Mielenkiintoisia tarinoita urheilukannatuksesta on tässä ketjussa voinut lukea.
Minäkin olin vähällä leimautua tamperelaiseen kiekkoon, mutta päätöksenteko Ilveksen ja Tapparan välillä (ja oli siinä vielä silloin TK-V:kin mukana kuvioissa) kesti niin kauan, että muutto Poriin muutti kuviot. Porin Karhut (Ketola, Rantasila ja Jakke Honkanen) löi laudalta Rosenlewin Urheiljat -38:n ja olin kuorossa buuaamassa Mölli Keinoselle, jonka rahan voimalla mestaruutta halunnut RU oli Raumalta haalinut. Kun Karhut ja RU-38 yhdistyivät Ässiksi, olin taas jo muualla, mutta Ässät jäi suosikkijoukkueeksi.
Uusi paikkakunta oli Kouvola, jossa Kouvolan Kiekko -65/KooKoo tuli saateltua maakuntasarjan luonnonjäältä Suomi-sarjan ja I Divisioonan (nyk. Mestis) ja uuden jäähallin kautta SM-liigaan. Ässien ja KooKoon keskinäiset kohtaamiset olivat tavallaan helppoja: kummankin voitto kelpasi. KooKoo ansaitsi paikkansa suosikkijoullueena vaikka Kouvolakin on jo taaksejäänyttä elämää.
Suomen lätkämaajoukkueen mukana olin vuoteen 1988 mennessä jokakeväisten piinaviikkojen kärsimysten ja pettymysten myötä jo niin paatunut ja turtunut, että ensimmäinen arvokisamitali tuolloin merkitsi jopa enenmmän kuin ensimmäinen kulta 7 vuotta myöhemmin.
Manageripelien myötä kiinnostus NHL-kiekkoon on kasvanut, tosin öisin ei jaksa niitä seurata. Onneksi aika usein tulee näitä päiväotteluita. Muiden maiden sarjat ovat kiinnostaneet jonkin verran, jos olen niissä maissa asunut. Minkään vierasmaalaisen joukkueen faniksi ei ole ollut aihetta ryhtyä. Yksittäisiä suosikkipelaajia on sentään ollut.
Muissa lajeissa suomalaisuus aiheuttaa lisäintoa lajin seuraamiseen. Useimmissa se on ehdoton edellytys. Mitä futikseen tulee, niin MM- ja EM-kisat kiinnostavat aina, Mestareiden liiga melkein aina, Valioliiga joskus. Italian, Espanjan, Ranskan tai Saksan liigoja en katso, vaikka ne omassa töllössäni näkyvätkin.
Tennis jaksaa toisinaan ylittää kiinnostuskynnyksen myös ilman Niemisen Jarkkoa; formuloita en varmaan viitsisi pitkään katsella ilman suomalaisedustusta.
Kuriositeettina voi mainita, että ei-syntyperäisten suomalaisten - esim. Eduard Hämäläinen, Wilson Kirwa tai Franz Krüger - menestys ei hurraahuutoja saa(nut) aikaan.
Minäkin olin vähällä leimautua tamperelaiseen kiekkoon, mutta päätöksenteko Ilveksen ja Tapparan välillä (ja oli siinä vielä silloin TK-V:kin mukana kuvioissa) kesti niin kauan, että muutto Poriin muutti kuviot. Porin Karhut (Ketola, Rantasila ja Jakke Honkanen) löi laudalta Rosenlewin Urheiljat -38:n ja olin kuorossa buuaamassa Mölli Keinoselle, jonka rahan voimalla mestaruutta halunnut RU oli Raumalta haalinut. Kun Karhut ja RU-38 yhdistyivät Ässiksi, olin taas jo muualla, mutta Ässät jäi suosikkijoukkueeksi.
Uusi paikkakunta oli Kouvola, jossa Kouvolan Kiekko -65/KooKoo tuli saateltua maakuntasarjan luonnonjäältä Suomi-sarjan ja I Divisioonan (nyk. Mestis) ja uuden jäähallin kautta SM-liigaan. Ässien ja KooKoon keskinäiset kohtaamiset olivat tavallaan helppoja: kummankin voitto kelpasi. KooKoo ansaitsi paikkansa suosikkijoullueena vaikka Kouvolakin on jo taaksejäänyttä elämää.
Suomen lätkämaajoukkueen mukana olin vuoteen 1988 mennessä jokakeväisten piinaviikkojen kärsimysten ja pettymysten myötä jo niin paatunut ja turtunut, että ensimmäinen arvokisamitali tuolloin merkitsi jopa enenmmän kuin ensimmäinen kulta 7 vuotta myöhemmin.
Manageripelien myötä kiinnostus NHL-kiekkoon on kasvanut, tosin öisin ei jaksa niitä seurata. Onneksi aika usein tulee näitä päiväotteluita. Muiden maiden sarjat ovat kiinnostaneet jonkin verran, jos olen niissä maissa asunut. Minkään vierasmaalaisen joukkueen faniksi ei ole ollut aihetta ryhtyä. Yksittäisiä suosikkipelaajia on sentään ollut.
Muissa lajeissa suomalaisuus aiheuttaa lisäintoa lajin seuraamiseen. Useimmissa se on ehdoton edellytys. Mitä futikseen tulee, niin MM- ja EM-kisat kiinnostavat aina, Mestareiden liiga melkein aina, Valioliiga joskus. Italian, Espanjan, Ranskan tai Saksan liigoja en katso, vaikka ne omassa töllössäni näkyvätkin.
Tennis jaksaa toisinaan ylittää kiinnostuskynnyksen myös ilman Niemisen Jarkkoa; formuloita en varmaan viitsisi pitkään katsella ilman suomalaisedustusta.
Kuriositeettina voi mainita, että ei-syntyperäisten suomalaisten - esim. Eduard Hämäläinen, Wilson Kirwa tai Franz Krüger - menestys ei hurraahuutoja saa(nut) aikaan.