Urheilu ja isänmaallisuus

[Max Power]

Minä pidän sitä paskana ohjelmana, enkä katso sitä ikinä. En katso muitakaan samantyyppisiä ohjelmia. Huonot ihmissuhdesarjat eivät kiinnosta minua, olivatpa mistä maasta vain.

Urheilu kiinnostaa minua yleisesti ja jalkapallo (sekä jääkiekko) erityisesti. Katson mielelläni maajoukkuetason otteluita, vaikka niissä pelaisivat Malta ja Liechtenstein. Tietysti jos samaan aikaan tulee useita otteluita, valitsen niistä useimmiten sen kiinnostavimman tai etukäteen ajatellen laadukkaimman. Tällöin ottelussa harvoin esiintyy Malta tai Liechtenstein... tai Suomi.

Suomen peli ei nostata minussa lähtökohtaisesti negatiivisia tunteita. Aina ennen Suomen matsia huomaan toivovani, että jospa nuo kolhot sohlaajat olisivat vaikka oppineet syöttämään ja laukomaan. Nauttisin silloin ottelun katselemisesta enemmän. Vielä koskaan näin ei ole valitettavasti tapahtunut. Samaa potkupalloa se on ollut aina.

Yhteenveto: ei minua haittaa, jos Suomi menestyy jalkapallossa. En kuitenkaan erityisemmin sitä viitsi toivoa tai odottaa, koska näen sen äärimmäisen epätodennäköisenä. Katson kuitenkin yleensä Suomen matsit, koska pidän jalkapallosta lajina ja haluan olla, Suomessa asuvana ihmisenä, selvillä siitä mitä Suomessa tapahtuu. Myös Suomen jalkapallossa. Se on edullista kahvipöytäkeskusteluissa, kun osaa haukkua valtamerilaivan nopeudella kääntyileviä suomalaistoppareita ja totaalisen maalivainuttomia suomalaishyökkääjiä oikein sanankääntein.

Toi potkupallottelu on kyllä vammaisinta settiä ikinä. Suomihan on rankingsijoitusten perusteella jossain about keskivaiheilla. Suomen alapuolelta löytyy kuitenkin maita, joissa omia kannatetaan innokaasti vaikka peli on huonompaa ja vielä usein paskemmissa olosuhteissa. Juuri tämän kirjoittajan tyyliset ihmiset ovat suomalaisen urheilun syöpä. Tuskin olet itse edes pelannut futista kilpatasolla ja luulet ymmärtäväsi lajista jotakin pelkästään ruudun välityksellä.

 

[Evil]

Juuri tämän kirjoittajan tyyliset ihmiset ovat suomalaisen urheilun syöpä.

Jaa, ettäkö vaatimattomalla eriävällä mielipiteelläni olisi syövän kaltainen vaikutus suomalaiseen urheiluun? Hei, c'mon. Kyllä suomalainen urheilu on alennustilaansa syyllinen ihan itse, en minä sitä ole pilannut. Eikä varmasti yksikään mikaelforssell osuisi tolppien väliin yhtään sen useammin, vaikka kannustaisin katsomossa kurkku suorana huutaen.

Tuskin olet itse edes pelannut futista kilpatasolla ja luulet ymmärtäväsi lajista jotakin pelkästään ruudun välityksellä.

Pelasin kyllä junnuna, puolen tusinaa vuotta. Aikuisena vain puulaakitasolla.

 

[Max Power]

Jaa, ettäkö vaatimattomalla eriävällä mielipiteelläni olisi syövän kaltainen vaikutus suomalaiseen urheiluun? Hei, c'mon. Kyllä suomalainen urheilu on alennustilaansa syyllinen ihan itse, en minä sitä ole pilannut. Eikä varmasti yksikään mikaelforssell osuisi tolppien väliin yhtään sen useammin, vaikka kannustaisin katsomossa kurkku suorana huutaen.



Pelasin kyllä junnuna, puolen tusinaa vuotta. Aikuisena vain puulaakitasolla.

Lähinnä itseäni ottaa päähän kaltaistesi taholta tulevista mielipiteistä eniten tuo suomalaisten pelaajien ja paikallisten seurojen dissaaminen. Varsinkin jalkapallo on Suomessa vaikeassa asemassa, kun olosuhteet olivat vielä viime vuosisadan puolella surkeat ja jääkiekko vie paljon lahjakkaita urheilijoita. Ei ole siis ihme ettei Suomi ole menestynyt futiksessa. Kyllä silti täältäkin on tullut Litmasen ja Hyypiän kaltaisia huippuja, joten ainakaan kaikki suomalaiset pelaajat eivät voi olla niitä ''potkupalloilijoita''.

Eihän Sm-liigan katsominenkaan ole kovin järkevää jos ajattelee asiaa pelin tason kannalta. Kun vielä liigan idiootit päättäjät ovat tehneet pelistä aivan naiskiekon näköistä surffailua, niin eikö kannattaisi keskittyä silloin pelkästään änärin tai KHL:n seuraamiseen?

 

[Evil]

Eihän Sm-liigan katsominenkaan ole kovin järkevää jos ajattelee asiaa pelin tason kannalta.

Uskallan väittää, että Veikkausliigan ja (esimerkiksi) Valioliigan tasoero on moninkertainen SM-liigan ja NHL:n vastaavaan verrattuna. Jääkiekossa Suomi on kuitenkin melko lähellä kansainvälistä huippua, jalkapallossa aika kaukana siitä.

 

[ms.qvist]

Ei tietenkään PIDÄ olla mutta turha kai sitä on ihmetellä miksi moni on. Kyllä minä silti väitän, että kaikissa tapauksissa kyse on kuitenkin tarpeesta olla jotenkin erilainen, ts. erottua siitä normista minkä yhteisö tai yhteiskunta asettaa.

Sinä tietenkin kannatat ketä haluat ja niin teen minäkin.

Varmaan siinä oli jotain erilaisuuden tavoittelua kun lapsena kannatin punakonetta ja pidin punakoneen kiekkoa parhaimpana ja kauneimpana, mutta en tuolloin ajatellut, että kyse olisi erilaisuuden tavoittelusta vaan siitä, että se antoi minulle eniten tunnetasolla. Peliä oli nautinnollista katsoa ja heidän kiekkonsa oli tuolloin sellaista josta eniten pidin.

Minusta se on liiallista yksinkertaistamista kun väitetään, että kyse on erilaisuuden tavoittelusta tai jos tämä on totta - mitä epäilen - näitä erilaisuuden tavoittelijoita on todella paljon. Joten onko kyse enää mistään erilaisuuden tavoittelusta?

Entäpä Englannin liigan -fanit? Ovatko he erilaisuuden tavoittelijoita kun kenties jo 70-luvun mustavalkolähetyksiä ovat seuranneet ja ovat tunteneet liigan omakseen jo niiltä ajoilta lähtien tai jopa vieläkin varhaisemmilta ajoilta?

Ymmärrän sen, että joku on kiinnostunut suomalaisesta urheilusta ja seuraa kiekkoa, jalkapalloa tai yleisurheilua ynnä hiihtoa tai formuloita -muutaman lajin vain mainitakseni, mutta jotenkin minua hiukan huvittavat ihmiset, jotka ryhtyvät fanittamaan suomalaisia urheilijoita lajissa kuin lajissa vaikka laji aiemmin ei ole herättänyt mitään tunteita. Tällainen suomalaisuuden ihannointi on minusta sellaista mitä minun on vaikea ymmärtää mutta ei mahdotonta. Minä en vaan voi ryhtyä seuraamaan jotain lumilautailua vain ja ainoastaan sen takia, että mukana on menestyvä suomalainen. Minusta kyseinen laji on täysin tyhjänpäiväinen eikä tarjoa minulle mitään olipa lajissa mukana suomalaisia, kanadalaisia, ruotsalaisia tai ihan ketä tahansa.

Toisaalta kun ei ole "sidoksissa" mihinkään maahan niin mielenkiintoisten lajien seuraaminen on antoisaa puuhaa kun voi keskittyä yksin hyviin suorituksiin tarvitsematta välittää kansallisuuden mukanaan tuomista paineista. Niistä lajeista joita seuraan - joita ei ole kovinkaan montaa - saan nautintoa hyvistä suorituksista olipa tekijänä kuka tahansa.

vlad.

 

[ftr]

Uskallan väittää, että Veikkausliigan ja (esimerkiksi) Valioliigan tasoero on moninkertainen SM-liigan ja NHL:n vastaavaan verrattuna. Jääkiekossa Suomi on kuitenkin melko lähellä kansainvälistä huippua, jalkapallossa aika kaukana siitä.

Eihän tuo silti tilannetta mihinkään muuta. Onhan SM-Liiga puuhastelua kaikilla mittareilla verrattuna NHL:ään. Huippukauden vetäneet liigapelaajat eivät mahdu edes kokoonpanoon NHL:ssä. Ainakin itse silti seuraan huomattavasti enemmän SM-Liigaa, vaikka tämän tiedostankin.

Hyviä (mahdollisia) myötähäpeän hetkiä sinulle perjantaille, kun Suomi pelaa Gijonissa Espanjaa vastaan. Itse toivon ihmettä.

 

[Reverent]

Ei juurikaan ole väliä suomalaisurheilijoden menestyksellä lajeissa, jotka eivät kiinnosta. Esim. Ylenkin parhaillaan Urheiluruudussa aivan liikaa hehkuttama formula-1 ei voisi vähempää kiinnostaa. Toki ymmärrän, että näitä ympyräajosta kiinnostuneitakin pitää palvella. Se vaan ihmetyttää, että lajista kiinnostuneita löytyy yllättävän paljon. Oon esim. joutunut vaihtamaan kantabaariani sen vuoksi, että siellä brömbröm arvostettiin futiksen edelle. Ja joskus Helsingin sydämessä, Töölössä, käydessäni jouduin Valioliigaa odotellassani nöyrtymään formulakansan edessä.

Juurikaan mikään näistä suomalaisten "menestyslajeista", kuten hiihto ja paini ei saa sydäntä millään lailla sykkimään. Yleisurheilu ehkä vähän, mutta nää pipopäiden snoukkalajit ei sitten yhtään. Futiksessa tietty toivoisin menestystä, mutta aika turha toivo sekin taitaa olla. Ja jääkiekkopalstalla kun ollaan, niin pakko mainita, että vuosi vuodelta tää meiän liiga kiinnostaa vähemmän ja vähemmän. Paikallisen LIIGAseuran konttaamisia tulee tietty jonkun verran seurattua.

Intissä opin hyvän kiteytyksen, kun muut varusveijarit silloin joskus (88-89) vauhkosivat jostain suomalaisten hiihtomenestyksestä. Hengenheimolaiseni totesi silloin jonkun Suomen hiihdosta saamaan mitskun jälkeen: "ei vaikuta kotiuttamispäivään millään tavoin". Tätä olen aina joskus silloin tällöin sopivan tilaisuuden tullen käyttänyt kuvaamaan juhlintaa ei niin-kiinnostavista saavutuksista.

Isänmaallinen olen kyllä, mutta en tajua yhtään tätä silloin tällöin esille pukkaavaa vihaa Ruotsia ja ruotsalaisuutta kohtaan. Totta kai on aina mukavampi voitaa hurrit kiekossa (futiksessakin ollaan ihan vitusti jäljessä), kuin hävitä, mutta "hurria turpaan, hahahaa"- mentalitettia en ymmärrä yhtään. Miksi ei voida rehellisesti myöntää, että Ruotsi on lähes joka asiassa meitä edellä? Pakolaispolitiikka on siellä tosin mennyt päin vittua, mutta nykyhallinnolla samat murheet on meilläkin edessä.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Urheilun seuraamisen mielekkyys koostuu monesta asiasta, mutta viime kädessä kyse on subjektiivisesta kokemuksesta. Sama koskee joukkueiden ja yksilöiden kannattamista.

En koe olevani minkäänlainen auktoriteetti määrittelemään mitä kaikkia lajeja muiden ihmisten on syytä seurata. En voi myöskään asettaa standardia sille, kuinka raivokkaasti penkkiurheilijajoukon tulee velloa katsomossa. En sitäkään, kuinka paljon tai vähän oman maan maajoukkueita tai yksilöurheilijoita pitää tsempata, tai mitä reittiä pitkin jonkin seuran kannattajaksi on sopivaa päätyä.

Väitän ettei kukaan voi asettua näissä kysymyksissä paremmintietäjän asemaan toisten puolesta.

Urheilusta ja isänmaallisuudesta otsikoitiin, joten pari sanaa tästä. Minusta on yleensä mukava seurata kuinka suomalaiset pärjäävät eri urheilulajeissa. Konkreettisimmillaan tämä näkyy joukkuepeleissä. Asetelma on luonteva, siis olla olla omien puolella kun kansakunnan parhaiden muodostama joukkue kohtaa toisen samantapaisen yhdistelmän. Nykyään ongelma on vaan lähinnä siinä, että seurattavaksi tarkoitetun urheilun määrä on aivan helvetillinen. Silloin pitää priorisoida rankasti, eikä laji jossa suomalaisia on mukana ole välttämättä aina juuri se jota tulen seuranneeksi. Jos jollakulla suomalaisella joukkueella tai yksilöurheilijalla on mahdollisuus tehdä ns. historiaa lajissaan, niin tällaisia tapauksia saatan pysähtyä hetkeksi seuraamaan, vaikken kyseistä lajia muutoin pahemmin seuraisikaan.

Kansallistunne urheilua seuratessa on ihan normaali asia. Ei sitä pidä hävetä. Ei myöskään pidä pukeutua säkkiin, jos ei löydä tällaista kansallistunnetta paljoa sisuksistaan. Ongelmaksi asia muodostuu vasta siinä vaiheessa, kun kansallistunteella tai sen vieroksumisella käydään kiusaamaan muita ihmisiä, olivatpa nämä sitten omaa tai vierasta kansallisuutta.

 

[Evil]

Ongelmaksi asia muodostuu vasta siinä vaiheessa, kun kansallistunteella tai sen vieroksumisella käydään kiusaamaan muita ihmisiä, olivatpa nämä sitten omaa tai vierasta kansallisuutta.

Tässäpä se aika hyvin kiteytettynä. Laittamattomasti pantu, kuten joku joskus loihe.

Anteeksi siis pyydän kaikilta, että ketjunavauksella kiusasin.

 

[erku]

Toi potkupallottelu on kyllä vammaisinta settiä ikinä. Suomihan on rankingsijoitusten perusteella jossain about keskivaiheilla.

Tuo rankingin keskivaiheilla oleminen on taas ehkä kaikkein vammaisin puolusteluargumentti suomifutiksen suhteen. Myös miesten maastohiihdossa Suomi on jopa selkeästi keskitasoa parempi, mutta ei kukaan vakavissaan sillä argumentilla puolustele nykytilaa, vaan sen voidaan sanoa olevan surkea. Siksi en ymmärrä, miksei futisväki voi myöntää avoimesti nykytason surkeutta. Kuitenkin viisi vuotta sitten Suomi oli 30-40 välimaastossa FIFA-rankingissa, nyt siellä jossain sijan 80 kieppeillä. Kyllähän tuon perusteella voisi sanoa Suomen futiksen tason jopa romahtaneen viime vuosien aikana.

 

[Musta Nuoli]

Niin että helppo sellaisten "väärin kannattamisesta" syyttelevien on puhua, jotka ovat syntyneet ja varttuneet kaupungeissa joissa pelataan liigakiekkoa. Mikäs siinä on oman kaupungin seuraa fanitellessa. Yrittäkää samaa jossain Äkäslompolossa, Suomussalmella tai Tuupovaarassa.

Ei se automaattisesti niin mene, että kannatusside syntyisi siihen oman kaupungin pääsarjatason joukkueeseen esimerkiksi jääkiekossa. Ei minulle tulisi kuuloonkaan kannattaa Tepsiä tai käydä säännöllisesti sen otteluissa, vaikka TPS pelaa Turussa liigaa ja Turkuhalliin minulla on alle 15 minuutin kävelymatka. Minä olen TuTon kannattaja, ja käynyt TuTon matseissa noin parisenkymmentä kautta.

Myönnettäköön, että isompi sykäys kannatukselle syttyi silloin kun TuTo nousi liigaan Tammisen johdolla 1993-1994 ja oli siellä pari vuotta, mutta en tätä ennenkään ollut TPS-kannattaja, vaikka TPS veti mestaruuksia 1980-luvun lopulta alkaen jolloin olin vähän yli kymmenvuotias ja periaatteessa siinä iässä, jolloin kannatussiteiden pohja yleensä syntyy kotikaupungin joukkueisiin varsinkin jos menestys on kova.

Kovaa hintaa minäkin sain erityisesti yläkoulussa välillä maksaa TuTo-kannattamisestani, kun valtaosa yläasteen ja lukion luokkalaisista oli TPS-kannattajia ja heistä moni oli menestyksen mukana meneviä gloryhunter-mulkkuja, joista moni katsoi asiakseen jatkuvasti vittuilla TuTosta ja tunsivat suurta vahingoniloa kun TuTo liigasta putosi. Eri asia siis ns. toverillinen kuittailu hyvässä hengessä, mutta veistähän sitä käännettiin haavassa. No, tämä vain vahvisti TuTo-kannatustani.

En silti Tepsiä mitenkään vihaa, ja seuraan kursorisesti seuran tapahtumia. Yhden pelin kävin tällä kaudella katsomassakin, ilmaislipulla mutta kuitenkin. Ja kun TPS voitti mestaruuden, niin olin aidosti iloinen ystäväni puolesta (joka on elinikäinen TPS-fani). Mutta se seura, joka minua sykähdyttää, jonka otteita seuraan vuodesta toiseen ja jonka kotipeleissä säännöllisesti käyn saamassa tunne-elämyksiä, viihdettä ja pakoa arjesta on TuTo.

Kannattajakatsomossa en enää vanhoilla päivilläni jaksa huutaa ja hillua, seuraan pelejä hillitymmin, mutta ei mikään voita paikan päällä ottelun seuraamista ja siihen liittyviä elementtejä. Jos jostain kauheasta syystä asuisin hevonvitussa eli missä tahansa muualla kuin Turussa tai Varsinais-Suomessa, niin kannattaisin toki TuToa edelleen, mutta paljon se veisi kannattamisesta pois jos ei koskaan pelejä livenä näkisi. Mistään nettistriimeistä en innostu. Ero on vähän sama kuin jos olisi itse panemassa kaunista naista tai sitten katsoisi netistä suttuista videopätkää, missä joku bulgarialainen kuvaa kännykkäkameralla aktia.

Tästä samasta syystä en suoraan sanottuna täysin ymmärrä tässäkin ketjussa mainittua ulkomaalaisten seurajoukkueiden etäkannatusta, jossa katsotaan joukkuetta telkkarista tai jossain pubissa ja ollaan sitten niin kovia lädejä tms. Saa sitä tietysti kukin katsella mitä lystää ja mieltyä mihin lajiin ja sen seurantamuotoon haluaa, mutta ei se vain ole sama, eikä merkitys voi olla sama kuin sellaiselle ihmiselle joka katsoo pelejä paikan päällä ja joka paikallisena on tarpeeksi indoktrinoitunut seurayhteisöön ja sen perinteisiin.

 

[ms.qvist]

Kansallistunne urheilua seuratessa on ihan normaali asia. Ei sitä pidä hävetä. Ei myöskään pidä pukeutua säkkiin, jos ei löydä tällaista kansallistunnetta paljoa sisuksistaan. Ongelmaksi asia muodostuu vasta siinä vaiheessa, kun kansallistunteella tai sen vieroksumisella käydään kiusaamaan muita ihmisiä, olivatpa nämä sitten omaa tai vierasta kansallisuutta.

Tämä on totta ja kun en ole oikeastaan koskaan kokenut kansallistunnetta ja se ei etenkään ole fokusoitunut urheiluun, on minun toisinaan vaikeahkoa ymmärtää sitä kuinka palavasieluinen joku voi suomalaisen urheilijan ja urheilun kannustamiseen olla. Kuten tässäkin ketjussa olen tuonut esille, minulle parasta antia ovat hienot suoritukset ja se tunne-elämys jonka minä katsojana koen. Kansallistunne ei ole osallisena siinä.

Minussakin on varmasti hiukan "kiusaajan" vikaa kun en oikein ymmärrä sitä palavasieluisuutta mutta ongelmahan on minun ja toki välillisesti se sitten koskettaa muita kun saatan väheksyä heidän motivaatioitaan kannustaa suomalaisia urheilijoita vain ja ainoastaan heidän suomalaisuuden takia ei sen takia, että laji itsessään on heille tärkeä. Koetan parantaa tapani!

Kiitokset muutoinkin oivallisesta viestistä tähän ketjuun! Puolueetonta ja kiihkotonta asiantolan tarkastelua.

vlad.

 

[Musta Nuoli]

Mitä maajoukkueisiin ja suomalaisurheilijoihin tulee, niin kyllä minua ilahduttaa, jos suomalainen pärjää paremmin kuin muunmaalainen. Jos siniristilippu kohoaa salkoon olympialaisissa tai MM-kisoissa, niin kyllä se aina päivää vähän piristää jos kyseessä on laji, joka jollain lailla itseänikin kiinnostaa. Joskus jopa silloin, kun itse laji ei kiinnosta eikä urheilijakaan, tosin tällöin efekti on lyhytaikainen.

Lasken itseni suomalaiseksi ja isänmaalliseksi ihmiseksi, enkä pidä mitenkään häpeällisenä tai vääränä olla ylpeä omista juuristani, joita pystyn esim. äitini puolelta laskemaan 13 sukupolvea taaksepäin. En siis pidä myöskään vääränä tuntea tervettä kansallista ylpeyttä ja tappioiden keskellä armotonta vitutusta.

Ei se suinkaan ollut minulle sama, kumpi joukkue esimerkiksi Torinon olympialaisten jääkiekkofinaalin voitti, Suomi vaiko Ruotsi, vaikka kummassakin joukkueessa valtaosa pelaajista oli veronsa ulkomaille maksavia miljonäärejä, joiden luksuselämän kanssa minulla ei ole yhtään mitään tekemistä.

Ruotsi-vihasta ei tässäkään ollut toki kyse, en tunne jääkiekossa Ruotsi-vihaa tai elämöi vahingoniloisesti jos Ruotsi häviää. Parempia ne ovat kiekossa näin keskimäärin kuin suomalaiset, ja ihan turha se on länsinaapureita kateellisesti mollata tai homoiksi nimitellä. Sen sijaan myönnän kyllä toivovani oikeastaan kaikissa olosuhteissa Kanadan häviötä jääkiekossa, sillä heidän pelityylinsä jatkuva ylistys mediassa sekä pelaajien ylimielinen asenne riepoo. Ja koska kannatan yleensä altavastaajajoukkuetta, niin silloin on luontaista olla kannattamatta ylivoimaista ennakkosuosikkia, joka Kanada yleensä aina on. Ei minua kiinnosta hypätä gloryhunter-hengessä ennakkosuosikin kelkkaan, ennemmin tuen altavastaajajoukkuetta ja toivon yllätystä (paitsi jos Suomi on ennakkosuosikki ja vastassa on joku Kazakstan).

Jalkapallossa arvokisojen suhteen tilanne on se, että kannatan Suomea MM- tai EM-kisoissa heti jos Suomi sinne joskus pääsee minun elinaikanani. Sitä odotellessa kannatan muutamaa arvokisojen vakiomaata (esim. Portugali, Saksa, Espanja) tietyssä järjestyksessä yleensä hyökkäysvoittoisuuden mukaan ja sen lisäksi olen matseissa yleensä altavastaajan puolella paitsi jos altavastaajana on Italia tai Englanti, joita inhoan ja joista varsinkin koko Italian jalkapallokulttuuri kuvottaa.

Arvokisoissa ymmärrän paremmin television kautta tapahtuvan syvänkin fanittamisen, koska harvoin on mahdollisuutta arvokisoja livenä kokea, toisin kuin seurajoukkueiden pelejä. Kerran olen ollut EM-kisaottelussa (viime kesänä Gdanskissa Espanja-Irlanti -ottelussa) ja olihan kokemus päätähuimaavan upea, aivan jotain muuta kuin mitä isoin ja parhainkaan televisioruutu voi ikinä välittää. Tämä yksikin kerta sai minut vain vahvistumaan siinä kannassani, että on se hieman eri käydä esim. kausikortilla katsomassa vaikkapa ManUn tai Real Madridin pelejä ja kuulua paikalliseen kannattajayhteisöön pienestä pitäen kuin katsoa jostain Hong Kongista matsia telkkarista, tilata netistä fanihuivi ja jauhaa "lädeistä".

 

[Dängleri]

Se vaan ihmetyttää, että lajista kiinnostuneita löytyy yllättävän paljon. Oon esim. joutunut vaihtamaan kantabaariani sen vuoksi, että siellä brömbröm arvostettiin futiksen edelle. Ja joskus Helsingin sydämessä, Töölössä, käydessäni jouduin Valioliigaa odotellassani nöyrtymään formulakansan edessä.

Mielenkiintoinen näkökulma. Suomalaiset ovat kuitenkin tunnetusti rallikansaa, ja Häkkisen tuplamestaruuden myötä formula ykköset lunasti oman paikkansa "kansallislajien" joukossa. Räikkönen on sitten jatkanut perinteitä, ja synnyttänyt uutta buumia lajin ympärille.

Kun otetaan vielä huomioon jalkapallon köyhä asema suomalaisessa urheilukulttuurissa, etenkin maajoukkueen menestyksettömyyden myötä - ei liene ihme että maksuliigan ottelu ei innosta kansaa samalla tavoin kuin rata-autoilun kuninkuusluokka. Etenkään kun maksuliigassa ei pahemmin suomalaispelaajia pahemmin pelaa, ja toisaalta F1:ssä edustusta on ollut sitäkin enemmän.

 

[Reverent]

Tästä samasta syystä en suoraan sanottuna täysin ymmärrä tässäkin ketjussa mainittua ulkomaalaisten seurajoukkueiden etäkannatusta, jossa katsotaan joukkuetta telkkarista tai jossain pubissa ja ollaan sitten niin kovia lädejä tms. Saa sitä tietysti kukin katsella mitä lystää ja mieltyä mihin lajiin ja sen seurantamuotoon haluaa, mutta ei se vain ole sama, eikä merkitys voi olla sama kuin sellaiselle ihmiselle joka katsoo pelejä paikan päällä ja joka paikallisena on tarpeeksi indoktrinoitunut seurayhteisöön ja sen perinteisiin.

Niinno, nääkin on hyvin pitkälti makuasioita. Mulle jääkiekko ja varsinkin Palloseura on ollut tärkeä asia siitä asti, kun muistaakseni saunassa kuuntelin Seppo Revon mestaruuden ratkaisutta maalia vuonna -76. Samoihin aikoihin sijottuvat mun muistot futiksesta, kun olin Kuppiksella äitini kanssa todistamassa Palloseuran futismestaruutta Kili Toivasen maalilla.

Palloseura on aina ollut se ykkönen, mutta samalla on aina tullut seurattua myös englantilaista futista. Tää johtuu siitä, että isäni kävi silloin joskus 70-luvulla Lontoossa työmatkalla ja kävi onnekseni katsomassa Arsenalin matsia ja toi sieltä jotain fanikamaa. Onneks iskä ei sillon eksyny mihinkään Spurs-matsiin!!

Siitä lähtien oon ollu englantilaisen futiksen ystävä ja joku päivä vielä olen Emiratesilla katsomassa Arsun matsia. Toistaiseksi vielä eivät elämän tilanteet oo sitä mahdollistaneet.

Suomen Veikkausliiga ei tosiaankaan ole mitään huippufutista, mutta silti olen futisfriikkinä lähes jokaisen Palloseuran kotimatsin seurannut Veritaksen terassilta. Lätkyttelyn lisäks mua jaksaa kiinnostaa sekä suomalainen että eurooppalainen futis. Ja mielenkiinto jääkiekkoakin kohtaan on ollu jo vuosia vahvasti hupenemassa.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Tästä samasta syystä en suoraan sanottuna täysin ymmärrä tässäkin ketjussa mainittua ulkomaalaisten seurajoukkueiden etäkannatusta, jossa katsotaan joukkuetta telkkarista tai jossain pubissa ja ollaan sitten niin kovia lädejä tms. Saa sitä tietysti kukin katsella mitä lystää ja mieltyä mihin lajiin ja sen seurantamuotoon haluaa, mutta ei se vain ole sama, eikä merkitys voi olla sama kuin sellaiselle ihmiselle joka katsoo pelejä paikan päällä ja joka paikallisena on tarpeeksi indoktrinoitunut seurayhteisöön ja sen perinteisiin.

No mitä kukakin kannattamisellaan haluaa itselleen. Jos tuolla tavoin haluaa saada varmemmin osansa menestyksen kokemisesta osana suurempaa joukkoa, vaikka sitten aivan vierasta porukkaa, niin kaikin mokomin.

Minua voi myös osoittaa sormella etäkannattamisesta, koska olen varhaislapsuudessa leimautunut saksalaiseen jalkapalloiluun. Leimautua lienee hyvinkin täsmällinen ilmaisu. Sitä käytetään vaikkapa silloin, kun jokin emonsa hylkäämä sorsanpoika kuvittelee jonkun muu eläimen tai miksei ihmisen emokseen. Jos hyvin käy, niin tuo leimautumisen kohde on juonessa mukana.

Yksi varhaisimpia urheilumuistojani on Länsi-Saksan mestaruus jalkapallon mm-kisoissa 1974. Olin tuolloin 4-vuotias ja urheilun maailma alkoi avautua mustavalkotelevision höhmäisen kuvan välityksellä. Seuraavina vuosina seurasin sakujen pelit tarkkaan, aina kun niitä oli mahdollista päästä katsomaan. Avartava kokemus oli jokin EM-karsintapeli tai vastaava joskus kauan sitten, kun Suomi pelasi Länsi-Saksaa vastaan. Periaatteessa olisi ollut kiva kannattaa Suomea, mutta en vaan pystynyt. Saksalaisilla kun oli maailman tyylikkäin hyökkääjä Karl-Heinz Rummenigge ja monta muutakin fantastista hahmoa, jotka olivat minulle paljon läheisempiä kannattamisen kohteita kuin yksikään sen ajan suomalaispelaaja, ehkä joku Atik Ismail osittain pois lukien.

Bayern Münchenin kannattamiseni on suoraa jatkumoa kiinnostuksesta saksalaiseen jalkapalloiluun. Bayern oli ainoa vaihtoehto, koska Rummenigge pelasi siellä. Koulussa ja joka paikassa jouduin aina perustelemaan, miksi saksalainen futis kiinnostaa ja miksi vaivaudun seuraamaan Bundesligaa. Brittifutista sentään lähetettiin yksi matsi joka lauantai teevee kakkoselta, kun Bundesligan pelejä ei silloin eikä nytkään näe valtakunnallisilta kanavilta ikinä. Korkeintaan pari kertaa vuodessa Urheiluruudussa on jokin 15 sekunnin pätkä, jos mestaruus ratkeaa tai joku suomalainen ottaa roolia. Suomessa tosin vähän herättiin sakufutikseen kun Pasi Rautiainen siirtyi sinne pelaamaan. Noiden aikojen peruina Suomessa taitaa olla vieläkin kourallinen jonkinasteisia Arminia Bielefeldin faneja.

 

[Reverent]

Mielenkiintoinen näkökulma. Suomalaiset ovat kuitenkin tunnetusti rallikansaa, ja Häkkisen tuplamestaruuden myötä formula ykköset lunasti oman paikkansa "kansallislajien" joukossa. Räikkönen on sitten jatkanut perinteitä, ja synnyttänyt uutta buumia lajin ympärille.

Kun otetaan vielä huomioon jalkapallon köyhä asema suomalaisessa urheilukulttuurissa, etenkin maajoukkueen menestyksettömyyden myötä - ei liene ihme että maksuliigan ottelu ei innosta kansaa samalla tavoin kuin rata-autoilun kuninkuusluokka. Etenkään kun maksuliigassa ei pahemmin suomalaispelaajia pahemmin pelaa, ja toisaalta F1:ssä edustusta on ollut sitäkin enemmän.

Mielipiteensä kullakin, mutta mun mielestä autourheilu ja varsinkin jotkut Jyväskylän suurajot edustavat junttiuden huipentumaa.

Ja mikä tekee suomalaisista "rallikansaa"? Sekö, että suomalaiset kuskit ovat joskus voittaneet mestaruuksia lajissa, joka on jopa jääkiekkoa pienempi?

Ja jos haluaa seurata oikeaa huippu-urheilua, niin futis hakkaa jonkun rallin mennen tullen. Formulat on kuitenkin jostain käsitämättömästä syystä maailmallakin ilmeisen suosittu laji. Mutta kuinka paljon formuloita täällä seurattaisiin, jos siellä ei sattuisi suomalaisia olemaan? Mikä mahtaa olla ympyräajon kiinnostus esim. muissa pohjoimaissa?

Ja eikö se ole niin, että ympyräajoakin seurataan nykyään vain maksukanavilta kuten eurofutista?

 

[Tifosi]

Ja eikö se ole niin, että ympyräajoakin seurataan nykyään vain maksukanavilta kuten eurofutista?

Eikös eurofutiksella tarkoiteta mestarien liigaa? Sitä tulee ainakin edelleen yksi peli per peliviikko ilmaiskanavalta, kuten aina ennenkin.
Jos formulat on "ympyräajoa" niin sinulla on muodot yhtä hakusessa kuin jenkeillä heidän jalkaPALLOnsa kanssa.

 

[J.Grönvall]

Varmaan siinä oli jotain erilaisuuden tavoittelua kun lapsena kannatin punakonetta ja pidin punakoneen kiekkoa parhaimpana ja kauneimpana, mutta en tuolloin ajatellut, että kyse olisi erilaisuuden tavoittelusta vaan siitä, että se antoi minulle eniten tunnetasolla. Peliä oli nautinnollista katsoa ja heidän kiekkonsa oli tuolloin sellaista josta eniten pidin.

Minusta se on liiallista yksinkertaistamista kun väitetään, että kyse on erilaisuuden tavoittelusta tai jos tämä on totta - mitä epäilen - näitä erilaisuuden tavoittelijoita on todella paljon. Joten onko kyse enää mistään erilaisuuden tavoittelusta?

Entäpä Englannin liigan -fanit? Ovatko he erilaisuuden tavoittelijoita kun kenties jo 70-luvun mustavalkolähetyksiä ovat seuranneet ja ovat tunteneet liigan omakseen jo niiltä ajoilta lähtien tai jopa vieläkin varhaisemmilta ajoilta?

Minusta se edustaa sitä hyvin pitkälle, voithan kääntää sen myös niin, että kotimaista jalkapalloa seuraavat haluavat erottua siitä suomalaisen jalkapallofanin "normista" eli Valioliigaa seuraavasta kannattajasta. Siksi siis aiempi viittaukseni punkkareihin ja elämäntapaintiaaneihin.

Evil koitti alunperin kysyä, että onko pakko aina kannustaa suomalaisia. Mielestäni avausviesti nyt oli kuitenkin sävyltään vähän johdatteleva, joskin niiden sävyjen tulkinta on mahdotonta näistä teksteistä yleensäkään.

Mutta emmeköhän me kaikki mahdu tänne kannattamaan sitä mitä lystää. Toinen lähtee stadikalle peleihin kannustamaan, toinen katsoo televisiosta ja haukkuu kaikki Suomen pelaajat. Yhdelle ei hiihtomenestys tee mitään, minun tavoin taas moni tulee hyvälle mielelle kun suomalaishiihtäjät pärjäävät.

Urheilu ja kannattaminen on itsessään muutenkin ihan typerää, aina tulee uudet kisat ja uusi kausi, ja lopulta se pelikin antaa enemmän kun ei luo mitään siteitä yhteenkään joukkueeseen. Ja ne jotka tietävät mitä tunteita oikein fanaattiset kannattajat käyvät läpi, niin eivät varmasti kaikille suosittele.

Siitäkin huolimatta pidän aina ihan tavan vuoksi peukkuja hiihtäjille, yleisurheilijoille ja muillekin suomalaisille. Ja kyllä vaikka ampumahiihtoa katsellessa välillä vituttaa, kun suomalaiset ovat niin huonoja siinä, vaikka Kaisa Mäkäräinen iloinen poikkeus onkin.

Minusta se vain on tavallaan ihan hienoa ja sympaattista tukea omia urheilijoita. Ei niitä juttuja kuitenkaan vakavissaan voi ottaa, urheiluhan on vain viihdettä kuitenkin.

EDIT. Ja olihan sekin hieno hetki, kun Jussi Veikkanen piti mäkipaitaa Tour de Francella yllään. Kova juttu, mutta eihän täällä takapajulassa sitä tajuttu, vaan ihmeteltiin lähinnä mitä ne hehkuttaa kaveria joka on aina "joku sadas" etapin maaliin tulossa.

Samoin tapaus Jarkko Nieminen. Aivan fantastisen kova urheilija mutta ei, urheilukansa Suomelle ei kelpaa kun nimi ei ole Nadal.

Suomalaisista "potkupalloilijoista" nyt tietenkin muistetaan kehua Jari ja Samia. Kuinkas moni tietää, että Miklu Forssell taitaa olla edelleen Birmingham Cityn kaikkien aikojen paras maalintekijä Valioliigassa ja Jonatan Johansson Charlton Athleticin kolmen joukossa? Ajatelkaa, ihan Englannissa asti.

Sitä näkee aina sen mitä haluaa nähdä :)

 

[lenno]

Mutta kuinka paljon formuloita täällä seurattaisiin, jos siellä ei sattuisi suomalaisia olemaan?

Omalta kohdaltani voin vastata tähän että en oikeastaan voi laskea itseäni Formula-faniksi, vaan seuraamiseni rajoittuu pitkälti Kimi Räikköseen. Toki aloitin Formuloiden seuraamisen jo Häkkisen aikoihin eli ennen kuin Kimi oli edes mukana, ja siitä sitten luonnollisena jatkumona Räikkösen perittyä Häkkisen paikan McLarenilla päähuomio keskittyi Räikköseen. Kuitenkaan en voi sanoa että ketä tahansa suomalaista suostuisin kannattamaan, kun Salon tai Kovalaisen otteet ei milloinkaan ole kiinnostaneet erityisemmin, ei edes silloin kun pääsivät ajamaan huipputalleihin. En oikeastaan edes tiedä että miksen heistä ole pitänyt. Ensin ajattelin että kyseessä on tämä menestymättömyys, mutta kannatinhan jo Kimiä ennen kuin hän oli ottanut ensimmäistäkään osakilpailuvoittoa, mestaruudesta puhumattakaan. Toisaalta voisi myös mainita että Kimin kahden vuoden sapatin aikana en montaa kisaa katsonut. Tämä toki saattoi ainakin osittain johtua siitä että usean vuoden seuraamisen johdosta olin oppinut vihaamaan Kimin pahimpia vastustajia ja ei todellakaan napannut ryhtyä seuraamaan kautta jossa mestaruuden piti varmasti mennä jommalle kummalle inhokkikuskilleni. No, onneksi sitten tuli Vettel, mutta ei siitä sen enempää.

Jääkiekosta, niin onhan se ollut jo selvää että pienestä pitäen ja Ässä-junnuissa itsekin muutaman kauden pelailleena kannattamakseni seuraksi valikoitui Ässät. Edelleenkin, monta vuotta toisella liigapaikkakunnalla asuneena, ainoa joukkue jota kannustan on Ässät. Tietenkään en kyseisen paikkakunnan joukkueen tippumista mestikseen toivonut koska se olisi entisestään huonontanut mahdollisuuksia seurata Ässien otteita livenä. Voisikin oikeastaan sanoa että UrhoTV on tullut kaltaisilleni etäfaneille huonosta toimivuudestaan huolimatta eräänlaisena taivaanlahjana, joka on helpottanut siteen säilymisen Ässiin elinvoimaisempana kuin se ehkä muutoin nyt olisi, mutta mistä sitäkään varmaksi tietää.

Ulkolaisista sarjoista, niin usein suosikkijoukkueikseni olen valinnut sellaisia joukkueita joissa pelaa fanittamiani pelaajia tai joiden pelejä olen päässyt seuraamaan paikanpäällä, mutta vaikka he kannun omissa sarjoissaan voittaisivat, niin en asiaa sen enempää juhlisi. Tämä siis todistaa sen että mistään faniudesta tässä ei nyt ainakaan ole kyse, vaan enemmänkin se tuo seuraamiseen lisää mielekkyyttä. Tämä ilmiö osoittautui juuri nyt tänä vuonna todeksi kun muutaman vuoden "fanittamani" Baltimore Ravens voitti amerikkalaisessa jalkapallossa Super Bowlin. Toki olin Ravensin matseja talvella katsellut ja TV:n äärellä jännittänyt, mutta eipä nyt tullut mieleenkään lähteä asiaa mitenkään erityisemmin juhlimaan, koska varsinaisesti mitään tunnesidettä kyseiseen seuraan ei ole. Jos olisin sattumalta ollut kyseisenä hetkenä Baltimoressa niin olisin varmasti lähtenyt kaupungille. Toisaalta olisin varmasti lähtenyt haistelemaan juhlatunnelmaa jos olisin ollut San Franciscossa ja 49ers olisi Super Bowlin vienyt, vaikka heihin en nyt ainakaan omaa minkäännäköistä sidettä.

Myös tuo ylempänä jonkun esille tuoma asia urheilun laajasta tarjonnasta on vaikuttanut myös omiin mieltymyksiini. Fanitan lähinnä sellaisia suomalaisurheilijoita joiden harjoittamasta lajista olen kiinnostunut. Amin Asikaisen ja Robert Heleniuksen (ja nimettömämpienkin suomalaisottelijoiden) otteita seuraan (Asikaisesta oikea muoto on seurasin) tarkasti. Vastaavasti suomalaiset hiihtäjät tai jalkapalloilijat eivät herätä minkään näköistä mielenkiintoa, juuri johtuen siitä että ei vain kyseiset lajit tippaakaan jaksa kiinnostaa. Ei siis mitenkään haittaisi vaikka huuhkajat pääsisivät arvokisoihin mutta tuskin mitenkään erityisemmin fiilistelisin sitä. Ehkä voisin jonkun matsin katsoa TV:stä tai ainakin yrittää katsoa, mutta lähes varmaksi voin sanoa että en suunnittelisi mitenkään päivän tai viikon aikatauluja sen eteen että varmistan näkeväni matsin, kuten esim. jääkiekon kohdalla monasti toimin.

 

[Dängleri]

Ja eikö se ole niin, että ympyräajoakin seurataan nykyään vain maksukanavilta kuten eurofutista?

Se ajatus mitä tuossa ajoin takaa oli se, että esim. formuloissa kuljettaja ajaa omalla nimellään ja edustaa omaa kotimaataan, ja voiton saavuttaessaan salkoon nostetaan ko. maan lippu ja taustalla soitetaan kansallislaulu. Sama pätee futiksessa silloin, kun kyseessä on maajoukkue, joka edustaa meitä kaikkia suomalaisia, ja jossa pelaaminen on pelaajillekin kunnia-asia. Sen sijaan noissa maksuliigoissa (esim. Valioliiga, La Liiga, Mestareiden liiga jne.) pelaajat pelaavat rahasta (=tekevät työtään), ja ainoastaan omalle joukkueelleen, kansallisuudesta välittämättä.

Hyvänä esimerkkinä voisi mainita myös jalkapallon. Rakastan lajia, ja minulla on vuosikymmenien mittaan muodostuneita, eritasoisia lämpimiä tunteita useita seura- ja maajoukkueita kohtaan. Näihin ei kuulu Suomi. Miksi? No siksi, että suomalainen jalkapallo on huonoa, enkä koskaan ole nauttinut Suomen pelien katsomisesta. Ennemmin olen tuntenut myötähäpeää: taas nuo kömpelöt puujalat tunaroi tuolla.

Se että suomalaiset ovat olleet aina surkeita potkupallossa, ei saa minua omaa kansaa häpeämään, tai tuntemaan mitään alemmuuskompleksia, tai "hylkäämään" joukkuetta. Niillä pelimerkeillä mennään, mitä on annettu.

Tottakai suomalaisten menestyksettömyys esim. potkupallossa on ajanut itsenikin kannattamaan / ihailemaan muita joukkueita, mm. Espanja ja Hollanti, mutta silti oma kansallisuus ja maanmiehet menevät luonnollisesti ohi. Ei kahta sanaa.

 

[LOFIN]

Esim. se että suomalaiset ovat olleet aina surkeita potkupallossa, ei saa minua omaa kansaa häpeämään, tai tuntemaan mitään alemmuuskompleksia, tai "hylkäämään" joukkuetta. Niillä pelimerkeillä mennään, mitä on annettu.

Näin. En mäkään varmasti häpeä omia lapsiani jos sellaisia joskus saan, jos ne eivät parhaimpia joukkueissaan olisikaan. Vaikka kuinka vituttaisi kattoa Suomen maajoukkueen höntyilyä ja Espanja pelaisi niin kivasti, ei se susta espanjalaista tee. Ei vaikka muuttaisit Madridiin ja oppisit kieltä.

Seuratasolla voin ymmärtää että rakastaa jotain ulkolaista seuraa ylitse kaiken jos on vaikka asunut kyseisellä paikkakunnalla paljon tjsp. Lähinnä huvitti yksi päivä kun twitterissä näki joidenkin kavereiden onnittelevan toisiaan kun "se teidän ManU voitti ja teidän Barcakin meni jatkoon". Siis mitä vittua?

 

[#76]

Vaikka kuinka vituttaisi kattoa Suomen maajoukkueen höntyilyä ja Espanja pelaisi niin kivasti, ei se susta espanjalaista tee. Ei vaikka muuttaisit Madridiin ja oppisit kieltä.

Miksi jonkin maajoukkueen menestyksen toivomisen pitäisi olla kiinni jostain kansalaisuudesta? Toisekseen ei Suomen maajoukkue minua missään edusta, vaan minusta joukkue pelaa ensisijaisesti itselleen. On sattumankauppaa, että minulta löytyy Suomen passi.

Futiksen arvokisoissa olen Meksikon kisoista alkaen toivonut Saksalle menestystä, muttei sillä ole minulle suurempaa merkitystä voittivatko vai hävisivätkö. Taannoin kun Saksa ja Suomi kohtasivat Olympiastadionilla iloitsin kummankin onnistumisista. Ei minulla ole missään asiassa tarvetta toivoa jonkin joukkueen tappiota tai harmitella jonkun menestymistä. Olen vain katsoja, jolla ei ole mitään varsinaisesti pelissä.

Lähinnä huvitti yksi päivä kun twitterissä näki joidenkin kavereiden onnittelevan toisiaan kun "se teidän ManU voitti ja teidän Barcakin meni jatkoon". Siis mitä vittua?

Niin no, kyllä minua huvittaa vaikka ikänsä Helsingissä asunut kaveri hehkuttaa HIFK:n tai Jokerien menestystä "meidän menestyksenä". Mutta kukin tyylillää ja ei hänen onnellisuutensa ole mitenkään minulta pois, joten miksi välittää asiasta sen enempää?

 

[LOFIN]

Miksi jonkin maajoukkueen menestyksen toivomisen pitäisi olla kiinni jostain kansalaisuudesta? Toisekseen ei Suomen maajoukkue minua missään edusta, vaan minusta joukkue pelaa ensisijaisesti itselleen. On sattumankauppaa, että minulta löytyy Suomen passi.

Futiksen arvokisoissa olen Meksikon kisoista alkaen toivonut Saksalle menestystä, muttei sillä ole minulle suurempaa merkitystä voittivatko vai hävisivätkö. Taannoin kun Saksa ja Suomi kohtasivat Olympiastadionilla iloitsin kummankin onnistumisista. Ei minulla ole missään asiassa tarvetta toivoa jonkin joukkueen tappiota tai harmitella jonkun menestymistä. Olen vain katsoja, jolla ei ole mitään varsinaisesti pelissä.

Jos kaikki ajattelisivat samalla tavalla ei mitään erityisiä seuroja tai maajoukkueita olisi. Voitaisiin perustaa joka lajille huippuliigat, joissa tasaisesti joka joukkueeseen jaetut huippupelaajat ottaisivat toisistaan mittaa. Joukkueet voisi nimetä vaikka numeroittain: "Tule katsomaan jalkapallon juhlaa, kun huipputähdillä varustetut joukkueet 1 ja 2 ottavat toisistaan mittaa!". Ainoat, jota em. touhu kiinostaa ovat juuri niitä jotka katsovat urheilua vain viihteenä.

Ja kyllä, urheilua voi katsoa vain viihteenä, mutta kyllähän urheilun ydin on kilpailla edustaakseen itseään ja joukkuettaan, ja tuo joukkue hyvin usein edustaa myös jotain tiettyä paikkakuntaa/maata.

 

[#76]

Ja kyllä, urheilua voi katsoa vain viihteenä, mutta kyllähän urheilun ydin on kilpailla edustaakseen itseään ja joukkuettaan, ja tuo joukkue hyvin usein edustaa myös jotain tiettyä paikkakuntaa/maata.

Mutta miksi sattumalta tullut synnyinpaikka, myöhempi asuinpaikka tai kansallisuus olisi oikeampi syy jonkin seuran kannustamiseen kuin vaikka makee peliasu? Aika monelta taholta olen kuullut, että syy HIFK:n valintaan on ollut punainen pelipaita.

Muut kuin joukkueen varsinaiset jäsenet ovat tavalla toisella valinneet lajin ja joukkueen ja sitten intohimon määrästä riippuen elävät valintansa kanssa.

Työkaveri on intohimoinen Manu-fani, katsoo kaikki pelit mitkä vain saa jotain kautta näkyviin ja käy 3-4 vuodessa paikanpäällä katsomassa peliä. Kuka sen nyt sitten päättää, että hänen innostuksensa on huonompaa tai keinotekoisempaa, kuin jos olisi aikoinaan innostunut HJK:sta, mikä olisi ollut lähin kotimainen pääsarjatasonjoukkue. Ei tosin olisi ollut synnyinpaikan joukkue. Aika moni tekee valintansa myös sarjatason mukaan. Ennen kuin Espoossa oli oma SM-liigajoukkue, niin moni otti joko HIFK:n tai Jokerit omakseen. Siitäkin huolimatta, että paikallisesti olisi ollut alemman sarjatason joukkue tarjolla.

Sikäli hyvin luonnollista että paikallinen joukkue kerää helpommin kannatusta, koska ottelutapahtumat ovat lähempänä ja media todennäköisesti seuraa enemmän paikallista joukkuetta. Yhtä luonnollista on, että ihminen joka käyttää rahaa ja aikaa johonkin lajiin tai joukkueeseen suhtautuu asiaan intohimoisemmin kuin joku jonka panos jää kaukosäätimen poimimiseen.