Uskotko Jumalaan?

  • 1 349 705
  • 14 406

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Vaikka itse vastustan pakkoruotsia turhana aineena, niin ero siinä on uskontoon että siinä opetaan ihan oikea tietoa - kuten koulun kuuluukin -, eikä uskoa. Ihmeen vaikea asia tuntuu olevan.
Kyllä eri uskonnoista opetettiin (ainakin minulle) faktaa. Saduista faktaa, jos avautuu paremmin. Eli historiaahan se pääasiassa on, samalla tavalla jonkun kirjoittamaan ja värittämää kuin muukin maailman historia.
EDIT: St_Patrick #16 tuossa ylempänä jo asian hienosti sanoiksi pukikin. Ne riparit ovat enemmän sitä henkilökohtaisen uskon esiintuomista. Uskontojen opetus kouluissa on jotain ihan muuta ja pitääkin olla!
 

Guille

Jäsen
St_Patrick #16 kirjoitti:
Minusta ihmisen perussivistykseen kuuluu hyvät tiedot uskonnoista ja koulun uskonnon opetus on hyvä kanava tähän.
Tähän täytyy minun nyt sanoa, että olisihan se hienoa, jos peruskoulussa (tai lukiossa) annettaisiin hyvät tiedot uskonnoista, mutta kun tällä hetkellä siellä annetaan hyvät tiedot uskonnosta. Peruskoulussa yhtenä vuotena, olisikohan ollut kahdeksas luokka, käytiin aika nopeasti näitä maailman uskontoja läpi ja kuten aiemmin sanoin, en kyllä muista noista paljoa mitään, vaikkei siitä niin hirveän montaa vuotta vielä ole. Lukiossakin maailmanuskontojen kurssi on vapaaehtoinen ja vaikka aihe kiinnostaisi, niin muun uskonnonopetuksen vuoksi ein edes harkinnut kurssin käymistä. Sen käyvät lähinnä ne, jotka ovat jo alunperin päättäneet vaikka kirjoittaa uskonnon. Mahdollisuus tietenkin olisi.

Mutta täytyy myöntää, että peruskoulun meininkiä on vaikea lähteä muuttamaan edes yläasteella, kun niin harva lapsista/nuorista osaa silloin ilmaista mielipidettään. Tai siis, jos vaikka olisi mahdollista valita evlut uskonto tai ET, niin tapojen, kavereiden ja opettajien perusteella sitä ehkä enemmän mentäisiin kuin oman ajattelun ja päätöksen voimalla. Peruskoulun aikana kun tulee tuo rippikoulukin ajankohtaiseksi, niin itse kävin sen tavan vuoksi, kun kaikki muutkin ja niin edelleen. Vasta myöhemmin tuli ajateltua uskonnollisia asioita enemmän.

Mutta en näkisi mahdottomana tuota ideaa, että käytäisiin ET:tä tai vastaavaa ja sitten ne, jotka haluavat lapsilleen uskontoa opettaa, tekisivät sen itse koulun ulkopuolella. Jos vanhemmat uskovat ja sen lapsilleen haluavat näyttää, tapahtuu se oli koulussa uskontoa tai ei. Näin näillä lapsilla on jo malli, kuinka toimia, kunnes aletaan ajatella ja harkita asioita enemmän itse.
 

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Entä historia, jossa opetetaan kuitenkin vain erästä näkökantaa historian kulusta?

Väitätkö, että uskonnon ja historian tarinat perustuvat yhtä paljon tai yhtä vähän tieteellisillä metodeilla hankittuun tietoon?

Historiassa kerrotaan tarinoita, joiden sisältö jostakin ihmeen syystä ei yleensä ole ristiriidassa "kovien" tieteiden "faktojen" kanssa, toisin kuin tunnustuksellisen uskonnonopetuksen tarina taivaassa asuvasta miehestä, joka saa naiset raskaaksi koskematta näihin.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Uskontojen opetus on mielestäni tärkeää, koska vaikka olisi niistä mitä mieltä tahansa, niin ne on kiinteä osa ihmiskulttuuria ja vaikuttanut jo ihan historiankin suhteen niin moneen asiaan. Lisäksi ymmärtämällä uskontoja, niiden oppeja ja mentaliteettia, ymmärtää samalla monenlaisia ihmisiä. Miksi he ehkä toimivat miten toimivat. Mielestäni ne on jo psykologisestikin ajateltuna ja ihmistuntemuksen ja yleisen ymmärryksen kehittämisen kannalta tärkeitä asioita opiskella ja tuntea. Uskonnon opetushan on eriasia kuin uskonnon tuputtaminen. Ei mielestäni ihmisiä tule suojella jollain tapaa uskonnolta käsitteenä.

Mitään erityisasemaa en uskonnonopetukselle tietenkään antaisi ja totta kai asenteellinen opetus on väärin. Senpä takia kaikki uskonnot pitäisi tuota puolueettomasti ja tasavahvasti esille jo ala-asteelta saakka. Vaarallisempaa on jos uskonnonopetus kielletään, mielestäni se altistaa enemmän sille, että voi joutua jonkun uskonnollisen liikkeen uhriksi. Uskontoihin kuuluvia kielteisiä piirteitä ja historiaa ei tulisi peitellä, kuten ei historiassa yleensäkään, mutta ei myöskään demonisoida mitenkään ylenpalttisesti. Luoda pohja ihmiselle kehittää oma näkemys suhteessa uskontoon.

Nykyisinkin vielä kait muut uskonnot tulee opetukseen vasta yläasteella? Ainakin meillä näin oli, vaikka tosin kristilliseen maailmaan taidettiin yläasteellakin paneutua kaikkein eniten.
 

Fordél

Jäsen
Ja näköjään tämä enemmistö on vielä kykenemätön millään asiaperustein tuon asian oikeutusta puolustelemaan, eli kyse on vain vähimmistön oikeuksien loukkaamista enemmistön voimalla. Tosi kristillistä toimintaa.

Eikö riitä jos he kokevat sen tärkeäksi siirtää lapsilleen? Ja kaiketi voit edelleen sen lapsen poistaa sieltä uskonnon tunnilta jos niin vanhemapana koet, jolloin uskonnon vapaus toteutuu. Mutta en osaa sen tarkemmin vastata mitkä tuon enemmistön periaatteet ovat. Ehkä tätä asiaa kannattaisi tutkia.

Väitätkö, että uskonnon ja historian tarinat perustuvat yhtä paljon tai yhtä vähän tieteellisillä metodeilla hankittuun tietoon?

En väitä. Tiedustelin vain kantaa tähän asiaan. Itselleni on oikeastaan ihan sama opetetaanko uskontoa kouluissa vai ei. Mutta koska koen sen hyvin läheiseksi osaksi suomalaisuutta ja pohjoismaalaisuutta, on ev.lut uskonnon opettaminen perusteltua. Oma uskoni ei tähän asiaan vaikuta, sillä ilman muuta myös muita uskontoja pitää opettaa samoissa määrin, jotta ihmisten suvaitsevaisuus kasvaisi.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Omassa lapsuudessani koulussa opetettiin jeesus ja jumalajuttuja tosina, siinä luonnontieteiden rinnalla. Ja muita uskontoja taidettiin sivuta vasta yläasteella ja silloinkin vähän "heh heh, naurettavaa, eikö"-asenteella.

Oletpa valitettavan paskan opetuksen joutunut käymään. Jos opettajalle ei ole selvillä tieteen tekemisen ja uskonnollisten käsitteiden ero, on hän täysin väärässä paikassa. Onneksi opettajilta vaaditaan yliopistotutkinto, jolloin pahimmat hihhulit jäävät matkalle. Huonoja kuitenkin varmasti mahtuu aina mukaan ja esim. itselläni oli täysin fiasko fysiikan, matematiikan, kemian ja tietotekniikan opettaja yläasteella.

Oman uskonnonopetuksen parasta antia oli tutustumiset mm. muslimien moskeijaan, buddhalaisten ja hare krishnojen temppeleihin ja juutalaisten synakogaan. Minkäänlaisesta asenteellisuudesta ei ollut tietoakaan, vaan avoimin mielin käytiin katsomassa meininkiä ja kunkin uskonnon harjoittajat saivat ihan vapaasti kertoa hommistaan. Hare krishna -porukka tarjosi vielä mahdollisuutta liittyä mukaan, mikä tosin taisi useimmille nostaa karvat aika lailla pystyyn... Näin jälkikäteen tuo oli jo hieman riskeeraamista körttihenkiseltä opettajalta, sillä mistä sitä tietää vaikka joku uskonnollisesti herkempi sielu olisi syöttiin tarttunut. Avartavia ja mieleenpainuvia vierailuja joka tapauksessa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Käsittääkseni koulussa ei kuitenkaan opetata uskomaan. Koulussa kerrotaan millaista on uskonto, erityisesti kristillinen uskonto, mutta myös paljon muuta. Uskontojen olemassa oloa ei taida kuitenkaan kukaan kieltää? Opetusohjelmista tulee toki käydä kiivastakin keskustelua, mutta mielestäni etenkin nykyisessä kärjistyneessä maailman poliittisessa tilanteessa on erittäin tärkeää, että uskontoja opetetaan ja että ihmiset pystyvät laajasti ymmärtämään tilanteita ja niiden historiaa.
Kuten aikaisemmin sanoin tunnustuksellisuus ei ole kovin oleellista kun kuulijoina on täysin kriitikkömät pikkulapset. Jos siellä puhutaan enkeleistä ja jeesuksista, niin aika vaikea olisi korostaa sitä että ne ovat uskon asioita niin että se lapsikin sen sisäistäisi (jos sittenkään).

Uskonnot ovat olemassa olevia asioita, ja niiden historian ja merkityksen politiikaan opettaminen on tarpeellista ja se pitäisi kuuluaa historian opetuksen osana.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kyllä eri uskonnoista opetettiin (ainakin minulle) faktaa. Saduista faktaa, jos avautuu paremmin. Eli historiaahan se pääasiassa on, samalla tavalla jonkun kirjoittamaan ja värittämää kuin muukin maailman historia.
Jos tämä olisi totta, niin kouluissa ei opetettaisi uskontoa ollenkaan, vaan luomiskertomus ja jeesuksen tulemiset käytäisiin läpi historian tunnilla. Nyt vain tilanne on sellainen, että niistä ei ole todisteita samalla tavalla kuin muista historiallisista tapahtumista, joten niin ei tehdä.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Steve Clarkes tartan army
Mutta koska koen sen hyvin läheiseksi osaksi suomalaisuutta ja pohjoismaalaisuutta, on ev.lut uskonnon opettaminen perusteltua.

Miten vitussa? Tuontitavaraa, harmillisen laajalle levinnyttä kuitenkin. Miksei uskonnontunneilla käsitellä kunnolla omaa muinaisuskontoamme? Se on osa suomalaisuutta. Taitaapi kuule muillakin pohjoismailla olla omat uskontonsa, siis olleet ennen kristinuskon tuloa.

Itse olen vastaan kaiken uskonnon sotkemista koulutukseen. Historiallisista syistä käsittely ok. Ainakin omana koululaisaikanani opiskeltiin kristinuskoa, ei uskontoja. Hiukan raapaistiin pintaa muista uskonnoista, ja palattiin kristinuskoon.
 

Fordél

Jäsen
Miten vitussa? Tuontitavaraa, harmillisen laajalle levinnyttä kuitenkin. Miksei uskonnontunneilla käsitellä kunnolla omaa muinaisuskontoamme? Se on osa suomalaisuutta. Taitaapi kuule muillakin pohjoismailla olla omat uskontonsa, siis olleet ennen kristinuskon tuloa.

Sitä muinaisuskontoa taidetaan käydä läpi historian tunneilla. Tai ainakin meillä käytiin, joten toiveesi täytyy puoliksi. Sen siirtäminen uskonnon opetuksen alaisuuteen on sitten makuasia.

Ja mitä tulee muutenkin suomalaisuuteen niin aika moni asia täällä on tuontitavaraa, joten en pidä tuota kovinkaan hyvänä argumenttina.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Steve Clarkes tartan army
Ja mitä tulee muutenkin suomalaisuuteen niin aika moni asia täällä on tuontitavaraa, joten en pidä tuota kovinkaan hyvänä argumenttina.

Varmasti onkin, tässä taidettiin puhua vain uskonnosta? Samalla oikeudella omia uskontojamme pitäisi opettaa koulussa, kuin kristinuskoakin. Jos onnistuit lukemaan viestini, niin huomasit varmaan kohdan jossa mainitsin että olen uskonnon opetusta vastaan kouluissa. Historiallisesti kyllä, muuten ei. Oliko vaikeaa?
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Kuten aikaisemmin sanoin tunnustuksellisuus ei ole kovin oleellista kun kuulijoina on täysin kriitikkömät pikkulapset. Jos siellä puhutaan enkeleistä ja jeesuksista, niin aika vaikea olisi korostaa sitä että ne ovat uskon asioita niin että se lapsikin sen sisäistäisi (jos sittenkään).

En ymmärrä lausettasi tunnustuksellisuudesta, mutta luuletko oikeasti, että ala-asteen uskontotuntien tarkoitus on herättää lapsissa uskon siemen ja näin kasvattaa heistä kuuliaisia veronmaksajia pahalle luterilaiselle kirkolle?

Ja onko se sinusta oikeasti pelottavaa jos lapsi kuulee koulussa sanan jumala?

Mutta eiköhän siellä koulussa mennä samalla kaavalla kuin muissakin aineissa. Pikkuhiljaa siirrytään vaikeampiin käsitteisiin ja suurempiin kokonaisuuksiin. Minusta uskonnollisten käsitteiden ja perusteiden oppiminen niin oman maamme valtauskonnosta kuin muistakin on tärkeää ja sen takia kannatan uskonnon opettamista.

Jos jossain vaiheessa enemmistö kansastamme on HC ateisteja, joiden mielestä sanaa uskonto ei saa mainita sanallakaan koulussa, niin sitten elellään sen mukaan. Omasta mielestäni se olisi syvältä, niin kuin on mielestäni myös vauhkoaminen Ranskassa, jossa revitään pelihousuja kun joku käyttää huntua koulussa tai vaikka esimerkiksi näkyvää ristiä.

Samalla oikeudella omia uskontojamme pitäisi opettaa koulussa, kuin kristinuskoakin.

Aikamoinen lobbari saat olla, että saat tungettua suomalaiset muinaisuskonnot omaksi pakolliseksi oppiaineeksi:) Halusit tai et, kristinusko ja luterilainen kirkko on yhä oleellinen osa elämäämme ja yhteiskuntaamme ja sen takia sitä opetetaan uskontona kouluissa. Sitä opetetaan mitä enemmistö haluaa, ei kai se sen vaikeampaa ole?
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Eikö riitä jos he kokevat sen tärkeäksi siirtää lapsilleen?
Ei. Jos he kokevat sen tärkeäksi siirtää, niin siirtävät sen sitten valtion laitosten ulkopuolella.

Se on silti yhtä väärin kuin jos enemmistö jossain vaiheessa päättäisi että ID on totta ja sitä pitäisi opettaa koulussa, kuten jossain paikoissa amerikassa on uhkana. Esimerkkinä tämä on siitäkin hyvä, että jos tuota aletaan totena kouluissa opettaa, niin sen kannatus kyllä kasvaa.

Vaikka enemmistön mielestä tyttöjen ympärileikkaukset olisivat oikein, niin sitä ei valtion sairaaloissa saada alkaa tekemään jos ja kun mitkään lääketieteelliset seikat eivät sitä puolla.

Jos Suomen väestöstä valtaosa jossain vaiheessa olisi fundamentaliti-islamisteja, niin näkisitkö Sinä oikeaksi että peruskoulussa opetettaisiin shariaa? Miten itse suhtaudut siihen että tuota opetaan jossain Pakistankin raamattu-kouluissa? Lisääkö se kovastikin suvaitsevaisuutta?
Mutta koska koen sen hyvin läheiseksi osaksi suomalaisuutta ja pohjoismaalaisuutta, on ev.lut uskonnon opettaminen perusteltua. Oma uskoni ei tähän asiaan vaikuta, sillä ilman muuta myös muita uskontoja pitää opettaa samoissa määrin, jotta ihmisten suvaitsevaisuus kasvaisi.
Ei se sinä tunnet jotain ole mikään perustelu. Viinan juonti se vasta suomalaisuutta olisi, mutta sitäkään ei ole perusteltua koulussa opettaa.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Vaikka enemmistön mielestä tyttöjen ympärileikkaukset olisivat oikein, niin sitä ei valtion sairaaloissa saada alkaa tekemään jos ja kun mitkään lääketieteelliset seikat eivät sitä puolla.

Miksei saada? Jos enemmistö on sen kannalla ja valtion johto ja kaikki lääkäritkin ovat samaa mieltä, niin siitä vaan silpomaan. Poliittisia päätöksiähän nuo vain ovat.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
En ymmärrä lausettasi tunnustuksellisuudesta, mutta luuletko oikeasti, että ala-asteen uskontotuntien tarkoitus on herättää lapsissa uskon siemen ja näin kasvattaa heistä kuuliaisia veronmaksajia pahalle luterilaiselle kirkolle?
Sellainen historiallinen syy tuon opetuksen takana on. Nykyään se on ehkä enemmän fossiili/muinaisjäänne, mutta kun mitään uusia perusteltua syitä opetukseen jatkamiseen ei tunnu löytyvän, joten kai se on osittain validi siis edelleenkin.

Kiistätkö sinä sen että jos uskonnon opetus kouluissa lopetettaisiin, niin se ei vaikuttaisi kristittyjen määrään jollain aika välillä?
Ja onko se sinusta oikeasti pelottavaa jos lapsi kuulee koulussa sanan jumala?
Ei se ole sen pelottavampaa kuin menninkäisistä tai joulupukistakaan puhuminen.
niin kuin on mielestäni myös vauhkoaminen Ranskassa, jossa revitään pelihousuja kun joku käyttää huntua koulussa tai vaikka esimerkiksi näkyvää ristiä.
Eikös ole hassua, että siellä missä ollaan oikeasti kansainvälisiä ja moniuskontoisia, ei uskonnon opetusta kouluissa ei pidetäkkään niin itsestään selvänä asiassa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
dana77 kirjoitti:
Vaikka enemmistön mielestä tyttöjen ympärileikkaukset olisivat oikein, niin sitä ei valtion sairaaloissa saada alkaa tekemään jos ja kun mitkään lääketieteelliset seikat eivät sitä puolla.
Miksei saada? Jos enemmistö on sen kannalla ja valtion johto ja kaikki lääkäritkin ovat samaa mieltä, niin siitä vaan silpomaan. Poliittisia päätöksiähän nuo vain ovat.
Jos mitkään lääketieteelliset seikat eivät sitä puolla, niin järjissään olevat lääkärit eivät sitä kannata, eikö tuo nyt ole aika itsestään selvä asia?

Sikäli tässä olla ollaan asian ytimessä, että samalla tavalla kuin enemmistön ei pitäisi saada päättää että mitä kouluissa opetaan myös enemmistö ei saisi tehdä lääketieteellisiä päätöksiä lääkäreiden puolesta. Euroopan historiassa on toki esimerkkejä siitäkin kun valtiojohto päättää, että mitä kouluissa opetetaan.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Sellainen historiallinen syy tuon opetuksen takana on. Nykyään se on ehkä enemmän fossiili/muinaisjäänne, mutta kun mitään uusia perusteltua syitä opetukseen jatkamiseen ei tunnu löytyvän, joten kai se on osittain validi siis edelleenkin.

Uskonnolla ja kirkolla on oma historiansa ja kehityskaarensa. Samoin kuin on vaikkapa ruotsinopetuksella. Yhteiskunta ja kirkko muuttuu ja tulevaisuutta on vaikea ennustaa.

Kiistätkö sinä sen että jos uskonnon opetus kouluissa lopetettaisiin, niin se ei vaikuttaisi kristittyjen määrään jollain aika välillä?

Tämä on varmastikin monen "vapaa-ajattelijan" luulo, toive ja tavoite. Kirkko ja uskonto nähdään jostain syystä pahana asiana ja sitä halutaan kaikin voimin rapauttaa. Itse en usko uskonnon opetuksella olevan kovinkaan tiukkaa sidettä kirkon jäsenmääriin. Mutta silti näen sen tärkeänä aineena opettaa.

Eikös ole hassua, että siellä missä ollaan oikeasti kansainvälisiä ja moniuskontoisia, ei uskonnon opetusta kouluissa ei pidetäkkään niin itsestään selvänä asiassa.

Tämä on ihan Ranskan oma ongelma ja tällä kirkon ja valtion tiukalla erolla on pitkät historialliset syynsä. Yksi syy nykytilaan on varmasti myös sillä, että vaikka katolinen kirkko on Ranskassa suuri, on maassa myös erittäin suuret muut uskonnolliset vähemmistöt ja taitaa myös ateistien osuus olla jonkinlainen. Kirjavuus on siis siellä suurempi.

Mutta kuten jo aiemmin sanoin on uskonnon opetuksen puute minusta ongelma Ranskalle ja ranskalaisille, sillä sen verran päättömiä ja sivistymättömiä puheita olen siellä kuullut uskonnoista. Kun ei ole tietoa ennakkoluulot ja huhupuheet jylläävät. Ja tämän lisäksi Ranskassa on ollut monia ihmisiä hyväksikäyttäviä lahkoja, joilla on varmasti paljon otollista maaperää kun ei ole ollut minkäänlaista suhdetta uskontoon ja tietoa niistä.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Väität siis, että ev. lut usko ei ole osa suomalaisuutta?
ei vaan, se että ev.lut olisikin osa suomalaisuutta ja pohjoismaalaisuutta ei tee sen opettamisesta perusteltua.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Steve Clarkes tartan army
Aikamoinen lobbari saat olla, että saat tungettua suomalaiset muinaisuskonnot omaksi pakolliseksi oppiaineeksi:)

Heh, ei huonompi idea. No joo, ainakin Tanskassa ja Islannissa paikalliset muinaisuskonnot ole saaneet ihan virallisen uskonnon statuksen.

Ja kyllä, näinhän se menee, eli enemmistön mukaan. Nykypäivänä ei ole vaan validia opettaa zombi-Jeesusta ja jumalan ihmetöitä omana oppiaineenaan. Ikävä kyllä meillä on käsite valtionkirkko, mistä pitäisi päästä mahd.nopeasti eroon. Kirkko pärjätköön yksinään, omien kannattajiensa kanssa.

Ainakin meikäläisellä nuo uskonnon opettajat olivat järjestään uskovaisia, sattumaa? Ja todella neutraalia...
 

Fordél

Jäsen
Se on silti yhtä väärin kuin jos enemmistö jossain vaiheessa päättäisi että ID on totta ja sitä pitäisi opettaa koulussa, kuten jossain paikoissa amerikassa on uhkana. Esimerkkinä tämä on siitäkin hyvä, että jos tuota aletaan totena kouluissa opettaa, niin sen kannatus kyllä kasvaa.

Vaikka enemmistön mielestä tyttöjen ympärileikkaukset olisivat oikein, niin sitä ei valtion sairaaloissa saada alkaa tekemään jos ja kun mitkään lääketieteelliset seikat eivät sitä puolla.

Eli näillä "perusteilla" vaikka enemmistö olisi sitä mieltä, että uskonnon opetus on koulussa kiellettävä, olisi se silti väärin. Tosin perustetta en keksi miksi se on väärin, mutta tuohon logiikkaahan se menee.

Nämä asiat päätetään poliittisessa prosessissa, jossa on ihan yhtä päteviä argumenttejä vastakkain kuin sinun dana77 ja St_Patrick #16. Sitten kansan valitsemat edustajat tekevät sen päätöksen punnittuaan eri vaihtoehtoja. Miten tämä punninta tapahtuu? Arvojen ja tiedon perusteella; aivan samalla tavalla kuin itsekin olet kantasi muodostanut.
 

Fingerpori

Jäsen
Suosikkijoukkue
kärpät
Peruskoulun uskonnonopetuksen omissa kouluissani teki kieroutuneeksi se että sen opettajat ovat itse uskossa olevia ihmisiä. Painotus oli siis Luterilaisuuden opettamisessa ja se tuntui välillä minusta aivopesulta.Muut maapallon valtauskonnot käytiin kyllä läpi,mutta esim yläasteella ne tehtiin ryhmätöinä.

Uskontojen opetus peruskoulussa on ihan suotavaa sikälimikäli se tapahtuisi täysin tasapuolisesti ja kiihkottomasti.

Mahtaisikohan muslimi jolla olisi kaikki vaadittava pätevyys päästä opettamaan uskontoa peruskouluun?? Epäilen kyllä vahvasti että aina löytyisi ns "pätevämpi"opettaja.

Esimerkiksi näistä kokemuksista johtuen en nykyään kuulu mihinkään uskontokuntaan enkä myöskään usko jumalaan. Omat lapseni saavat vapaasti valita osallistuvatko uskonnonopetukseen vai ET-tunneille sitten kun se ajankohtaiseksi tulee.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Uskonnolla ja kirkolla on oma historiansa ja kehityskaarensa. Samoin kuin on vaikkapa ruotsinopetuksella. Yhteiskunta ja kirkko muuttuu ja tulevaisuutta on vaikea ennustaa.
Olet oikeassa että näiden kahden aineen opetuksella suomessa on historiallisesti paljon yhteistä. Kumpikin on väkisin ulkoa Suomeen tuotuja ja kummallakin on ollut oma vallankäytöllinen tehtävänsä. Yhtenäisyys on vielä siinäkin, että kummankaan jatkamiselle ei ole perusteita nykytilanteessa. Jos suomenkielen opetusta ei olisi milloinkaan kouluissa sallittu, niin silloin enemmistö aspektikin olisi niissä vielä sama.
Tämä on varmastikin monen "vapaa-ajattelijan" luulo, toive ja tavoite. Kirkko ja uskonto nähdään jostain syystä pahana asiana ja sitä halutaan kaikin voimin rapauttaa. Itse en usko uskonnon opetuksella olevan kovinkaan tiukkaa sidettä kirkon jäsenmääriin. Mutta silti näen sen tärkeänä aineena opettaa.
Kirkko tai uskonto eivät ole mitään pahoja asioita, mutta ne eivät kuulu koululle tai valtiolle. Ei ole mitään syytä miksi ev-lut kirkon pitäisi olla tällöinen epävirallinen oikea vaihtoehto kansalaisella. Koulussa olisi tärkeämpi opettaa muita asoita sen sijasta. En silti myöskään millään tavalla pahana asiana näe, että uskovien määrä suomessa vähenisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös