Vaikka itse keskustelu on paljolti aika tylsää vääntöä, pitänee kommentoida paria asiaa.
Tosin ainut mikä tässä ajattelussa mättää on se että näin ajateltuna pitäisi löytyä myös joku hyötynäkökohta homoudelle. Luonnossahan vain vahvimmat selviytyvät ja tuntuu todella absurdilta että lisääntymiskyvyttömät yksilöt voisivat olla näitä selviytyjiä!
Ensinnäkin luonnossa selviytyvät populaatiotasolla ne, jotka levittävät geenejään tehokkaimmin, vahvuudella ei sikäli ole sellaisenaan tekemistä asian kanssa.
Lisäksi toisaalta jos jostain ominaisuudesta ei ole merkittävää haittaa lisääntymisen kannalta, ei se myöskään heikennä selviytysmahdollisuuksia.
Jos oletetaan että homous piilee geeneissä, on varsin yksinkertaista nähdä miksi ko. geeni on pysynyt kierrossa mukana. Homous ei tee miehestä steriiliä ja lisääntymishakuinen pariutuminen ei primitiivikulttuureissa ole varsinaisesti seksuaalisuuntautumisesta riippuvainen asia, puhumattakaan sitten kulttuureita joissa lasten teko ja "pakollinen avioseksi" ovat ihan eri juttu kuin mielihyväseksi, antiikin kreikka ja miesrakkauden kukoistus ehkä tunnetuimpana esimerkkinä.
Eläinmaailmassakin homoseksuaalinen käytös harvoin esiintyy kategorisena toimintana, vaan lähinnä oheistoimintana, lisääntymisvietin ohessa.
Tiivistäen siis, nykymallinen "tiukka homous" on varsin uusi keksintö ja toki jollain tasolla voisi spekuloida, että homot ajavat itseään sukupuuttoon. Mutta toisaalta homouden ilmiselvän resessiivisen luonnon takia uskoisin että siinä menee kyllä hyvä tovi ennenkuin kaikki "homous" on kadonnut ihmiskunnasta täydellisesti, jos koskaan.
Tosin löytyyhän näitä muitakin kummallisuuksia kuten esimerkiksi niinkin yleinen kuin kaljuuntuminen josta ei ainakaan näin nopesti ajateltuna näyttäisi olevan mitään hyötyä evoluutiossa. Silti kuitenkin "kalju"-geenit jyräävät! Vai olisiko sieltä sittenkin löydettävissä jotain hyötynäkökohtia... ?
Kaljuuntuminen ei myöskään mitenkään haittaa lisääntymistä, etenkin kun se noin reaalisesti iskee miehiin vasta pariutumisiän loppupäässä, primitiivikulttuureissa ehdittiin jo kuolla ennenkuin kaljuus oli mikään ongelma.
Tärkeintä on siis ymmärtää, ettei evoluutio prosessina ole mitään taistelua, vaan lähinnä tasapainottelua jossa on pieni määrä positiivisia valintatekijöitä, pieni määrä negatiivisia valintatekijöitä ja valtava joukko neutraaleita tekijöitä (jotka mutaatioitten kautta muuntuvat satunnaisesti jompaan kumpaan em. kategoriaan tai sitten molempiin ks. ikiklassikko sirppisolu-anemia ja malaria)