Se tässä nykymaailmassa kummallista onkin, että hommat, jotka ennen opittiin tekemällä ja joiden opettelusta maksettiin palkka, vaativat nykyään muodollisen koulutuksen. Ennen mentiin töihin, opeteltiin ja palkka juoksi alusta saakka. Nykyään käydään koulua koulun perään ja tehdään harjoitteluita ja pätkätöitä.
Työnantajan näkökulmasta nämä "alalle pakon edessä tulevat" ovat melkoinen uhka. Koulutusjakso itsessään ei ole erityisen tehokasta. Esimerkiksi siivouksessa erilaiset kemikaalit, tietoturva ja vastaavat ovat tärkeässä asemassa. Pilalle mennyt lattia tai kaluste syö sen verran tuottoja, että persneton puolelle voi mennä helpostikin. Puhumattakaan jos siivoojalle käy jotain. Roskien lajittelu väärin voi viedä siivouspalveluja ostaneen firman iltapäivälehtien sivuille negatiivisen julkisuuden muodossa, kuten esimerkiksi potilastietojen levitessä normiroskiksen kautta ulkopuolisille tahoille. Hidas siivous taas saattaa estää tilojen luovuttamisen seuraavien asiakkaiden käyttöön määräajassa sovitussa kunnossa.
Jos pystymetsästä otetaan henkilö noita tekemään, käytännössä se vaatii perehdytystä paljonkin. Työnantajalle on turvallisempaa palkata valmista osaamista, kuin ottaa riskejä. Yksi pätevä on turvallisempi ja halvempi valinta kuin täysin kokematon perehdytyksessä.
Laitetaan vielä loppuun pari syytä sille, miksi siivoaminen tietyissä kohteissa ei ihan ole verrannollinen oman kämpän imuroimiseen:
Overzealous cleaner ruins £690,000 artwork that she thought was dirty | Art and design | The Guardian
Cleaning Lady Threw Away Expensive Modern Art She Mistook For Trash Gawker
Financial Documents Found In Bank Trash Bin - 23ABC News
Vaikka esimerkiksi vakuutuksen kautta yksittäisen tuollaisen tapauksen tappiot saataisiinkin hyvin pitkälti korjattua, tuskin siivousurakoita tai -sopimuksia tulee noista paikoista ihan heti. Ja jos jostain Sollia pienemmästä puhutaan, niin työntekijän tietämättömyys, laiskuus tai muu vältettävissä oleva "turha" virhe voi viedä firman nopeastikin kuralle.
Lisäksi en väheksyisi sitäkään, että perehdys tietyille aloille on periaatteessa "turhaa". Jos työntekijä vaikuttaa tulevansa alalle vain lyhyeksi aikaa, käytännössä perehdytykseen käytetyt resurssit menevät hukkaan, jos työntekijä vaihtaa alaa heti ensimmäisen oman alan paikan tullessa vastaan. Sen siivoojan pitkä perehdytys voi mennä täysin hukkaan, jos työntekijä nostaa kytkintä nopealla aikataululla. Turvallisempi vaihtoehto on valita tekijä, joka on aiemman kokemuksen ja mahdollisen muodollisen koulutuksen perusteella motivoitunut alaa kohtaan.
Yksilöiden välinen kilpailu johtaa valtavaan tehottomuuteen ja näennäisyyteen.
Lähtökohtaisesti kilpailun pitäisi toimia juurikin päinvastoin. Ilman kilpailua ei ole tarvetta kehittää omaa tuotettaan parempaan suuntaan, mitattiin sitä sitten tuotettuina yksikköinä tuotteita tai palveluita per tunti, hintatehokkaampina ratkaisuina tai esimerkiksi ympäristöystävällisyytenä. Ilman toimivaa kilpailua ei yhdelläkään toimijalla ole tarvetta päivittää ja kehittää tekemistään, vaan jäädä junnaamaan paikalleen.
Toisekseen, jos oletetaan nykyisen kilpailutason riittävän tai varaa downgreidata on, mikä on tulevaisuus? Kuinka moni kansainvälinen yritys enää sen jälkeen tänne tulee tai jää? Kuinka paljon esimerkiksi Kesko tai S-Ryhmä hankkisivat tuotteita Suomesta, jos Puolan ja Baltian kiinnostavuus nousisi entisestään tehokkaamman tuotannon takia? Kuinka paljon YIT siirtäisi toiminnoistaan muualle Eurooppaan, jos siellä olevilta markkinoilta saa parempaa tuottoa? Olisivatko Nordea ja Danske Bank enää Suomessa ollenkaan, jos samaan aikaan kasvavien viranomaisvaatimusten kanssa kilpailun kautta tuleva tehostuminen jäisi saavuttamatta?
Itä-Blokin maiden kokemukset olemattomasta yksilöiden välisestä kilpailemattomuudesta kertovat karua kieltään siitä, mikä voisi olla toinen vaihtoehto. Nopeasti kilpailun katoaminen näkyisi tuotteiden tasossa ja lopulta ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Kilpailemattomuus ei paljoa lämmitä, jos tunnin jonotuksen jälkeen joutuu leivän sijaan ostamaan huulipunaa, kämpässä vetoisia ikkunoita ei saa paikattua huonolaatuisella Pravdalla, sähköt katkeavat milloin katkeavatkaan ja lähimmäisestä järvestäkään ei ole enää mitään jäljellä.
Esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisyyn paras keino olisi pakkotyö, joka toteutettaisiin työtä jakamalla, mutta se ei työllisille sovi, koska he eivät tahdo luopua tuloistaan.
Kuka tämän pakkotyön järjestäisi? Millä tämä rahoitetaan?
Yksityiset firmat tuskin ovat erityisen kovalla mielenkiinnolla palkkaamassa kunnon palkkaa saavaa tekijää pakon edessä. Omien rekryjensä kautta he saavat todennäköisemmin sellaisen tekijän, joka heidän tarpeisiinsa sopii ja jolla on motivaatiota tehdä töitä heille. Työntekijän palkkaaminen on kuitenkin varsin kallis operaatio, ja huonon rekryn hinta on nopeasti kovempi kuin työntekijään käytetty palkka, sillä huonon rekryn seurauksena voi kärsiä myös asiakassuhteet, tehokkuus ja/tai onnettomuuksien määrä nousta. Kuvaavaa, että kaikille työnantajille ei sovi edes käytännössä ilmainen "orja", vaan mielummin rekryävät ihan oikeaa palkkaa saavia vapailta markkinoilta.
Jos taas valtio tukee näiden henkilöiden työllistymistä, niin mistä rahat? Alijäämäinen budjetti ei ainakaan helpota päätöksentekoa. Samoin tuo ei takaa sitä, etteikö työntekijä voisi palata lähtöruutuun kulkematta vankilan kautta: jos valtion rahoista työntekijälle kustannetaan palkka ja firma saa ilmaista työvoimaa, todennäköisesti tietyillä aloilla ei "oikeasti työllistyneitä" ainakaan lisää tule. Jos kuvitteellisesta käpyjen keräämisestä valtio maksaa työntekijöille palkan, todennäköisesti käpyjä kerääviä ei kohta työllistetä kuin valtion varoista.
Jos kuitenkin jollain tavalla tuo saataisiin toimimaan järkevästi, miten estettäisiin tukimuotojen väärinkäyttö? Jos henkilöllä ei ole intressejä tehdä työtä, pakottaminen ei auta. Potkut saa aina hankittua, sairastodistuksia voi hakea ja sivistysvaltiossa ei oikein kadullekaan voi jättää, jos tekijä ei vain koskaan ilmaannu töihin.
Yksi vaihtoehto helpottaa työllistymistä olisi tukea työperäistä muuttoa maan sisällä. Varmasti esimerkiksi helsinkiläisen työttömän olisi helpompi hakeutua sesonkiaikana määräaikaiseen työsuhteeseen pohjoisessa, jos samaan aikaan ei tarvitsisi miettiä mitä tekee Helsingissä olevan asunnon kanssa. Kahta asuntoa ei todennäköisesti ole varaa pitää, mutta alivuokrasopimus tai uuden asunnon etsintä parin kuukauden töiden jälkeen tuskin liikaa houkuttelee. Samoin "maalta" olisi helpompi tulla Helsinkiin töihin, jos ei tarvitsisi sitoutua lyhyen määräaikaisen työsuhteen takia asumaan Helsingissä pidempiä aikoja; moni vuokranantaja määrittelee irtisanomisajan asunnolle, ja työttömälle tuohon sitoutuminen irtisanomisaikaa lyhyemmällä työsopimuksella on riski, olettaen että varallisuus riittäisi vielä samaan aikaan pitämään asunnon maakunnassa ja maksamaan 2-3 kuukauden takuuvuokran Helsingin kämpästä.