Urheilu ja isänmaallisuus

[Evil]

Sain idean tähän ketjuun, kun luin netin uutissivustolta Kimi Räikkösen voittaneen formulakisan. Default-oletus on, että "koko Suomi on innoissaan Kimin voitosta". Onko? No ei. Minä en ainakaan ole. Ensinnäkään en seuraa koko lajia, mutta vaikka seuraisin, en kannattaisi Räikköstä enkä toivoisi hänelle menestystä. Syy on se, että en pidä Räikkösestä henkilönä, tai siis ainakaan siitä Räikkösestä joka esiintyy julkisuudessa. Mielestäni hän on vastenmielinen tyyppi, eikä sitä seikkaa korjaa se, että hän on (veropakolaisuudestaan huolimatta) sattunut syntymään samassa maassa kuin minä. En minä pidä monesta muustakaan suomalaisesta, miksi minun täytyisi pitää autolla kilpaa ajavasta suomalaisesta?

Kyseenalaistan täysin urheiluun liittyvän isänmaallisuuden. Ennen hiihdettiin, juostiin pitkää matkaa ja pelattiin pesäpalloa, että Suomi saataisiin maailmankartalle. Tyypillinen pienen, alemmuudentuntoisen kansan pätemisreaktio. Pahimmillaan kyseinen ilmiö johtaa väärään isänmaallisuuteen - ns. Talvisodan hengen hehkuttamiseen. Tästä olisi jo aika vapautua. En minä ainakaan tunne yhtään sen syvemmin, seisoipa olympialaisella palkintopallilla keskimmäisenä kenialainen, saksalainen, kiinalainen tai suomalainen juoksija. Ihan sama se on, paitsi jos sattuisin tuntemaan jonkun osallistujan henkilökohtaisesti ja pitämään hänestä. Silloin kyllä toivoisin kyseisen yksilön menestystä - kansallisuudesta riippumatta.

Hyvänä esimerkkinä voisi mainita myös jalkapallon. Rakastan lajia, ja minulla on vuosikymmenien mittaan muodostuneita, eritasoisia lämpimiä tunteita useita seura- ja maajoukkueita kohtaan. Näihin ei kuulu Suomi. Miksi? No siksi, että suomalainen jalkapallo on huonoa, enkä koskaan ole nauttinut Suomen pelien katsomisesta. Ennemmin olen tuntenut myötähäpeää: taas nuo kömpelöt puujalat tunaroi tuolla. Suomi ei koskaan ole selviytynyt miesten maajoukkueella jalkapallon arvoturnauksiin, ja minusta se on hyvä asia. Kun katselen MM- tai EM-turnausta, haluan nähdä mahdollisimman hyvää jalkapalloa. Suomi ei sitä tarjoa.

Myös paikallisfaniuden kyseenalaistan. Asun Joensuussa, mutta ei minulla ole mitään erityisiä tunteita Jokipoikia, Jippoa, Katajaa tms. kohtaan. Käyn kyllä ajoittain seuraamassa paikallisten seurojen otteluita, mutta ainoastaan käytännön syistä. Jos haluan nähdä vaikka lätkämatsin, on vaivattomampaa ja halvempaa mennä Mehtimäelle kuin Nordikselle. Silti mulle on ihan sama miten Jokipojat pärjää. Toisaalta voisivathan ne nousta vaikka liigaan, mutta ei siksi että liigaan pitäisi mielestäni saada joensuulainen joukkue. Siksi, että sen myötä Joensuussa nähtäisiin liiga- eli tasokkaampaa kiekkoilua.

Mites muut? Kannatatteko suomalaisia, koska joku mystinen käytäntö edellyttää että suomalaisia kuuluu kannattaa?

 

[Outsider]

Jännästi tuota mystistä käytäntöä missä kannatetaan omia kansalaisia tunnutaan noudattavan Suomen ulkopuolellakin. Ihan jossain oikeasti isoissa ja menestyneissä maissakin, eikä vaan Suomen kaltaisissa pienissä alemmuuskompleksia potevissa kääpiövaltioissa. Kannattakoon jokainen ketä haluaa, mutta olisi se vähintään outoa, jos Suomessa esim. noita formulatuloksia hehkutettaisiin yhtä paljon jonkun muunmaalaisen voittaessa. Tai vaikkapa uutisoitaisiin Suomen kanssa tasapuolisesti Neuvosto-Unkarin jalkapallojoukkueen karsintamenestyksestä. Itse en niinkään seuraa yksilölajeja missä normaalisti kilpaillaan kansallisuuksittain, mutta en näe mitään syytä miksi en vaikkapa pikaluistelua katsoessa voisi olla suomalaisen puolella, jos keneenkään muuhunkaan ei ole mitään sidettä.

 

[Evil]

Saman keskustelun voi ulottaa myös esimerkiksi kulttuurin puolelle, vaikkapa viihde-. Kun HIM menestyi takavuosina USA:ssa hyvin ja sai kultalevyn, usea tuntemani ja tolkun ihmisenä pitämäni tyyppi hehkutti sitä kuin omaa, henkilökohtaista onnistumistaan. Suomalainen bändi sai kultaa Jenkeistä, eikö olekin hienoa? Vastasin että eipä erityisen, ja sain osakseni tyrmistyneitä katseita. Selitin, että minun elämänlaatuani ei paranna pätkääkään se, ostaako joku amerikkalainen teini suomalaisen, chileläisen vai sveitsiläisen yhtyeen tekemän levyn. Hyvä homma tietysti Ville Valon tulotason kannalta, mutta ei se minua saa hyräilemään Porilaisten marssia.

Jännästi tuota mystistä käytäntöä missä kannatetaan omia kansalaisia tunnutaan noudattavan Suomen ulkopuolellakin.

En suinkaan ajatellutkaan, että se olisi ainoastaan suomalainen ilmiö. Otin esimerkit Suomesta, koska se nyt sattuu olemaan useimpien palstan lukijoiden kotimaa.

 

[Rolli92]

Kyseenalaistan täysin urheiluun liittyvän isänmaallisuuden. Ennen hiihdettiin, juostiin pitkää matkaa ja pelattiin pesäpalloa, että Suomi saataisiin maailmankartalle. Tyypillinen pienen, alemmuudentuntoisen kansan pätemisreaktio. Pahimmillaan kyseinen ilmiö johtaa väärään isänmaallisuuteen - ns. Talvisodan hengen hehkuttamiseen. Tästä olisi jo aika vapautua. En minä ainakaan tunne yhtään sen syvemmin, seisoipa olympialaisella palkintopallilla keskimmäisenä kenialainen, saksalainen, kiinalainen tai suomalainen juoksija. Ihan sama se on, paitsi jos sattuisin tuntemaan jonkun osallistujan henkilökohtaisesti ja pitämään hänestä. Silloin kyllä toivoisin kyseisen yksilön menestystä - kansallisuudesta riippumatta.

Niin, urheilun katsomisestahan voi nauttia oikeastaan kahdella tapaa; joko nauttii siitä, että näkee hienoja suorituksia, tai sitten kannattaa jotakuta henkilöä, joukkuetta. Itse yhdistelen näitä molempia. Olen yleisurheiluihmisiä, ja nautin jo nähdessäni jonkun juoksevan kauden kärkiajan, tehden komean loppukirin, tai vaikkapa ylittäessä maagisen kuusi metriä seiväshypyssä. Vaan kyllä se fiilis tuppaa olemaan muutaman pykälän korkeammalla, jos sen huippusuorituksen tekijä on suomalainen.

Ja jos ajattelet ettei sinulla ole minkäänlaista sidettä näihin suomalaisiin urheilijoihin, niin kyllä sitä välillisesti löytyy. Ainakin enemmän kuin näihin ulkomaalaisiin. Huippu-urheilua tuetaan vero- ja veikkasvaroin, ja mitä luultavammin jokunen sinunkin maksama eurosi on päätynyt jonkun urheilijan hyväksi. Kun olet hänen menestykseensä kerran panostastanutkin (et tosin ehkä omasta halustasi), eikö siinä olisi jo pientä syytä toivoa suomalaisille menestystä? Rahoille vastinetta.

Suomi ei koskaan ole selviytynyt miesten maajoukkueella jalkapallon arvoturnauksiin, ja minusta se on hyvä asia.
Kun katselen MM- tai EM-turnausta, haluan nähdä mahdollisimman hyvää jalkapalloa. Suomi ei sitä tarjoa.

Vaan entäpä jos se Suomi tiensä raivaisi sinne kisoihin? Eikö se silloin olisi osoittanut olevansa kyseisenä vuonna parempi kuin joku muu joukkue, ja ansainnut paikkansa kisoissa? Vai onko jalkapallo varmasti laadukkainta silloin, kun kisoissa pelaavat vuodesta toiseen Englanti, Ranska, Saksa, Espanja, Italia ja Portugali? Toiveajattelussa Suomi joskus pääsisi kisoihin mukaan kaatamalla näistä maista osan, niin kyseessä olisivat paskat kisat, kun joku perinteinen huippumaa ei olekkaan mukana, ja Suomi ansaitusti kerrankin olisi? Onko suomalainen jääkiekkokin absoluuttisesti parasta, kun sitä pelaavat vuodesta toiseen samat jengit, eikä muilla ole politiikasta johtuen juuri mahdollisuutta päästä näyttämään osaamistaan?

Myös paikallisfaniuden kyseenalaistan. Asun Joensuussa, mutta ei minulla ole mitään erityisiä tunteita Jokipoikia, Jippoa, Katajaa tms. kohtaan. Käyn kyllä ajoittain seuraamassa paikallisten seurojen otteluita, mutta ainoastaan käytännön syistä. Jos haluan nähdä vaikka lätkämatsin, on vaivattomampaa ja halvempaa mennä Mehtimäelle kuin Nordikselle. Silti mulle on ihan sama miten Jokipojat pärjää.

Jostainhan niiden siteiden on alettava, jos jotain seuraa haluat kannattaa. Kotipaikkakunnan joukkue on melko luonnollinen valinta nuorelle, kannattamaansa joukkuetta valitsevalle, siellähän voi vaikka pelata niitä omankylän poikia, jotka tunnetaan ja joille toivotaan menestystä.

Onko sinulla jotain siteitä HIFK:hon, tunnetko ihmisiä jne, vai minkä takia olet valinnut juuri sen kannattamaksesi joukkueeksi?

 

[Palstalegenda]

en kannattaisi Räikköstä enkä toivoisi hänelle menestystä. Syy on se, että en pidä Räikkösestä henkilönä, tai siis ainakaan siitä Räikkösestä joka esiintyy julkisuudessa. Mielestäni hän on vastenmielinen tyyppi,

Sattuipa tämä kohdilleen, kun nimittäin kävin äsken suihkussa ja mietin, että miksi Räikkösen voitto nykyisin ilahduttaa hitusen päivääni, kun silloin joskus aiempina vuosina eivät nuo Räikkösen voitot näin suuresti ilahduttaneet, vaikka toki ihan hyvällä otin ne silloinkin vastaan. Suihkusta tullessani avasin Jatkoajan ja tämän ketjun, onhan tähän omat sanaset sanottava.

Räikkönen on nykyisin aikuinen eikä mikään räkänokka. Hän ei enää pelokkaana ja vastenmielisenä inise varikolla vaan nykyisin Räikkönen on hyvällä tavalla suorastaan äijä. Tunnettu viime kauden lausuma kesken kisan omalla tallilleen: "Leave me alone I know what I'm doing!". Tai kun kysyttiin, että missä olit Schumin läksiäisten aikaan, niin "olin paskalla". Tai nyt, kun kysyttiin, että kaipaako Schumia, niin vastaus oli pelkkä: "En", ja vähän hymyä. Kimistä on tullut Briteissäkin arvostettu hahmo ja siellä julkaistaan viikon Kimi sitaatti ja naureskellaan hyväntahtoisesti. Nyt voiton jälkeen Kimi totesi viileästi: "Ei tämän voiton takia ole mitään syytä hyppiä ylös alas ja aloittaa riehumista." Niin juuri, vituttaa ne palkintopallilla pomppivat riehujat! Ottaahan tuo Kimi myös edelleen sen kulauksen ensin ennen kuin roiskii sampanjaa pois pullosta, siinä on sellaista vanhan ajan pettuleipämeininkiä, että ruokaa ei heitetä roskiin, eikä varsinkaan viinaa kaadeta maahan. Olen siis paluun tehneen Räikkösen voitoista huomattavasti iloisempi kuin sen edellisen Kimin voitoista. Tuota asennetta en voi muuta kuin arvostaa. Räikkönen on itse asiassa nyt kaikkien aikojen eniten arvostamani suomalainen F1-kuski. En lähde tässä luettelemaan muiden entisten suomalaiskuskien heikompia ominaisuuksia.

Aino-Kaisa Saarisen voitot eivät aiheuttaneet minussa minkäänlaista iloa. Syynä oli se, että pidin ja pidän kyseistä henkilöä rasittavana.

 

[Max Power]

Sain idean tähän ketjuun, kun luin netin uutissivustolta Kimi Räikkösen voittaneen formulakisan. Default-oletus on, että "koko Suomi on innoissaan Kimin voitosta". Onko? No ei. Minä en ainakaan ole. Ensinnäkään en seuraa koko lajia, mutta vaikka seuraisin, en kannattaisi Räikköstä enkä toivoisi hänelle menestystä. Syy on se, että en pidä Räikkösestä henkilönä, tai siis ainakaan siitä Räikkösestä joka esiintyy julkisuudessa. Mielestäni hän on vastenmielinen tyyppi, eikä sitä seikkaa korjaa se, että hän on (veropakolaisuudestaan huolimatta) sattunut syntymään samassa maassa kuin minä. En minä pidä monesta muustakaan suomalaisesta, miksi minun täytyisi pitää autolla kilpaa ajavasta suomalaisesta?

Kyseenalaistan täysin urheiluun liittyvän isänmaallisuuden. Ennen hiihdettiin, juostiin pitkää matkaa ja pelattiin pesäpalloa, että Suomi saataisiin maailmankartalle. Tyypillinen pienen, alemmuudentuntoisen kansan pätemisreaktio. Pahimmillaan kyseinen ilmiö johtaa väärään isänmaallisuuteen - ns. Talvisodan hengen hehkuttamiseen. Tästä olisi jo aika vapautua. En minä ainakaan tunne yhtään sen syvemmin, seisoipa olympialaisella palkintopallilla keskimmäisenä kenialainen, saksalainen, kiinalainen tai suomalainen juoksija. Ihan sama se on, paitsi jos sattuisin tuntemaan jonkun osallistujan henkilökohtaisesti ja pitämään hänestä. Silloin kyllä toivoisin kyseisen yksilön menestystä - kansallisuudesta riippumatta.

Hyvänä esimerkkinä voisi mainita myös jalkapallon. Rakastan lajia, ja minulla on vuosikymmenien mittaan muodostuneita, eritasoisia lämpimiä tunteita useita seura- ja maajoukkueita kohtaan. Näihin ei kuulu Suomi. Miksi? No siksi, että suomalainen jalkapallo on huonoa, enkä koskaan ole nauttinut Suomen pelien katsomisesta. Ennemmin olen tuntenut myötähäpeää: taas nuo kömpelöt puujalat tunaroi tuolla. Suomi ei koskaan ole selviytynyt miesten maajoukkueella jalkapallon arvoturnauksiin, ja minusta se on hyvä asia. Kun katselen MM- tai EM-turnausta, haluan nähdä mahdollisimman hyvää jalkapalloa. Suomi ei sitä tarjoa.

Myös paikallisfaniuden kyseenalaistan. Asun Joensuussa, mutta ei minulla ole mitään erityisiä tunteita Jokipoikia, Jippoa, Katajaa tms. kohtaan. Käyn kyllä ajoittain seuraamassa paikallisten seurojen otteluita, mutta ainoastaan käytännön syistä. Jos haluan nähdä vaikka lätkämatsin, on vaivattomampaa ja halvempaa mennä Mehtimäelle kuin Nordikselle. Silti mulle on ihan sama miten Jokipojat pärjää. Toisaalta voisivathan ne nousta vaikka liigaan, mutta ei siksi että liigaan pitäisi mielestäni saada joensuulainen joukkue. Siksi, että sen myötä Joensuussa nähtäisiin liiga- eli tasokkaampaa kiekkoilua.

Mites muut? Kannatatteko suomalaisia, koska joku mystinen käytäntö edellyttää että suomalaisia kuuluu kannattaa?

Oikeastaan tämä viesti edustaa kaikkea sitä mikä suomalaisessa urheilukulttuurissa on vikana. Urheilua seurataan pelkästään viihteen muotona ihan samalla tavalla kuin vaikkapa elokuvia. Ymmärrän tämän tavan toki hyvin mikäli ei kannata mitään seuraa erityisesti vaan haluaa vain nauttia huippusuorituksista. Itse seuraan esimerkiksi Euroopan huippusarjojen futista tällä tavalla.

Se taas, että hylätään paikalliset seurat ja ''kannatetaan'' seuroja, joiden otteita näkee lähinnä televisiosta on se ongelma miksi Suomeen ei saada lähellekkään yhtä hienoa palloilulajien kulttuuria mitä monista muista Euroopan maista löytyy. Tuskin sinullakaan on mitään erityistä sidettä noihin mainitsemiisi suosikkeihin. Mitä jos kyseiset seurat putoaisivat vaikka monta sarjatasoa alaspäin? Loppuisiko seuraaminen, kun pelin taso ei enää olisikaan tarpeeksi hyvä? Tähän voi hyvin lainata Ääriliikkeen sivuilta tämän hienon tekstin, joka kiteyttää oman ajatusmaailmani tässä asiassa erittäin hyvin.
http://www.aariliike.com/node/165

 

[Evil]

Onko sinulla jotain siteitä HIFK:hon, tunnetko ihmisiä jne, vai minkä takia olet valinnut juuri sen kannattamaksesi joukkueeksi?

Se on ihan kokonaan Matti Hagmanin syy. Olin ehkä noin 7-vuotias, kun menin isäni kanssa urheiluliikkeeseen mailaostoksille. Siellä oli Matti Hagman, jonka tiesin jääkiekkoilijaksi, jakamassa nimmareita. Matti oli tosi kiva setä ja kirjoitti mulle nimmarin sekä valokuvaansa että ostamaamme mailaan. Jutteli mukavia ja oli ystävällinen. Kun lähdimme kotiin, isäukko kertoi että Matti ei pelaa ainoastaan maajoukkueessa, vaan myös sellaisessa seurassa kuin HIFK. Siitä se lähti.

Se taas, että hylätään paikalliset seurat ja ''kannatetaan'' seuroja, joiden otteita näkee lähinnä televisiosta on se ongelma miksi Suomeen ei saada lähellekkään yhtä hienoa palloilulajien kulttuuria mitä monista muista Euroopan maista löytyy.

Minulle on ihan yhdentekevää millainen palloilulajien kulttuuri Suomessa on, vai onko ollenkaan. Enkä minä ole paikallisia seuroja "hylännyt" yhtään sen enempää kuin ne ovat hylänneet minua. Ei mulla ole velvoitetta niitä tukea tai kannustaa.

Tuskin sinullakaan on mitään erityistä sidettä noihin mainitsemiisi suosikkeihin. Mitä jos kyseiset seurat putoaisivat vaikka monta sarjatasoa alaspäin? Loppuisiko seuraaminen, kun pelin taso ei enää olisikaan tarpeeksi hyvä?

Ei se ehkä aluksi ole sellainen side ollutkaan, mitä monet kykenevät pitämään merkityksellisenä. Kannattamani seurat ja urheilijat ovat valikoituneet suosikeiksi vuosien varrella mikä mistäkin syystä. Side on kuitenkin kasvanut ja syventynyt ajan mittaan niin, että taatusti kannattaminen jatkuisi vaikka sarjataso vaihtuisi.

Nykyisin voi nautiskella urheilusta ihan maailmanlaajuisesti. Enää ei ole pakko lähteä räntäsateeseen kentän reunalle katsomaan, kuinka Mutakylän Pallopeikot potkivat pelivälinettä pitkin pajukkoa. Voi köllötellä sohvalla ja seurata vaikka Flamengon ja Corinthiansin laadukasta peliä aurinkoisessa Brasilian ilmastossa.

Urheilu on nimenomaan viihdettä, eskapismia - ei enää keino vakuuttaa muut valtiot itsenäisyyden oikeutuksesta. Minä haluan paeta sen siivin kauas masentavasta arkitodellisuudesta.

 

[erku]

Itse kuulun siihen kategoriaan, joka suhtautuu todella isänmaallisesti urheiluun. Olympialaisissa ja muissa arvokisoissa suomalaisia kannatetaan ja voittoa juhlitaan sekä tappiota surkutellaan. Joskus olen jopa itkeä tirauttanut, kun suomalaisen voitto on niin koskettanut. Yhtenä esimerkkinä on mainittava Hannu Mannisen MM-kulta vuonna 2007. Tuli ihan saatanan hyvä fiilis, kun ikuiseksi arvokisojen alisuorittajaksi leimattu Manninen hiihti aivan huikealla suorituksella kultaan. Samoin Keskisalon EM-kultajuoksun viimeinen kierros oli jotain aika uskomatonta ja se on aina välillä pakko katsoa uudelleen youtubesta.

Kuitenkin joitakin poikkeuksia kohdallani on. Esimerkiksi Kimi Räikkönen on yksi tapaus, jolle toivoo melkein ennemmin epäonnistumista kuin onnistumista. Lähinnä tämä ei johdu Kimistä, vaan ihan vitun ärsyttävästä Maikkarin formulatiimistä, joka ei meinaa pysyä housuissaan Kimin menestyksen hetkellä. Muistan ikuisesti Oskari Saaren itkun siitä, kun Kimiä ei vuonna 2007 valittu vuoden urheilijaksi. Myös Suomen korismaajoukkueen voiton hetkellä ärsyttää jonkun Aleksi Valavuoren hehkuttaminen Suomen koriksen kovasta tasosta niin paljon, että vahingoniloisena toivoo ennemmin tappiota. Onhan se tietysti ihan poikkeuksellista päästä 24 joukkueen EM-kisoihin, eihän sinne pääse kuin reilusti yli puolet Euroopan maista, jos nyt ihan kääpiöt jätetään laskuista.

Myös siltä osin olen valikoiva, että joissakin lajeissa joidenkin suomalaisten menestymistä toivoo enemmän kuin toisen. Hiihdossa esimerkiksi Aino-Kaisa Saarisen menestys sykähdyttää enemmän kuin ainaisen selittelijän Riitta-Liisa Roposen. Ja monissa lajeissa pidän voimaakkammin suomalaisten puolta kuin suomanruotsalaisten. Esimerkiksi Jonathan Ästrandin juoksut ei niinkään sytytä, kun äijä ei osaa kunnolla puhua edes suomea. Ja on myönnettävä, että Wilson Kirwan, Eduard Hämäläisen ja Frantz Krugerin menestys ei juurikaan sykähdyttänyt, kun ei heitä oikein suomalaisena osannut pitää.

 

[Evil]

Vaan entäpä jos se Suomi tiensä raivaisi sinne kisoihin? Eikö se silloin olisi osoittanut olevansa kyseisenä vuonna parempi kuin joku muu joukkue, ja ansainnut paikkansa kisoissa?


Onko suomalainen jääkiekkokin absoluuttisesti parasta, kun sitä pelaavat vuodesta toiseen samat jengit, eikä muilla ole politiikasta johtuen juuri mahdollisuutta päästä näyttämään osaamistaan?

Ylempään kysymykseen: olisi tuolloin toki ansainnut. Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan ainakaan vielä tällä vuosisadalla.

Jälkimmäiseen: kirjoitin vasta äänestysosion ketjuun, että SM-liigan pitäisi olla 12 joukkueen sarja, jossa 8 parasta pääsisi playoffeihin, viimeinen putoaisi suoraan ja toiseksi viimeinen karsisi divarin kakkosen kanssa. Riittänee vastaukseksi.

 

[Bruno]

Itse kuulun siihen kategoriaan joka jääkiekossa nostaa HIFK:n menestymisen maajoukkueen menestystä tärkeämmäksi. Toki juhlin maajoukkueen voittoja, mutta en yhtä riehakkaasti kuin IFK:n voittoa. Tästä saatiinkin hyvä esimerkki pari vuotta sitten.
Toki minä olen iloinen kaikkien suomalaisurheilijoiden menestyksestä, mutta esimerkiksi ampumahiihdossa tai kävelyssä tulleita mitaleja en juhlista "ihan kiva"-fiilistä enempää. Tämä tosin johtuu siitä, etten seuraa näitä lajeja ollenkaan.

E. En ole koskaan ymmärtänyt suomalaisen median tyyliä kehua "ynnä muut"-sijoituksia.
Esimerkiksi näin:"Norja vei hiihdossa kolmoisvoiton, Anna-Kaisa Saarinen hienosti 17:s". Mitä hienoa on suitsuttaa moista sijoitusta? Ehkä ymmärtäisin asian paremmin, jos olisin itse hiihtäjä ja olisin 17:s.

 

[Max Power]

Se on ihan kokonaan Matti Hagmanin syy. Olin ehkä noin 7-vuotias, kun menin isäni kanssa urheiluliikkeeseen mailaostoksille. Siellä oli Matti Hagman, jonka tiesin jääkiekkoilijaksi, jakamassa nimmareita. Matti oli tosi kiva setä ja kirjoitti mulle nimmarin sekä valokuvaansa että ostamaamme mailaan. Jutteli mukavia ja oli ystävällinen. Kun lähdimme kotiin, isäukko kertoi että Matti ei pelaa ainoastaan maajoukkueessa, vaan myös sellaisessa seurassa kuin HIFK. Siitä se lähti.


Minulle on ihan yhdentekevää millainen palloilulajien kulttuuri Suomessa on, vai onko ollenkaan. Enkä minä ole paikallisia seuroja "hylännyt" yhtään sen enempää kuin ne ovat hylänneet minua. Ei mulla ole velvoitetta niitä tukea tai kannustaa.


Ei se ehkä aluksi ole sellainen side ollutkaan, mitä monet kykenevät pitämään merkityksellisenä. Kannattamani seurat ja urheilijat ovat valikoituneet suosikeiksi vuosien varrella mikä mistäkin syystä. Side on kuitenkin kasvanut ja syventynyt ajan mittaan niin, että taatusti kannattaminen jatkuisi vaikka sarjataso vaihtuisi.

Nykyisin voi nautiskella urheilusta ihan maailmanlaajuisesti. Enää ei ole pakko lähteä räntäsateeseen kentän reunalle katsomaan, kuinka Mutakylän Pallopeikot potkivat pelivälinettä pitkin pajukkoa. Voi köllötellä sohvalla ja seurata vaikka Flamengon ja Corinthiansin laadukasta peliä aurinkoisessa Brasilian ilmastossa.

Urheilu on nimenomaan viihdettä, eskapismia - ei enää keino vakuuttaa muut valtiot itsenäisyyden oikeutuksesta. Minä haluan paeta sen siivin kauas masentavasta arkitodellisuudesta.

Kyllä ainakin minulle Jokerit tarjoaa parhaimmillaan juuri niitä hukeita hetkiä, joita voi pitää arjen vastakohtana. Ja samanlaista sidettä seuraan ei yksinkertaisesti voi muodostaa jos se pelaa tuhansien kilometrien päässä. Tämän ymmärtää jokainen, joka käy otteluissa kausikorttilaisena ja vielä tämän päälle matkustaa ympäri Suomea vierasmatkoilla muiden samanhenkisten kannattajien seurassa.

Tietenkin ymmärrän mikäli suosikkijoukkueesi ovat lähinnä sympatia-tason suosikkeja mutta, jos tämä on sitä perinteistä ''mieshuoraamista'' missä fanitetaan tosissaan ulkomaisia tai satojen kilometrien päässä sijaitsevia kotimaisia joukkueita ja haukutaan samalla paikallisten seurojen tasoa, niin aika surillista kieltä se kertoo henkilön sielunmaisemasta.

 

[magno]

Onhan urheilufanius vähän kummallista hommaa ja samoin myös isänmaallisuus/nationalismi jne. En ole koskaan edes tavannut Kimi Räikköstä ja ainoa asia, mikä meitä yhdistää on se, että olemme ihmisiä ja sattuneet syntymään ja kasvamaan samalla maa-alueella joskus aikanaan muiden ihmisten päättämien rajojen sisäpuolella. Niin ja Kimikin on jo kauan sitten häippässyt pois Suomesta ja tuskin on koskaan tulossakaan takaisin... Kimin tekoihin ja saavutuksiin minulla ei ole koskaan ollut mitään osaa tai vaikutusta. Olihan se outoa, kun Sveitsissä asuva Räikkönen voitti aikanaan italialaiselle/monikansalliselle Ferrarilla mestaruuden, niin kaupungilla oli ihmisiä heiluttelemassa autojen ikkunoista Suomen lippua...


Youtubesta löytyy brittiläinen futisaiheinen sketsi, joka hauskasti osoittaa urheilufaniuden "hölmöyden".

Silti, jostain kumman syystä tulee seurattua todella paljon, kun tuntemattomat ihmiset harrastavat urheilua, kannustettua näitä tuntemattomia ihmisiä ja iloittua heidän onnistumisistaan. Ihme hommaa.

 

[Evil]

Tietenkin ymmärrän mikäli suosikkijoukkueesi ovat lähinnä sympatia-tason suosikkeja mutta, jos tämä on sitä perinteistä ''mieshuoraamista'' missä fanitetaan tosissaan ulkomaisia tai satojen kilometrien päässä sijaitsevia kotimaisia joukkueita ja haukutaan samalla paikallisten seurojen tasoa, niin aika surillista kieltä se kertoo henkilön sielunmaisemasta.

Valitettavasti synnyinpaikkaansa ei voi valita. Asiat, joista pitää, voi.

Luenhan minä ulkomaista kirjallisuuttakin, ja kuuntelen ulkomaisia bändejä, vaikken pääse niiden jokaiselle keikalle. Tuon sinun näkemyksesi mukaan minun pitäisi ilmeisesti lukea pelkästään Heikki Turusta ja kuunnella Eläkeläisiä. Led Zeppelinin diggailu ja Neljän Ruusun levyjen ostamatta jättäminen lienee mieshuoraamista.

 

[Kisapuisto]

Urheilun isänmaallisuus oli mielestäni vielä joskus 1990-luvulla voimissaan lajissa kuin lajissa. Se oli nimenomaan suomalainen yksilö tai joukkue, joka urheilukentällä otti mittaa toisista. Nykyään en ole enää samaa mieltä, varsinkaan joukkuelajien osalta. Koripallossa jokaisella maajoukkueella tuntuu olevan pari-kolme syntyperäistä jenkkiä, jotka ovat vaihtaneet kansallisuuttaan johonkin toiseen maahan päästäkseen pelaamaan maajoukkuepelejä ja toki varmasti myös rahan takia. Sama juttu jalkapallossa, peliajan ja rahan takia vaihdetaan kansallisuutta. Tarkoitan toki keskitason tai sitä huonompia joukkueita, huippujoukkueilla on omaa tuotantoa tarpeeksi. Toki yksilölajeissa on sama suuntaus, esim. yleisurheilun Euroopan huiput pitkillä matkoilla ovat suurimmaksi osaksi "tuontitavaraa" Afrikasta.

E. En ole koskaan ymmärtänyt suomalaisen median tyyliä kehua "ynnä muut"-sijoituksia.
Esimerkiksi näin:"Norja vei hiihdossa kolmoisvoiton, Anna-Kaisa Saarinen hienosti 17:s". Mitä hienoa on suitsuttaa moista sijoitusta? Ehkä ymmärtäisin asian paremmin, jos olisin itse hiihtäjä ja olisin 17:s.

Tämä ilmenee myös esim. tenniksessä. "Jarkko Nieminen nousi tuoreella maailmanlistalla peräti 6 sijaa: nyt hän on hienosti 75:s." Tai kun Emma Laine nousi joitakin vuosia sitten 200 parhaan joukkoon naistenniksen rankingissa, oli se suomalaismediassa kova juttu. Tai kun Mikko Ilonen läpäisee cutin jossain isommassa golf-kisassa. Tai miesten ampumahiihdossa, kun Jarkko Kauppinen sijoittuu pisteille eli vaikkapa sijalle 37, on se upea saavutus. Itse en kyllä moista glorifiointia ymmärrä.

 

[Tim Callahan]

Mielestäni tämä alemmuskompleksi näkyy juuri myös oman kaupungin/kunnan kohdalla. Ihmiset pitävät Suomea jotenkin huonona maana ja hakevat itselleen jonkinlaista "hyvitystä" kannattamalla muun maan joukkuetta, jota pitää coolina. Jotkut varmaan ihan tarkotuksella ja jotkut huomaamatta, mutta näinhän se homma vain on. Mutta tämähän myös korreloituu oman kaupungin kohdalla, eli pidetään sitä omaa kaupunkia jotenkin heikompana ja haetaan taas sitä hyvitystä kannustamalla jotain muuta joukkuetta ja täten noustaan muiden "junttien" yläpuolelle.

Suomessa pitäisi päästä eroon tästä pikkuvelisyndroomasta. Mihin on kadonnut se kotiylpeys ja kylätappelufiilinki? Onko se sitten huonoa kasvatusta vai onko ihminen häiriintynyt jollain tavoin, ettei muodosta tunnesidettä paikkakuntaan missä on varttunut ja kasvanut?

Ja kyllä mäkin tunnen aina jonkin sortin ylpeyttä, kun suomalaiset menestyvät vaikkappa urheiluilussa tai oikeastaan missä vaan ja olen helvetin ylpeä siitäkin, että minulla on juuret joitain kunnioitan. Sääliksi käy niitä, jotka joutuvat kannattamaan jotain pilipali-seuraa Italiasta. Valitaankohan ne joukkueetkin sen mukaan, että mitä vähemmän suomalaiset seuraa sitä seuraa sen parempi?

 

[Evil]

Onko se sitten huonoa kasvatusta vai onko ihminen häiriintynyt jollain tavoin, ettei muodosta tunnesidettä paikkakuntaan missä on varttunut ja kasvanut?

Jospa se paikkakunta/seutu ei vaan tunnu läheiseltä eikä omalta. Minäkin joudun olosuhteiden pakosta kituuttamaan täällä susirajalla, mutta en koe itseäni henkisesti pohjoiskarjalaiseksi. En edes suomalaiseksi. Olen syntynyt ihan väärään paikkaan.

 

[Max Power]

Valitettavasti synnyinpaikkaansa ei voi valita. Asiat, joista pitää, voi.

Luenhan minä ulkomaista kirjallisuuttakin, ja kuuntelen ulkomaisia bändejä, vaikken pääse niiden jokaiselle keikalle. Tuon sinun näkemyksesi mukaan minun pitäisi ilmeisesti lukea pelkästään Heikki Turusta ja kuunnella Eläkeläisiä. Led Zeppelinin diggailu ja Neljän Ruusun levyjen ostamatta jättäminen lienee mieshuoraamista.

Aika surkea esimerkki. Eivät bändit kilpaile samalla tavalla toistensa kanssa kuin urheiluseurat eivätkä ne edusta samalla tavalla kotikaupunkiaan tai maataan kuin urheilussa. Urheiluseuroissa on kuitenkin kyse myös yhteisöllisyydestä ja ylpeydestä omaa kotiseutua kohtaan. Se, että seuraat jullien matseja Joensuusta käsin telkkarin välityksellä ei ole mitään verrattuna siihen, että pystyy kokemaan ottelut paikanpäällä seuran kotikentällä ja vaihtamaan pelin jälkeen ajatuksia tuopin äärellä muiden kannattajien kanssa, puhumattakaan huikeista vierasmatkoista. Siinä on kuitenkin iso ero laulaako joukkueelle vai telkkarille.

 

[Evil]

Se, että seuraat jullien matseja Joensuusta käsin telkkarin välityksellä ei ole mitään verrattuna siihen, että pystyy kokemaan ottelut paikanpäällä seuran kotikentällä ja vaihtamaan pelin jälkeen ajatuksia tuopin äärellä muiden kannattajien kanssa, puhumattakaan huikeista vierasmatkoista. Siinä on kuitenkin iso ero laulaako joukkueelle vai telkkarille.

Pyrin aina ajoittamaan pääkaupunkiseudun reissut siten, että pääsen ainakin yhteen matsiin. Lisäksi vierailen säännöllisen epäsäännöllisesti IFK:n vieraspeleissä läheisimmissä liigakaupungeissa (Kuopio, Lpr, Jkl). Onhan tuo tietysti ihan surkeaa ja säälittävää kannattamista, mutta ehkä säälittäväkin kannattaja on joukkueelle parempi kuin ei kannattajaa ollenkaan.

 

[J.Grönvall]

Oikeastaan tämä viesti edustaa kaikkea sitä mikä suomalaisessa urheilukulttuurissa on vikana. Urheilua seurataan pelkästään viihteen muotona ihan samalla tavalla kuin vaikkapa elokuvia. Ymmärrän tämän tavan toki hyvin mikäli ei kannata mitään seuraa erityisesti vaan haluaa vain nauttia huippusuorituksista. Itse seuraan esimerkiksi Euroopan huippusarjojen futista tällä tavalla.

Se taas, että hylätään paikalliset seurat ja ''kannatetaan'' seuroja, joiden otteita näkee lähinnä televisiosta on se ongelma miksi Suomeen ei saada lähellekkään yhtä hienoa palloilulajien kulttuuria mitä monista muista Euroopan maista löytyy. Tuskin sinullakaan on mitään erityistä sidettä noihin mainitsemiisi suosikkeihin. Mitä jos kyseiset seurat putoaisivat vaikka monta sarjatasoa alaspäin? Loppuisiko seuraaminen, kun pelin taso ei enää olisikaan tarpeeksi hyvä?

Näin se juuri on. Suomessa on tapana ihastella esimerkiksi muiden maiden futiskulttuuria mutta omasta sellaisesta koetaan jotain kollektiivista myötähäpeää. No ei, sitä ei tarvitse hävetä, kun 35 000 ihmistä kannustaa Suomen Olympiastadionilla, se on päinvastoin aivan mielettömän hienoa.

Lahden MM-kisat 2001 muistetaan synkistä asioista mutta katsokaapa joskus sitä yleisöä niistä vanhoista pätkistä. Oliko siellä 50 000 ihmistä paikan päällä ja tunnelma aivan mieletön, kun Suomi voitti kultaa. Samoin mäkimonttu on ainutlaatuisen hieno kokemus Salpausselällä.

Minä en yleensäkään käsitä mitä pahaa on sanoa olevansa isänmaallinen, patriootti. Tiedostavat piirit tietysti moiselle hymähtelevät mutta niille nyt nakataan paskat muutenkin, heille riittävät omat pierunsa ja niiden haisteleminen.

Urheilu yhdistää kansaa ja on se joka tapauksessa parempi tapa kuin sotiminen. Olkoonkin, että urheilussa on näitä sotilaallisia piirteitä niin se on terveellisempi keino koitella voimia eri kansakuntien kanssa.

Mitä tulee paikallisuuteen Suomessa niin itse näen yhtenä suurena syynä sille, että seurat voivat huonosti taloudellisesti. Paikallisuus ja yhteisöllisyys ovat niitä asioita joilla urheiluseuroja pyöritetään, ei siksi että ne tuottaisivat rahaa, vaan siksi että niin halutaan tehdä.

Tietenkin sellainen fanilarppi on lapsellista, koska englantilainen kannatuskulttuuri on englantilainen ja italialainen on italialainen. Mutta paikallisuus on tärkeä asia ja mielestäni sitä tulisi pitää arvossa. Yhteisöllisyyden puute näkyy esimerkiksi siinä, että meillä ei ole kulttuuria jossa käydään tapahtumissa ihan sen käymisen vuoksi. Samoin seurat aika harvoin edustavat mitään tiettyä ryhmää, ellei nyt sellaiseksi lasketa vaikka tamperelaisuus.

Olen minäkin ajatellut olevani Newcastle-fani tai kannattavani Eaglesia. Vitut se niin mene. Ei niiden peleillä ole minulle tuon taivaallista merkitystä, vaikka tukena olenkin. Minulla on yksi seura joka on seurannut pienestä asti, joka on aidosti sieltä mistä minäkin olen ja jonka sielunmaailmaa minä ja tuhannet muut hengittävät. Se on yhteisö. Se on minulle se mitä ManU tai Liverpool ovat paikallisille työmiehille. Se on naurettavaa yrittää olla "lad" ja puhua jostain "scumeista" täällä. Ette te ole ladeja vaan suomalaisia.

Minä olen iloinen Kimi Räikkösen voitosta ja juuri siitä, että suomalainen formulakuski pärjää tuolla maailmalla. Se ei liity välttämättä mitenkään henkilöön Kimi Räikkönen, vaikka onhan tuosta kasvanut ihan leppoisan oloinen ja juuri hyvällä tavalla tyypillisen suomalainen kaveri. Kimi ei näytä miettivän mitä muut hänestä ajattelevat.

Mutta sitä tuskin kukaan voi kiistää etteikö tässä maassa aurinkokin paista vähän kirkkaammin aina kun lätkästä tulee mitali ja hiihtäjät ja yleisurheilijat pärjäävät. Se on ihan oikein ja siksi huippu-urheilua tulee mielestäni tukea, sillä on arvoa.

 

[J.Grönvall]

Suomessa pitäisi päästä eroon tästä pikkuvelisyndroomasta. Mihin on kadonnut se kotiylpeys ja kylätappelufiilinki? Onko se sitten huonoa kasvatusta vai onko ihminen häiriintynyt jollain tavoin, ettei muodosta tunnesidettä paikkakuntaan missä on varttunut ja kasvanut?

Todellakin sitä kulttuuria esiintyy enää vissiin pesäpallossa. Ja samalla se taitaakin olla sitä aidointa suomalaista urheilukulttuuria. Harmi, kun sitäkin pidetään junttien touhuna, eikä osata arvostaa hienona urheilulajina mitä se kiistatta on. Jenkkejä ihannoidaan kun on jefut ja baseballit mutta omat pelit eivät kelpaa.

 

[Bruno]

Aika surkea esimerkki. Eivät bändit kilpaile samalla tavalla toistensa kanssa kuin urheiluseurat eivätkä ne edusta samalla tavalla kotikaupunkiaan tai maataan kuin urheilussa. Urheiluseuroissa on kuitenkin kyse myös yhteisöllisyydestä ja ylpeydestä omaa kotiseutua kohtaan. Se, että seuraat jullien matseja Joensuusta käsin telkkarin välityksellä ei ole mitään verrattuna siihen, että pystyy kokemaan ottelut paikanpäällä seuran kotikentällä ja vaihtamaan pelin jälkeen ajatuksia tuopin äärellä muiden kannattajien kanssa, puhumattakaan huikeista vierasmatkoista. Siinä on kuitenkin iso ero laulaako joukkueelle vai telkkarille.

Pitäisikö Evilin siis kannattaa Jokipoikia sen takia, että sattuu asumaan Joensuussa? Vai pitäisikö muuttaa PK-seudulle IFK:n takia. Minun mielestäni jokainen saa itse päättää mitä joukkuetta kannattaa, asui paikkakunnalla tai ei. Evil kuitenkin totesi käyvänsä mahdollisuuksien mukaan katsomassa IFK:n pelejä "lähialueilla". Jos minun maantieto ei ole pahasti ruosteessa, niin onhan Lappeenranta, Kuopio ja Jyväskyläkin aika kaukana Joensuusta.
On sinullakin suosikkijoukkueen listalla AIK. Käytkö katsomassa yli kymmenen AIK:n peliä kaudessa? Jos käyt, niin arvostan, mutta on vähän turhaa ruveta arvostelemaan muita.

 

[magno]

Mielestäni ei ole väärin verrata urheilua muuhun liiketoimintaan tai viihdebisnekseen. Samalla tavalla urheilu on tänä päivänä maksullinen kulutustuote kuin mikä muu tahansa. Ei keväällä pääse Hartwall Areenalle sisään seuraamaan Suomea ja suomalaisia edustavan joukkueen jääkiekko-ottelua pelkällä suomalaisuudella, ylpeydellä isänmaata kohtaan tai faniudella vaan on oltava maksava asiakas, ostettava rahalla pääsylippu tapahtumaan ja maksettava siitä ottelukokemuksesta. Mitä eroa tällä on vaikkapa maitopurkin ostamisen kanssa?

 

[Evil]

Todellakin sitä kulttuuria esiintyy enää vissiin pesäpallossa. Ja samalla se taitaakin olla sitä aidointa suomalaista urheilukulttuuria. Harmi, kun sitäkin pidetään junttien touhuna, eikä osata arvostaa hienona urheilulajina mitä se kiistatta on. Jenkkejä ihannoidaan kun on jefut ja baseballit mutta omat pelit eivät kelpaa.

No ei kiistatta, minä kiistän. En ole koskaan pitänyt pesäpallosta. Se ei johdu junttileimasta, junttihan minäkin olen. Se vaan ei ole mielenkiintoinen laji ollenkaan eikä tarjoa minulle sellaisia elämyksiä, mitä pallopeliltä odotan. Samaan kastiin menevät kyllä nuo Amerikanpelitkin, kainalopallo ja baseball.

 

[Tim Callahan]

Näiden seikkojen takia tunnelma Suomessa urheilutapahtumissa ei tule ikinä nousemaan muun maailman tasolle, koska yhteilöllisyys on kuollut täysin. Ihmiset eivät arvosta juuriaan Suomessa ja tyydyttävät alemmuuskompleksiaan juurikin kannattamalla ulkomaalaisia seuroja sen takia, että "peleissä on vähän erinlainen tunnelma" ja "ne pelaa huipulla." Oman kylän jengi ei olekaan ykkönen, kun sen kannattaminen on niin junttia. Muualla maailmassa tapellaan vaikka sen oman kylän joukkueen kunnian vuoksi. Suomessa lähdetään katsomaan veikkaus-TV:n streamista helvetin huonolla kuvanlaadulla Barcelonan matsia ja sitten ollaan niin saatanan kovaa fania.

Muutamastakin kaverista on tullut niin helvetin kova Spurs-fani kun kävivät kerran pelissä paikan päällä ja nyt ollaan sitten niin helvetin coolia ja lädejä.

Onneksi minä olen ylpeä juuristani ja jos haluan katsoa jääkiekkoa menen Kouvolan jäähalliin ja seuraan kaikella ylpeydellä oman kaupungin jengiäni. Jos haluan katsoa futista, niin en lähde Old Traffordille, vaan lähden Mylsälle katsomaan MYPA:a.

 

[floikkari]

Valitettavasti synnyinpaikkaansa ei voi valita. Asiat, joista pitää, voi.

Luenhan minä ulkomaista kirjallisuuttakin, ja kuuntelen ulkomaisia bändejä, vaikken pääse niiden jokaiselle keikalle. Tuon sinun näkemyksesi mukaan minun pitäisi ilmeisesti lukea pelkästään Heikki Turusta ja kuunnella Eläkeläisiä. Led Zeppelinin diggailu ja Neljän Ruusun levyjen ostamatta jättäminen lienee mieshuoraamista.

Minusta sä sotket tässä nyt vähän asioita keskenään. Esimerkiksi kotikaupungin joukkueiden diggaus on pitkälti kiinni yksinkertaisesti siitä, että ihminen sattuu kasvamaan mukaan siihen kannattamiseen. Kyse on pääsääntöisesti puhtaasta altistumisesta eikä mistään tietoisesta valinnasta. Itselläni ei esimerkiksi ole mitään muistikuvaa siitä, miten olen alkanut palloseuraa kannattamaan, mutta todennäköisesti se oli ensimmäinen joukkue jonka olemassaolon ylipäätään opin. Sama pätee muuten Argentiinan maajoukkueeseen jalkapallon puolella. Muista joukkueista en sitten loppupeleissä niin kovin paljoa välitäkään.

Ja eiköhän se useimpien muidenkin osalta mene niiden todellisten suosikkijoukkueiden valikoituminen suurinpiirtein noin. Useimmille taitaa olla ylipäätään vieras ajatus, että sen oman suosikin muotoutumiseen liittyisi jotain syvempää ajattelua tai ylipäätään valintaa.

Iän myötä useimmilla jää onneksi pois jossain vaiheessa kuvioihin astuva "mun joukkue on ihan oikeasti parempi kuin sun joukkue vaikka hävisikin" -identiteettikikkailu.

En varsinaisesti koe myöskään olevani erityisen isänmaallinen "kannattaessani" vaikkapa Kimi Räikköstä, vaan kyse on samanlaisesta tottumuksesta kannattaa suomalaisia urheilijoita. Myönnän kylläkin taantuvani monia urheilutapahtumia seuratessani melkoiseksi karikatyyrikoneeksi. Räikkönenkin muuntuu kisan ollessa käynnissä omasta täysin mitäänsanomattomasta ja hieman hitaan oloisesta persoonastaan jäämieheksi, joka alistaa omalla kylmänviileällä ylivertaisuudellaan vinkuvaa kyrpändoa ja muita ylimielisiä pellejä. Jos kisaan ei osallistu suomalaisia tai muita selkeitä valintoja, olen pääsääntöisesti aina altavastaajien puolella ja ennakkosuosikkeja vastaan. Myönnän avoimesti, etten juurikaan jaksaisi seurata urheilua pelkästään "hienojen suoritusten" vuoksi, vaan haluan jännittää ja elää tunteella pelissä mukana. Se puolestaan vaatii henkilökohtaista "panosta" kannattamisen muodossa.

Eniten itse ihmettelen kannattajahommissa näitä kavereita, jotka menevät syyssateeseen laulamaan huivi kaulassa itse keksimiään lauluja IFK Fötbölille tms. harrastelijafutareille. Samalla taputellaan muita kylttyyrihemmoja olalle ja kerrotaan, miten tämä meidän seura on ihan oikeasti oikeasti niin rakas ja kaunis ja elämä. Todella noloa touhua.