Urheilu ja isänmaallisuus

[finnjewel]

Mielenkiintoisia tarinoita urheilukannatuksesta on tässä ketjussa voinut lukea.

Minäkin olin vähällä leimautua tamperelaiseen kiekkoon, mutta päätöksenteko Ilveksen ja Tapparan välillä (ja oli siinä vielä silloin TK-V:kin mukana kuvioissa) kesti niin kauan, että muutto Poriin muutti kuviot. Porin Karhut (Ketola, Rantasila ja Jakke Honkanen) löi laudalta Rosenlewin Urheiljat -38:n ja olin kuorossa buuaamassa Mölli Keinoselle, jonka rahan voimalla mestaruutta halunnut RU oli Raumalta haalinut. Kun Karhut ja RU-38 yhdistyivät Ässiksi, olin taas jo muualla, mutta Ässät jäi suosikkijoukkueeksi.

Uusi paikkakunta oli Kouvola, jossa Kouvolan Kiekko -65/KooKoo tuli saateltua maakuntasarjan luonnonjäältä Suomi-sarjan ja I Divisioonan (nyk. Mestis) ja uuden jäähallin kautta SM-liigaan. Ässien ja KooKoon keskinäiset kohtaamiset olivat tavallaan helppoja: kummankin voitto kelpasi. KooKoo ansaitsi paikkansa suosikkijoullueena vaikka Kouvolakin on jo taaksejäänyttä elämää.

Suomen lätkämaajoukkueen mukana olin vuoteen 1988 mennessä jokakeväisten piinaviikkojen kärsimysten ja pettymysten myötä jo niin paatunut ja turtunut, että ensimmäinen arvokisamitali tuolloin merkitsi jopa enenmmän kuin ensimmäinen kulta 7 vuotta myöhemmin.

Manageripelien myötä kiinnostus NHL-kiekkoon on kasvanut, tosin öisin ei jaksa niitä seurata. Onneksi aika usein tulee näitä päiväotteluita. Muiden maiden sarjat ovat kiinnostaneet jonkin verran, jos olen niissä maissa asunut. Minkään vierasmaalaisen joukkueen faniksi ei ole ollut aihetta ryhtyä. Yksittäisiä suosikkipelaajia on sentään ollut.

Muissa lajeissa suomalaisuus aiheuttaa lisäintoa lajin seuraamiseen. Useimmissa se on ehdoton edellytys. Mitä futikseen tulee, niin MM- ja EM-kisat kiinnostavat aina, Mestareiden liiga melkein aina, Valioliiga joskus. Italian, Espanjan, Ranskan tai Saksan liigoja en katso, vaikka ne omassa töllössäni näkyvätkin.

Tennis jaksaa toisinaan ylittää kiinnostuskynnyksen myös ilman Niemisen Jarkkoa; formuloita en varmaan viitsisi pitkään katsella ilman suomalaisedustusta.

Kuriositeettina voi mainita, että ei-syntyperäisten suomalaisten - esim. Eduard Hämäläinen, Wilson Kirwa tai Franz Krüger - menestys ei hurraahuutoja saa(nut) aikaan.

 

[LOFIN]

Mutta miksi sattumalta tullut synnyinpaikka, myöhempi asuinpaikka tai kansallisuus olisi oikeampi syy jonkin seuran kannustamiseen kuin vaikka makee peliasu?

Edelleenkin se, että seurat edustavat tiettyä paikkakuntaa. En ymmärrä miten joku Suomessa asuva voi puhua esim. juuri Manchester Unitedista "omana" joukkueena, tai miten vaikka synnynnäinen Oululainen voi kannattaa vaikkapa Tepsiä. Ei vaan sovi mun ajatustmaailmaan, miten voi syntyä sellainen side joukkueeseen, jota ei oikeasti pysty kokemaan omassa elämässä. On toki näitä jotka ovat vaikkapa asuneet paikkakunnalla, heillä on sinne perhesiteitä, tjsp. Tällaiset henkilöt ovat kuitenkin aika pieni vähemmistö, ja muilla se joukkue valikoituu juurikin vaikkapa paidan värin mukaan.

Eikä tätä nyt tule käsittää niin, ettei saa olla vaikkapa suosikkia ulkomailta tjsp. Kyllä kaikki lajia seuraavat varmasti tykkäävät katsoa huipputason pelejä. Usein se on jopa ihan hauskaa jos on oma suosikki kentällä. Se, mikä pistää vituttamaan on se että laiminlyödään paikalliset seurat ja sarjat johonkin pelin tasoon vedoten vaikka se harvoin edes on perimmäinen syy, ja ollaan olevinaan niin fania, kun on kerran käyty paikanpäällä katsomassa peliä ja pelipaita roikkuu seinällä.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Edelleenkin se, että seurat edustavat tiettyä paikkakuntaa. En ymmärrä miten joku Suomessa asuva voi puhua esim. juuri Manchester Unitedista "omana" joukkueena, tai miten vaikka synnynnäinen Oululainen voi kannattaa vaikkapa Tepsiä. Ei vaan sovi mun ajatustmaailmaan, miten voi syntyä sellainen side joukkueeseen, jota ei oikeasti pysty kokemaan omassa elämässä.

Entäpä sitten me, jotka olemme syntyneet ja kasvaneet pienillä paikkakunnilla, reilumman matkan päässä kaupungeista joissa pelataan liigatason jääkiekkoa? Tai minkään tason jääkiekkoa. Tuohon problematiikkaan Evil jo edellä puuttuikin. Mielestäni rintamaiden ja peräkylien ihmisillä on ihan yhtäläinen oikeus ja riemu seurata haluamaansa lajia pääsarjatason joukkueen kannattajina siinä missä Helsingissä, Turussa tai Tampereella syntyneillä/asuvilla. Vai onko olemassa jokin kilometrimäärä kotihallin pääovelta laskettuna, jota kauempaa ei ole enää soveliasta kannattaa kyseistä joukkuetta?

Minusta tuli HIFK:n kannattaja jo pikkunassikkana, parin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Seudulla ei ollut tapana kannattaa HIFK:a eikä pääkaupunkilaisjoukkueita muutoinkaan. Minun aikanani tuolla paikkakunnalla keräsi eniten kannatusta varmaankin Tappara, mutta omat kannattajansa oli ainakin TPS:lla, Ilveksellä ja jonkin verran Ässillä sekä Lukolla. Kärppiäkin muutama kannatti, jopa ilman minkäänlaisia siteitä Oulun seudulle.

HIFK:n kannattajaksi päädyin pitkälti Lalli Partisen ansiosta. Koin voimakkaasti että suurella sydämellä ja raskaalla kropalla pelannutta Lallia ymmärrettiin väärin, ja että Lallista tehtiin mediassa suotta puolirikollista. HIFK oli pienen miehen silmään muutenkin vähän erilainen joukkue, siihen aikaan vähän vittumainen mutta taitava. Mystinen ruotsin kielestä juontuva nimi oli varmaan omiaan korostamaan maalaispitäjässä myös yksilöllisyyden tunnetta. Kaikkein upein juttu oli hieno peliasu ja etenkin karismaattinen kilpilogo, johon pikku-Kääpio ihastui ensinäkemältä.

Kotiin tilattiin Turun Sanomia tai Aamulehteä, ja muistan vielä kun vitutti lukea niistä jääkiekkouutisia. Opin lukemaan vuosia ennen kouluunmenoa, joten urheilu-uutisiakin tuli luettua antaumuksella jo varhain. HIFK:sta kirjoitettiin liian vähän ja yleensä paskasti. Tilasin muuten olisiko ollut 8-vuotiaana Helsingin Sanomat määräaikaisena tarjouksena kotiin, korjatakseni mainittua epäkohtaa. Väärensin tilauskuponkiin äidin allekirjoituksen. Reiluna kaverina toki maksoin tilauksen omista taskurahoistani, mutta kestona eivät vanhemmat enää halunneet rahoittaa HS:n tilaamista.

Rohkaistuin lähettämään itselleen Frank Mobergille omin käsin väkerretyn kirjeen joskus alta 10-vuotiaana. Kerroin että olen kaukana maaseudulla asuva nuori mutta ankara HIFK-mies, joka haluaisi syventää suhdettaan seuraan. Kysyin Frankilta olisiko mahdollista saada jotakin HIFK-aiheista luettavaa tai jotain muuta mukavaa tavaraa, kun maaseudulla ei sellaisia mahdollisuuksia ole eikä HIFK:n kotipeleihin ole oikein mahdollisuutta päästä paikalle. Ajattelin ettei yrittänyttä laiteta, ehkä sieltä jokin kortti tulee paluupostissa.

No perkele, sieltähän tuli seuraavalla viikolla Frank Mobergin omin käsin kuulapännällä allekirjoittama kirje, jossa kerrottiin kirjeeni aikaansaamasta hyvästä mielestä HIFK:n toimistolla. Eipä vastannut stadin joukkue ollenkaan ylimielisenä maalaispojan kirjeeseen. Sen sijaan kirjeessä kerrottiin, että HIFK on hieno ja perinteikäs seura, jonka kannattajaksi kauempanakin asuva on sydämellisesti tervetullut. Kirje, tai oikeammin iso pussi, sisälsi HIFK:n kausiohjelmat kuluvalta ja edelliseltä kaudelta, läjän tarroja, kortteja ja paljon muuta sekalaista sälää. Päälle tuli vielä värikuva joukkueesta, jossa oli usean pelaajan nimmarit päällä. Hienoa toimintaa HIFK:lta. Tällä toimenpiteellä oli pikku-Kääpiön ja HIFK:n suhde vakinaistettu kerralla.

 

[#76]

Edelleenkin se, että seurat edustavat tiettyä paikkakuntaa.

Paljon riippuneen kuinka suuresti ihminen määrittää itseään jonkin tietyn paikkakunnan kautta. Itse olen syntynyt ulkomailla, asunut Suomessa kolmessa eri kaupungissa ja vanhemmat ovat vielä eri kaupungeista. Voin hyvin kuvitella asuvani aika monessa paikassa Suomessa, eikä minulla ole mitään päähänpinttymään nykyisen asuinkaupunkini ylivertaisuudesta muihin Suomen kaupunkeihin verrattuna.

Se, mikä pistää vituttamaan on se että laiminlyödään paikalliset seurat ja sarjat johonkin pelin tasoon vedoten vaikka se harvoin edes on perimmäinen syy, ja ollaan olevinaan niin fania, kun on kerran käyty paikanpäällä katsomassa peliä ja pelipaita roikkuu seinällä.

Onko esim. kaikki HIFK:n tai Jokerien Vantaalla asuvat ja mahdollisesti Vantaalla syntyneet kannattajat siis vääriä kannattajia, koska ovat ohittaneet Vantaan paikallisen joukkueen?

Mitä se sinua koskettaa jos joku sanoo olevansa fani? Miksi luoda turhia rajoituksia, että tulisi olla jossain syntynyt tai nähdä x peliä vuodessa tai kuluttaa tietty summa rahaa joukkueen fanikrääsään? Jos joku on fani vain mestaruuden osuessa kohdalla, niin iloitkoon hän siitä.

 

[tomageeni]

Edelleenkin se, että seurat edustavat tiettyä paikkakuntaa. En ymmärrä miten joku Suomessa asuva voi puhua esim. juuri Manchester Unitedista "omana" joukkueena, tai miten vaikka synnynnäinen Oululainen voi kannattaa vaikkapa Tepsiä. Ei vaan sovi mun ajatustmaailmaan, miten voi syntyä sellainen side joukkueeseen, jota ei oikeasti pysty kokemaan omassa elämässä.

Tästä "väärin" kannattamisesta taitaa olla ollut puhetta joskus aiemminkin. Omasta taustastani voin sanoa sen verran, että olen syntynyt Helsingissä, asunut lapsuuden Vantaalla ja sittemmin Espoossa. Ketä minun pitäisi kannattaa, että se olisi "oikein"? Helsingissä olen toki syntynyt, mutta varsin hämärät muistikuvat tuolta ajalta, ja luultavasti jostakin HIFK:sta ja Jokereista en ollut kuullutkaan.

Vantaalla asuessani aloin lätkää seurata, mutta Kiekko-Vantaaseen ei muodostunut koskaan minkäänlaista sidettä. Eihän niissä Sisun liigakorteissa edes ollut Kiekko-Vantaan pelaajia, eikä Radio Suomen kiekkokierroksella koskaa tullut Kiekko-Vantaan pelejä. Nyt olen espoolainen, mutta Kiekko-Espooseen / Bluesiin ei myöskään mitään siteitä ollut koskaan, joten vaikea se on enää yli 20-vuotiaana päättää että alampa kannattamaan tätä seuraa, kun nyt muutin kaupunkiin

Minä olenkin seurannut urheilua aina yksilöiden kautta. Eli kun siellä telkkarissa, liigakortissa tai Jääkiekkolehdessä joku pelaaja on tehnyt vaikutuksen, olen sitten seurannut hänen / hänen joukkuensa edesottamuksia. Olkoon kuinka teennäistä tahansa, mutta kun mitään verisiteitä, tai edes kotikaupunki-siteitä ei yhteenkään joukkueeseen ole, niin minkäs teet. Montreal Canadiensia aloin seurata 1995 kun Saku Koivu lähti Montrealiin. Loppujen lopuksi seurasta muodostui minulle henkilöä suurempi, ja kun Sakulle ei tarjottu jatkoa 2009, en enää punapaidoista osannut luopua 14 vuoden jälkeen. Joten olkoon se tekopyhästi minun suosikkiseurani, vaikken ranskaa puhukaan, saati ole koskaan Kanadassa vieraillut. Meille kaikille se suosikkiseura ei tule paikallismurteen ja äidinmaidon mukana, mutta urheilun seuraaminen on mukavampaa, kun on osapuoli, jonka mukana elää. Niimpä joudumme ns. kannattamaan väärin ja omaksumaan suosikkijoukkueemme jostakin muualta.

 

[MustatKortit]

Musta on outoa, jos urheilu ei herätä mitään isänmaallisia tuntemuksia. Tämä tosin on vain oma ja täysin subjektiivinen mielipiteeni. Tuntuu uskomattomalta, että joku suomalainen on täysin tunteettomasti voinut seurata esim. Jukka Keskisalon ikimuistoista ja historian havinaa sisältänyttä huikeaa loppukiriä esteiden EM- finaalissa. Upea hetki, johon itselläni kyllä sisältyy "isänmaallisiakin" tunteita.

Selvennystä:

Itseäni ei kiinnosta kovinkaan paljoa, miten joku yksittäinen suomalainen pelaaja pärjää vaikkapa NHL:ssä. Itse asiassa on huvittavaa, miten teksti-tv:ltä löytyy näitä juttuja siitä, kuka on kerännyt 0+1 ja kuka istunut jäähyllä.

Asia on täysin toinen, kun ruvetaan puhumaan vaikka yleisurheilusta. Toki itseltäni löytyy tällaisia "yleissuosikkeja", joiden asema itselläni perustuu yleiseen kiinnostavuuteen. Usain Bolt on tästä hyvä esimerkki.

Eniten kiinnostavat kuitenkin keihäänheitto ja tätä nykyä myös esim. pituushyppy, kun Suomella on paljon nousevia kykyjä tällä saralla. On sivumennen sanoen hyvin epämääräistä, miten määrittelen "isänmaallisuuteni" yleisurheilun saralla. Itseäni ei haittaa pätkääkään Nooralotta Nezirin mamu- tausta, tärkeämmäksi nousee se, että hän edustaa Suomea sinivalkoisessa asussa.

Joissakin lajeissa on löydettävissä ja eroteltavissa yleinen ("sinivalkoinen") kiinnostus sekä jonkun yksittäisen urheilijan fanittaminen. Itselleni tällainen esimerkki löytyy parhaiten mäkihypystä:

yleisesti ottaen pidän mäkihyppyä mielenkiintoisena lajina suomalaisten pitkien ja menestyksekkäiden perinteiden takia, aina hyvä jos suomalaiset pärjäsivät. Toisaalta kannatin aikoinaan Janne Ahosta huomattavasti kovemmin, kuin esim Matti Hautamäkeä.

 

[Uleåborgir]

Käsitän, että isänmaallisuus urheilun seuraamisen taustalla johtuu ihmisen leimautumisesta ja sitoutumisesta omaan yhteisöönsä. Isänmaallisuus olisi täten oman yhteisön etujen toivomista urheilussa.

Moni vain ei koskaan kykene tyytymään oman elinpiirinsä - oli se sitten kaupunki tai kokonainen valtio - antiin, vaan koko elo kuluu haikeana vihreämmän ruohon perään haikaillessa. Nämä ihmiset tuskin pystyvät koskaan kannattamaan erityisesti mitään aivan koko sydämestään, sillä leimautumisvaisto on joko ollut alkujaankin olematon, tai sitten se on ympäristötekijöistä johtuen laimentunut olemattomiin.

 

[MustatKortit]

...Nämä ihmiset tuskin pystyvät koskaan kannattamaan erityisesti mitään aivan koko sydämestään, sillä leimautumisvaisto on joko ollut alkujaankin olematon, tai sitten se on ympäristötekijöistä johtuen laimentunut olemattomiin.

...niin, tuohan on omasta mielestäni jopa hieman surullista, vaikka toki joku saattaa nähdä tuon hyvänä ja positiivisena asiana.

Itse koen, että elämäni olisi kyllä köyhempää, jos ei urheilu (ja toki moni muukin yhteenkuuluvuuden tunteita herättävä asia) olisi tuomassa sisältöä arkiseen vaellukseen.

Toki tässäkin tapauksessa joku saattaa surkutella minua ja vastaavassa tilanteessa olevia, mutta se on kyllä turhaa: myös minun elämässäni on muuta kuin urheilu, mutta näenkin urheilun (ja siihen liittyvät mahdollisen isänmaallisuuden jne) kivana vastapainona yksityiselämälle ja arjelle.

Samoin, kun voin siis paeta arkitodellisuutta johonkin romaaniin tai elokuvaan, tarjoaa myös urheilun seuraaminen mielekästä eskapismia omaan elämääni. Olisi hirveän (ehkä vähän hirvittävääkin..) vaikeaa ajatella itseäni katsomassa vaikka olympialaisten keihäänheiton finaalia ilman toivetta suomalaisten menestyksestä.

 

[ernestipotsi]

Seuraan urheilua. Pyrin seuraamaan eri sarjoja sekä eri lajeja. Isänmaallinen en ole. En kuulu myöskään kirkkoon enkä kannata sokeasti mitään poliittista ideologiaa. En vihaa suomalaisurheilijoita, mutten myöskään kannusta. Jotkin suomalaiset yksilöurheilijat kuitenkin saavat sympatiani, eivät siksi että he olisivat suomalaisia, vaan koska he ovat persoonallisia tai kiinnostavia (esim Kalle Palader). Vaikka olisi persoonallinen, niin anti-sympatialistalleni voi joutua jos on muuten täysi taneli (esim Tommi Evilä).

Minulle kannustaminen on yhtä kuin olla joukkuelajissa toisen pelaavan joukkueen puolella. Yksilölajeissa en osaa oikein kannustaa ketään. Syynä pitkälti yksilölajien pysymättömyys. Minulle todellista kannattamista ei ole se, että joutuu vaihtamaan suosikkiaan kilpailusta toiseen, Suurin osa yksilöurheilijoista toimii huippu-urheilijana alle kymmenen vuotta. Urheiluseurat ovat pysyviä ja uudistuvat. Toki suomalaisuuden (tai minkä tahansa muun kansalaisuuden) voi mieltää "joukkueena", mutta itse näen suomalaiset urheilussa vain epämääräisenä joukkiona kaiken näköistä tallaajaa ties missä lajeissa. Tähän en osaa samaistua. Minulla urheilukannattamisen hierarkiassa tärkein on itse laji ja sen mielenkiintoisuus. Tästä syystä en esimerkiksi innostu HIFK:n sähly-, käsipallo- ym jengien edesottamuksista.

Joissakin tapauksissa saatan toivoa suomalaissurheilijan/joukkueen menestystä. Tämä silloin kun näen kyseisen joukkueen menestyksellä olevan kehittävää vaikutusta itse lajiin ja sen arvostukseen. Esimerkiksi Korisliigalle tai Vaahteraliigalle tekisi helvetin hyvää jos joku suomalaisen pikkuseuran kasvatti nousisi NBA/NFL:ään. Mutta kuten sanoin, tässä tapauksessa se ei sinänsä liity isänmaallisuuteen millään tavoin.

Objektiivisesti ajateltuna väärinkannattamista ei ole. Nettistriimien kautta Valioliigaa seuraava Pool-fani, räntäsateessa kentän laidalla kaikki jääpallomatsit katsova "ei lajil välii" HIFK-fani, kerran vuodessa jääkiekon MM-kisojen aikaan telkkarinsa avaava karjalalippis-Kalle sekä tuomareita kolikoilla heittelevä eteläpäätyläinen ovat kaikki kannattajia ja omasta mielestään toteuttavat kannattamistaan paremmin kuin muut.

 

[alwahla]

Mites muut? Kannatatteko suomalaisia, koska joku mystinen käytäntö edellyttää että suomalaisia kuuluu kannattaa?

Ne harvat suomalaiset urheilijat, joita kannatan, ovat ansainneet minun huomioni pelkästään siitä syystä, että ovat omalla sarallaan niin hyviä. Kansalaisuus ei tuossa asiassa niin paljoa paina, vaikka toki myönnänkin sen tuovan oman lisänsä kannatukseen.

Jos ja kun A-maajoukkue voittaa karsinnoissa Saksan tai vaikka Portugalin, saatan tuntea ohimenevää onnen tunnetta, mutta tuokin tunne pyyhkiytyy yleensä aika nopeasti mielestä. Tai viimeistään siinä vaiheessa, kun potkupalloilijat menevät häviämään Fär-saarille 1-6.

Jääkiekossa olen tuntenut suurta isänmaallisuutta vain pariin otteeseen: vuoden 2004 World Cupin aikoihin, jolloin mentiin melkein päätyyn asti ja vuoden 2011 MM-kisojen loppuottelun päätösvihellyksen jälkeen. Vaikka myönnänkin seuraavani muutaman suomalaisen pelejä NHL:ssä erityisen tarkkaan, en juhli heidän saavutuksiaan sen takia, että he ovat Härmän häjyjä vaan sen takia, että heidän menestyksensä mukana myös heidän edustamansa joukkueet menestyvät.

Yleisurheilussa on ainoastaan yksi laji, jossa menestyvä suomalainen nostattaa minun isänmaallisuuttani edes hiukan normaalia suuremmaksi. Puhun tietenkin keihäänheitosta. Viime aikoina tuo laji ei ole kovin suuria ilonaiheita tuottanut, mutta aina silloin tällöin joku finski nakkaa keihäänsä pitemmälle kuin muut ja tuo voiton kotiin. Vaikka EM-kisoja tulee joskus seurattua ja MM-kisoja myös, saan suurimman tyydytyksen suomalaisen menestyksestä olympialaisissa.

Samppa Lajunen Salt Lake Cityn aikoihin ja Mika Myllylä aikana, jolloin pidin häntä rehtinä urheilijana eli Ramsaun kisojen aikaan, ovat ne kaksi urheilijaa, joiden suoritukset saivat aikaan voimakkaan kansallisen tunteen. Nuo kaksi tuntuivat pystyvän vaikka mihin ja toivat mieleen tarinan Elmosta.

 

[regularflex]

Tähän ketjun aiheeseen liittyen en voi olla mainitsematta kaikkien isänmaallisten urheilun ystävien suurinta ihmetekoa. Torinon olympialaisissa Suomen menestystä Curlingissa seurannut julkisuus. Tämän hopeamitalin kiihdyttäminä rakennettiin Curlinghalleja ja ratoja pieniinkin pitäjiin ja äänestettiin kansallissankari Markku "M15" Uusipaavalniemi eduskuntaan. Ja kaikki tämä, vaika ennen kisoja 95 % suomalaisista ei ollut kuullutkaan Curlingista ja nykyään 95 %:a ei edes kiinnostaisi missään muodossa koko Curling.

Oma suhteeni urheiluun ja isänmaallisuuteen on ristiriitainen. Toisaalta en koe olevani mitenkään erityisen isänmaallinen ja tietyllä tapaa jopa vieroksun patrioottisuutta. Halveksin myös aidosti Suomen menestyshullua urheilukansaa. Siis menestyshullua eikä urheiluhullua. Se aasettaa aivan liian suuren paineen huippu-urheilulle. Samaan aikaan vaaditaan menestystä ja tanssitaan toreilla, kun toisen lajin piiristä naureskellaan "yrittäjille" maailman top tilastoon juuri päässeille ja naulataan ristille epäonnistujat. Ja media saa tästä halveksunnastani vielä suuremman osan kansankiihottajan roolistaan johtuen. Siitä huolimatta suomalaisen menestys ilahduttaa ja piristää päivää lähes joka tapauksessa. Onko tämä sitten jokin sisäänrakennettu mekanismi ihmiseen? Tuskin, en ainakaan itse siihen usko. Ehkä se on vain sitä, että suomalaisen menestyessä sitä tulee ajateltua, että perskules kyllä sitä vaan täältäkin tuleva ihminen voi menestyä. Onko siinä sitten joku taka-ajatus, että "yhtä hyvin se olisin voinut olla minä" tjsp.

Arvostan kuitenkin suomalaisia urheilijoita suuresti. Täällä huippu-urheilu ei jääkiekkoa lukuunottamatta saa minkäänlaisia mahdollisuuksia taloudelliseen menestymiseen ja siitä huolimatta sitä joku yrittää. Siksi erityisesti en voi ymmärtää esimerkiksi suomalaisten yleisurheilijoiden mollaamista jos nämä vaikka jäävät alkueriin arvokisoissa. Tuntuu, että suomalaiset häpeävät näitä suorituksia, vaikka oikeasti pitäisi olla ylpeyttä siitä, että täältäkin pyrkii joku vaikka haastamaan maailman top 20 porukkaa esimerkiksi pikajuoksussa. Ärsyttää myös se, että voiton hetkellä me suomalaiset olemme voittaneet. Miten niin me? Se urheilija sen kaiken työn on tehnyt ja me muut olemme lähinnä naureskelleet ja potkineet päähän. Kunnia sille, jolle se kuuluu. Näistä tunteista huolimatta urheilusuorituksia seuratessani saan kiksejä siitä, kun suomalainen pärjää. Halveksinko siis itseäni samalla? Ehkä vähän jos olen aiemmin naureskellut kyseiselle urheilijalle, mutta olen myös aidosti onnellinen sen toisen puolesta joka on voittonsa ansainnut ja saan myös sitä kautta euforiaa päivääni.

Kokonaisuutena en siis juurikaan pidä hysteerisestä isänmaallisuudesta urheilun seuraamisessa, jos siinä on vaaran sen hysterian kääntöpuoli epäonnen tai realiteettien osuessa kohdalle. Silti arvostan suomalaisia urheilijoita ja toivon heidän menestyvän enemmän kuin muualta tulevien menestystä.

Suomessa on ihmisiä kuitenkin monelta laidalta tämän asian suhteen ja jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Tässä on vielä entisen opettajani mielipide lukioajoilta muutaman vuoden takaa. "Kokonaisuutena en voi sietää isänmaallisuuden yhdistämistä urheiluun missään muodossa. Paras esimerkki on jääkiekko. Se on mukava peli katsella, mutta kun aina kun sitä tulee ilmaiskanavilta niin kyseessä on Suomi vs X. Viihdyttävä ottelu muuttuu kidutukseksi, kun muistaa tulevansa samasta maasta kuin siellä pellepuvuissa julkisilla paikoilla riekkuvat känniset juntit. Ja kaikkea tätä perverssiyttä ruokkii vielä selostaja Mertaranta, joka pyrkii tartuttamaan tätä samaa junttiutta myös terveisiin ihmisiin. Minun mielestäni ihmiset, kuten Mertaranta, tulisi sitoa pakkoapaikkaan ja laittaa pyöreään huoneeseen syömään omaa ulostettaan. Olisiko silti sekään tarpeeksi suuri rangaistus."

 

[Evil]

Rohkaistuin lähettämään itselleen Frank Mobergille omin käsin väkerretyn kirjeen joskus alta 10-vuotiaana. Kerroin että olen kaukana maaseudulla asuva nuori mutta ankara HIFK-mies, joka haluaisi syventää suhdettaan seuraan. Kysyin Frankilta olisiko mahdollista saada jotakin HIFK-aiheista luettavaa tai jotain muuta mukavaa tavaraa, kun maaseudulla ei sellaisia mahdollisuuksia ole eikä HIFK:n kotipeleihin ole oikein mahdollisuutta päästä paikalle. Ajattelin ettei yrittänyttä laiteta, ehkä sieltä jokin kortti tulee paluupostissa.

No perkele, sieltähän tuli seuraavalla viikolla Frank Mobergin omin käsin kuulapännällä allekirjoittama kirje, jossa kerrottiin kirjeeni aikaansaamasta hyvästä mielestä HIFK:n toimistolla. Eipä vastannut stadin joukkue ollenkaan ylimielisenä maalaispojan kirjeeseen. Sen sijaan kirjeessä kerrottiin, että HIFK on hieno ja perinteikäs seura, jonka kannattajaksi kauempanakin asuva on sydämellisesti tervetullut. Kirje, tai oikeammin iso pussi, sisälsi HIFK:n kausiohjelmat kuluvalta ja edelliseltä kaudelta, läjän tarroja, kortteja ja paljon muuta sekalaista sälää. Päälle tuli vielä värikuva joukkueesta, jossa oli usean pelaajan nimmarit päällä. Hienoa toimintaa HIFK:lta. Tällä toimenpiteellä oli pikku-Kääpiön ja HIFK:n suhde vakinaistettu kerralla.

Tuollainen tarina kyllä sykähdyttää. Ihan syömmessä läikähtää. Tuskin tosin toimisi tänään, eli pienet jokerifanit tuskin saisivat Hjallulta samalla keinolla kassillista pellekrääsää. Luultavasti tulisi korkeintaan sihteerin allekirjoittama sähköposti, jossa sanottaisiin että tulosta netistä niitä kuvia ja sen logon voit vaikka piirtää.

No, leikki leikkinä, mutta ehkä ennen ajateltiin että tuollaisesta maaseudun pojasta voi kasvaa aikuinen mies, joka kannatuksellaan kantaa rahaa seuran kassaan. Nykyisin se raha pitäisi olla heti näpissä, tai ainakin tämän kvartaalin aikana.

 

[regularflex]

Itseäni ei haittaa pätkääkään Nooralotta Nezirin mamu- tausta, tärkeämmäksi nousee se, että hän edustaa Suomea sinivalkoisessa asussa.

Joissakin lajeissa on löydettävissä ja eroteltavissa yleinen ("sinivalkoinen") kiinnostus sekä jonkun yksittäisen urheilijan fanittaminen. Itselleni tällainen esimerkki löytyy parhaiten mäkihypystä:

yleisesti ottaen pidän mäkihyppyä mielenkiintoisena lajina suomalaisten pitkien ja menestyksekkäiden perinteiden takia, aina hyvä jos suomalaiset pärjäsivät. Toisaalta kannatin aikoinaan Janne Ahosta huomattavasti kovemmin, kuin esim Matti Hautamäkeä.

Kuuluko määritelmään Mamu-taustainen jos toinen vanhemmista on maahanmuuttaja, mutta itse syntynyt ja asunut Suomessa? Ei sillä, että se itseäni häiritsisi vaan ihan mielenkiinnosta.

Ja toinen kysymys. Kuinka moni nykyään seuraa mäkihyppyä ollenkaan ja osaisi nimetä edes neljä suomalaista mäkihypääjää. Ja muuttuuko tilanne, jos/kun joskus tulevaisuudessa Suomi pärjää taas paremmin. Totta kai muuttuu. Se on taas riemastuttava esimerkki siitä, kuinka menestyshullua tämä kansa (minä mukaanlukien) on, eikä urheiluhullua.

 

[Vanhapuuma]

Sinänsä kiva aihe keskustelu, varsinkin, jos sallitaan omaelämänkertoja tähän. Itsestä kun on mukava aina kirjoitella.

Minä kuulun siihen lajityyppiin, joka on erittäin skeptinen kaikenlaisen nationalistisen isänmaallisuus-humpuukin suhteen. Paitsi urheilussa. Se on ainoa yhteys, jossa koen tunnesiteen suomalaisuuteen, ja mielelläni kannatan kaikkia suomalaisia urheilijoita lajissa kuin lajissa. Lajit nyt ei aina välttämättä nappaa, mutta kyllähän sitä pienessä mielessä toivoo aina suomalaisten pärjäävän. Eikä tämä toki poissulje sitä mahdollisuutta, ettenkö voisi seurata sellaisia lajeja, joissa suomalaiset eivät pärjää, sillä olen intohimoinen maantiepyöräilyn seuraaja. Maantiepyöräilyssä suomalaiset eivät nyt ole pahemmin dominoineet, sielläkin saatana tanskalaiset, norjalaiset, ruotsalaiset ja jopa virolaiset pärjäävät oikein mainiosti, mutta ei suomalaiset. Mitä nyt Veikkanen piti hetken pallopaitaa Tour de Francessa männä vuosina, eikä Veikkaselta mitään pois, mutta ensimmäisen ei edes kovin raatelevan mäkietapin tultua vastaan Veikkanen sai samantien luovuttaa paitansa pois.

Mutta asiaan. Puhetta on ollut paikallisen kannattamisesta, ja miksikäs ei. Kuten Evil on toki jo todennut, ei kenelläkään mitään velvoitetta ole kannustaa paikallista seuraansa, mutta itse en löydä mitään sellaista tunnesidosta kaukaisiin seuroihin, joihin minulla ei ole mitään yhteyttä muuta kuin joskus pikkupoikana ostettu turistikrääsäpelipaita. Ei siitä oikein avoliittoa saa pystyyn. En oikein edes ymmärrä, kuinka voisi, mutta monihan tuota tekee, joten kai se sitten on mahdollista. Siispä, myös maiden tasolla tuntuisi oudolta kannattaa jotakin maata erityisemmin, jos se ei ole synnyinmaa. Ruotsia tai Tanskaa voin kannattaa jalkapallossa, samaten ruotsalaisia, tanskalaisia ja jopa norjalaisia pyöräilyssä, mutta ei siinä se sama tunnepitoisuus ole kuitenkaan mukana.

 

[Uleåborgir]

Mites muut? Kannatatteko suomalaisia, koska joku mystinen käytäntö edellyttää että suomalaisia kuuluu kannattaa?

Tähän kysymykseen vastaan, että en kannata suomalaisia siksi, että heitä kuuluu kannattaa. Kannatan heitä siksi, että se on minulle aivan luonnollinen ja myötäsyntyinen malli. En ole koskaan joutunut kannattamaan väkisin esimerkiksi Oulun Kärppiä, Suomen jääkiekkomaajoukkueita tai suomalaisia F1-kuskeja. Olen ollut sellainen niin pitkään kuin jaksan muistaa, eikä kantaa ole pitänyt tarkistaa.

Olen isänmaallinen ja pidän myös kotikaupungistani, mutta enpä tuota katso olevan tarvetta haukkua tummahipiäisiä tai esimerkiksi Turun murretta puhuvia siksi, että he ovat tummahipiäisiä tai puhuvat Turun murretta tai peräti kumpaakin. Teot punnitaan sitten erikseen, tummahipiäisen ja Turun murretta puhuvan. Isänmaallisuutta voi nimittäin harjoittaa tykönään myös maltillisesti.

Siksi minua monesti harmittaa, että isänmaallisuus katsotaan näinä päivinä ihmisessä jonkinlaiseksi hihhuloinniksi. Nahkatukkaisänmaallisuudesta en tässä nyt puhu. Mutta jos menee sanomaan, että Suomi on hyvä maa, ja että talvisodasta sopii olla ylpeä jälkipolvienkin, niin kohta on lista nenän edessä että katopa tuosta. Itsenäisyys on mennyt ja Suomi on paska maa, onhan Suomen viisain mies kautta aikain eli Harri Olli näin sanonut. Urpilainen, Katainen, lapio, raha, Kreikka, jos, sota, vartti, vallattu, minä, Espanja.

Niin että jeespalataan.

Nyt meni mäkihyppäjän nimi ensiyrittämällä väärin, mutta on korjattu.

 

[#76]

Mutta jos menee sanomaan, että Suomi on hyvä maa, ja että talvisodasta sopii olla ylpeä jälkipolvienkin, niin kohta on lista nenän edessä että katopa tuosta.

Itselläni asia menee enempi, että Suomi on hyvä maa, muttei sen kummempi kuin moni muukaan maa maailmassa. Sama koskee Suomen kaupunkeja. Nykyinen asuinkaupunkini on ihan hyvä, mutta ei parempi tai huonompi kuin suurin osa suomalaisista kaupungeista. Siksi minua tavallaan huvittaa ihmiset, ketkä kovalla innolla julistavat jonkin maa-alueen ylivertaisuutta. Jenkkien osalta homma menee niin ylivertaiseen naurettavuuteen, jos vielä puhujana henkilö joka ei ole poistunut kotiosavaltiostaan.

Mitä sitten on jonkin joukkueen kannattaminen? Onko jotkin kriteerit, mitä asetetaan, että saa sanoa olevansa fani tai kannattaja? Ovatko fani ja kannattaja toistensa synonyymejä vai onko fani asiaan paneutuneempi kannattaja, joka taas on katsojasta seuraava arvoasteikosta?

Työkaveri tykkää SM-liigasta ja käy reissullaan usein pelejä katsomassa sekä pk-seudulla käy suht säännöllisesti kaikissa kolmessa hallissa. Hänellä on tapana poimia oletusarvoltaan laadukkaimmat pelit ja normaalisti hän on vierasjooukkueen puolella. Tästä johtuen joku viikko hän oli tiistaina kannustanut Jokereita ja hurrannut heidän teoilleen vain lauantaina kannustaakseen Jokerien isännöimään joukkuetta samalla innolla.

 

[Varis]

Olisin kirjoittanut tänne pitkän ja painavan viestin aiheesta, mutta Oululainen teki sen paljon paremmin, kuin minä ikinä kykenisin.

Evilin Suomi on paska maa-levy on ollut päällä jo monta vuotta, mutta olen kovin ihmeissäni mikäli jollekin muulle on epäselvää miksi suomalaiset toivovat keskimäärin enemmän menestystä suomalaisille urheilijoille ja joukkueille kuin muualta kotoisin oleville.

Ihmisessä on joko sisäänrakennettuna tai opittuna ominaisuutena etsiä kaikenlaisista kamppailuista itselleen suosikki ja urheilussa se tulee selvimmin esille. Poikkeuksia on, mutta suurin osa ei kyllä jaksa mitään urheilusuoritusta seurata kovin pitkään intensiivisesti, mikäli kilpailun lopputuloksella ei ole mitään väliä ja/tai ei toivo kenellekään yksittäiselle urheilijalle onnistumisia. Oman yhteisön urheilija tai seura on helpoin valinta, koska niihin on yksinkertaisesti helpointa samaistua. Aina parempi mikäli se oman kylän kilpailija on vielä altavastaaja. Ihminen vaan toimii niin.

Hauska pointti muuten tuo, että ollaan sattumalta synnytty tähän maailmankolkkaan. Minulla esimerkiksi isovanhemmista alkaen on suvussa ollut pelkkiä suomalaisia, joten jos olisinkin syntynyt vaikka Italiaan, niin olisinko vielä minä? Koska en usko mihinkään sielunvaellukseen, niin väitän että se olisi vain joku satunnainen rasvatukka, joten nähdäkseni minulla ei ole ikinä ollut muuta mahdollisuutta kuin olla suomalainen. Jos en olisi syntynyt tänne, niin sitten en olisi syntynyt ollenkaan, perkele. Vanhempien asumisjärjestelyt ovat sitten asia erikseen.

No se meni kyllä ohi aiheen. Kannattakoon kaikki mitä tahtovat, mutta älkää ihmetelkö jos harvinaisempia valintoja välillä vähän kyseenalaistetaan. Parhaiten telkkarissa menestyneen joukkueen valitseminen suosikiksi on Suomessa vielä verrattain tuore ilmiö.

 

[steepler]

Totta kai muuttuu. Se on taas riemastuttava esimerkki siitä, kuinka menestyshullua tämä kansa (minä mukaanlukien) on, eikä urheiluhullua.

No toki näin varmasti on, tätähän paljon toistellaan, enkä tosiaan kiellä tätä faktaa mutta tätä toistelevat ikään kuin antavat ymmärtää että kyseessä olisi erityisesti suomalainen ominaisuus.

Kuinka moni kansa sitten on urheiluhullua eikä menestyshullua? Kuinka monessa maassa joku laji on suosittua vaikka oman maan urheilijat tai joukkueet eivät menesty lajissa? En minä ainakaan ihan heti pysty keksimään esimerkkiä, toki en kiellä etteikö sellaista voisi olla.

Suomessa esimerkiksi yleisurheilu on pitänyt kutinsa todella hyvin vaikka suomalaisten menestys on ollut huonoa, tai peräti surkeaa. Katsojaluvut tv-lähetyksille ovat kuitenkin melko korkeita esimerkiksi arvokisoissa myös lajeissa joissa ei suomalaista menestystä ole odotettavissa. Toki lajin historialla Suomessa on merkitystä, mutta silti menestyksen lässähtäminen ei täysin ole romuttanut suosiota. En usko että ihan helposti löytyy lajia (ainakin jos jalkapallo suljetaan pois, tosin ei senkään kohdalla ihan hellpoa ole) joka olisi suositumpaa jossain maassa (kuin mitä yleisurheilu on Suomessa) jossa taso olisi samaa tasoa kuin yleisurheilun taso Suomessa.

 

[Kälvis]

Minulle urheilun seuraamisessa on pitkälti kyse sen herättämistä tunteista. SaiPan syyskuiset SM-liigaottelut herättävät minussa paljon enemmän tunteita kuin esimerkiksi Stanley Cupin finaalit, sillä minulla on henkilökohtainen side - kannatussuhde - SaiPaan, mutta ei yhteenkään NHL-joukkueeseen. Kannatussuhteeni SaiPaan ei ole syntynyt mitenkään kyseistä joukkuetta valitsemalla, vaan käytännössä kannattajuus on periytynyt isältä pojalle - tämä siitä huolimatta, että toisin kuin isäni, vietin lapsuuteni Porvoossa enkä siis ole asunut Lappeenrannassa koskaan. Vuosien kuluessa tämä fanius on kuitenkin syventynyt, enkä enää voisi kuvitella kannattavani mitään muuta joukkuetta SM-liigassa.

Vastaavalla tavalla minusta tuntuu luonnolliselta kannattaa Suomea ja suomalaisia eri urheilulajeissa. Olen kasvanut Suomen kannattajaksi - se on toimintamalli, jota oma perheeni, kaverini ja lähiympäristöni on tukenut, enkä voisi koskaan kuvitella kannattavani esimerkiksi USA:ta, sillä eihän minulla ole mitään siteitä koko valtioon. Kun on lapsesta asti kokenut itsensä suomalaiseksi ja iloinnut suomalaisten menestyksestä, ei suosikkimaan vaihtaminen ole yksinkertaisesti mahdollista.

Tiivistetysti voisin sanoa, että urheilun seuraamisessa on minulle siis ensisijaisesti kyse urheilusuorituksen herättämistä tunteista - urheilusuorituksen laatu on vasta toissijainen asia.

 

[lihaani]

Tätä ketjua lukiessani mietin, olenko nähnyt ihan elävää syntyperäistä suomalaista ihmistä, joka vaikka Suomi-Kanada peliä katsoessa kannustaa Kanadaa ja toivoo Suomen tappiota.

Häpeäkseni on pakko tunnustaa, että en tunne elävältä yhtään ihmistä, joka Suomi vastaan muu maa tilanteessa kannustaa sitä muuta maata. Koska tunnen tuhansia ihmisiä, niin uskon, että Suomen vastustajien suomalaiset kannattajat ovat harvinaisia kuin liito-orava. Jostain syystä he ovat esim. täällä Jatkoajassa varsin hyvin edustettuna.

Kannatan kaikissa lajeissa suomalaisia urheilijoita. En edes vaivaudu perustelemaan tätä vaan näin se on.

Katsoin lauantaisin Englannin liigapelejä kun niitä tuli vapailta kanavilta. Liverpoolia tuli seurattua muita joukkueita enemmän, mutta en voi sanoa sitä sen kummemmin fanittaneeni. Kun pelit siirtyivät maksukanaville, niin EVVK.

Olen kymmeniä vuosia tauottomasti kannattanut näitä Lahden Reippaita ja Pelicanssia. Syy on maailman yksinkertaisin. Hallille on varttitunnin kävelymatka ja organisaatiossa on pyörinyt tuttuja. Kieltämättä välillä on kannatus ottanut koville kaikkine seuran konttaaamisineen ja konkurssiuhkineen. Mutta ei ole tullut mieleenkään kannattaa muuta kuin tätä meijän Lahen Pelsua.

 

[Evil]

Evilin Suomi on paska maa-levy on ollut päällä jo monta vuotta


Parhaiten telkkarissa menestyneen joukkueen valitseminen suosikiksi on Suomessa vielä verrattain tuore ilmiö.

Höpö höpö, Suomi on mielestäni ihan hyvä maa, poissulkien ilmasto ja väestö.

Tuo telkkari-ilmiö kyllä alkoi jo siellä 70-80-lukujen taitteessa. Sieltä ne Suomen tuhannet, jopa sadat 1965-1975 syntyneet Liverpool-fanit ovat peräisin.

Olen kasvanut Suomen kannattajaksi - se on toimintamalli, jota oma perheeni, kaverini ja lähiympäristöni on tukenut

Et siis ole saanut käyttää omia aivojasi, vaan sinut on indoktrinoitu.

 

[Kälvis]

Et siis ole saanut käyttää omia aivojasi, vaan sinut on indoktrinoitu.

Suurin piirtein näin. Ei se olisi mitään oikeaa kannattamista, jos olisin valinnut suosikeikseni Englannin jalkapallomaajoukkueen ja Kanadan jääkiekkomaajoukkueen. Olisin kuluttaja, en fani.

 

[MustatKortit]

Itselläni asia menee enempi, että Suomi on hyvä maa, muttei sen kummempi kuin moni muukaan maa maailmassa...

Tuo on kyllä mielestäni vähintäänkin "maltillinen" lausunto, johon on pakko tarttua.

Maailmassa on yli 200 valtiota, joista Suomi on vähintäänkin top 20:ssa asuinpaikkana, kun mitataan kaikkia mahdollisia mittareita, todennäköisesti paljon korkeammalla.

Aiheesta on tehty todella monia globaaleja ja puolueettomia, vertailevia tutkimuksia, joissa on mitattu kaikkea elintasosta koulutukseen. Suomi on lähes poikkeuksetta top 10:ssä ja nyt en puhu 10:stä prosentista. En ala linkittää näistä pitkää listaa. Eiköhän kuka tahansa vähänkin valveutuneempi ihminen ole näihin lehdissä ja muualla mediassa silloin tällöin törmännyt.

Itse en menisi niin pitkälle, että sanoisin Suomen olevan maailman paras maa, mutta turhahan sitä on kynttilää vakan alla pitää: kaikesta "kurjuudestamme" huolimatta olemme kaikki ihan hel-ve-tin onnekkaita, että saamme asua täällä.

Siinä sivussa osa meistä myös kannustaa sinivalkoisissa asuissa urheilevia :)

 

[ms.qvist]

Mutta miksi sattumalta tullut synnyinpaikka, myöhempi asuinpaikka tai kansallisuus olisi oikeampi syy jonkin seuran kannustamiseen kuin vaikka makee peliasu? Aika monelta taholta olen kuullut, että syy HIFK:n valintaan on ollut punainen pelipaita.

Olen samoilla linjoilla kanssasi. En ole lapsuutta lukuunottamatta oikeastaan koskaan mieltänyt asiaa siten, että minun tulisi kannattaa Suomea tai suomalaisia koska olen syntynyt Suomeen. Olen oikeastaan aina - sitä lapsuutta lukuunottamatta - kannattanut joukkueita tai urheilijoita oikeastaan vain ja ainoastaan sen tähden, että ne ovat antaneet minulle jotain. Ne ovat täyttäneet "tunnetyhjiön" minussa ja heissä on jotain minkä takia haluan tavalla tai toisella samaistua heihin ja kannattaa heitä.

Ymmärrän toki sen asenteen, että on kannatettava suomalaisia koska on suomalainen mutta minä en vaan voi toimia siten, koska tällä hetkellä yksikään suomalainen ei anna minulle urheilussa niin paljon, että näkisin tarpeelliseksi kannattaa heitä tai joukkuetta jossa pelaavat sen tähden koska ovat suomalaisia. Toisaalta en koe itseäni suomalaiseksikaan, joten senkään tähden minulle ei ole syntynyt suurta ja voimakasta tunnesidettä suomalaisuuteen. Olen vain sattumalta sattunut syntymään tänne.

vlad.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Aiheesta on tehty todella monia globaaleja ja puolueettomia, vertailevia tutkimuksia, joissa on mitattu kaikkea elintasosta koulutukseen. Suomi on lähes poikkeuksetta top 10:ssä ja nyt en puhu 10:stä prosentista. En ala linkittää näistä pitkää listaa. Eiköhän kuka tahansa vähänkin valveutuneempi ihminen ole näihin lehdissä ja muualla mediassa silloin tällöin törmännyt.

Itse en menisi niin pitkälle, että sanoisin Suomen olevan maailman paras maa, mutta turhahan sitä on kynttilää vakan alla pitää: kaikesta "kurjuudestamme" huolimatta olemme kaikki ihan hel-ve-tin onnekkaita, että saamme asua täällä.

Vaikka Suomi pärjäisi noiden erilaisten tutkimusten rankkauksissa huonomminkin, niin oma maa on silti oma. Suurimpia emme ole, emme kauneimpiakaan, mutta suomalaisia kumminkin. Suomen kansan näkemykset ja maneerit vituttavat joskus, mutta on niitä tosissaan vittumaisempiakin porukoita maailmalla kuin kantasuomalainen väestö.

Kyllä Suomessakin osataan korruptoida, rötöstellä ja housuunpaskoa. Muutama analfabeetti löytyy, mutta nekin taitavat olla kaikki nuorena eläköityneitä hevosmiehiä. Vaan kun tilastojen mukaan melkein kaikkialla muualla näitä juttuja esiintyy suuremmassa mittakaavassa kuin Suomessa, niin ei tässä tarvitse kohtuuttomasti surkutella suomalaisuuttaan. Mieluummin näin kuin että Suomi olisi noissa tilastoissa keskikastin valtio, mutta esim. futiksessa pääsisimme mm-kisoihin silloin tällöin.