U20 MM-Kisat Venäjällä 2012-13 - Pikku Jellonat

[apulais-GM]

Esko Seppänen, joka UL:n muiden toimittajien tapaan ...

Suomi kiistämättä voitti maailmanmestaruuden - mediassa. Siellä pojista tehtiin parin harjoitusmatsin jälkeen jo varmoja voittajia. Ehkä tämä samanlainen voittamisen tapa täytyy jatkossakin ottaa meille malliksi. Hypetys.

Aika monikin varmasti uskoi Seppäsen tapaan, että kyllä se Valdo johtaa lahjakkaan joukkueen tiukalla otteella menestykseen.
Ennen kisoja Seppänen kirjotti, että niin sitä pitääkin lähtä voittamaan ja se pitää uskaltaa sanoa ääneen, eikä silleen Raipen tyyliin että "no kyä ny varmaan lähetään, totanoi, joka peliin tekemään parhaamme".
Olihan se ihan perusteltuakin odottaa menestystä.

Mutta sitten kun muutama pelaajakin sanoi että halutaan voittaa mestaruus, niin sehän oli iso virhe. Media heti kerto että Nuoret Leijonat kultajahtiin suomalaisittain poikkeuksellisesti itseluottamusta uhkuen. Puhuttiin uhosta ja ennakkosuosikeista ja muuta.
En usko että pelaajat itse alkoi varsinaisesti leijua harjoituspelien jälkeen, vaikka oli arvattavissa että voitot USAsta ja Kanadasta, sekä puheet mestaruudesta oli semmonen yhdistelmä, että "katastrofin" tai "flopin"ainekset on olemassa.

 

[Jymäkkä]

Minusta pikkuleijonissa ei todellakaan tarvita päätoimista valmentajaa. Yhteiset päivät kauden aikana ovat niin vähissä, että tuon homman pystyy todellakin tekemään otona. Tärkeämpää olisikin saada päävalmentajaksi joku todellinen huippuvalmentaja, eikä hakea täyspäiväistä näistä usein syystäkin työttömänä olevista. Joskus tietysti joku oikeasti hyvä(Ara esim.) sattuu olemaan käytettävissä päätoimiseksi, mutta harvemmin.

 

[Torsti]

Tappion isoin syy oli koko turnauksen jatkunut ihmeellinen puolustuspeli, jonka yksi näkyvimmistä ja erikoisimmista piirteistä oli omien pakkien "valuminen" veskarin syliin,

Tämä seikka pisti itsellänikin silmään näkemissäni Suomen peleissä. Kertoo siitä, että puolustajat eivät luota itseensä, vaan pelkäävät vastustajan pelaavan heidät pihalle 1vs1 -tilanteessa. Omassa päässä pelattiin kuin Teemu Aalto, varjostettiin kiekollista, mutta ei menty kontaktietäisyyksille. Puolustaja tekee itselleen ongelmia, kun ei pelaa aktiivisesti jo keskialueelta ja luovuttaa puolustussinisen liian helposti.

 

[Viltsu]

Urheilulehti tai joku muu aviisi voisi nyt oikeasti kysellä kolmelta neljältä kiekkoasiantuntijalta, miksi Suomen joukkue taapersi itsensä "tyynenmeren" sarjaan. Ei tästä muuten mitään numeroa tehdä, vaan tämä katastrofi hyssytellään unohduksiin.

Se, keitä nuo asiantuntijat olisivat, ei tietoa. Tai ainakin Ismo Lehkonen voisi olla, koska on varmaan poikansa kautta seurannut suht läheltä joukkueen valmistautumista kisoihin ja pelejä.

 

[IceWalker]

Aika monikin varmasti uskoi Seppäsen tapaan, että kyllä se Valdo johtaa lahjakkaan joukkueen tiukalla otteella menestykseen.
Ennen kisoja Seppänen kirjotti, että niin sitä pitääkin lähtä voittamaan ja se pitää uskaltaa sanoa ääneen, eikä silleen Raipen tyyliin että "no kyä ny varmaan lähetään, totanoi, joka peliin tekemään parhaamme".
Olihan se ihan perusteltuakin odottaa menestystä.

Mutta sitten kun muutama pelaajakin sanoi että halutaan voittaa mestaruus, niin sehän oli iso virhe. Media heti kerto että Nuoret Leijonat kultajahtiin suomalaisittain poikkeuksellisesti itseluottamusta uhkuen. Puhuttiin uhosta ja ennakkosuosikeista ja muuta.
En usko että pelaajat itse alkoi varsinaisesti leijua harjoituspelien jälkeen, vaikka oli arvattavissa että voitot USAsta ja Kanadasta, sekä puheet mestaruudesta oli semmonen yhdistelmä, että "katastrofin" tai "flopin"ainekset on olemassa.

Tämän voi ilmaista myös niin, että valmennusjohdon mediaosaaminen oli alkeellisella tasolla. Joukkueen sisällä voidaan tietenkin ottaa tavoitteeksi maailmanmestaruus, mutta en usko tavoitteen julkilausumisella olevan mitään positiivisia vaikutuksia. Kyse ei ole pelkästään paineensiedosta, vaan myös tietystä asennevammasta, jos lähdetään nylkemään karhua ennenkuin se on edes kaadettu. Nyt joukkueen ensi pelistä lähtien näki, että pelit oli jo voitettu ennen aloitusta. Kaikkea ei tehty voiton eteen. Tästä ei tämän enempää, tämä asia on jo puhkipuhuttu näillä palstoilla.

Sen sijaan täytyy ihmetellä aikuisten miesten touhuja joukkueen ympärillä. On päivänselvää, että media tarttuu vielä hanakammin kiinni joukkueeseen, kun pelaajatkin päästetään mediaan puhumaan läpiä päähänsä. Suomalaisen urheilusaavutusten kirjon tuntevana rohkenen epäillä, että kultamitalitavoitteen julkilausumisella ollaan koskaan voitettu mitään. Yksilötasolla vaikkapa Kalle Palander, joka voitti aina olympiakultaa mediassa, muttei radalla, on hyvä esimerkki. (Palanderin ura oli silti ihailtava, sitä en aliarvosta). Mutta jotenkin ne paineet vaan kasvaa sietämättömän koviksi, jos puhutaan suuria sanoja ennen kisoja.

Jääkiekkoon pätee aivan sama. Molemmat aikuisten mestaruudet tulivat puun takaa. Nuorten mestaruudet samoin. Kun kukaan ei odota mitään, joskus se leijonakin voittaa. Uskon vahvasti Marjo Matikaisen älykkään ärsyttävään tyyliin kommentoidessaan seuraavaa arvokisaa: " Teen parhaani ja katsotaan mihin se riittää". Tämän voinee kirjailla urheilijoiden huoneentauluun myös tulevaisuudessa kultaiseksi ohjeeksi.

 

[Tarinankertoja]

" Teen parhaani ja katsotaan mihin se riittää". Tämän voinee kirjailla urheilijoiden huoneentauluun myös tulevaisuudessa kultaiseksi ohjeeksi.

Eri mieltä.

Tämähän on suomalaisten oman epävarmuuden ilmentymä. Pelätään epäonnistumista ja sen takia tavoitteita ei uskalleta asettaa.
Ja totta kai pelätään, kun tää meidän yhteiskunta ei muuta odota, kuin jonkun epäonnistumista, että saa potkia maassa makaavaa... näkeehän se täällä JA:ssakin.


Suomalainen "mikä sääkin luulet olevas" vs: ruotsalainen "ei se mitään, yritä uudestaan" menttaliteetti näkyy esim juuri urhelumenestyksissä, joissa, niin ikävä kun se on havaita ja myöntää,ruotsalaiset pesee meitin sata nolla.

Eli imo hyvä avaus uuteen kulttuuriin, avoimesti tavoitella mestaruutta jo urheilija tasolla... ehkä se siitä kasvaa se viimenen itseluottamuksen silaus ja henkinen kantti saada itsestään paras esiin paineen alla tärkeässä kisassa.

 

[Zaara]

Eri mieltä.

Tämähän on suomalaisten oman epävarmuuden ilmentymä. Pelätään epäonnistumista ja sen takia tavoitteita ei uskalleta asettaa.
Ja totta kai pelätään, kun tää meidän yhteiskunta ei muuta odota, kuin jonkun epäonnistumista, että saa potkia maassa makaavaa... näkeehän se täällä JA:ssakin.


Suomalainen "mikä sääkin luulet olevas" vs: ruotsalainen "ei se mitään, yritä uudestaan" menttaliteetti näkyy esim juuri urhelumenestyksissä, joissa, niin ikävä kun se on havaita ja myöntää,ruotsalaiset pesee meitin sata nolla.

Eli imo hyvä avaus uuteen kulttuuriin, avoimesti tavoitella mestaruutta jo urheilija tasolla... ehkä se siitä kasvaa se viimenen itseluottamuksen silaus ja henkinen kantti saada itsestään paras esiin paineen alla tärkeässä kisassa.

Tästä olen ihan täysin samaa mieltä. Ne lausunnot, joissa tavoitteita ei aseteta ollenkaan vaan lähdetään vaan hakemaan sitä omaa parasta suoritusta (jonka nyt pitäisi olla aina ihan itsestäänselvyys) on sellaista kamaa, jolla voitetaan jotain ehkä kerran muutamassa vuosikymmenessä.

Oikeita tavoitteita on syytä asettaa ja voiton pitäisi olla aina se oletusarvo, varsinkin jääkiekossa, jossa Suomi on saavuttanut varsin paljon menestystä ihan olympiatasollakin viime aikoina.

Tällä kertaa taisi käydä niin, että niitä kultatavoitteita ei osattu käsitellä oikein. Kuitenkin on sääli, mikäli ensi vuonna palataan takaisin siihen tuttuun "oman parhaan tekemiseen". Näiden nuorten on opittava käsittelemään korkeat tavoitteet oikealla tavalla, ja siihen tarvitaan kyvykäs valmennus, jota ei tällä kertaa tainnut olla.

 

[oiler99]

Sieltähän se tuli Määtän suusta, että kisoihin tultiin jo ennalta varmoina mestareina.

Leijonat juhlivat uutta vuotta kriisipalaverissa | Jääkiekko | Iltalehti.fi

 

[choose_life]

Liian moni pelaaja alisuoritti ja tiettyä hermoilua + kurittomuutta oli havaittavissa läpi turnauksen. Toisaalta voidaan kysyä, yritettiinkö alun perinkin liikaa sellaista, mihin ei lyhyessä tulos tai ulos -rykäisyssä ollut rahkeita. Tulos kun on kilpaurheilussa aina se, mikä ratkaisee, ja nyt se on karsintasarja.

Valmennuksen piikkiin menee ainakin kaksi epäonnistumista: väärä taktiikkavalinta Tshekki-tappiossa (oltiinko vastustajaa tosiaan scoutattu yhtään ja/tai tajuttiinko, mitä sieltä tulee?) ja heikosta valmistautumisesta otteluihin (jatkuvasti kusessa etenkin 1. erissä).
Jälkimmäisessä valmennuksen osuus on nuorten pelaajien kanssa ja turnauksissa edelleen normaalia isompi. Rindell kantaa pääkoutsina vastuun kokonaisuudesta, mutta kyllä Valtosellakin on vielä pitkä matka kuljettavana.

Ja vaikka eri ikäluokkien vertailu on vähän hölmöä, viime vuonna joukkue oli Kanada-romahdusta lukuun ottamatta läpi turnauksen huomattavasti valmiimpi ja tasapainoisempi sekä pelillisesti että henkisesti. Valmennuksen tuolloin niskaan saamasta naurettavasta paskasaavista huolimatta.

 

[Johannes]

Kun päästät vastustajan jokaisessa tosipelissä 2-3 maalin johtoon ja sitten alat itse pelaamaan, niin olet kusessa. Näin kävi myös nyt. Miksi kävi kuin kävi. Asiat on selvitettävä perusteellisesti valmennuksen ja pelaajien kanssa, kun palaavat Suomeen, että tulevissa kisoissa ei möhlitä mahdollisuuksia yhtä pahasti kuin nyt Ufan kisoissa.

 

[P.Sihvonen]

Audienssi Jääkikkoliittoon

Valmennuksen piikkiin menee ainakin kaksi epäonnistumista: väärä taktiikkavalinta Tshekki-tappiossa (oltiinko vastustajaa tosiaan scoutattu yhtään ja/tai tajuttiinko, mitä sieltä tulee?) ja heikosta valmistautumisesta otteluihin (jatkuvasti kusessa etenkin 1. erissä).

Tähän on vielä puututtava. Taktiikkavalinta oli tismalleen oikea Tshekkiä vastaan - eri asia on sitten se, että valitun taktiikan suorittaminen ailahteli eri syistä. Meidän Pelin valmentajat, kouluttajat ja analyytikot ovat tulleet pohdinnoissaan siihen, että juuri noin pitää pelata paljon trapia viljelevää Tshekkiä vastaan.

Ja jos nimimerkki sanoo, että "väärä taktiikkavalinta", niin olisi lysti kuulla nimimerkiltä, MILLAINEN taktiikka olisi pitänyt valita?

Ja jos nimimerkki on neroudessaan tyyppi, joka kykenee tässä kumoamaan perustellusti Westerlundin, J.Jalosen, Rautakorven, Rindellin ja kumppaneiden johtopäätökset siitä, miten Tshekkiä vastaan pitäisi pelata, niin minä puolestani lupaan järjestää nimimerkille audienssin Jääkiekkoliiton ytimeen luennoimaan aiheesta.

Siinä suhteessa on kyllä ihailtava Tshekkiä, että maalla on oma identiteetti (Heidän Peli), jolla kiskovat niin A-maajoukkueessa kuin Nuorten kisoissa.

Johtava

 

[choose_life]

Kukaan muu ei tainnut havaita Jalosta, Westerlundia ja Rautakorpea Pikkuleijonien valmennusryhmässä tekemässä akuutteja päätöksiä joukkueen peluuttamisesta sen hetkisiä vastustajia vastaan, mutta todellisuudessahan on tunnetuista syistä muutenkin turhan vaikea elää.
Vaihtoehdoista trappia (ja aggressiivista ja korkeaa taklaus/karvauspeliä, jota Tshekki myös viljeli ja joka eroaa huomattavasti A-maajoukkueen tyypillisestä pelitavasta) vastaan on kirjoitettu viestikaupalla.

Ei (taaskaan) kuulu aiheseen pätkääkään, mutta ne, jotka kykenevät vastaamaan puheistaan omalla naamallaan ja muiden selän takaa "roolihahmoista" ym. tekosyistä huutelematta, hankkivat ja saavat tarvittavat audienssinsa ihan itse. Asiaa saattaa toki auttaa, jos ei ole töissä useammankin tahon boikottilistalle perättömillä ja oikeusjutuilla etenkin viime vuosina järjestetyssä seiskajulkaisussa.

Suomelta puuttui puolustuspelistä viisikon tiiviys, jolloin pakit jätettiin liian paljon yksin. Jääkiekkohan ei ole sitä, että tyydytään puolustamaan 1-1 tai 2-2 tilanteita vaan, pyritään saamaan nopeasti hyökkääjien apu lähelle ja luomaan pelin alle ylivoimatilanne. Tällöin vastustaja joutuu hyökkäämään alivoimaisena (1-2, 2-3, 3-4) ja esim. tuo yllä mainittu pakkien aktiivinen pelaaminen on helpompaa, kun on tuki lähellä.

Aiempina vuosina Suomen otteita nuorten MM-kisoissa on leimannut hirveä taistelutahto sekä kova yritys, pelitempo, taklaukset jne. Jostain syystä tällä kertaa noita elementtejä ei pelistä näkynyt vaan toistuvasti pelaajat tekivät laajoja kaarroksia, liukuivat suorin jaloin, sijoittuivat pelin ulkopuolelle jne. Tämä ongelma korostui hyökkääjien ja varsinkin ns. kärkihyökkääjien osalta. Asenne, tahto, halu, sitoutuminen... millä termeillä ongelman ydintä sitten haluaakin kutsua.
Mikäli asenne-/tunnepuolelta jää edes hieman vajaaksi, on tulos nähdyn kaltainen.

Totta osaltaan tämäkin. Jolloin palataan taas mm. siihen, yritettiinkö sellaista mihin ei ollut todellisia valmiuksia sekä valmistautumiseen ja valmennuksen(kin) osuuteen siinä. "Tahallaan" kun kukaan tuskin lähtee MM-kisoissa neppailemaan pelin ulkopuolelle.

 

[halftime]

...puolustajat eivät luota itseensä, vaan pelkäävät vastustajan pelaavan heidät pihalle 1vs1 -tilanteessa. Omassa päässä pelattiin kuin Teemu Aalto, varjostettiin kiekollista, mutta ei menty kontaktietäisyyksille. Puolustaja tekee itselleen ongelmia, kun ei pelaa aktiivisesti jo keskialueelta ja luovuttaa puolustussinisen liian helposti.

Enemmänkin näen asian siten, että Suomelta puuttui puolustuspelistä viisikon tiiviys, jolloin pakit jätettiin liian paljon yksin. Nykypäivän jääkiekkohan ei ole sitä, että tyydytään puolustamaan 1-1 tai 2-2 tilanteita vaan, pyritään saamaan nopeasti hyökkääjien apu lähelle ja luomaan täten pelin alle ylivoimatilanne. Tällöin vastustaja joutuu hyökkäämään alivoimaisena (1-2, 2-3, 3-4) ja esim. tuo yllä mainittu pakkien aktiivinen pelaaminen on helpompaa, kun on tuki lähellä.

Suomen pelitapa ei ollut väärä, vaan ongelmaksi muodostui joukkueen kyvyttömyys/haluttomuus toteuttaa ko. pelitapaa. Aiempina vuosina Suomen otteita nuorten MM-kisoissa on leimannut hirveä taistelutahto sekä kova yritys, pelitempo, taklaukset jne. Jostain syystä tällä kertaa noita elementtejä ei pelistä näkynyt vaan toistuvasti pelaajat tekivät laajoja kaarroksia, liukuivat suorin jaloin, sijoittuivat pelin ulkopuolelle jne. Tämä ongelma korostui hyökkääjien ja varsinkin ns. kärkihyökkääjien osalta. Asenne, tahto, halu, sitoutuminen... millä termeillä ongelman ydintä sitten haluaakin kutsua.

Lauri Marjamäki tiivisti hyvin Suomen alkulohkopelit hävityn Ruotsi-pelin jälkeen: "Suomi pelasi vain silloin kuin oli ihan pakko". Se pakko oli Sveitsi-pelin ratkaisuhetkillä ja Ruotsi-ottelussa ajoitttain. Suomen pelitavan toteuttaminen vaatii jokaisen pelaajan 100% sitoutumisen ja latautumisen. Mikäli asenne-/tunnepuolelta jää edes hieman vajaaksi, on tulos nähdyn kaltainen.

 

[eagle]

Tähän on vielä puututtava. Taktiikkavalinta oli tismalleen oikea Tshekkiä vastaan - eri asia on sitten se, että valitun taktiikan suorittaminen ailahteli eri syistä. Meidän Pelin valmentajat, kouluttajat ja analyytikot ovat tulleet pohdinnoissaan siihen, että juuri noin pitää pelata paljon trapia viljelevää Tshekkiä vastaan.

Siinä suhteessa on kyllä ihailtava Tshekkiä, että maalla on oma identiteetti (Heidän Peli), jolla kiskovat niin A-maajoukkueessa kuin Nuorten kisoissa.

Johtava

Johtavanko mielestä siis nuorten ja A-maajoukkueet pelaavat samalla tavalla? Itse kun olen taas sitä mieltä että pelataan täysin eri tavalla. Samoin kuin Ruotsin nuorten joukkueet pelaavat eri tavalla kuin A-maajoukkue. Tosin ero ei ole niin selkeä ehkä, mutta silti selvä. Tsekillä kun näkyy täysin selvästi se että suuri osa joukkueesta pelaa P-Amerikan junnuliigoissa.

 

[Neloskenttä]

Suomi - Saksa vajaan parin tunnin päästä. Onko kukaan nähnyt Saksaa tässä turnauksessa? Onko Saksalla mitään jakoa Suomea vastaan? Nyt voisi kuvitella, että Suomi pelaa todella vihaisesti alusta alkaen ja takoo rumat numerot taululle. Jenkit oli voittanut Saksan 8-0 ja USA ei tässä turnauksessa ole kaiketi kuitenkaan parastaan esittänyt, Suomen tavoin. Eli Saksasta hieman kommenttia, jos kukaan on nähnyt sen pelaavan. Kiitos!

 

[P.Sihvonen]

Miten Tshekkiä vastaan olisi Nuorten Leijonien pitänyt pelata!?

Ei (taaskaan) kuulu aiheseen pätkääkään, mutta ne, jotka kykenevät vastaamaan puheistaan omalla naamallaan ja muiden selän takaa "roolihahmoista" ym. tekosyistä huutelematta, hankkivat ja saavat tarvittavat audienssinsa ihan itse. Asiaa saattaa toki auttaa, jos ei ole töissä useammankin tahon boikottilistalle perättömillä ja oikeusjutuilla etenkin viime vuosina järjestetyssä seiskajulkaisussa.

No mutta ainakaan nimerkin choose_life takana olevan henkilön jääkiekkotietämyksellä ei saa audienssia Jääkiekkoliiton valmennusvaliokunnan kokoukseen puhumaan lajiin pelitavoista, sen olen huomannut.

Koeta nyt säilyttää nimimerkkisi kasvot, ja ilmaise tähän, millä pelitavalla Rindellin ja Valtosen olisi pitänyt pelata Tshekkiä vastaan?

Ja tästä koukeroisesta suomen kieltä muistuttavasta lauseestasi - "Asiaa saattaa toki auttaa, jos ei ole töissä useammankin tahon boikottilistalle perättömillä ja oikeusjutuilla etenkin viime vuosina järjestetyssä seiskajulkaisussa" - en saa selvää, joten en osaa tarkemmin kommentoida.

Johtava

edit.
PS. Niin, ja minä olen ollut siellä Jääkiekkoliitossa 2010 fläppi-taululla esittelemässä näkemyksiäni pelaamisesta ja jääharjoittelusta tapaamisessa, jonka veti sillä kertaa E.Westerlund.

 

[P.Sihvonen]

Samankaltaisuuksia on!

Johtavanko mielestä siis nuorten ja A-maajoukkueet pelaavat samalla tavalla? Itse kun olen taas sitä mieltä että pelataan täysin eri tavalla. Samoin kuin Ruotsin nuorten joukkueet pelaavat eri tavalla kuin A-maajoukkue. Tosin ero ei ole niin selkeä ehkä, mutta silti selvä. Tsekillä kun näkyy täysin selvästi se että suuri osa joukkueesta pelaa P-Amerikan junnuliigoissa.

Nuorilla Leijonilla oli pyrkimystä yrittää pelata Meidän Peliä.

Junior Tre Kronor ja Tre Kronor pelaavat liki identtisesti. Tämän kysymyksen erikosiantuntija on Ässien apuvalmentaja Pasi Kaukoranta. Kaukoranta kävi viime keväänä meillä Urheilulehden U-studiossa luonnoimassa aiheesta. Yhteistä on ainakin jatkuva paineistaminen prässillä, maalia kohti suorien hyökkäysten pelaaminen, tietyt kulmapelin rakenteet, pystysuuntaan lähtemisen prioriteettietu verrattuna kiekkokontrollitekoihin. Tosin Tre Kronor pelaa hieman enemmän tilantekopeliä verrattuna Junior Tre Kronoriin.

Johtava

 

[choose_life]

Ei näihin varmaan pitäisi edes vastata (tämä onkin viimeinen, jotta ne, jotka kykenevät keskustelemaan Pikkuleijonista vuoden 2012 MM-kisoissa voivat jatkaa aiheesta), mutta moinen luennoiminen ei kuulu työnkuvaan saati henkilökohtaisiin unelmiin. Ketään muuta täällä ei edelleenkään kiinnosta hevon veen vertaa pakkomielteisesti arvuutella yhden nimimerkin taustoja tai kasvoja, ilmeisesti sekä paremman itseluottamuksen, kotikasvatuksen että puhtaan sisälukutaidon (palstan säännöt) takia.

Voi tulla yllätyksenä, mutta jääkiekossa kentällä ovat pelaajat, eivät valmentajat. Niin tuskallinen kuin tämä fakta ymmärrettävästi onkin.

Mitä viimeiseen eli usean kiekkotahon harrastamaan urheilun seiska -boikottiin ja niiden syihin tulee, se(kään) ei kuulu tähän ketjuun - mutta sattuuhan se totuus.

 

[IceWalker]

Eri mieltä.

Tämähän on suomalaisten oman epävarmuuden ilmentymä. Pelätään epäonnistumista ja sen takia tavoitteita ei uskalleta asettaa.
Ja totta kai pelätään, kun tää meidän yhteiskunta ei muuta odota, kuin jonkun epäonnistumista, että saa potkia maassa makaavaa... näkeehän se täällä JA:ssakin. Suomalainen "mikä sääkin luulet olevas" vs: ruotsalainen "ei se mitään, yritä uudestaan" menttaliteetti näkyy esim juuri urhelumenestyksissä, joissa, niin ikävä kun se on havaita ja myöntää,ruotsalaiset pesee meitin sata nolla. Eli imo hyvä avaus uuteen kulttuuriin, avoimesti tavoitella mestaruutta jo urheilija tasolla... ehkä se siitä kasvaa se viimenen itseluottamuksen silaus ja henkinen kantti saada itsestään paras esiin paineen alla tärkeässä kisassa.

Urheilijan tai katsojan näkökulmasta on samantekevää, miten voittaminen tapahtuu. En usko, että takavuosien tähdet olivat yhtään sen vähemmän itseluottamuksen omaavia, vaikka eivät tavoitteitaan julkisesti etukäteen huutaneetkaan. Ruotsalaisilla saattaa olla meitä parempi itseluottamus, mutta ruotsalaisten tapa käsitellä epäonnistumisia ei ole suomalaista tapaa yhtään helläkätisempi. Kannattaa vilkaista Aftonbladetia, kun Tre Kronor on hävinnyt tärkeän matsin.

Sanomasi liittyy aika lailla siihen, mitä Savolainen kirjoittaa Urheilulehdessä. On kuitenkin muistettava, että median edustajat suhtautuvat avoimuudesta puhumiseen ketunhäntä kainaloissa. Median näkökulmasta avoin urheilija on niille kuin aarrearkku, käyttistä parhaimmillaan. Mutta joku UL ei ole pätkääkään kiinnostunut urheilijan (tai joukkueen) menestyksestä, vaan siitä, että urheilijasta tehdään hyvä juttu, joka lisää lehden myyntiä. Kun urheilija on sitten pudonnut huipulta, kiinnostus häneen loppuu kuin seinään (poikkeuksena meidän Matti). UL ei ota vastuuta juttujensa vaikutuksista.

Kannattaa muistaa, mitä Mikael Granlundille tapahtui. Hänestä tuli median lempilapsi, mikä ei sitten voinut olla vaikuttamatta myös suorituksiin. Kun sitten Granlund pääsi pakoon kotimaisen median huomiosta, UL tietenkin julkaisee tekopyhän artikkelin, jossa kritisoidaan sitä mediahypeä, jossa Granlund oli noin vuoden ajan, kisoista kisoihin. UL oli kuitenkin luomassa tuota hypeä omalla tyylillään...

Järkevimpiin urheilijoihin mediasuhteessa kuuluu Jarkko Nieminen. Hän on aina osannut pitää median vähintään tennismailan päässä omista ajatuksistaan ja suunnitelmistaan. Media kyllä haistaa verta heti kuin urheilija haluaa avautua. Mutta urheilijan itsensä kannalta avoimuus tuottaa vain melkoista harmia. Se luo turhia ylimääräisiä suorituspaineita ja toki myös avaa urheilijan joskus säälimättömän kritiikin kohteeksi. En näe mitään syytä, miksi urheilijan pitäisi olla joku sijaiskärsijä tai syntipukki urheilusuoritustensa takia. Minulle riittää aivan hyvin, että urheilijamme menestyvät, vaikka he eivät Kimin tapaan medialle puhuisi montaakaan sanaa.

 

[P.Sihvonen]

Jääkiekko on pelaajien eikä valmentajien peli

Ei näihin varmaan pitäisi edes vastata (tämä onkin viimeinen, jotta ne, jotka kykenevät keskustelemaan Pikkuleijonista vuoden 2012 MM-kisoissa voivat jatkaa aiheesta), mutta moinen luennoiminen ei kuulu työnkuvaan saati henkilökohtaisiin unelmiin.

Voi tulla yllätyksenä, mutta jääkiekossa kentällä ovat pelaajat, eivät valmentajat. Niin tuskallinen kuin tämä fakta ymmärrettävästi onkin.

Mitä viimeiseen tulee, sekään ei yhäkään kuulu tähän ketjuun - mutta sattuuhan se totuus.

Ei kuulu työnkuvaasi, aha? No ei varmaan työnkuvaasi, näiden kommentointihan on jääkiekko- ja urheilutoimittajien työnkuvaa! Mutta perustelemattoman löysän heiton heitit tänne Jatkoajan keskustelupallle siitä, että Nuorten Leijonien pelitaktiikka oli väärä Tshekkiä vastaan. Tuon heiton perään kyselin, mutta kompetenssisi vastaamiseen ei näy riittävän. No, miksi ylipäätään sitten huudella tuuleen, että taktiikka oli väärä? Kuulut niihin, jotka aina tappion jälkeen kykenevät sanomaan vain sen, että taktiikka oli väärä. Muutama pomppu toiseen suuntaan kyseiseesä pelissä - ja taktiikka olisikin ollut oikea, niinkö, heh?

Sanot, että "jääkiekossa kentällä ovat pelajat, eivät valmentajat". Hyvä triviaali oivallus!

Kun valmistuin 2001 jääkiekon ammattivalmentajatutkinnolta ja siellä piti linjata valmennusfilosofia muutamalla sanalla, omani kuului ja on yhä: Jääkiekko on pelaajien eikä valmentajien peli.

Johtava

 

[choose_life]

Urheilijan tai katsojan näkökulmasta on samantekevää, miten voittaminen tapahtuu. En usko, että takavuosien tähdet olivat yhtään sen vähemmän itseluottamuksen omaavia, vaikka eivät tavoitteitaan julkisesti etukäteen huutaneetkaan. Ruotsalaisilla saattaa olla meitä parempi itseluottamus, mutta ruotsalaisten tapa käsitellä epäonnistumisia ei ole suomalaista tapaa yhtään helläkätisempi. Kannattaa vilkaista Aftonbladetia, kun Tre Kronor on hävinnyt tärkeän matsin.

Tämän päivän HS:ssa useampi kokenut kiekkohaastateltava (mm. Janne Ojanen, Risto Dufva ja Hannu Jortikka, joista viimemainittu kritisoi myös Suomen pelitavan kaavamaista hitautta ja passiivisuutta) ottaa suoraan tai epäsuoraan kantaa samaan asiaan. Ts. että MM-kultatavoitteen julkituominen oli iso virhe ja vei tekemistä väärille raiteille alun alkaen. Voi siinä olla perää, mutta on sekin nyt aika kummallista, jos minkäänlaisia tavoitteita ei saisi ilmoittaa paineiden pelossa. Tietty sukupolvien välinen kuilu vaikuttanee vastauksissa myös:).

P.S. Se aika, jolloin ammattinsa perusteet ja etiikan edes jotenkin hallitsevat urheilutoimittajat pitivät tavoitteenaan päästä pyörimään lajiliittoihin ym. kuvioihin perskärpäseksi, on onneksi jäänyt suurimmaksi osaksi 80-luvulle.

 

[PJx]

Urheilijan tai katsojan näkökulmasta on samantekevää, miten voittaminen tapahtuu. En usko, että takavuosien tähdet olivat yhtään sen vähemmän itseluottamuksen omaavia, vaikka eivät tavoitteitaan julkisesti etukäteen huutaneetkaan.

En muutenkaan oikein usko, että urheilija saa itsestään parastaan irti, jos tilanteeseen lähdetään tuollaiset tunteet edellä. Jotain on pahasti pielessä, jos suorituksen aikana päällimmäisenä on mielessä, se, että lähdetään voittamaan, häviämään tai tekemään parhaansa. Keskittymisen pitää olla 100% tekemisessä, eikä minkään muun saa häiritä sitä.

Minun käsityskyvyn mukaan paineen alla murtuminen, tai otteen kirpoaminen (kun ottelun oletetaan olevan ohi), on juuri näiden tunteiden murtautumista niin pintaan, että ne alkavat vaikuttaa suoritukseen. Fokuksen pitää olla itse pelissä, ei siinä, mitä tapahtuu pelin jälkeen tai sitä ennen. Ainoa, mihin (tiukan) tilanteen pitäisi vaikuttaa on se, kuinka paljon uskaltaa varaston pohjalle jättää vastaisuuden varalle...

 

[Corkscrew]

Taktiikka tai sen toteuttaminen Tsekkiä vastaan oli väärä koska ottelun alussa ei oltu valmiita vastustajan kovaan prässiin. Peliä olisi pitänyt avata nopeammin pystysuuntaan sen sijaan että pyrittiin kiekottelemaan seisovalta mieheltä toiselle omalla alueella, tämähän on pelkkää myrkkyä omalle pelille kun vastustaja tulee aktiivisesti päälle. Marjamäki toisti studiossa usein että Suomi miettii liikaa miten pitäisi pelata, tästä oli kyse Tsekkiäkin (ja Ruotsi-ottelun avauserässä ehkä räikeimmin!!!) vastaan pelin alussa kun yritettiin pelata kaunista syöttöpeliä ja rauhoittaa peliä omalla alueella - huonolla menestyksellä. Meidän peliä ei ole syytä tyrmätä, mutta jos oma kiekkokontrollipelaaminen yskii jossain vaiheessa ottelua vastustajan rajun prässin alla, niin pitää pystyä reagoimaan nopeammin ja muuttamaan jotain omassa avauspelaamisessa. Ei se tarkoita että omasta pelitaktiikasta täytyy luopua, vaan viilata sitä hetkellisesti kunnes vastustajan kovin into prässätä laantuu. Sitten voidaan taas palata ehjempiin rintamahyökkäyksiin ja organisoidumpiin lähtöihin. Tässä turnauksessa reagoitiin yleensä kun oltiin kaksi maalia takana, ja vaikka joukkue nousi monta kertaa suosta niin lopulta tuli seinä vastaan.

 

[P.Sihvonen]

On se ja sama, uhotaanko etukäteen vai ei

P.S. Se aika, jolloin ammattinsa perusteet ja sen etiikan edes jotenkin hallitsevat urheilutoimittajat pitivät tavoitteenaan päästä pyörimään lajiliittoihin ym. kuvioihin perskärpäseksi, on onneksi jäänyt suurimmaksi osaksi 80-luvulle.

Olikohan tämä heitto nimimerkilleni P.Sihvonen?

Alleviivaan, että olen ollut Jääkiekkoliitossa valmentajana, en urheilutoimittajana.

Valmentajana intohimoni on itse PELI. Sen tähden olin yhtenä sitä liitossa pieneltä osaltani kehittämässä.

No, toki jääkiekkoanlyytikkonakin intohimoni on itse PELI.

On onnellista, kun PELI sitoo eri elämänalueet yhteen. Kapasten klaanin Klaanipäällikön sanoja lainatakseni: Tämä peli vie meidät hautaan asti.

Ja kun ketjussa oli puhetta siitä, että oliko väärin, että Nuoret Leijonat lähtivät julkisesti "voittamaan maailmanmestaruutta", niin oma kantani on se, ettei sillä ollut kovinkaan paljoa vaikutusta, ei hyvässä eikä pahassa. Tämähän on sitä suomalaista jälkiviisasta urheilukeskustelua, johon voi kuka tahansa ottaa osaa, kun siinä ei tarvitse ymmärtää itse pelistä kovinkaan paljoa.

Johtava

 

[Viltsu]

Tämän päivän HS:ssa useampi kokenut kiekkohaastateltava (mm. Janne Ojanen, Risto Dufva, Hannu Jortikka) ottaa suoraan tai epäsuoraan kantaa samaan asiaan, ts. että MM-kultatavoitteen julkituominen oli iso virhe ja vei tekemistä väärille raiteille alun alkaen. Voi siinä olla perää, mutta on sekin nyt aika kummallista, jos minkäänlaisia tavoitteita ei saisi ilmoittaa paineiden pelossa. Tietty sukupolvien välinen kuilu vaikuttanee vastauksissa myös:).

Asiantuntijoiden mielestä syyt romahdukseen olivat:
-Valmistautuminen kisoihin mennyt pieleen.
-Suomi pelasi liian hitaasti.
-Suomella jopa liikaa ison roolin SM-liigapelaajia, ennen ei ole ollut näin. Sitoutuminen puuttui.
-Aaltosen loukkaantumisen sotki roolit, ne vähätkin toimivat roolit.
-Ennakkosuosikin asema toi paineita.

Siinä ei nähty mitään väärää, että tavoite asetetaan kovaksi. Ville Peltonen kiteyttää asian osuvasti: kaikkien vain on toimittava niin, että tavoitteen saavuttaminen on mahdollista.