes mitään kollektiivisia kokemuksia, vaan yksi vahva persoona jolla on tälläinen selkeä visio, voi riittää siihen, että kokonainen heimo rupeaa noudattamaan näitä sääntöjä. En usko, että nuo säännöt olisi alun alkaen olleet välttämättä pahasta, koska modernit lait varmasti pohjautuu näihin, mutta kuten usein ollaan nähty, kun uskonto laajenee ja leviää, se antaa aseet häikäilemättömälle ja itsekeskeiselle ihmiselle hallita muita.

Jos en olisi uskontoketjussa, en osaisi tätä edes liittää uskontoon. Kuulostaa keneltä hyvänsä diktaattorilta. Ja kuulostaa laumaihmisten käytökseltä - natsismi, kommunismi, fasismi, rasismi... :)
Ja toisaalta, jokin usko meissä on niin syvällä, että 'toisen uskon' ikeen allakin harjoitettiin 'salaisia' oman uskon hartauksia. Joissain tapauksissa kuolemanrangaistuksen uhallakin.

Hyvää pohdintaa tuossa muutama sivu sitten hyvästä, pahasta sekä moraalista. Lähtisin myös siitä että mitään hyvää ja pahaa ei ole olemassakaan. On vain erilaisia tapoja toimia yhteisössä. Koko moraali-ajattelu perustuu siis yhteisöllisyyteen. Yksinkertaisesti on tekoja jotka ajavat yhteisön etuja ja tekoja jotka eivät aja. Nämä "oikeat" tavat toimia ovat sitten aikojen saatossa syöpyneet perimäämme ja käyttäytymiseemme. Mutta pohjimmiltaan se mikä on hyvää ja pahaa on mahdotonta erottaa.

Niinpä. Suuri osa niistä ratkaisuista, onko jokin asia hyvää tai pahaa, tapahtuu ihmisen omassa mielessä.
Sain potkut. Olen 'ehdollistettu' ajattelemaan, että se on paha asia. Tosiasiassa on mahdollista, että se osoittautuu hyväksi asiaksi elämässäni - voin hakeutua opiskelemaan vaikka aivan toiselle alalle, tai ryhtyä tekemään osaamaani työtä toiminimellä, tai ryhtyä sosiaalipummiksi :) Tuli avioero. Huono juttu... Vai onko sittenkään?

Länsimaissa tunnetaan vetoa yhä enenevässä määrin hindulaisuuteen (kasvissyönti, eläinten oikeudet) ja buddhalaisuuteen (myötätunto). Mahatma Gandhi ja Dalai Lama. Väkivallaton vaihtoehto. Mm. kiinalaisten mielestä väkivallatonkin 'usko' on niin vaarallinen asia, että se pitää nyrhiä alkuunsa.

Onko kristinusko hiipumassa oleva uskonto? Katolisen uskon osalta 'rappio' taitaa olla jo tosiasia.

 

[mjr]

Hyvää pohdintaa tuossa muutama sivu sitten hyvästä, pahasta sekä moraalista. Lähtisin myös siitä että mitään hyvää ja pahaa ei ole olemassakaan. On vain erilaisia tapoja toimia yhteisössä. Koko moraali-ajattelu perustuu siis yhteisöllisyyteen. Yksinkertaisesti on tekoja jotka ajavat yhteisön etuja ja tekoja jotka eivät aja. Nämä "oikeat" tavat toimia ovat sitten aikojen saatossa syöpyneet perimäämme ja käyttäytymiseemme. Mutta pohjimmiltaan se mikä on hyvää ja pahaa on mahdotonta erottaa.

En oikein ymmärrä miten tämä voisi olla järkevä muotoilu. Jos nyt tässä sanoisin, että on universaalisti, yleispätevästi väärin raiskata ja tappaa 2-vuotias lapsi niin miten lähtisit perustelemaan sitä, että väite on väärä nojaten noihin ylläoleviin kommentteihisi? (Ne siis vaikuttavat enemmän väitteiltä kuin perusteluilta.) Tämä nyt ei siis ole erityisesti kannanotto sen suhteen, että tälläinen viattomien ja puolustuskyvyttömien lasten brutaali lahtaaminen tosiaan olisi yleispätevästi väärää (vaikka vähän olenkin taipuvainen niin spekuloimaan) vaan aivan vaan esimerkki testaamaan kantaasi.

 

[Ted Raikas]

Jos en olisi uskontoketjussa, en osaisi tätä edes liittää uskontoon. Kuulostaa keneltä hyvänsä diktaattorilta. Ja kuulostaa laumaihmisten käytökseltä - natsismi, kommunismi, fasismi, rasismi... :)
Ja toisaalta, jokin usko meissä on niin syvällä, että 'toisen uskon' ikeen allakin harjoitettiin 'salaisia' oman uskon hartauksia. Joissain tapauksissa kuolemanrangaistuksen uhallakin.

Siinäpä se, kun en tietyissä asioissa näe juurikaan eroja noilla tekijöillä. Ideologia ja näennäiset vaikuttimet on eri, mutta lopputulos on sama. Onko sillä siis mitään merkitystä, mitä asiallasi edustat, jos sen yhtälön tulos aiheuttaa samoja asioita?

Totta kai uskontoja ja uskomuksia on elänyt ja elää päällekkäin ja se, mitä ihminen sisimmässään tuntee, ei ole sellaista jota voi noin vaan kitkeä pois. Samahan se on näissä enemmänkin poliittisissa aatteissa ja ideologioissa, joita luettelit. Ihminen voi näennäisesti olla sen kannattaja, mutta sisimmässään ajattelee ja tahtoo toisin. Pelkkä pelon voima saa kuitenkin taipumaan vallalla olevan ajatussuunnan ikeeseen.

Uskonto voi olla hengen diktatuuria ja valitettavan usein näin myös on.

 

[olkikuukkeli]

Toki. Toimin siis tähtitieteen alalla, joten siihen liittyvistä jutuista nyt tiedän eniten. Ihan kaikista teorioista alkaen sauvagalaksien yleisyydestä miljardeja vuosia sitten aina vallitsevaan kosmologiseen maailmankuvaan asti maailmankaikkeuden kehityksestä.

Ja tähtitieteen sarallako väistetään avointa keskustelua tieteellisistä teorioista? Olen valmis myöntämään tietyt puutteet historiantutkimuksen saralla, mutta kyllä teorioita saa ja pitää esittää. Jos todisteet riittävät kumoamaan edellisen teorian tai asettavat sen kyseenalaiseksi, seuraa todennäköisesti jotain edistystä. Toki silloin tällöin tulee "susiluolia"... "Kovemmissa tieteissä" luulisi asian olevan jopa paremmalla tolalla.

Uskonnonomaiseksi yhden totuuden järjestelmäksi tiedemaailmaa ei saa edes vääntämällä ja värittämällä, valikoimalla huonoimmat esimerkit.

Paljon olisi kommentoitavaa, mutta ensin nukkumaan -->

 

[charger]

En oikein ymmärrä miten tämä voisi olla järkevä muotoilu. Jos nyt tässä sanoisin, että on universaalisti, yleispätevästi väärin raiskata ja tappaa 2-vuotias lapsi niin miten lähtisit perustelemaan sitä, että väite on väärä nojaten noihin ylläoleviin kommentteihisi?

Ymmärrän mitä ajat takaa. Meille ihmisille on rakentunut niin selkeä moraalikäsitys että tuollainen toiminta saa savut nousemaan korvista. Eläin-maailmassa voisi olla vielä ihan "normaalia" toimintaa että joku uros gorilla käy vieraan lauman mailla vähän pelehtimässä ja pistää vielä lopuksi tuon 2-vuotiaan poskeensa. Gorilla-yhteisön kannalta saattaisi olla hyväkin asia että vastaleiri harvenee.

Mutta sitten jos ajatellaan sitä onnetonta ihmistä joka menee vastaavaa tekemään niin menee jo vaikeammaksi. Tokihan se on "universaalisti" väärin, eikä aja todellakaan yhteisön etua. Tosin silloinkin voidaan vielä miettiä että onko tuo ihminen oikeasti paha, vai onko kyseessä vain jotain muuta. Joku sairaus ym... Mutta tekona siis tällöin tietenkin tuomittavaa.

Mutta jos ihminen ei olisi lauma-eläin niin asia voisi muuttua kovastikkin. Esim. toisten ihmisten lasten syönti voisi olla siinä tilanteessa hyväkin asia, ja jos näin olisi niin tuo raiskaaminen olisi sillon huolista kai pienin.

 

[olkikuukkeli]

Ymmärrän mitä ajat takaa. Meille ihmisille on rakentunut niin selkeä moraalikäsitys että tuollainen toiminta saa savut nousemaan korvista. Eläin-maailmassa voisi olla vielä ihan "normaalia" toimintaa että joku uros gorilla käy vieraan lauman mailla vähän pelehtimässä ja pistää vielä lopuksi tuon 2-vuotiaan poskeensa. Gorilla-yhteisön kannalta saattaisi olla hyväkin asia että vastaleiri harvenee.

Kyllä gorillat ovat niin leppoisia, että lienevät vähemmän sotaisilla kuin ihmiset konsanaan! Simpanssit sen sijaan, äkäisiä pirulaisia ja väkivaltaisuuden esiintyminen vähemmän harvinaista.

Leppoisia kavereita, vaikka en tälle kuitenkaan turhaan lähtisi ukisemaan...

 

[Tshekki77]

Ajatellaan pahin mahdollinen tilanne. Olen toisen ihmisen kanssa autiolla saarella ilman ruokaa. Tilanne on se että seuraava laiva ajaa ohi vasta esim. 3 kuukauden tai niin pitkän ajan kuluttua että on varmaa että siihen mennessä on kumpikin kuollut varmasti.

Onko oikein että kumpikin kuolee, vai kenties se että elämä saa jatkua toisen osalta "keinoja" kaihtamatta. Onko 1 ruumis parempi tilanne kuin 2 ruumista?

Myönnän tosin että jos joku perheenjäsen/läheinen laitetaan siihen toiseksi ihmiseksi niin vaikeaksi menee, varmaan tulisi silloin uhrauduttua itse riippuen tilanteesta??

Jos tällaiseen ajatusleikkiin lähdettäisiin, niin järkevintähän tässä olisi nimenomaan miettiä sitä kaikkein vaikeimman kautta, koska silloin varmaan saataisiin ikäänkuin rehellisin ja oikein vastaus.

Tietenkin oman lapsen puolesta varmaan lähes poikkeuksetta uhrauduttaisiin ja siten sitä voisi odottaa myös siinä tilanteessa, jos itse on se lapsi. Mutta jos skenaario olisiki sinä, vaimosi, veljesi ja veljesi vaimo. Ja ajatellaan vielä siten, ettei tiedetä, milloin se laiva menisi ohi. Eli selvitäänkö vain yhdellä raadolla vai vaatiiko peräti kolme raatoa? Mitä tässä tekemään? Tietenkin oma uhrautuminen olisi kaikkein jaloin teko, mutta tekeekö siinä päätöksen myös vaimonsa puolesta? meinaa uudessa tilanteessa voidaan esim. kysyä, että miksi hajottaa molemmat avioliitot?

Toisaalta jos kysymys muotoiltaisiiin toisin, eli olet lentokoneessa ja se kaapattaisiin itsemurhaiskuihin turvautuneiden toimesta, koittaisitko estää kaappaajia, vaikka se tarkoittaisi hyvin todennäköisesti loppuasi, silti mahdollisesti pelastaen muut matkustajat? Vai odottaisitko jonkun muun tekevän niin? Ja jos olisit valmis uhrautumaan, niin mitä meidän tieteeseen perustuva psykologia sanoo sinusta? Eli vaikka se tuntuisi oikealta, niin onko se oikeasti oikein vai olitko vain itsemurhaan taipuvainen sairas ihminen?

Täällä myös puhuttiin 2 vuotiaan raiskaamisesta ja tappamisesta, joka olisi kaikissa tapauksissa (ihmisten muodostamissa yhteisöissä) kaikkinensa väärin. Tietenkin olen tätä mieltä itsekin, mutta oltiinko tätä mieltä esim entisessä jugoslaviassa viimeisimmän sodan aikana. Siellä oikean ja väärän raja hämärtyi niin pahasti (niinkuin sodissa aina), että raiskauksia suoritettiin hyvinkin laajasti ja se oli jokaisen sotaan osallistuvan regiimin "hyväksymä" sotimisen muoto. Tällaisessa tilanteessa ikä voi olla veteen piirretty viiva ja silloin voidaan sanoa, ettei se ole lähtökohtaisesti aina kaikissa ihmisyhteisöissä tuomittavaa, vaikka me sen tuomitsisimme mitä ankarimmin.

Lisäksi jos jo raamatussa löytyy kertomuksia, jossa tietyllä "vihollisalueella/valloitetulla vihamielisellä alueella" määrätään kaikki alle 2 vuotiaat tapettavaksi, niin onko se kauhean kaukana tuosta ylläolevasta.

Eli olen itsekin sitä mieltä, ettei mitään universaalia oikeaa ja väärää ole, vaan että ne ovat vain meidän tuottamiamme ja voivat siten vaihdella rajustikin tilanteesta riippuen.

 

[30/30150]

Periaatteessa kaikki eettiset kysymykset liittyy enemmän länsimaiseen ihmiskäsitykseen näin rauhallisina aikoina. Yhteiskunnan normistot ja yleisesti tunnustetu arvot (jotka on suurinpiirtein samat kaikissa uskonnoissa, lukuunottamatta niitä fundamentalisteja, joiden mielestä on ihan ok tappaa vääräuskoinen), määrittelee sen mitä me pidämme oikeana ja vääränä.

Ateisteilla, agnostikoilla ja kaikilla muillakin on aika samanlainen moraalikäsitys kuin uskovaisilla, kaikkihan pohjautuu siihen, että meillä normien mukaan murhaaminen ja raiskaaminen etc. on kiellettyä.

Sodan aikana se normisto sitten muuttuu, kun yhteiskunnan käsitys oikeasta ja väärästä muuttuu pakon edessä. Jos ollaan siinä tilanteessa, että on pakko selvitä hengissä, niin väkivalta oikeutetaan. Väkivalta kun synnyttää väkivaltaa, niin siinä mennään vain syvemmälle tappamisesta raiskaamiseen ja raiskaamisesta kidutukseen.

Mielenkiintoinen pointti on se, mitä tapahtuu vaikkapa taparikollisen mielessä, kun elää länsimaisessa yhteiskunnassa, mutta vaikkapa moottoripyöräjengin tapoihin kuuluu ampua toisia jengiläisiä. Siinähän samalla tapaa joku yhteisö päättää sen normiston ja en ainakaan usko, että siinä yhteisössä niistä teoista kukaan menettää yöuniaan tekojensa takia.

Eli aika helpolla sitä luisuu ojaan, jokaisen meidän ihmiskäsityksemme muuttuu sen mukaan, mitä meidän yhteisöllemme tapahtuu. Terrorismin vastainen sota esimerkiksi oli sen takia aluksi niin suosittu, että WTC-iskut oli kaikkien tuoreessa mielessä. Myöhemmin kun WTC:n surutyö on tehty ja ollaan huomattu, että koko hommassa on enemmän aukkoja kuin tiiviitä kohtia, niin ollaan korvat luimussa vetämässä sotilaita Irakista ja yritetään unohtaa koko juttu.

Inhimillisyydestä tuli mieleen, että olen joskus kuullut, että teurastamoissa ns. tappolinjalla työskentelevä ei saa työskennellä siinä varsinaisessa tappamishommassaan kuin tietyn aikaa. Tähän oli ilmeisesti syynä se, että se vaikuttaa ihmisen psyykeeseen aika pahasti, kun katsoo eläintä silmiin ja lopettaa niitä. Liekö sitten totta...

Toisaalla maailmassa se meininki on sitten ihan toista, yhteiskunta ei ole kehittynyt sille tasolle vaikkapa suurimmassa osassa kolmatta maailmaa, että heimosodat on niin kaukana takanapäin, että ollaan opittu arvostamaan toisen ihmisen koskemattomuutta ja väkivallattomuutta.
Tästä kärjistetty esimerkki oli se jonkun aikaa sitten maailmalle pompahtanut video Keniasta, missä kristity polttaa elävältä kolme noidaksi epäiltyä.
Sitten oli Somaliassa jonkun raiskatun naisen kivittäminen... -No se oli muslimeita, mutta kyllä muualla maailmassa on leppoisampia muslimeita kuin Somaliassa.

Koska pohdinnassani katosi se olematon punainen lanka, niin kommentoin vielä lyhyesti tuota aution saaren skenaariota.
Uskoisin, että täkäläisen ihmiskäsityksen ihmisten kohdalla läheisten kanssa riuduttaisiin yhdessä ja kuoltaisiin nälkään tai syötäisiin ensimmäinen kuollut.
Jos kyseessä on tuntemattomat ihmiset ja mukana oikeanlaiset ainekset, on mahdollista, että heikoin tapetaan tai vastaavasti syntyy väkivaltaa ääriolosuhteissa, jonka johdosta joku kuolee ja syödään.

 

[Amerikanihme]

Ja tähtitieteen sarallako väistetään avointa keskustelua tieteellisistä teorioista? Olen valmis myöntämään tietyt puutteet historiantutkimuksen saralla, mutta kyllä teorioita saa ja pitää esittää. Jos todisteet riittävät kumoamaan edellisen teorian tai asettavat sen kyseenalaiseksi, seuraa todennäköisesti jotain edistystä. Toki silloin tällöin tulee "susiluolia"... "Kovemmissa tieteissä" luulisi asian olevan jopa paremmalla tolalla.

Uskonnonomaiseksi yhden totuuden järjestelmäksi tiedemaailmaa ei saa edes vääntämällä ja värittämällä, valikoimalla huonoimmat esimerkit.

Joo, no en nyt ehkä kutsuisi sitä uskontomaiseksi, mutta kyllä se tiedemaailma aika politisoitunut on. Valtateorioille vaihtoehtoja esittäviä katsotaan karsaasti, ja toisaalta taas kilpailevien teorioiden puolesta tapellaan avoimesti, ja omia tuloksia pidetään sinä ehdottomana totuutena. Oma mielipiteeni on siis se, että yritän tehdä tiedettä koko ihmiskunnan eteen, enkä oman kunniani ja maineeni, mutta tällaiselle asenteelle tiedepiireissä lähinnä nauretaan. Tai ainakin näin on ollut oma kokemukseni omalla alallani. Jokainen (tai lähes jokainen) katsoo vaan omaa napaansa ja pelaa omaan pussiinsa, eikä pohdi asioita yhteisen hyvän kannalta. Surullista, mutta nähdäkseni totta.

 

[mjr]

Joo, no en nyt ehkä kutsuisi sitä uskontomaiseksi, mutta kyllä se tiedemaailma aika politisoitunut on. Valtateorioille vaihtoehtoja esittäviä katsotaan karsaasti, ja toisaalta taas kilpailevien teorioiden puolesta tapellaan avoimesti, ja omia tuloksia pidetään sinä ehdottomana totuutena. Oma mielipiteeni on siis se, että yritän tehdä tiedettä koko ihmiskunnan eteen, enkä oman kunniani ja maineeni, mutta tällaiselle asenteelle tiedepiireissä lähinnä nauretaan. Tai ainakin näin on ollut oma kokemukseni omalla alallani. Jokainen (tai lähes jokainen) katsoo vaan omaa napaansa ja pelaa omaan pussiinsa, eikä pohdi asioita yhteisen hyvän kannalta. Surullista, mutta nähdäkseni totta.

Täällä on kovia tieteitä paremminkin tuntevia, mutta olen kyllä ymmärtänyt, että esimerkiksi fysiikassa kiistanalaisina olevien teorioiden ongelma on se, ettei niille pystytä tekemään vahvistavia (tai kiistäviä) empiirisiä kokeita. On käynyt niinkin että aiemmin mahdottomat testit on pystytty järjestämään tekniikan kehityttyä (ja useita mitä esoteerisimpiä teorioita on pystytty niiden avulla vahvistamaan). Enpä oikein pysty näkemään tälläistä tilannetta verrattavissa vaikkapa roomalaiskatolisten ja protestanttien kiistaan paavin asemasta. Toki kaikessa inhimillisessä toiminnassa on puutteita, mutta edelleen, tiede on yksinkertaisesti metodi havaita maailmaa, ja viime kädessä, kaikkien instituutionaalisten hidasteiden ja esteiden jälkeen, empiria ja logiikka ratkaisevat kiistat.

 

[mjr]

Ymmärrän mitä ajat takaa. Meille ihmisille on rakentunut niin selkeä moraalikäsitys että tuollainen toiminta saa savut nousemaan korvista. Eläin-maailmassa voisi olla vielä ihan "normaalia" toimintaa että joku uros gorilla käy vieraan lauman mailla vähän pelehtimässä ja pistää vielä lopuksi tuon 2-vuotiaan poskeensa. Gorilla-yhteisön kannalta saattaisi olla hyväkin asia että vastaleiri harvenee.

Mutta sitten jos ajatellaan sitä onnetonta ihmistä joka menee vastaavaa tekemään niin menee jo vaikeammaksi. Tokihan se on "universaalisti" väärin, eikä aja todellakaan yhteisön etua. Tosin silloinkin voidaan vielä miettiä että onko tuo ihminen oikeasti paha, vai onko kyseessä vain jotain muuta. Joku sairaus ym... Mutta tekona siis tällöin tietenkin tuomittavaa.

Kaikkia kunnia moraaliselle närkästykselleni, mutta oikeastaan hain sitä, ettei minusta sinun muotoilusi vain oikein toimi. Yhdistät hyvän ja pahan konventioihin, siis yhteisön (kai lähinnä biologiseen) etuun - ne voi hyvin yhdistää suoraan vaikkapa evoluutioon - mutta minusta et tällä vielä oikeastaan kiistä mitään. Tässä taustalla vaikuttaisi olevan ajatus siitä, että vain jonkinlainen universaali, ihmiskunnasta erillinen moraalikoodisto mahdollistaisi oikean ja väärän, hyvän ja pahan olemassaolon. En vain ymmärrä ensiksikään, että miten voimme olla varmoja siitä ettei tälläistä moraalikoodistoa ole olemassa, ja toiseksi, että miksi vaadittaisiin vain todennettua universalismia hyvän ja pahan edellytykseksi. Epävarmuus moraalikoodistosta tuntuisi olevan älyllinen perustilanteemme, ja se ei oikeastaan vapauta meitä käyttäytymään miten vain vaan itse asiassa lisää moraalisen valinnan taakkaa. Ehkäpä olisi jopa yksinkertaisempaa tässä tilanteessa ajatella, että on olemassa jonkinlainen universaali intuitio, jolla ei olisikaan mitään tekemistä konventioiden kanssa vaan jota paikalliset konventiot ajoittain (vaikkapa sotatilanteessa) lähinnä vääristäisivät. Tämä on yksi spekulaatio monien joukossa, enkä näe että olisi mitään lopullista ratkaisua kysymykseen, mikä johtaa meidät, ehkä paradoksaalisesti, pysyvästi pohtimaan toimintamme oikeutta tai vääryyttä.

 

[SeitsemäsPakki]

Kesällä eräillä festareilla pääsin keskustelemaan tälläisen kristillisen ryhmän kanssa. He uskoivat mm. kreationismiin, eli vanhanliiton sakkia. Heillä tuntui olevan pakottava tarve kertoa siitä, kuinka islam on paha ja kristinusko hyvä. Yrittivät jankata minulle, kuinka islamistisissa maissa pienenä jo puetetaan lapsille pommiliivit päälle.Ja vielä sillä asenteella, että melkein kaikille puetaan liivit ja opetetaan tappamaan!

Mikähän tarve heillä oli ennen minun tuloa julistaa samaa tätä sanomaa nuorille n.15-16 vuotiaille? Tämän takia oli pakko mennä väliin, ettei nuoria olisi täysin aivopesty. Oli unohtunut täysin mitä on tapahtunut ristiretkillä tai Irlannissa. Taisi Sarah Palin mainita myös, että hyökkääminen Irakiin on Jumalan käsky.

 

[Ex]

Ylivoimaisesti järkevin ja järjellisin tapa lähestyä tätä asiaa olisi jonkunlaisen ylemmän voiman mahdollistava agnostisismi. Jos ihminen on just ja just päässyt peräti Kuuhun asti, miten ihmeessä se voisi olla sellaisessa asemassa, että pystyy sanomaan, että Jumala on olemassa tai ei ole olemassa?

Toki uskominen tai uskomatta jättäminen on subjektiivista ja siis sallittavaakin, mutta ainakaan minulle on kenenkään turha tulla jotain uskoa oikeana tyrkyttämään. Tai toisaalta minulle on ihan turha kenenkään tulla sanomaan, että minkäänlaista Jumalaa ei missään tapauksessa ole olemassa.

Jos ajatellaan tätä maailmankaikkeutta kokonaisuutena, ei ihminen tiedä yhtään mitään mistään. Olisi hienoa, jos ihminen pystyisi edes joskus myöntämään oman pienuutensa.

Ihmisen suurin vika on se, että se luulee tietävänsä asioista paljonkin.

Harvinaisen fiksu postaus. Ei mulla oikeestaan muuta sanottavaa ollutkaan, sillä täällä huutelu tuppaa olemaan vähän kuin seinille puhuisi.

 

[Kommentaattori]

Ylivoimaisesti järkevin ja järjellisin tapa lähestyä tätä asiaa olisi jonkunlaisen ylemmän voiman mahdollistava agnostisismi. Jos ihminen on just ja just päässyt peräti Kuuhun asti, miten ihmeessä se voisi olla sellaisessa asemassa, että pystyy sanomaan, että Jumala on olemassa tai ei ole olemassa?

Kuin omalta näppäimistöltäni. Todistustaakka on mielestäni miolemmilla osapuolilla tässä asiassa.

Toki uskominen tai uskomatta jättäminen on subjektiivista ja siis sallittavaakin, mutta ainakaan minulle on kenenkään turha tulla jotain uskoa oikeana tyrkyttämään. Tai toisaalta minulle on ihan turha kenenkään tulla sanomaan, että minkäänlaista Jumalaa ei missään tapauksessa ole olemassa.

"Tämä on absoluuttisesti ainoa ja oikea usko"-käsite on aika pelottavakin. Tämä koskee myös niitä jotka täälläkin suhtautuvat tieteeseen lähes uskonnollisella fanaattisuudella. Miksi?

Jos ajatellaan tätä maailmankaikkeutta kokonaisuutena, ei ihminen tiedä yhtään mitään mistään. Olisi hienoa, jos ihminen pystyisi edes joskus myöntämään oman pienuutensa.

Jotenkin tuntuu että tuo jumaluus asia (tai jumalan löytäminen/löytymättä jääminen) on vähän niin kuin piin likiarvo. Siinä päästään koko aika lähemmäksi ja tarkemmaksi, mutta se on päättymätön luku. Näin ollen siinä asiassa ei koskaan päästä lopulliseen tulokseen.

Ihmisen suurin vika on se, että se luulee tietävänsä asioista paljonkin.

Meidän kaikkien vikahan tuo on. Ainakin minä tiedän kaikesta kaiken ;-)

 

[Dissonanssi]

Ehkä tätä tilannetta parhaiten siis vastaa pluralistinen, liberaali asennoituminen yhteiskuntaan ja toimimiseen maailmassa - jolloin se siis perustuisi jossain mielessä objektiiviselle asioiden tilalle.

Mielenkiintoinen näkemys, mutta kuitenkin mielestäni puutteellinen. Lainauksen ensinmäinen sanakin jo hiukan sitä kuvastaa.

Mitä nyt tulee välittömästi havaittaviin asioihin maailmassa, niin, toki, pidän logiikkaan ja empiriaan perustuvaa toimimista ja käsitysten muodostamista objektiivisena. Lähinnähän tämä perustuu järjen "luottamiseen" ohi muiden. Kuitenkin asiaa tarkastelemalla laajemmin, on liberaali ja pluralistinen asennoituminen valinta siinä missä muutkin. En siis - ilmeisesti sinusta poiketen - näe sitä "above all", vaikka kuinka haluaisin, vaan näen sen "valintana" siinä missä fundamentaalisenkin suhtautumisen. Lienee sanomattakin selvää, että en kuitenkaan aseta näitä samaan arvoon keskenään. Tietenkin tämä tukee tämän hetkistä käsitystä luonnontieteistä, mutta kun siirrymme tarkastelemaan asiaa enemmänkin yksilö-/ihmiskeskeisesi, on minusta kuitenkin lähes tulkoon mahdotonta löytää mitään "objektiivista" näkökulmaa. Voipi olla, että eksistentialistinen näkemys on jättänyt sen verran vahvan vaikutuksen näkemyksiin. En kuitenkaan ole vielä missään kohdannut argumentteihin, joiden nojalla voisin ko. näkemyksen hyvällä omalla tunnolla kokonaan sivuuttaa.

 

[PeteX]

Voi sinua Brad Pitt mitä menit tekemään. Ei olisi pitänyt kertoa Bildin haastattelussa, että et usko Jumalaan. Nyt alkavat hihhulit todennäköisesti kiertämään "Go to Hell" kyltteineen ringissä asuntosi ja elokuviasi näyttävien teattereiden edessä. Muutama vuosikymmen sitten olisit saadut lähtöpassit Hollywoodista ja joutunut jonkun komitean eteen inkivisitiokuulusteluun.

Ei vaan, harvinaisen rohkea teko jenkkiläiseltä megajulkkiselta ja tervetuloa joukkoon. En siis usko minäkään.

 

[Kermit]

Ylivoimaisesti järkevin ja järjellisin tapa lähestyä tätä asiaa olisi jonkunlaisen ylemmän voiman mahdollistava agnostisismi. Jos ihminen on just ja just päässyt peräti Kuuhun asti, miten ihmeessä se voisi olla sellaisessa asemassa, että pystyy sanomaan, että Jumala on olemassa tai ei ole olemassa?

Mjoo, totta toinen puoli. Ei kai kukaan pystykään varmasti sanomaan että jumala on tai ei ole olemassa. Tai voihan sitä sanoa kaikenlaista, mutta ei sillä sanomisella paljoa arvoa ole. Sen sijaan todennäköisyyttä voi kyllä arvioida, niistä vaatimattomista lähtökohdista joissa ihmiskunta on.

Ja kyllä mun kokemukseni mukaan uskovaisella puolella on enemmän taipumusta julistaa ehdottomana totuutena omaa näkökantaansa. Toki vastaavia ateisitejakin on vaikka kuinka paljon, mutta ehkä vallitsevin näkökulma on on kuitenkin se, että "en usko, mutta kai se mahdollista, joskin äärimmäisen epätodennäköistä, on". Jopa Dawkins, joka kai on eräänlainen ääriateisti, myöntää että olisi valmis muuttamaan omaa näkökantaansa jos aihetta on. Ehkä pelkkää sanahelinää, mutta kiihkouskovaiselta tuskin voisi odottaa edes noin paljoa. Kyllä asenne siellä kai enemmänkin on, että uskon vaikka mikä olisi.

Agnostismi sinänsä on vähän niin kuin takaovi. "En ota kantaa". Mahdollistaa tosiaan paitsi kristityn jumalan niin yhtä lailla vaikkapa spagettihirviön. Jos vain ehdottoman varma tieto hyväksytään, eikä todennäköisyyksille tai epätodennäköisyyksille anneta mitään arvoa, niin eipä ihmiskunta silloin tosiaan paljoakaan tiedä.

 

[Dissonanssi]

Olet oikeassa, että minun pitäisi tutustua filosofian kirjoihin. Mutta tunnustan rehellisesti, että ei kiinnosta, en jaksa. Sen verran sain aikaiseksi, että vilkaisin Humesta kertovaa wikipedian sivua (englanniksi), eikä tuo nyt ainakaan inspiroinut paljoakaan: "Jumalaa ei voi olla olemassa koska maailmassa on niin paljon pahaa..", hoh hoijaa...

Mitäköhän tähän sanoisi.. Sinua ei kiinnosta? Kuitenkin sen verran, että olet jaksanut asiaan tutustua teologisesta kontekstista ja täällä keskustelet asiasta.. Hmm.. Vai olisiko kyse siitä, että sinua ei kiinnosta tarkastella asiaa mistään muusta kuin ortodoksisesta näkökulmasta? Se, että en ole läheiseltä lammelta saanu kuin särkiä, ei tarkoita, että valaita ei olisi olemassa.

Mutta mitä siitä filosofiasta on iloa? Ehkä siinä on haastavaa älyllistä pähkäiltävää, mutta mitä siitä loppujen lopuksi saa palkakseen päänsäryn lisäksi? Uskonnoissa on usein ainakin joku porkkana, luvataan jotain (ehkä huomattavaakin) jos niitä jaksaa seurata.

Niin... Mitäköhän iloa lienee.. Filosofiahan on tieteiden "äiti", ei nykyisenkaltaisia tieteellisiä metodeja edes oltaisi lähdetty kehittämään ilman filosofista lähtökohtaa. Historiassa Aristoteles tunnetaan lähinnä vain filosofina, mutta hän oli myös tiedemies, siinä määrin kuin ajalliseen kontekstiin tätä nimitystä voidaan soveltaa.

Kun on puhe filosofiasta kuulen hyvin usein (varsinkin ikätovereiltani) mielipiteitä, että filosofia on täysin turhaa asioiden pyörittelyä, jolla ei ole mitään tekemistä "todellisuuden" kanssa (rehellisyyden nimissä itsellänikin oli joskus vastaavanlainen suhtautuminen). Kuitenkin jokainen, joka oikeasti on filosofiaan tutustunut, on varmasti asiasta eri mieltä.

Tuo viimeinen lauseesi ehkä kuvastaa kaikkein parhaiten sitä kehäpäättelyä. Lähdet totaalisen "väärästä suunnasta" tarkastelemaan asiaa. Vilpitön tiede (johon nyt tässä siis filosofiankin lasken) ei voi ikinä lähteä täysin siitä lähtökohdasta, että sitä lähdettäisiin sovittamaan johonkin ennalta annettuun. Kyllä kyse on puhtaasta uteliaisuudesta ja tiedonjanosta, ei konkreettisista palkinnoista tai porkkanoista.

Valitsemani tie on siis sellainen, että annan itseäni viisaampien lukea filosofian kirjat ja luen sitten näiden ihmisten kootut ajatukset.

Eli siis kenen ajatukset silloin todella luet? Voit valita minkä tien ikinä haluat, mutta kehottaisin käymään jonkinmoisen kriittisen keskustelun itsesi kanssa asiasta.

Myönnän, että olen paljon kirjoitellut yhden tällaisen poikkeuksellisen ihmisen elämänkerran perusteella, mutta jos tiedät ihmisiä, jotka ovat kiivaasti etsineet totuutta filosofiasta, taiteesta, kirjallisuudesta, eri uskonnoista, poliittisista systeemeistä, tieteestä ja maailmanhistoriasta (siis kaikista näistä edellä mainitsemistani alueista, and then some!), niin osoitapa minulle heidän elämänkertansa, niin voin lukeakin niitä.

Minäkin olen poikkeuksellinen.

En halua olla töykeä, mutta jos todellisuudessa pidät jotain ortodoksipappia (josta en ole ikinä kuullut halaistua sanaakaan ennen kuin kirjoitit) suurimpana auktoriteettina, niin aika pienellä hiekkalaatikolla temmellät.

En tiedä elämänkerroista, koska varsinaisesti minua ei kiinnosta itse henkilöt kuin välillisesti. Minua kiinnostaa lähinnä heidän "tuotoksensa". Jos tosiaan haet "totuuksia" taiteesta (yms.), niin ehkä on tosiaan parempi, että pysyt siellä uskonnollisella hiekkalaatikolla. Miten taiteesta voi löytää "totuuksia"? Tulkintoja toki.

Jaa, voi olla että Raamattu perustuu todellisuuteen yhtä vähän kuin Kalevala, mutta Kalevala ei kai väitäkään olevansa totuus, eikä sitä kai uskonnon oppikirjaksi kyhättykään. Raamatun taas pitäisi olla Jumalan inspiroimaa sanaa koko teos, joten lähtökohdat ovat aivan erilaisia.

Eli siis, jos Kalevalan lopussa olisi teksti "Koko homma on täyttä totta, ja tarkoitettu uskonnolliseksi oppikirjaksi" ja Raamatussa taas ei olisi tällaisia viittauksia, pitäisit Kalevalaa totuutena? Mitä jos kirjoitan kirjan ja sanon, että se on totta, uskotko suoralta kädeltä?

Millä perusteilla maailma ei ole syntynyt Odinin ja hänen veljiensä luomistyönä, jossa "raaka-aineina" ovat Ymirin ruumis? Ja millä perusteilla Sköll ja Hati eivät tule syömään taivaallisia valoja (tähtiä) Ragnarökin tullessa? Miksi et usko, että ukkosen aikaan Thor se seillä salamia heittelee? Nämä siis ovat lähtökohtaisesti tosiväittämiä. Odotan mielenkiinnolla, millä perusteilla asetat kristillisen kertomuksen "paremmaksi" kuin ylläolevan.

Voisitko vielä lyhykäisesti kertoa miten tuo kehäpäättelyni oikein meneekään, niin tulee sitten kristallinselväksi minullekin. Kiitoksia.

En nyt haluaisi olla töykeä, mutta rautalankani alkaa olla lopussa.

Et kyseenalaista uskontoa sen takia, koska se antaa suoria vastauksia. Tieteen taas sivuutat sen takia, koska se ei anna mitään absoluuttista vastausta. Onneksi tosiaan emme enään uskoa, että sade on jumalien itkua ja seuraavan vuoden sato on riippuvainen uhrilahjojen määrästä. Vai kieltäydytkö lääketieteellisestä hoidosta, koska Jeesuskin paransi kosketuksella?

Kuten aikaisemmin sanoin; koita hylätä se kristillinen hiekkalaatikko, niin huomaat, että asiat ovat paljon monipolvisempia, ja kuinka heikolla pohjalla sinun paljon tutkimasi toista tuhatta vuotta vanha kirja on.

 

[Stonewall]

filosofista?

Ei kaikissa mutta suurimmassa osassa uskontoja yhteiskunnalliseksi ongelmaksi muodostuu ehdottomuus ja suvaitsemattomuus. Tällä hetkellä suurinta meteliä tuntuvat pitävät fanaattiset islamistit, mutta historian aikana katoliset ovat olleet vähintään yhtä haitallisia.

Ongelmana on, että periaatteessa suvaitsevaisuutta kannattavat yhteiskuntamme ovat haavoittuvia monien suvaitsemattomuutta edustavien liikkeiden kanssa. Yhteiskuntamme antavat liikkeiden jäsenille epäreiluja erivapauksia (kuten Jehovat), tai luopuvat perinteistään (joulujuhlat), tai tekevät suoranaisia typeryyksiä (Belgiassa luovuttiin säästöporsaista, ettei loukata islamisteja), tai pahimpana luovutaan sananvapaudesta (pilakuva jupakka). Suvaitsemattomien liikkeiden on itseasiassa kovin helppoa saada jalansijaa länsimaissa. Ne vetoavat uskonnonvapauteen ja muuttavat siten yhteiskuntiamme. En pidä tätä kehitystä alkuunkaan toivottavana. Eriasia on miten suvaitsevaisuutta voitaisiin edistää niin, että ehdottomat uskonnotkin alkaisivat suvaitsemaan erilaisuutta.
Kristinusko toki on länsimaissa pakon edessä liikkunut suvaitsevampaan suuntaan. Nyt sama pitäisi saada aikaan monessa muussakin liikkeessä. Näen, että vain siten vältytään isommalta yhteenotolta uskontojen ja "suvaitsevaisten" välillä. Suvaitseminenhan ei ole luonteeltaan niin ehdotonta, ettei voisi tarvittaessa käyttää ehdottomia keinoja karsiakseen suvaitsemattomuutta?

 

[Mr. Jones]

Ihan mielenkiinnosta kysyisin mielipidettäsi näihin polttaviin kysymyksiin Mooseksen 2. ja 3. kirjan ohjeita kohtaa. Laitoin jo aikaisemmin, mutta on varmaankin mennyt sinulta ohi.

http://kuvaton.com/browse/11632/kysymyksia_uskonnosta.jpg

Vai kävitkö vaan trollaamassa. Onnistuit. :)

Oikeastaan vastasin tähän jo tuossa aiemmin. Eli näistä tarkoista määrityksistä tulee nähdä aika ja tilanne missä elettiin. Aavikolla, vaikeissa olosuhteissa, tiiviissä ympäristössä teltat asumuksina.

Myönnän kyllä sen että kun eletään vuotta 2009 länsimaisessa sivistysvaltiossa, moni asia määrityksissä kummastuttaa. Omasta mielestä erikoisinta on oikeastaan se kuinka tarkasti määritellään uhraukset ja siihen liittyvät asiat. Ymmärtäisin kuitenkin asian siltä osin niin että niissä Jumala haluaa määrittää sen kuinka häntä lähestytään - ei niin että jokainen saa tehdä lähestymisen kuinka huvittaa. Sellainen olisi lopulta johtanut siihen että Israelilla olisi ollut erilaisia jumalia ja uhraustapoja pilvin pimein - ts. epäjumalien palvontaa. Ja näinhän kävikin ohjeistuksista huolimatta useaan kertaan.

Nyt meillä on sitten erilainen lähestymistapa Jumalaa kohtaan, Jeesuksen kautta. Koska hän on jo ollut se uhri, ei muuta uhria enää tarvita. Tätä kautta polttouhraus ei enää ole ajankohtainen.

Tämän paremmin en osaa asiaan vastata, toivottavasti sait kiinni ajatuksesta.

 

[Dissonanssi]

Kokemus maailmassaolosta on minusta siis meidän (älyllisen) inhimillisen elämämme lähtökohta. Se ei ole vaikkapa kulttuuri tai uskonto tai empirismi tai post-strukturalismi (siis kartesiolaisuus tai anti-kartesiolaisuus - hmm, pelkäänpä että en tässä juuri auta asiaani...) vaan siis se seikka että olemme olemassa maailmassa, yksilöllinen tietoisuutemme ja ymmärryksemme itsestämme ja ympäristöstämme. Tähän on paljon hyviä vastaväitteitä, esimerkiksi jälkistrukturalistisesta suunnasta voitaisiin sanoa, että "minä" on itsessään kulttuurinen konstruktio jne. Tästä väittelystä tulisi hyvin pitkä eikä minulla olisi mitään kompetenssia käydä sitä, joten rajoitun (salpakarilaisittain) vain toteamaan mihin johtopäätökseen olen itse tullut.

Kokemus maailmasta lienee tosiaan se lähtökohta. Mutta luuletko, että tämä kokemus on jotenkin universaalisti yhdenmukainen? Mietitään, vaikka susilapsia. Heidän kokemus maailmasta ei voi mitenkään olla vastaava meidän kanssammen, koska häneltä puuttuu lähes täysin kyky käsitellä abstrakteja asioita, koska hänellä ei ole kieltä, jolla niitä voisi lähteä "jalostamaan". Tai sitten alkukantaisia kulttuureja, joissa kommunikoidaan naksuäänin. Varmasti riittävä hengissä säilymiseen, mutta veikkaan, että se ei tarjoa kovinkaan kummoisia lähtökohtia tarkastella maailmaa Hegeliläisittäin, esimerkiksi.

Ja väittelystä tosiaan saisi loputtoman. Jos vain haluaisi olla periaatteesta vastarannankiiskinä, niin aika hyvät avaimet saisi, kun vaan yhdistäisi skeptismin ja post-strukturalismia ja post-modernismia. Eri asia sitten on, olisiko sillä keskustelulla oikeasti mitään arvoa.

Tahdosta päästään tietysti Nietzscheen (der Wille zur Macht) ja hyvänä liberaalina minulle sopii paremmin tahto ymmärrykseen kuin valtaan (ja pois yksilöllisestä subjektiivisuudesta).

Tämä taas kuuluisi eri ketjuun, mutta kyllä se näitä teemoja sivuaa.

Minusta ylipäänsä käsite "valta" lähes poikkeuksetta käsitetään todella ahtaasti ja siihen sisältyy aina negatiivinen konnotaatio. Taas käsitteet "riippumattomuus" ja "itsemääräämisoikeus" sisältävät positiiviset konnotaatiot, vaikka ne molemmat voidaan laskea kattokäsitteen "valta" alle. Valtio-opillisesti tarkasteltuna käsite "valta" voidaan esimerksi käsittää "A saa B:n tekemään asian x, B:n vastustuksesta huolimatta". Mutta asia on myös nähtävä laajemmin valtaa (tai vallankäyttöä) on myös "A:n epäonnistuminen saada B tekemään asia x". Se on vallankäyttöä B:n osalta.

Kuten hyvin tiedämme, niin Nietzsche on kuin sitä lukee. Itse kuitenkin näen tämän "Will to power" enemmänkin yhdistettynä tähän hänen eksistentialistiseen puoleen, jolloin se siis ei tarkoita halua valtaan, barbaarimaiseen alistamiseen tms, ja nimittämään senaattoriksi hevosta. Esimerksiksi käsitteet "herra- ja orjamoraali", eivät tarkoita sitä, että toinen alistaisia toista. Kyse on silti vallasta, mutta ei sen ahtaassa merkityksessä. Lähinnä kontrollina omaan elämään, ei välittömästi toisten. Olisikin ihan mukava kuulla perustelusi, joilla tuon Vallantahdon tulkitset tavallasi. On tietenkin varsin hankala tietää varmuudella, mitä Nietzsche tarkalleen "vallalla" tarkoitti, varsinkin tarkasteltuna ajallisessa kontekstissa.

Itse en siis näkisi eroa tahdossa valtaan ja ymmärrykseen todellakaan noin jyrkästi, vaan jopa tietyllä asteella synonyymeiksi.

Minusta on kyllä herttaista tuo pyrkimys täydelliseen objektiivisuuteen, mutta itse ainakin koen ihmisen olevan, no, ihminen. Ei millään tavoin jumalallinen. Ihminen, joka väittää olevansa jollakin täydellisen objektiivisella tasolla mielestäni vain huijaa itseään, ja pahasti.

Muutenkin minua kiinnostaisi tietää mitä tarkalleen tarkoitat termillä "nietzscheläisyys"? Ilmeisesti jotain oppirakennelmaa, joka olisi jollain tavoin koherenttikin, jopa? Muistaakseni kuitenkin pidät Nietzscheä kirjailijana, et filosofina. Mutta tämähän olisi vallan ristiriitaista.. Ellet sitten vain halunnut olla provokatiivinen, mutta kohde taitaa olla hieman kadoksissa. Entäs sitten nämä Nietzscheläiset. Keitä he tarkalleen ovat? Tämä nyt varmasti kuullostaa turhalta tivaamiselta, mutta olen asiaa silloin tällöin aina miettinyt, enkä ole omin voimin vastausta kyennyt löytämään.

 

[Maple Leaf]

Todistustaakka on mielestäni miolemmilla osapuolilla tässä asiassa.

Toisin sanoen: jos väitän, että maailmankaikkeuden loi viime viikolla mahtava Kurbarium, joka asuu Andromedasta noin 500 000 valovuotta vasempaan, sinun on todistettava minulle, että näin ei ole, ja todistettava myös, ettei Kurbariumia ole olemassakaan?