Useasti sanotaan, että jos vähänkään joku työ kiinnostaa, niin aina kannattaa hakea. Tottahan ne viisaat ovat näemmä puhuneet.
Pohdiskelin pitkään haenko nykyisellä työnantajallani uusiin hommiin, kun mielenkiintoinen paikka vapautui, ja johon omat paperit olivat erittäin vaatimattomat. Käytännössä jopa olemattomat. Työuraa on toki samalla työnantajalla jo yli 10 vuotta takana, ja käytännön kokemusta haetun tehtävän asioihin on matkalla tarttunut mukaan rutkasti. Sen lisäksi työnkuva ollut hyvin monipuolinen, ja viimeiset 4,5v on tullut oltua ylempänä toimihenkilönä, eli ihan pelkkiä duunarihommia tässä ei ole tarvinnut tehdä. Avautunut paikka oli asiantuntijatehtäviä, joissa olisi ollut paljon opeteltavaa, mutta samalla myös paljon vanhaa tuttua. Mielenkiintoinen ja haastava haaste, jos lyhyesti haluaa tiivistää. Lopulta pähkäilyiden jälkeen pistin hakemusta tulille, vaikka hyvin skeptinen mahdollisuuksiini olinkin.
Kutsu napsahti työhaastatteluun lähes 5 vuoden tauon jälkeen, ja suoraan sanoen hieman siitä kutsusta jopa yllätyin. Haastattelu itsessään meni aivan nappiin, vaikka itse sanonkin. Ei tässä työhaastatteluja ihan liikaa vuosien varrella ole kertynyt, mutta kyllähän sen vaan tunnistaaja tietää, miten se loppupeleissä meni. Haastattelussa puhuttiin omasta koulutuksesta ja sen puutteesta haettuun tehtävään, ja jäi heti haastattelun jälkeen aika vahva fiilis siitä, että ei vaan millään riitä tällä koulutuksella. Käytäntö on se millä toimitaan, mutta teoriaakin tarvitaan. Ja toki tottahan se on. Yli 30 hakijaa paikkaan oli, paperilla toinen toistaan parempia. Silti jäi jo erittäin hyvä fiilis pelkästään siitä, että pääsin ylipäätään ollenkaan tuohon työhaastatteluun.
Jo seuraavana päivänä tuosta haastattelusta tuli esihenkilöltä kysymys, että kiinnostaisiko koulunpenkki. On se ajatuksissa tässä useasti käynyt, mutta työelämä ja siitä tuleva vakaa palkkatulo sekä "leveämpi" elämä on houkutellut myös liikaa. Se viimeinen kipinä ja askel koulua kohtaan on jollain tapaa puuttunut. Totesin kuitenkin, että kyllä kiinnostaa, koska näin 30-vuotiaana ei nykyisestä työstä ole tarkoitus eläkevirkaakaan tehdä.
Viikko tästä eteenpäin sainkin kuulla, että meidän johtoryhmä suosittelee allekirjoittanutta monimuotokoulutukseen. Se tarkoittaa siis lyhyesti sitä, että saan työni ohella käydä koulua eikä tarvitse stressata töiden ja koulun sovittamisesta keskenään lainkaan, firma maksaa mulle koulun lähipäivistä täyden palkan + matkakorvaukset, sekä saan tuolla koulutuksella ovia lisää auki omaa tulevaisuuttanikin ajatellen. Sen lisäksi nykyinen työtehtäväni tulee helpottamaan erittäin paljon tulevaa koulua, mitä opiskelujen sisältöön tuossa tutustuin. Viimeinen tarvittava potku persauksiin opiskelemaan lähdöstä tuli siis työnantajalta. Ja kaikki tämä pelkästään sen takia, että hain työtä joka kiinnosti, vaikka arvelinkin, etten siihen hyvin suurella todennäköisyydellä tulekaan pääsemään.
On kyllä perhanan kiva fiilis just nyt. Muistakaa aina hakea paikkaa, jos vähänkään sitä mietit ja pohdiskelet.
Mitään et siitä menetä.