Mainos

Tyhjennysmyynnit 2019–2020 – ketkä luovuttavat ekana?

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Tämä ei nyt ihan kuulu tähän ketjuun, mutta osittain saattaa vaikuttaa tämänkin kauden tyhjennysmyynteihin.

Muistanko oikein, että jonakin keväänä HPK luopui useasta tärkeästä pelaajasta ennen siirtorajaa, mutta lopulta yllättivät ja nousivatkin sääleihin ja sitä kautta 1. kierrokselle, jossa toki hävisivät (Kärpille??) 4-0.

Jos muistan oikein, niin tämä voi vaikuttaa joidenkin joukkueiden halukkuuteen myydä pelaajia pois, sillä tuossahan voi kolmella kotipelillä tehdä lopulta +/-0 tuloksen, vaikka ei myisi ketään pois.

Muistelen että silloin ihmettelin ja vähän harmittelinkin Kerhon tilannetta, koska olisivat voineet pudotuspeleissä yllättää, jos olisi ollut parempi jengi kasassa.

Tämän kauden Pelsujen toiminta harmittaa kannattajien puolesta. Mun mielestä organisaation pitäisi asettaa joku raja sille, monta pelaajaa voi myydä. Toki olen ihan varovaisen tyytyväinen Tyrväisestä IFK:ssa, mutta ärsyttää samalla tavalla kuin TPS:n sekoilut kauden aikana, vaikka en kumpaakaan joukkuetta seuraa, mutta silti ärsyttää kannattajien puolesta. Ja onhan se toki niinkin, että Liiga kaipaa hyvin suorittavaa/pärjäävää TPS:ää sekä Pelsuja.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minäkään en aio mennä tällä kaudella yhteenkään Tapparan kotiotteluun, koska Pelicans möi niin monta pelaajaa. Kaikki mukaan tähän boikottiin! Sillä saadaan tyhjennysmyynnit loppumaan!

Tämä järjestelmä millä pelataan mahdollistaa tämmösen kikkailun, jos joku jengi laskee että kantsuu vetää loppukausi vessasta ja sillä säästää palkkakuluissa, kuin että mukamas miehekäästi räpistelee loppuun asti vaikkei pelien lopputuloksilla oo enää mitään väliä mutta ehkä sitten katsojakeskiarvo on 14 katsojaa suurempi, niin onhan se nyt taloudellisessa mielessä vitun tyhmää olla tyhjennysmyymättä. NHL:ssä paskat jengit perseilee tarkoituksella jotta pääsevät paremmilla todennäköisyyksillä varailemaan ekoilla kiekoilla, NBA:ssa touhu on vielä läpinäkyvämpää. KHL:ssä sit taas pari jengiä tekee mitä tahtoo, muut on massaa ja statisteja. En mä tiedä minkä liigan systeemi näistä on kaikista paskin, mutta pitää osata vaan pelata sen mukaan mikä se systeemi on. Muuten on hölmö.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Muistanko oikein, että jonakin keväänä HPK luopui useasta tärkeästä pelaajasta ennen siirtorajaa, mutta lopulta yllättivät ja nousivatkin sääleihin ja sitä kautta 1. kierrokselle, jossa toki hävisivät (Kärpille??) 4-0.
Näin kävi, kausi oli 2013-2014.
Vuotta aiemmin Ässien kevään mestaruuteen päättynyt voittoputki alkoi Dixonin tyhjennysmyynnistä.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itseäni ei kiinnostaisi mennä katsomaan esim. Pelicanssia jos siellä vielä tänä keväänä olisi huidellut esim. Juha-Matti Aaltonen selkä suorana vailla mitään kiinnostusta pelin lopputuloksesta. Paljon parempi että esim. siellä Pelicansissa tai muussa mahdollisuudet menettäneessä joukkueessa on pelaajia joita kiinnostaa pelata runkosarja loppuun. Ts. Ihan mielelläni menen katsomaan näitä tyhjennysmyyneitä taistelevia nippuja.
 
Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No eihän HPK silloin mitään megatyhjennystä tehnyt. Näköjään tekijämiehen tapaisista lähtivät vain Viitaluoma ja Jere Sallinen Ruotsiin. Toki vielä tuohon aikaan kukaan ei tainnut harrastaa näitä "kaikki ulos, jotka vaan jollekin kelpaavat" tyyppisiä ratkaisuita.
Alla vuoden 2014 Kerhon siirrot.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Päinvastoin, itsellä ainakin nousi mielenkiinto Pelicansin loppukautta kohtaan näiden tyhjennysten myötä. Paljon mieluummin katson omia motivoituneita junioreita kaukalossa kuin huonosti motivoitunoitta "joukkuetta", jota joutunut sen 45 runkosarjaottelua jo sietämään. Bonuksena pelaajabudjettia ei jouduttu laskemaan seuraavalle kaudelle 200k verran.
 
Jarnan Rysty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Itseäni ei kiinnostaisi mennä katsomaan esim. Pelicanssia jos siellä vielä tänä keväänä olisi huidellut esim. Juha-Matti Aaltonen selkä suorana vailla mitään kiinnostusta pelin lopputuloksesta. Paljon parempi että esim. siellä Pelicansissa tai muussa mahdollisuudet menettäneessä joukkueessa on pelaajia joita kiinnostaa pelata runkosarja loppuun. Ts. Ihan mielelläni menen katsomaan näitä tyhjennysmyyneitä taistelevia nippuja.
Tosin JMA 2020 ei ole tuo selkäsuorassa hiihtelijä, vaan painaa duunia jokaisella kentän osa alueella, av yv tv ja takakarvaakin. Muuten olet ihan oikeassa.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Näinköhän TPS ehtii vielä laittaa kaupan auki? Muutama tunti olisi vielä tehokasta osto- ja myyntiaikaa jäljellä.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Ai Kärpät aloitti myös tyhjennysmyynnin
 
Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämä palsta taitaa koskea pelkästään pelaajamyyntejä, mutta sanon silti, että Tepsin toimitusjohtaja Jokinen on myös myytävänä. Ainakin, jos minä saisin päättää. Jokisen saa, vaikka ilmaiseksi.

Lisätään vielä näin jälkikäteen, että Kallion saatte vielä kaupanpäälle.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat

Voisiko Jokinen tulla meille siivoamaan? Paikka on edelleen auki.

Ei me mitään makseta, mutta jos Supercell-TPS maksaa 150% Jokisen palkasta meille, niin hoidamme palkkakulut ja takaamme, että Jokista ei näy 2021 aikana Turussa.

Saa nähdä millaisia kauppoja tänään vielä tulee esille...
 
the karpov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Saisko tarkennjsta miten se vaikutti positiivisesti KooKoon tämän kauden tekemiseen, ettei viimekaudella myyty pelaajia? Pelsujen pelaajabudjetti ois pudonnu ~200 000€ ens kauteen jos myyntejä ei olisi tehty, niin helppo päätös myydä pelaajia. Toki jos ei oltais myyty ni oltais oltu mestareita ens kaudella ja rahaa ois sitä kautta tullut seuran kassaan.
Siten että ollaan kerätty jo lähes 100 pistettä ja ollaan kolmantena sarjassa kun kymmenisen kierrosta pelejä jäljellä.
 
Ikaros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bayern Münich, Pelicans, NHL, 49's ja Lorna Shore
Siten että ollaan kerätty jo lähes 100 pistettä ja ollaan kolmantena sarjassa kun kymmenisen kierrosta pelejä jäljellä.
Mä oon sen verta yksinkertanen että en vieläkään nää näillä asioilla yhteyttä. Miten esim Malten myymättä jättäminen vaikuttaa tän kauden pisteisiin? Ahokas ollut aivan loistava haku joukkueen valmennukseen ja loistavasti kasattu joukkue, mutta en siltikään nää näillä asioilla yhteyttä tyhjennysmyyntiin tai niiden tekemättä jättämiseen.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos KooKoo siis olisi myynyt viime kaudella Malten kesken kauden, se ei olisi nyt 3. sijalla, vaan taas jumbokamppailussa. Tämähän nyt on aivan itsestäänselvää, miten ette tajua?

Onneksi SaiPakaan ei myy tällä kaudella Zaborskyä, se meinaa sitä että SaiPa tulee auringonvarmasti olemaan ensi kaudella 3. sijalla kun runkosarjasta on jäljellä n. 10 kierrosta.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Jos KooKoo siis olisi myynyt viime kaudella Malten kesken kauden, se ei olisi nyt 3. sijalla, vaan taas jumbokamppailussa. Tämähän nyt on aivan itsestäänselvää, miten ette tajua?

Onneksi SaiPakaan ei myy tällä kaudella Zaborskyä, se meinaa sitä että SaiPa tulee auringonvarmasti olemaan ensi kaudella 3. sijalla kun runkosarjasta on jäljellä n. 10 kierrosta.

Ei TPS:kään tyhjennysmyynyt ja siellä on ensi kaudella edellisen kauden U20-valmentaja. SaiPaa siis odottaa Sportin kohtalo.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös