Siis jos nyt nähtäisiin edes yksi ihme, niin se olisi hyvä alku. Juuri tämän takia on mielestäni ihan perusteltua olettaa jumalan olemassaolo varsin epätodennäköiseksi, kuten Dawkinskin tekee. Tai toisaalta, kuten itse teen, suhtautua asiaan aika vähätvälittäen, jumala ei selvästikään ole erityisen aktiivinen myös meidän kerettiläistenkään rankaisemisessa.
Jos väität vain, että "yhtään ihmettä ei ole todistettu", niin ymmärrän ihan hyvin kantasi. Jos taas väitteesi on, että voimme tietää (hyvin suurella todennäköisyydellä tai varmuudella) että ihmeitä ei ole tapahtunut, niin teet melkoisen rohkean universaalin negaatioväitteen.
Yksinkertaisempi kyllä, mutta ei varsinaisesti yhtään rationaalisempi, kun asiat eivät ole oikein verrattavissa. Jos on olemassa yksi jumaluus, ei sinänsä ole oikein estettä etteikö voisi olla useampiakin, mikä muka estää lukuisten kaikkivoipien jumalten olemassaolon?
Useampien kaikkivoipien jumalten olemassaolo on mielestäni mahdotonta, koska se johtaa loogiseen ristiriitaan. Ajattele tilannetta, jossa meillä on jumalat J1 ja J2, jotka ovat molemmat kaikkivoipia. Mitä tapahtuu jos J1 tahtoo tehdä jotain, mutta J2 tahtoo estää sen? Toinen näistä tahdoista jää toteutumatta, mikä osoittaa että kyseessä ei ole kaikkivoipa jumala.
Mitä taas tulee yksinkertaisuuteen, niin se on suht välttämätön osa kaikkea rationaalista teorianmuodostusta. Katsoisin, että hypoteesien ja teorioiden keskinäisen paremmuuden ratkaisemisessa kysymys on pohjimmiltaan selitysvoimasta ja yksinkertaisuudesta. Jos ainoa kriteeri olisi selitysvoima, niin aina olisi periaatteessa ääretön määrä teorioita, jotka täyttävät tämän ainoan kriteerin. Sikäli kun polyteismiä ei voida osoittaa monoteismiä selitysvoimaisemmaksi, niin monoteismin yksinkertaisuus johtaa meidät pitämään sitä rationaalisempana vaihtoehtona.
Niin, enkelien tanssiaskeleet neulan päällä ovatkin jo sitten kovan tason tiedettä tällaiseen spekulointiin verrattuna.
Toivottavasti tämä oli pelkkä värikäs kielikuva, etkä ole siinä luulossa, että se myytti keskiaikaisista teologeista jotka väittelivät siitä, montako enkeliä mahtuu tanssimaan neulan päällä on jotain, mitä oikeasti on tapahtunut.
Koko kolminaisuus nyt taas on enemmän tai vähemmän epätoivoinen yritys sovittaa yhteen vanhaa ja uutta, ilman että monoteistinen malli romahtaisi kasaan, miksi jumala puhuttelisi itseään isäksi?
Osoitit juuri kysymykselläsi, että et ymmärrä kolminaisuusopin perusteita kovin hyvin. Kysymyksesi on siis pitkälti verrattavissa siihen, jos kreationisti kysyy, että "jos ihmiset kehittyivät apinoista, niin miksi apinoita on yhä olemassa".
Valitettavasti tuollainen semanttinen kikkailu ei taas toimi ihan loppuun asti, koska luonnontieteellinen maailmankaikkeus on kuitenkin kvantitettavissa tietyssä määrin. Ja jos meillä on luonnontieteellinen maailmankaikkeus JA sitten jumala, on tilanne pakostakin erilainen, ellei tahdo sitten juuri kikkailla sillä että jumala on sitä sun tätä tai että jumalan takia ei tarvitakaan kaikkia maailmankaikkeuden atomeja ja syntyvä summa onkin pienempi jne...
Niin, no minusta tuntuu että tässä kohdassa keskustelu jämähtää jokseenkin siihen samaan asiaan, mihin se tuntuu jäävän Dawkinsin ja vaikka Richard Swinburnen tai Keith Wardin välillä. Jos sinulla on lähtökohtana, että filosofiset argumentit ilman empiiristä sisältöä ovat "semanttista kikkailua", niin vaikea silloin on keskustella asioista, jotka määritelmällisesti eivät ole luonnontieteen metodologisten reunaehtojen sisään mahtuvia.
Oma kysymykseni aina onkin ollut, miksi tarvitaan selitys(tai syy), eihän se sinänsä ole mikään itseisarvo. Enkä nyt puhu kausaalisista luonnontieteellisistä selityksistä, vaan juuri enemmänkin tällaista filosofisluontoista "selitystä".
Niin. No tilannehan on se, että periaatteessa jotain jäänee väkisin selittämättä. (Jos selitämme A:n B:llä, niin B vaatii selityksen, jos sitten selitämme B:n C:llä, niin se puolestaan vaatii selityksen, jne.
ad infinitum.)
Siksipä oleellinen kysymys on juuri se, että mikä on paras "selittämätön selitys", eli paras päätepiste selitysten hierarkisessa regressiossa. Oma näkemykseni on se, että tässä on kaikkein oleellisinta kysymys siitä, että miten saadaan aikaan jonkinlainen yhtenäisyys sen suhteen, millaisia selitysmalleja ja selittäviä olioita maailmankuvassamme esiintyy. (Sama abstrakti semanttinen kikkailu alla vähän konkreettisemmassa muodossa.)
Kun tutkimme maailmaa ympärillämme, niin huomaamme että käytämme pääasiassa kahteen eri selityskategoriaan mahtuvia selitysmalleja. Toisaalta käytämme
materiaalisten selitysten kategoriaa, eli selitämme ilmiöitä siitä lähtökohdasta, että kyseessä on materiasta koostuvat oliot, joiden toimintaa aika-avaruudessa voidaan selittää luonnonlakien avulla. Eli pelkistettynä: tietty alkutilanne & asiaan liittyvät luonnonlait johtavat tiettyyn lopputulokseen. Eli kuten tiedämme, luonnontieteet pohjautuvat tämäntyyppiseen selittämiseen. Toinen selityskategoria jota käytämme, on
persoonallisten selitysten kategoria. Tällöin lähtökohtana on persoonallisen toimijan käsite, ja selitys tapahtuu tavoitteellisen toiminnan pohjalta, jolloin viitataan toimijoiden uskomuksiin, motiiveihin jne. Tätä kategoriaa tarvitaan esim. historiantutkimuksessa ja rikosoikeudellisissa kysymyksissä (sekä hyvin usein ihan normaalissa ihimistenvälisessä kanssakäymisessä). Mikä tahansa ontologia (käsitys olevaisuudesta) joka jättää nämä kaksi selityskategoriaa kokonaan toisistaan erillisiksi, on tarpeettoman monimutkainen ja tavallaan luonnoton/epäuskottava. Siksi tavoitteena tulisi olla, että voidaan tavalla tai toisella redusoida toinen näistä kategorioista toiseen. Materialisti/naturalisti tekee tämän redusoimalla persoonallisen selityksen materiaaliseen selitykseen. Eli kysymys on siitä, että persoonallisen selityksen käsitteet ja siihen liittyvät ilmiöt selitetään pohjimmiltaan materian ominaisuuksiksi tms. Mutta on toinenkin mahdollisuus. Eli voidaan tehdä päinvastoin ja redusoida materiaalinen selitys persoonalliseen selitykseen. Tämä onnistuu parhaiten teismissä, jossa persoonallinen, ei-materiaalinen Jumala on perimmäinen todellisuus, jonka kautta kaikki muu selittyy. Eli nyt kysymys on pohjimmiltaan siitä, että kumpaa reduktiota kukin pitää uskottavampana.
Itse olen sitä mieltä, että loppuun saaka viety materialistinen reduktio johtaa melkoisiin ongelmiin mielenfilosofiassa, ja esim. kysymys aidon rationaalisuuden olemassaolosta tämänkaltaisessa reduktionistisessa materialismissa voi osoittautua melkoisen kinkkiseksi. En näe vastaavanlaisia ongelmia personalistisessa/teistisessä reduktiossa. Siksi kannatan sitä.