Liityn itsekin tähän hehkuttajien kerhoon. 8/10 jaksoa katsottu ja itselleni sarja kyllä toimii. Varmasti isoin syy on juurikin tuo nostalgisuus. Valehtelematta tehtiin kyllä kavereiden kanssa täsmälleen samat asiat mitä tässäkin sarjassa lapset tekee niin hyvässä kuin pahassa. Volanen on kyllä saanut hienosti tuotua tämän kasari tunnelman kaikkine yksityiskohtineen tähän sarjaan joka on mielestäni se kantava voima. Ehkä nuoremmat eivät saa sarjasta yhtä paljon irti, mutta ehdottomasti suositukset tälle sarjalle. Pitänee tänään katsella nuo pari viimeistä jaksoa.
Mainos
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Maalivahti Jere Huhtamaa karistaa Suomen pölyt niskastaan – siirtyy eksoottiseen kiekkomaahanLue lisää »
-
Sportilta synkkä ulostulo: Miroslav Svobodan kausi ohiLue lisää »
-
SaiPan sopimustarjous vakuutti Mark Pysykin välittömästi – entuudestaan tuttu joukkuekaveri auttanut sopeutumisessaLue lisää »
-
Lapa jäähän: PWHL-tähdet inspiroivat nuoria suomalaispelureitaLue lisää »
-
Kokkolalaisten hurja liito sai jatkoa – Hermekselle kahdeksas peräkkäinen voitto ja Mestiksen kärkipaikkaLue lisää »
-
Jakub Málek ohittamaton este espoolaisilleLue lisää »
TV-sarjaketju
- Viestiketjun aloittaja Paitselo
- Alkaa
- 2 334 183
- 10 258
Tykkäsin tästä. Vaikka aiheet ovat synkät, ei värimaailma ole niin tumma, kuin perinteisessä "nordic noir" -genressä. Juonenkäänteet ovat nopeita, eivätkä aina uskottavia, rikossarjan kliseineen mutta mukavan ammattimainen kokonaisuus.
Sain juuri hieman jälkijunassa katsottua kotimaisen Farmi-sarjan kolmannen tuotantokauden ja ajattelin sen innoittamana kirjoittaa vähän ajatuksiani kyseisestä ohjelmasta ja samalla tosi-tv:stä ylipäätään. Itselläni oli aikoinaan melkoisia ennakkoluuloja tästä tv-genrestä, että se on ihan täyttä huuhaata ja kaikki sitä katsovat ovat ihan pohjasakkaa älyllisesti. Joidenkin ohjelmien suhteen näin saattaa ollakin – esimerkiksi Temptation Island on formaattina niin roskaa, etten voi seurata sitä hetkeäkään enkä ymmärrä miten kukaan muukaan pystyy – mutta eivät ehkä sentään kaikki. Big Brother Suomen pariin eksyin jo vuonna 2011 ihan sattumalta ja olen siitä pitäen katsellut ohjelmaa enemmän tai vähemmän aktiivisesti aina kun sitä on tullut. Opiskeluaikoina seuraaminen oli ajanpuutteen takia puolivillaisempaa, mutta kolmena viime vuotena ja tänä vuonnakin minulla on ollut jopa 24/7 käytössä. Selviytyjistä ja Farmista on minulla takana nyt yksi kokonainen kausi kumpaisestakin. Nuo katsoin lähinnä siitä syystä, että BB-lempparini Kristian Heiskari oli mukana kyseisillä kausilla, mutta ihan mukaviahan ne olivat muutenkin.
Tosi-tv:ssä ylipäätään viehättää juuri, että se on nimensä mukaisesti oikeaa elämää eikä fiktiota. Eipä tarvitse ainakaan kärsiä puisevista näyttelijöistä tai muusta epätodentuntuisesta. Jopa hyvienkin näyttelijöiden äänestä kuuluu usein sellainen hienoinen jäykkyys heidän ladellessaan ennalta kirjoitettuja repliikkejä. Lisäksi replat on käytännössä aina kirjoitettu vähän turhan muodollisiksi – niissä ei ole koskaan inhimillistä toistoa tai takeltelua. Niinpä käsikirjoitettuja ja näyteltyjä sarjoja seuratessa ei voi missään vaiheessa unohtaa katsovansa jotakin epätodellista, mikä häiritsee niihin eläytymistä hiukan. Tositv:tä katsoessa taas tuntuu silti kuin... noh, seuraisi oikeaa elämää, kuten asianlaita onkin. Sellainen tietty fiilis tulee heti kun tietää, että nuo telkkarinruudulla näkyvät tilanteet ja keskustelut ovat oikeastikin tapahtuneet. Ne kiinnostavat aivan eri tavalla kuin fiktiiviset hommelit.
Seuraavaksi tarkemmat formaattikohtaiset ruodinnat näistä mitä itse olen seurannut.
Big Brother: Tämän perusidea lienee kaikille tuttu: toisilleen ennalta tuntemattomat tyypit suljetaan kameroilla varustettuun taloon eristyksiin muusta maailmasta. Formaatissa parasta on päästä seuraamaan kärpäsenä katossa aivan tavallisten henkilöiden elämää ja etenkin heidän kommunikointiaan keskenään sekä ryhmädynamiikan muodostumista. Ainakin minusta sellainen on äärimmäisen kiinnostavaa, eli taidan olla pohjimmiltani aika utelias kyylä. Mutta onhan tuo nyt oikeasti mielenkiintoinen ihmiskoe testata miten ihmisen psyyke kestää eristystä ja miten eri yksilöt reagoivat moisessa tilanteessa. Eli tuota voi seurata ihan vain ”aivot narikkaan” -viihteenä silkasta tirkistelynhalusta tai sitten syvällisenä psykologisena tutkielmana ihmisen käyttäytymisestä erikoisessa ympäristössä. Tai sitten vähän både och, kuten varmaan itse teen. Lisävivahteensa hommaan tuo myös mielipiteiden vaihto muiden asiaan vihkiytyneiden kanssa BB Plaza -keskustelupalstalla.
Big Brotherin vetovoima on kuitenkin aina totaalisesti asukkaiden persoonien varassa. Jos tyypit ovat kiinnostavia (kuten kausilla 2011 ja 2019), katsominen maistuu mannalta, mutta jos he ovat tylsiä (kuten kausilla 2020 ja 2021), niin melkoista pakkopullaahan tuo tuppaa olemaan välillä. Eniten pidän voimakkaita tunteita herättävistä hahmoista – sellaisista joiden kanssa toivoisi itsekin pääsevänsä tutustumaan (ja tavallaanhan katsoja pääseekin) tai vaihtoehtoisesti sellaisista, joita tekisi mieli tirvaista oikein kunnolla nekkuun. Parhaissa asukkaissa on sitten nuo molemmat aspektit samaan aikaan. Hahmojen nahkoihin voi solahtaa oikein kunnolla, sillä halutessaan heidän toimintaansa pääsee seuraamaan ihan vuorokauden ympäri. Haittapuolena on sitten se, että muu elämä saattaa kärsiä liiasta koukuttumisesta. Olen minä joskus koukuttunut muihinkin sarjoihin, kirjoihin tai peleihin, mutta ainoastaan BB on häirinnyt ajoittain jopa muuta elämää (ikään kuin minulla varsinaisesti mitään elämää olisi, mutta joo).
Henkilökuvien ohella ihmissuhdekuviot kiinnostavat eniten – varsinkin asukkaiden väliset konfliktit ovat mieleeni, mutta on kyllä viihdyttävää seurata myös ystävyyssuhteiden rakentumista ja mahdollisesti keskenään hyvin erilaistenkin ihmisten yhteisen sävelen löytämistä. Eniten pidän kuitenkin kunnon draamasta, joten muutaman viime kauden henkilögalleria on ollut makuuni vähän turhan sovinnaista (poislukien mainitsemani Krisu Heiskari, joka oli varsin ristiriitainen persoona). Etenkin kaudella 2011 nautin myös parisuhdesopista. Kaikenlaista limailua on toki inhottavaa seurata, mutta kolmio- ja neliödraamoista irtosi vahvoja tunteita herättäviä käänteitä.
Miljöö on BB:ssä melko klaustrofobinen, mutta sehän toki on ideanakin. Tunnelma vaihtelee asukaskattauksesta riippuen, mutta viime kausilla on tosiaan ollut makuuni liian raukeaa ja sopuisaa. Enemmän verta ja suolenpätkiä kehiin! Toisaalta liian negatiivinenkaan ilmapiiri ei saisi olla (kuten kaudella 2012, joka oli selän takana pahan puhumisen ja suoranaisen kiusaamisen ilotulitusta), koska sellaisesta tulee jo katsojallekin ikävä fiilis. Eli jonkinlainen kultainen keskitie pitäisi löytää. Juonittelusta kyllä tykkään, joten sen puute on perinteisesti ollut tässä formaatissa selvä miinus. Tässä suhteessa säännöt kuitenkin vaihtelevat kaudesta riippuen, sillä esimerkiksi tänä vuonna se onkin sallittua.
Tehtävät BB:ssä eivät ole niinkään kiinnostavia, mutta hyvä että niitä on, sillä pelkkä kattoon syljeskely kävisi toki ajan oloon yksitoikkoiseksi. Kaikenlaiset heittäytymistä vaativat roolileikit ovat kyllä parhaimmillaan ihan viihdyttäviä, jos asukkaat sattuvat olemaan näyttelijänlahjoilla siunattuja. Etenkin Nelosen kausilla (2019–2021) tehtävien seuraamisen kiinnostavuutta on vähentänyt roimasti se, että niiden lopputuloksella ei tunnu olevan kovin suurta merkitystä. Subin aikoihin (2005–2014) asukkaat saattoivat joutua elämään seuraavan viikon tyyliin pelkillä mannaryyneillä, jos edellinen viikkotehtävä oli mennyt kehnosti. Nykyiselle pullamössösukupolville moinen olisi ilmeisesti liikaa, joten tehtävien onnistumisesta riippumaton peruselintarviketaso on riittävä pitämään asukit tyytyväisinä, vaikkei siihen päälle saataisikaan mitään ekstraa. Tällöin tehtävien merkitys latistuu ihan vain ajanvietteenä toimimiseksi, mikä ei ole niin mielenkiintoista.
Mutta että kaiken kaikkiaan viihdyttävä ohjelma on kyseessä, taso vain vaihtelee roimasti kaudesta toiseen.
Selviytyjät: Tässä formaatissa taas joukko ihmisiä kilpailee toisiaan vastaan luonnon armoilla yleensä jossakin eksoottisessa ympäristössä – tosin se ainoa minun kokonaan katsomani kausi oli kuvattu koronarajoitusten takia poikkeuksellisesti Pohjolassa, mutta luonnon helmassa sielläkin toki oltiin. Selviytyjissä juonittelut ovat erityisen viihdyttävä ja jännittävä miljöö viehättää myös, hienoja maisemia unohtamatta. Hahmot ja ihmissuhdekuviot taas jäävät hieman etäisiksi, sillä henkilöiden välistä tavallista sanailua ei kuvata niin paljon, että heidän persoonastaan ja heidän välisistään suhteista pääsisi kunnolla hyvälle.
Tunnelma Selviytyjissä on varsin jännitteinen ja välillä kyllä liiankin negatiivinen kaikkine riitoineen ja selkäänpuukotuksineen. Henkilöiden välistä perusläpänheittoa olisikin hyvä näyttää enemmän siinäkin mielessä, että tuolloin ohjelman yleisfiilis ei lipsahtaisi niin helposti liiallisen negatiivisuuden puolelle. Vaikka sinänsä pidänkin liittoutumien muodostumiseen liittyvistä sotkuista ja metkuista, jonkinlaiset moraalikoodistot säätelevät minun Selviytyjät-mieltymyksiäni. Jos joku vaikka puukottaa tärkeintä liittolaistaan selkään, siitä tulee inhottava olo. Välillä sotii myös oikeustajuani vastaan, että pudotetuksi saattaa joutua varsin mielivaltaisinkin perustein tai ihan vain siksi, että on vahva kilpailija. Esimerkiksi kaudella 2021 Krisu meinasi loppuvaiheessa joutua liipasimen alle lähinnä kai sukupuolensa takia, kun hän (ymmärrettävistä syistä) jäi muiden tuolloin jäljellä olevien kilpailijoiden muodostaman "naisten liiton" ulkopuolelle. Krisun ulos savustaminen tuossa vaiheessa olisi tuntunut suoranaiselta oikeusmurhalta ottaen huomioon hänen tasaisen briljantti suoriutumisensa sekä kilpailuissa että pelin sosiaalisessa puolessa. Lisäksi jo kauden alkupuolella sanottiin morot useammallekin vahvalle kilpailijalle, kun muut otaksuivat heidän olevan liiankin kovia vastuksia. Sellainen inhottava olo siitäkin tuli. Peräänkuuluttaisin reiluutta tällaisessa juonittelupelissäkin. Lopullinen voittaja ei kuitenkaan välttämättä tai edes todennäköisesti olekaan se kovimmat juonittelut masinoinut mastermind, sillä viimeisessä jaksossa aikaisemmin pudonneista kilpailijoista koostuva heimoneuvosto äänestää voittajan kahdesta pisimmälle selvinneestä vaihtoehdosta. Viimeistään tässä vaiheessa liian häikäilemätön juonittelu kostautuu, sillä kukapa äänestäisi itseään selkään puukottanutta.
Kilpailut tässä formaatissa ovat enimmäkseen tylsiä – etenkin alkuvaiheessa kun voittajalla ei ole suurtakaan merkitystä. Palkintokilpailujen voittajaheimo saa itselleen ruokaa tai muita hyödykkeitä, koskemattomuuskilpailujen voittajaheimo taas saa immuniteetin, eli he eivät joudu heimoneuvostoon, jossa ryhmä äänestää yhden kilpailijan keskuudestaan ulos. Koskemattomuuskilpailun voitto on toki kauden alussakin hyvä juttu, mutta möhläyskään ei tarkoita yksittäiselle kilpailijalle automaattisesti pinteeseen joutumista. Loppuvaiheen yksilökilpailuissa immuniteetilla on suurempi merkitys, kun kilpailijoita on vähemmän ja jos immuniteettia ei saa, huomaakin helposti olevansa tulilinjalla. Jos on kriittiset hetket ja kannattaa jotakin kilpailijaa, katsojallekin voi syntyä jännityksen tunteita. Muuten kisojen seuraaminen on epäkiinnostavaa, koska ne perustuvat yleensä enemmän voimaan, nopeuteen tai tasapainoon kuin mihinkään henkiseen ominaisuuteen. Myös älyllisiä haasteita sisältävät kilpailujen osat kuten palapelit ovat katsojan näkökulmasta tylsiä, koska tv-ruudun toiselta puolen niistä ei pääse riittävän hyvin perille voidakseen harjoittaa omia älynystyröitään tai edes seuratakseen kunnolla ratkaisun muodostumista. Kilpailut ovat myös etenkin alkuvaiheessa hieman sekavia, kun osallistujia on niin paljon ja katsojan huomio hajaantuu monelle eri taholle.
Mutta ihan kiva formaatti tämäkin, voisi katsoa kyllä enemmänkin.
Farmi: Tässä taas seurataan julkisuudesta tuttujen henkilöiden selviytymistä vanhanaikaisella maatilalla 30 päivän ajan. Parasta Farmissa on ehkä tietty monipuolisuus. Siis farmilla suoritettavat tehtävät ovat monipuolisia (esim. nikkarointia, hääjärjestelyjä, muotinäytöksen pykäämistä, lelujen rakentamista) ja pudotuskilpailut myös (älyä, voimaa, taitoa). Eikä ohjelma toki ole pelkästään niitä, vaan kilpailijoiden sosiaalisille peleille ja etenkin riitatilanteille on annettu myös ruutuaikaa. Ymmärtääkseni Farmi on alun perin keskittynyt ihan vain maataloelämään ja tämä Selviytyjät-tyylinen juonitteluaspekti on tullut myöhemmin mukaan, mutta itse näkisin tällaisen muutoksen positiivisena. Välillä liitot tosin tuntuvat hieman turhilta, sillä eihän tässä äänestetä muita kilpailijoita ulos tai voittajaksi niin kuin Selviytyjissä, joten formaatti ei tarjoa yhtä suurta mahdollisuutta repiä kumppanuuksista hyötyä irti. Siltikin kaikenlaiset juonittelut ja draama ovat aina yhtä viihdyttävää koettavaa näin tv-viihteen muodossa.
Ohjelman miljöö on eniten mieleeni näistä kolmesta seuraamastani tosi-tv-formaatista. Onhan se epäilemättä hiukan epäeksoottinen, mutta toisaalta ympäristö on Selviytyjiin verrattuna varsin rauhoittava maaseudun hiljaisuuden ja terapeuttisten kotieläinten takia, eikä niin ahdistavan klaustrofobinen kuin BB:ssä. Farmin tunnelma vaihtelee sopivasti leppoisan (juuri miljööstä ja vaikkapa musiikeista johtuen) ja jännitteisen (persoonien konflikteista johtuen) välillä. Kilpailut tässä formaatissa ovat monipuolisuutensa ohella muutenkin ihan kivoja. Tuollaisia kaksintaisteluita on selkeämpi seurata kuin Selviytyjien joukkokahinoita, joissa kaikki ryntäilevät ympäriinsä, ja lisäksi Farmin kisoissa on varsin intensiivinen tunnelma. Ne eivät ole yhtä pitkitettyjä kuin Selviytyjissä.
Farmissa eteenpäin pääseminen ei ole niin tuurista kiinni kuin Selviytyjissä. Tämä johtuu siitä perustavanlaatuisesta erosta, että kun Selviytyjissä kisassa huonommin menestynyt joukkue joutuu pudotusuhan alle ja yksi heistä äänestetään muiden kilpailijoiden toimesta pihalle, niin Farmissa taas tietyt kilpailijat päättävän kuhunkin mittelöön joutujat ja heistä huonommin menestynyt lentää ulos. Juuri tuo Selviytyjien toimintamalli mahdollistaa, että siinä muut saattavat vain umpimähkään päättää savustaa jonkun pihalle, tai sitten he saattavat päättää raukkamaisesti pelata kovimmat vastustajat ensin ulos. Eli kyse ei todellakaan ole aina siitä, että tippuja itse olisi jotenkin tyrinyt kilpailuissa, leirihommissa tai sosiaalisissa suhteissa. Farmissakin muut saattavat toki yrittää savustamistoimenpiteiden suorittamista, mutta pudotus määräytyy loppujen lopuksi kuitenkin kilpailumenestyksen perusteella. Mielestäni se on reilumpaa. Toisaalta kilpailuun toisena nimetty pelaaja saa valita lajiluokan, mikä vähentää ensimmäiseksi nimetyn mahdollisuutta taktikointiin – toki tässäkin käytännössä voi valita vastustajakseen mahdollisimman helposti voitettavalta tuntuvan kanssakilpailijan, mutta tämä saa joka tapauksessa hieman tasoitusta siitä, että pystyy valitsemaan vaihtoehdoista oman leipäpuunsa.
Farmissa näytettävän sisällön painotus voisi kuitenkin olla joiltakin osin hieman toisenlainen. Kameroille kohdistetuille monologeille annetaan turhankin paljon tilaa, kun taas varsinaisia farmin hommia ja henkilöiden välisiä keskusteluja voisi olla enemmänkin. Suurimman osan ajasta joku kilpailijoista vain jaarittelee omia näkemyksiään tapahtumista ja muista ihmisistä sen sijaan, että näytettäisiin varsinaisia tapahtumia tai päästäisiin katsojina itse tutustumaan noihin persooniin.
Toki maatalon hommia jonkin verran näytetäänkin ja toisaalta tuntuisikin kuolettavan tylsältä joutua niitä ihan ylenmäärin katselemaan, mutta nykyisen kaltaisella painotuksella ainakin itselleni jää välillä vähän epäselväksi, millainen työmies/nainen tai torppari kukin on. Sen sijaan kilpailijoiden käsitykset toistensa työtaidoista tulevat kyllä hyvin selviksi. Mieluummin muodostaisin mielipiteeni itsenäisesti.
Esimerkiksi muut kilpailijat valittelivat toistuvasti siitä, että Pauliina Laitinen teki vain oman mielensä mukaisia hommia ja luisti pääsääntöisesti kaikista muista. Katsojille ei kuitenkaan näytetty juurikaan Pauliinan toimimista työtilanteissa, joten edellä mainittujen väitteiden todenperäisyys jäi pitkälti hämärän peittoon. Toisaalta Krisun torpparikaudella muut valittelivat hänen epäpätevyyttään johtajana, mutta katsojat pääsivät seuraamaan vain muutamia välähdyksiä turhan autoritäärisestä muiden käskyttämisestä eikä mitään kokonaiskuvaa hänen johtamistyylistään oikein muodostunut. Varsinaisen ohjelman jälkeen kuvatussa Farmi ekstran jaksossa Cristal Snow sanoi, että Pauliina ihan oikeastikin vältteli töitä ja Krisun hoiteli johtajanpestiään niin sekavasti, että hänen torpparikaudellaan kukaan ei oikein ollut työtehtäviensä tasalla. Toki nuokin vain olivat Cristalin henkilökohtaisia näkemyksiä, mutta siinä vaiheessa hän oli saanut Farmi-kokemukseensa jo sen verran etäisyyttä, että pitäisin noita kommentteja kuitenkin objektiivisempina kuin niitä Farmin tapahtumien tuoksinassa esitettyjä tunteenpurkauksia. Katsojalle asti vaikkapa Pauliinan lusmuilut saatika Krisun sekavuus eivät vain juurikaan välittyneet. Eli toisinaan tuntuu siltä, että vasta Farmi ekstrasta selviää asioiden todellinen laita, eikä tuon mielestäni kyllä niin kuuluisi mennä.
Henkilöiden välisiä dialogejakin toki näytettiin aika paljon, mutta pääsääntöisesti ne liittyivät farmin hommiin, liittoutumien muodostamiseen, tai ylipäätään farmielämään. Liittoumakeskustelujakin tosin oli selvästi karsittu ohjelmasta rankalla kädellä, sillä välillä joku saattoi ohimennen mainita sopineensa jo ajat sitten liitosta jonkun kanssa, vaikkei moisesta ollut katsojalle asti kuulunut halaistua sanaa. Ennen kaikkea olisin kuitenkin kaivannut enemmän keskusteluja ihan tavallisista aiheista – niin syväluotaavaa elämän pohdiskelua kuin kevyttä jutusteluakin. Nyt tyyppien ajatusmaailmasta tai heidän luonteenpiirteistään ei saanut oikein käsitystä, joten henkilökuvat jäävät ohuenlaisiksi. Tiedän nyt vaikkapa Atte Kalevan olevan töiden suhteen välillä jopa nipottamiseen taipuvainen ja Teemu Packalénin olevan pelitaktikointien osalta varsin ovela kaveri, mutta heidän muista ominaisuuksistaan ihmisinä ei saanut niin selvää käsitystä. Sama pätee moneen muuhunkin – poislukien vaikkapa Cristalin, ja Tauskin kaltaiset ulosanniltaan ja käytökseltään poikkeuksellisen värikkäät tyypit, joiden puhetapa ja ylipäätään presenssi tuntuu koko ajan ilmentävän myös heidän yksityiselämän persoonaansa. Heidänkin kohdallaan perusdialogeja olisi kuitenkin voinut näyttää enemmän. Itse asiassa en muista koko kaudelta muita syvällisiä keskusteluja kuin Aten ja Tauskin elämänkatsomuksellisen ajatustenvaihdon heidän yhteisellä laavureissullaan sekä Aten ja Teemun pohdiskelut isyyden vaikutuksesta henkilön maailmankuvaan. Eikä tule mieleen oikein muita niitänäitä-jutustelujakaan kuin Gogin ja jonkun huumoripitoinen rupattelu heidän hiustensa nykytilasta. Hyvin pitkälti siis liikuttiin vain Farmi-maailmaa käsittelevissä aiheissa, mikä tuntui varsin etäännyttävältä.
Eikä persoonien latteaksi jääminen ollut ainoa ongelma, vaan henkilöiden väliset suhteetkin tuntuivat varsin epämääräisiltä. Konfliktitilanteita toki näytettiin oikein urakalla, mutta niiden vastapainoksi olisin toivonut enemmän sellaista hyvässä yhteisymmärryksessä tapahtuvaa bondailua. Ovathan riidat kieltämättä kaikkein viihdyttävintä seurattavaa, mutta sekin on mukavaa katseltavaa, kun jotkut tulevat erityisen hyvin juttuun. Nyt kaikki kyllä kertoivat lähtökirjeissään saaneensa Farmilta varmasti elinikäisiä ystäviä ja ylistivät koko poppoon yhteishengen maasta taivaisiin, mutta katsojille mitään kahdenkeskisten ystävyyssuhteiden tai laajempitasoisen yhteishengen muodostumista ei oikein välittynyt. Enkä siis väitä, etteikö ystävyyksiä olisi syntynyt tai yhteishenki olisi ollut valloillaan, mutta valitettavasti nämä asiat olivat jääneet sinne leikkaajan pöydälle.
Tällä kaudella kilpailijat tuntuivat kuitenkin olevan varsin värikästä porukkaa. Edellä mainitusta keskustelujen näyttämisen vähyydestä ja henkilökuvien suppeudesta huolimatta melkein kaikki jäivät kuitenkin mieleen ainakin jonkin ominaisuuden suhteen. Pauliina oli siis vähän sluibailija, Atte jämpti, Tauski riidanhaastaja, Akseli Herlevi pesunkestävä laiskimus, Juhana Helmenkalastaja kiero kuin korkkiruuvi, Teemukin melko laskelmoiva, Cristal tunteilija... Krisu ei tässä ohjelmassa ehkä ollut kuitenkaan suosikkini. Osin tämä johtui juurikin ohjelman leikkaustavasta, osin hänen omasta asenteestaan. Krisu on todella hauska kaveri, mutta koska tavallista kilpailijoiden välistä jutustelua ei juurikaan näytetty, hänen hulvaton huumorinsa ei päässyt aivan samalla tavalla oikeuksiinsa kuin BB:ssä tai edes Selviytyjissä. Toki hän saattoi silloin tällöin jonkin hauskan kommentin heittää jossakin työtilanteessakin, mutta noin kokonaisuutena "Krisu show" jäi aika vähiin. Hänen ja muiden välistä ystävyyssuhteiden kehittymistä ei myöskään juurikaan ollut havaittavissa – joko sellaisia ei vain ollut tai nekin olivat jääneet leikkaajan pöydälle. Toisaalta itselleni tuli välillä semmoinen olo, että olisikohan tuo kaksinkertainen tosi-tv-voittajuus noussut Kristianilla vähän hattuun. Muistan hänen olleen Big Brother -kaudellaan poikkeuksellisenkin vaatimaton kaveri ja ihmetelleen suuresti ulkomaailmasta tihkuvia vihjeitä siitä, että hän saattaisi mahdollisesti olla kerännyt siellä jonkin sortin suosiota. Nyt hän tuntui olevan suorastaan voitonvarmalla asenteella liikenteessä. En myöskään pitänyt hänen tavastaan suhtautua koko hommaan kylmäverisesti vain pelinä. Sitähän se tietysti onkin, mutta pelata voi monella lailla. Krisu tuntui taas Selviytyjät-kaudeltaan tutulla toimintatavalla solmivan liittoja kierot aikeet mielessään ilman mitään oikeaa aikomusta puhaltaa yhteen hiileen kyseisten liittolaisten kanssa. Krisu myös ilmoitti heti kättelyssä, että hän haluaa kaikki muut kilpailijat ulos Farmilta ja ihan yhdentekevää hänelle, missä järjestyksessä. Siitähän koko ohjelmassa pohjimmiltaan onkin kysymys, mutta minua tuollainen umpikiero juonittelu ja tunnekylmä suhtautuminen vieroksuttaa. Mutta joo, en oikein osaa edes sanoa kuka oli suosikkini. Oikeastaan sellaista ei ollut. Voittaja kyllä ansaitsi voittonsa, ei siinä mitään. Hän oli tehnyt menestyksen eteen selvästi eniten.
Pidin joka tapauksessa tästäkin formaatista. Vähän vähemmän niitä haastatteluja ja enemmän sekä vapaa-ajan niitänäitä-keskustelujen että asiallisten hommien näyttämistä, niin sitten olisi aivan bueno. Myönnän tosin itsekin, että ohjelma venähtäisi valtaviin mittoihin, jos kaikki haluamani mahdutettaisiin mukaan. Minusta kaudella olisi kuitenkin voinut olla vaikka enemmän jaksojakin, jotta henkilökuvien rakentamiselle olisi jäänyt kunnolla tilaa.
Tosi-tv:ssä ylipäätään viehättää juuri, että se on nimensä mukaisesti oikeaa elämää eikä fiktiota. Eipä tarvitse ainakaan kärsiä puisevista näyttelijöistä tai muusta epätodentuntuisesta. Jopa hyvienkin näyttelijöiden äänestä kuuluu usein sellainen hienoinen jäykkyys heidän ladellessaan ennalta kirjoitettuja repliikkejä. Lisäksi replat on käytännössä aina kirjoitettu vähän turhan muodollisiksi – niissä ei ole koskaan inhimillistä toistoa tai takeltelua. Niinpä käsikirjoitettuja ja näyteltyjä sarjoja seuratessa ei voi missään vaiheessa unohtaa katsovansa jotakin epätodellista, mikä häiritsee niihin eläytymistä hiukan. Tositv:tä katsoessa taas tuntuu silti kuin... noh, seuraisi oikeaa elämää, kuten asianlaita onkin. Sellainen tietty fiilis tulee heti kun tietää, että nuo telkkarinruudulla näkyvät tilanteet ja keskustelut ovat oikeastikin tapahtuneet. Ne kiinnostavat aivan eri tavalla kuin fiktiiviset hommelit.
Seuraavaksi tarkemmat formaattikohtaiset ruodinnat näistä mitä itse olen seurannut.
Big Brother: Tämän perusidea lienee kaikille tuttu: toisilleen ennalta tuntemattomat tyypit suljetaan kameroilla varustettuun taloon eristyksiin muusta maailmasta. Formaatissa parasta on päästä seuraamaan kärpäsenä katossa aivan tavallisten henkilöiden elämää ja etenkin heidän kommunikointiaan keskenään sekä ryhmädynamiikan muodostumista. Ainakin minusta sellainen on äärimmäisen kiinnostavaa, eli taidan olla pohjimmiltani aika utelias kyylä. Mutta onhan tuo nyt oikeasti mielenkiintoinen ihmiskoe testata miten ihmisen psyyke kestää eristystä ja miten eri yksilöt reagoivat moisessa tilanteessa. Eli tuota voi seurata ihan vain ”aivot narikkaan” -viihteenä silkasta tirkistelynhalusta tai sitten syvällisenä psykologisena tutkielmana ihmisen käyttäytymisestä erikoisessa ympäristössä. Tai sitten vähän både och, kuten varmaan itse teen. Lisävivahteensa hommaan tuo myös mielipiteiden vaihto muiden asiaan vihkiytyneiden kanssa BB Plaza -keskustelupalstalla.
Big Brotherin vetovoima on kuitenkin aina totaalisesti asukkaiden persoonien varassa. Jos tyypit ovat kiinnostavia (kuten kausilla 2011 ja 2019), katsominen maistuu mannalta, mutta jos he ovat tylsiä (kuten kausilla 2020 ja 2021), niin melkoista pakkopullaahan tuo tuppaa olemaan välillä. Eniten pidän voimakkaita tunteita herättävistä hahmoista – sellaisista joiden kanssa toivoisi itsekin pääsevänsä tutustumaan (ja tavallaanhan katsoja pääseekin) tai vaihtoehtoisesti sellaisista, joita tekisi mieli tirvaista oikein kunnolla nekkuun. Parhaissa asukkaissa on sitten nuo molemmat aspektit samaan aikaan. Hahmojen nahkoihin voi solahtaa oikein kunnolla, sillä halutessaan heidän toimintaansa pääsee seuraamaan ihan vuorokauden ympäri. Haittapuolena on sitten se, että muu elämä saattaa kärsiä liiasta koukuttumisesta. Olen minä joskus koukuttunut muihinkin sarjoihin, kirjoihin tai peleihin, mutta ainoastaan BB on häirinnyt ajoittain jopa muuta elämää (ikään kuin minulla varsinaisesti mitään elämää olisi, mutta joo).
Henkilökuvien ohella ihmissuhdekuviot kiinnostavat eniten – varsinkin asukkaiden väliset konfliktit ovat mieleeni, mutta on kyllä viihdyttävää seurata myös ystävyyssuhteiden rakentumista ja mahdollisesti keskenään hyvin erilaistenkin ihmisten yhteisen sävelen löytämistä. Eniten pidän kuitenkin kunnon draamasta, joten muutaman viime kauden henkilögalleria on ollut makuuni vähän turhan sovinnaista (poislukien mainitsemani Krisu Heiskari, joka oli varsin ristiriitainen persoona). Etenkin kaudella 2011 nautin myös parisuhdesopista. Kaikenlaista limailua on toki inhottavaa seurata, mutta kolmio- ja neliödraamoista irtosi vahvoja tunteita herättäviä käänteitä.
Miljöö on BB:ssä melko klaustrofobinen, mutta sehän toki on ideanakin. Tunnelma vaihtelee asukaskattauksesta riippuen, mutta viime kausilla on tosiaan ollut makuuni liian raukeaa ja sopuisaa. Enemmän verta ja suolenpätkiä kehiin! Toisaalta liian negatiivinenkaan ilmapiiri ei saisi olla (kuten kaudella 2012, joka oli selän takana pahan puhumisen ja suoranaisen kiusaamisen ilotulitusta), koska sellaisesta tulee jo katsojallekin ikävä fiilis. Eli jonkinlainen kultainen keskitie pitäisi löytää. Juonittelusta kyllä tykkään, joten sen puute on perinteisesti ollut tässä formaatissa selvä miinus. Tässä suhteessa säännöt kuitenkin vaihtelevat kaudesta riippuen, sillä esimerkiksi tänä vuonna se onkin sallittua.
Tehtävät BB:ssä eivät ole niinkään kiinnostavia, mutta hyvä että niitä on, sillä pelkkä kattoon syljeskely kävisi toki ajan oloon yksitoikkoiseksi. Kaikenlaiset heittäytymistä vaativat roolileikit ovat kyllä parhaimmillaan ihan viihdyttäviä, jos asukkaat sattuvat olemaan näyttelijänlahjoilla siunattuja. Etenkin Nelosen kausilla (2019–2021) tehtävien seuraamisen kiinnostavuutta on vähentänyt roimasti se, että niiden lopputuloksella ei tunnu olevan kovin suurta merkitystä. Subin aikoihin (2005–2014) asukkaat saattoivat joutua elämään seuraavan viikon tyyliin pelkillä mannaryyneillä, jos edellinen viikkotehtävä oli mennyt kehnosti. Nykyiselle pullamössösukupolville moinen olisi ilmeisesti liikaa, joten tehtävien onnistumisesta riippumaton peruselintarviketaso on riittävä pitämään asukit tyytyväisinä, vaikkei siihen päälle saataisikaan mitään ekstraa. Tällöin tehtävien merkitys latistuu ihan vain ajanvietteenä toimimiseksi, mikä ei ole niin mielenkiintoista.
Mutta että kaiken kaikkiaan viihdyttävä ohjelma on kyseessä, taso vain vaihtelee roimasti kaudesta toiseen.
Selviytyjät: Tässä formaatissa taas joukko ihmisiä kilpailee toisiaan vastaan luonnon armoilla yleensä jossakin eksoottisessa ympäristössä – tosin se ainoa minun kokonaan katsomani kausi oli kuvattu koronarajoitusten takia poikkeuksellisesti Pohjolassa, mutta luonnon helmassa sielläkin toki oltiin. Selviytyjissä juonittelut ovat erityisen viihdyttävä ja jännittävä miljöö viehättää myös, hienoja maisemia unohtamatta. Hahmot ja ihmissuhdekuviot taas jäävät hieman etäisiksi, sillä henkilöiden välistä tavallista sanailua ei kuvata niin paljon, että heidän persoonastaan ja heidän välisistään suhteista pääsisi kunnolla hyvälle.
Tunnelma Selviytyjissä on varsin jännitteinen ja välillä kyllä liiankin negatiivinen kaikkine riitoineen ja selkäänpuukotuksineen. Henkilöiden välistä perusläpänheittoa olisikin hyvä näyttää enemmän siinäkin mielessä, että tuolloin ohjelman yleisfiilis ei lipsahtaisi niin helposti liiallisen negatiivisuuden puolelle. Vaikka sinänsä pidänkin liittoutumien muodostumiseen liittyvistä sotkuista ja metkuista, jonkinlaiset moraalikoodistot säätelevät minun Selviytyjät-mieltymyksiäni. Jos joku vaikka puukottaa tärkeintä liittolaistaan selkään, siitä tulee inhottava olo. Välillä sotii myös oikeustajuani vastaan, että pudotetuksi saattaa joutua varsin mielivaltaisinkin perustein tai ihan vain siksi, että on vahva kilpailija. Esimerkiksi kaudella 2021 Krisu meinasi loppuvaiheessa joutua liipasimen alle lähinnä kai sukupuolensa takia, kun hän (ymmärrettävistä syistä) jäi muiden tuolloin jäljellä olevien kilpailijoiden muodostaman "naisten liiton" ulkopuolelle. Krisun ulos savustaminen tuossa vaiheessa olisi tuntunut suoranaiselta oikeusmurhalta ottaen huomioon hänen tasaisen briljantti suoriutumisensa sekä kilpailuissa että pelin sosiaalisessa puolessa. Lisäksi jo kauden alkupuolella sanottiin morot useammallekin vahvalle kilpailijalle, kun muut otaksuivat heidän olevan liiankin kovia vastuksia. Sellainen inhottava olo siitäkin tuli. Peräänkuuluttaisin reiluutta tällaisessa juonittelupelissäkin. Lopullinen voittaja ei kuitenkaan välttämättä tai edes todennäköisesti olekaan se kovimmat juonittelut masinoinut mastermind, sillä viimeisessä jaksossa aikaisemmin pudonneista kilpailijoista koostuva heimoneuvosto äänestää voittajan kahdesta pisimmälle selvinneestä vaihtoehdosta. Viimeistään tässä vaiheessa liian häikäilemätön juonittelu kostautuu, sillä kukapa äänestäisi itseään selkään puukottanutta.
Kilpailut tässä formaatissa ovat enimmäkseen tylsiä – etenkin alkuvaiheessa kun voittajalla ei ole suurtakaan merkitystä. Palkintokilpailujen voittajaheimo saa itselleen ruokaa tai muita hyödykkeitä, koskemattomuuskilpailujen voittajaheimo taas saa immuniteetin, eli he eivät joudu heimoneuvostoon, jossa ryhmä äänestää yhden kilpailijan keskuudestaan ulos. Koskemattomuuskilpailun voitto on toki kauden alussakin hyvä juttu, mutta möhläyskään ei tarkoita yksittäiselle kilpailijalle automaattisesti pinteeseen joutumista. Loppuvaiheen yksilökilpailuissa immuniteetilla on suurempi merkitys, kun kilpailijoita on vähemmän ja jos immuniteettia ei saa, huomaakin helposti olevansa tulilinjalla. Jos on kriittiset hetket ja kannattaa jotakin kilpailijaa, katsojallekin voi syntyä jännityksen tunteita. Muuten kisojen seuraaminen on epäkiinnostavaa, koska ne perustuvat yleensä enemmän voimaan, nopeuteen tai tasapainoon kuin mihinkään henkiseen ominaisuuteen. Myös älyllisiä haasteita sisältävät kilpailujen osat kuten palapelit ovat katsojan näkökulmasta tylsiä, koska tv-ruudun toiselta puolen niistä ei pääse riittävän hyvin perille voidakseen harjoittaa omia älynystyröitään tai edes seuratakseen kunnolla ratkaisun muodostumista. Kilpailut ovat myös etenkin alkuvaiheessa hieman sekavia, kun osallistujia on niin paljon ja katsojan huomio hajaantuu monelle eri taholle.
Mutta ihan kiva formaatti tämäkin, voisi katsoa kyllä enemmänkin.
Farmi: Tässä taas seurataan julkisuudesta tuttujen henkilöiden selviytymistä vanhanaikaisella maatilalla 30 päivän ajan. Parasta Farmissa on ehkä tietty monipuolisuus. Siis farmilla suoritettavat tehtävät ovat monipuolisia (esim. nikkarointia, hääjärjestelyjä, muotinäytöksen pykäämistä, lelujen rakentamista) ja pudotuskilpailut myös (älyä, voimaa, taitoa). Eikä ohjelma toki ole pelkästään niitä, vaan kilpailijoiden sosiaalisille peleille ja etenkin riitatilanteille on annettu myös ruutuaikaa. Ymmärtääkseni Farmi on alun perin keskittynyt ihan vain maataloelämään ja tämä Selviytyjät-tyylinen juonitteluaspekti on tullut myöhemmin mukaan, mutta itse näkisin tällaisen muutoksen positiivisena. Välillä liitot tosin tuntuvat hieman turhilta, sillä eihän tässä äänestetä muita kilpailijoita ulos tai voittajaksi niin kuin Selviytyjissä, joten formaatti ei tarjoa yhtä suurta mahdollisuutta repiä kumppanuuksista hyötyä irti. Siltikin kaikenlaiset juonittelut ja draama ovat aina yhtä viihdyttävää koettavaa näin tv-viihteen muodossa.
Ohjelman miljöö on eniten mieleeni näistä kolmesta seuraamastani tosi-tv-formaatista. Onhan se epäilemättä hiukan epäeksoottinen, mutta toisaalta ympäristö on Selviytyjiin verrattuna varsin rauhoittava maaseudun hiljaisuuden ja terapeuttisten kotieläinten takia, eikä niin ahdistavan klaustrofobinen kuin BB:ssä. Farmin tunnelma vaihtelee sopivasti leppoisan (juuri miljööstä ja vaikkapa musiikeista johtuen) ja jännitteisen (persoonien konflikteista johtuen) välillä. Kilpailut tässä formaatissa ovat monipuolisuutensa ohella muutenkin ihan kivoja. Tuollaisia kaksintaisteluita on selkeämpi seurata kuin Selviytyjien joukkokahinoita, joissa kaikki ryntäilevät ympäriinsä, ja lisäksi Farmin kisoissa on varsin intensiivinen tunnelma. Ne eivät ole yhtä pitkitettyjä kuin Selviytyjissä.
Farmissa eteenpäin pääseminen ei ole niin tuurista kiinni kuin Selviytyjissä. Tämä johtuu siitä perustavanlaatuisesta erosta, että kun Selviytyjissä kisassa huonommin menestynyt joukkue joutuu pudotusuhan alle ja yksi heistä äänestetään muiden kilpailijoiden toimesta pihalle, niin Farmissa taas tietyt kilpailijat päättävän kuhunkin mittelöön joutujat ja heistä huonommin menestynyt lentää ulos. Juuri tuo Selviytyjien toimintamalli mahdollistaa, että siinä muut saattavat vain umpimähkään päättää savustaa jonkun pihalle, tai sitten he saattavat päättää raukkamaisesti pelata kovimmat vastustajat ensin ulos. Eli kyse ei todellakaan ole aina siitä, että tippuja itse olisi jotenkin tyrinyt kilpailuissa, leirihommissa tai sosiaalisissa suhteissa. Farmissakin muut saattavat toki yrittää savustamistoimenpiteiden suorittamista, mutta pudotus määräytyy loppujen lopuksi kuitenkin kilpailumenestyksen perusteella. Mielestäni se on reilumpaa. Toisaalta kilpailuun toisena nimetty pelaaja saa valita lajiluokan, mikä vähentää ensimmäiseksi nimetyn mahdollisuutta taktikointiin – toki tässäkin käytännössä voi valita vastustajakseen mahdollisimman helposti voitettavalta tuntuvan kanssakilpailijan, mutta tämä saa joka tapauksessa hieman tasoitusta siitä, että pystyy valitsemaan vaihtoehdoista oman leipäpuunsa.
Farmissa näytettävän sisällön painotus voisi kuitenkin olla joiltakin osin hieman toisenlainen. Kameroille kohdistetuille monologeille annetaan turhankin paljon tilaa, kun taas varsinaisia farmin hommia ja henkilöiden välisiä keskusteluja voisi olla enemmänkin. Suurimman osan ajasta joku kilpailijoista vain jaarittelee omia näkemyksiään tapahtumista ja muista ihmisistä sen sijaan, että näytettäisiin varsinaisia tapahtumia tai päästäisiin katsojina itse tutustumaan noihin persooniin.
Toki maatalon hommia jonkin verran näytetäänkin ja toisaalta tuntuisikin kuolettavan tylsältä joutua niitä ihan ylenmäärin katselemaan, mutta nykyisen kaltaisella painotuksella ainakin itselleni jää välillä vähän epäselväksi, millainen työmies/nainen tai torppari kukin on. Sen sijaan kilpailijoiden käsitykset toistensa työtaidoista tulevat kyllä hyvin selviksi. Mieluummin muodostaisin mielipiteeni itsenäisesti.
Esimerkiksi muut kilpailijat valittelivat toistuvasti siitä, että Pauliina Laitinen teki vain oman mielensä mukaisia hommia ja luisti pääsääntöisesti kaikista muista. Katsojille ei kuitenkaan näytetty juurikaan Pauliinan toimimista työtilanteissa, joten edellä mainittujen väitteiden todenperäisyys jäi pitkälti hämärän peittoon. Toisaalta Krisun torpparikaudella muut valittelivat hänen epäpätevyyttään johtajana, mutta katsojat pääsivät seuraamaan vain muutamia välähdyksiä turhan autoritäärisestä muiden käskyttämisestä eikä mitään kokonaiskuvaa hänen johtamistyylistään oikein muodostunut. Varsinaisen ohjelman jälkeen kuvatussa Farmi ekstran jaksossa Cristal Snow sanoi, että Pauliina ihan oikeastikin vältteli töitä ja Krisun hoiteli johtajanpestiään niin sekavasti, että hänen torpparikaudellaan kukaan ei oikein ollut työtehtäviensä tasalla. Toki nuokin vain olivat Cristalin henkilökohtaisia näkemyksiä, mutta siinä vaiheessa hän oli saanut Farmi-kokemukseensa jo sen verran etäisyyttä, että pitäisin noita kommentteja kuitenkin objektiivisempina kuin niitä Farmin tapahtumien tuoksinassa esitettyjä tunteenpurkauksia. Katsojalle asti vaikkapa Pauliinan lusmuilut saatika Krisun sekavuus eivät vain juurikaan välittyneet. Eli toisinaan tuntuu siltä, että vasta Farmi ekstrasta selviää asioiden todellinen laita, eikä tuon mielestäni kyllä niin kuuluisi mennä.
Henkilöiden välisiä dialogejakin toki näytettiin aika paljon, mutta pääsääntöisesti ne liittyivät farmin hommiin, liittoutumien muodostamiseen, tai ylipäätään farmielämään. Liittoumakeskustelujakin tosin oli selvästi karsittu ohjelmasta rankalla kädellä, sillä välillä joku saattoi ohimennen mainita sopineensa jo ajat sitten liitosta jonkun kanssa, vaikkei moisesta ollut katsojalle asti kuulunut halaistua sanaa. Ennen kaikkea olisin kuitenkin kaivannut enemmän keskusteluja ihan tavallisista aiheista – niin syväluotaavaa elämän pohdiskelua kuin kevyttä jutusteluakin. Nyt tyyppien ajatusmaailmasta tai heidän luonteenpiirteistään ei saanut oikein käsitystä, joten henkilökuvat jäävät ohuenlaisiksi. Tiedän nyt vaikkapa Atte Kalevan olevan töiden suhteen välillä jopa nipottamiseen taipuvainen ja Teemu Packalénin olevan pelitaktikointien osalta varsin ovela kaveri, mutta heidän muista ominaisuuksistaan ihmisinä ei saanut niin selvää käsitystä. Sama pätee moneen muuhunkin – poislukien vaikkapa Cristalin, ja Tauskin kaltaiset ulosanniltaan ja käytökseltään poikkeuksellisen värikkäät tyypit, joiden puhetapa ja ylipäätään presenssi tuntuu koko ajan ilmentävän myös heidän yksityiselämän persoonaansa. Heidänkin kohdallaan perusdialogeja olisi kuitenkin voinut näyttää enemmän. Itse asiassa en muista koko kaudelta muita syvällisiä keskusteluja kuin Aten ja Tauskin elämänkatsomuksellisen ajatustenvaihdon heidän yhteisellä laavureissullaan sekä Aten ja Teemun pohdiskelut isyyden vaikutuksesta henkilön maailmankuvaan. Eikä tule mieleen oikein muita niitänäitä-jutustelujakaan kuin Gogin ja jonkun huumoripitoinen rupattelu heidän hiustensa nykytilasta. Hyvin pitkälti siis liikuttiin vain Farmi-maailmaa käsittelevissä aiheissa, mikä tuntui varsin etäännyttävältä.
Eikä persoonien latteaksi jääminen ollut ainoa ongelma, vaan henkilöiden väliset suhteetkin tuntuivat varsin epämääräisiltä. Konfliktitilanteita toki näytettiin oikein urakalla, mutta niiden vastapainoksi olisin toivonut enemmän sellaista hyvässä yhteisymmärryksessä tapahtuvaa bondailua. Ovathan riidat kieltämättä kaikkein viihdyttävintä seurattavaa, mutta sekin on mukavaa katseltavaa, kun jotkut tulevat erityisen hyvin juttuun. Nyt kaikki kyllä kertoivat lähtökirjeissään saaneensa Farmilta varmasti elinikäisiä ystäviä ja ylistivät koko poppoon yhteishengen maasta taivaisiin, mutta katsojille mitään kahdenkeskisten ystävyyssuhteiden tai laajempitasoisen yhteishengen muodostumista ei oikein välittynyt. Enkä siis väitä, etteikö ystävyyksiä olisi syntynyt tai yhteishenki olisi ollut valloillaan, mutta valitettavasti nämä asiat olivat jääneet sinne leikkaajan pöydälle.
Tällä kaudella kilpailijat tuntuivat kuitenkin olevan varsin värikästä porukkaa. Edellä mainitusta keskustelujen näyttämisen vähyydestä ja henkilökuvien suppeudesta huolimatta melkein kaikki jäivät kuitenkin mieleen ainakin jonkin ominaisuuden suhteen. Pauliina oli siis vähän sluibailija, Atte jämpti, Tauski riidanhaastaja, Akseli Herlevi pesunkestävä laiskimus, Juhana Helmenkalastaja kiero kuin korkkiruuvi, Teemukin melko laskelmoiva, Cristal tunteilija... Krisu ei tässä ohjelmassa ehkä ollut kuitenkaan suosikkini. Osin tämä johtui juurikin ohjelman leikkaustavasta, osin hänen omasta asenteestaan. Krisu on todella hauska kaveri, mutta koska tavallista kilpailijoiden välistä jutustelua ei juurikaan näytetty, hänen hulvaton huumorinsa ei päässyt aivan samalla tavalla oikeuksiinsa kuin BB:ssä tai edes Selviytyjissä. Toki hän saattoi silloin tällöin jonkin hauskan kommentin heittää jossakin työtilanteessakin, mutta noin kokonaisuutena "Krisu show" jäi aika vähiin. Hänen ja muiden välistä ystävyyssuhteiden kehittymistä ei myöskään juurikaan ollut havaittavissa – joko sellaisia ei vain ollut tai nekin olivat jääneet leikkaajan pöydälle. Toisaalta itselleni tuli välillä semmoinen olo, että olisikohan tuo kaksinkertainen tosi-tv-voittajuus noussut Kristianilla vähän hattuun. Muistan hänen olleen Big Brother -kaudellaan poikkeuksellisenkin vaatimaton kaveri ja ihmetelleen suuresti ulkomaailmasta tihkuvia vihjeitä siitä, että hän saattaisi mahdollisesti olla kerännyt siellä jonkin sortin suosiota. Nyt hän tuntui olevan suorastaan voitonvarmalla asenteella liikenteessä. En myöskään pitänyt hänen tavastaan suhtautua koko hommaan kylmäverisesti vain pelinä. Sitähän se tietysti onkin, mutta pelata voi monella lailla. Krisu tuntui taas Selviytyjät-kaudeltaan tutulla toimintatavalla solmivan liittoja kierot aikeet mielessään ilman mitään oikeaa aikomusta puhaltaa yhteen hiileen kyseisten liittolaisten kanssa. Krisu myös ilmoitti heti kättelyssä, että hän haluaa kaikki muut kilpailijat ulos Farmilta ja ihan yhdentekevää hänelle, missä järjestyksessä. Siitähän koko ohjelmassa pohjimmiltaan onkin kysymys, mutta minua tuollainen umpikiero juonittelu ja tunnekylmä suhtautuminen vieroksuttaa. Mutta joo, en oikein osaa edes sanoa kuka oli suosikkini. Oikeastaan sellaista ei ollut. Voittaja kyllä ansaitsi voittonsa, ei siinä mitään. Hän oli tehnyt menestyksen eteen selvästi eniten.
Pidin joka tapauksessa tästäkin formaatista. Vähän vähemmän niitä haastatteluja ja enemmän sekä vapaa-ajan niitänäitä-keskustelujen että asiallisten hommien näyttämistä, niin sitten olisi aivan bueno. Myönnän tosin itsekin, että ohjelma venähtäisi valtaviin mittoihin, jos kaikki haluamani mahdutettaisiin mukaan. Minusta kaudella olisi kuitenkin voinut olla vaikka enemmän jaksojakin, jotta henkilökuvien rakentamiselle olisi jäänyt kunnolla tilaa.
Orkesteri (Orkestret) Yle Areena
Pienen tauon jälkeen taas loistava tanskalaissarja, lajityyppiä draamakomedia. Hyvää draamaa ja työpaikkakieroilua, työpaikkana orkesteri. Sarja perustuu itsensä Adam Pricen (Borgen, Herrens veie) alkuperäisideaan.
Ei mitenkään jatkuvia naurunpyrskähdyksiä aiheuttava sarja, mutta niitäkin. Tanskalaisten huumorintajussa ilahduttaa roisius, jollaista ei varsinkaan ruotsalaisissa, mutta ei kyllä kotimaisissakaan sarjoissa näe. Hieman tulee ajoittain klovn-vibojakin, vaikkei se varmaankaan ole esikuvana tälle tuotannolle ollut.
Plussaa myös siitä, että hyvin soitettua musiikkia on aina mukava kuulla! Suosittelen lämpimästi. Jaksot sopivasti puolituntisia, 10 kpl.
Edit. Lisätään vielä, että sarja ei ole aivan tuliterä, vaan kahden vuoden takaa.
Pienen tauon jälkeen taas loistava tanskalaissarja, lajityyppiä draamakomedia. Hyvää draamaa ja työpaikkakieroilua, työpaikkana orkesteri. Sarja perustuu itsensä Adam Pricen (Borgen, Herrens veie) alkuperäisideaan.
Ei mitenkään jatkuvia naurunpyrskähdyksiä aiheuttava sarja, mutta niitäkin. Tanskalaisten huumorintajussa ilahduttaa roisius, jollaista ei varsinkaan ruotsalaisissa, mutta ei kyllä kotimaisissakaan sarjoissa näe. Hieman tulee ajoittain klovn-vibojakin, vaikkei se varmaankaan ole esikuvana tälle tuotannolle ollut.
Plussaa myös siitä, että hyvin soitettua musiikkia on aina mukava kuulla! Suosittelen lämpimästi. Jaksot sopivasti puolituntisia, 10 kpl.
Edit. Lisätään vielä, että sarja ei ole aivan tuliterä, vaan kahden vuoden takaa.
Munkkivuori oli kyllä hyvä, mutta ymmärrän jos noin verkkainen kerronta ei kaikkiin uppoa. Lapsinäyttelijöiltä poikkeuksellisen luontevaa tekemistä. Toki varmasti itselläni vaikutti isosti myös nostalgia, vaikka muutamaa vuotta aiemmin syntyneistä lapsista tuossa onkin kyse. Erittäin paljon oli tuttua omasta lapsuudesta.
Volaselta tuntuu tulevan laatua.
Volaselta tuntuu tulevan laatua.
Tarinankertoja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Sanditon 2.kausi
Jane Austenin viimeiseen romaanikäsikirjoitukseen perustuva sarja kertoo Sanditonin rantakaupungin kasvuhaaveista ja englantilaisen yhteiskunnan tilasta 1820-luvun vaiheilla.
Sarjahan ehdittiin canseloida, mutta fanbace osottautu ameriikanpuolella niin isoksi, että jatkoa tehtiin. Tokalla kaudella maalaistyttö Charlotte palaa hyväntekijöidensä luo, tällä kertaa pikkusisarensa kera.
Epookkiromantiikkaa peribrittiläseen ja Jane Austen tyyliin. Kaikki käy kuten odotat ja siirapin määrä on ihastuttava.
Yle Areenasta bingettynä, kun tätä tyypiä jäi Gilded Agen jälkeen kaipaan, ja vaikka Gentleman Jack on samaan aikakauteen sijottuva, ei sitä voi romantiisekdi sarjaksi kutsua.
Jane Austenin viimeiseen romaanikäsikirjoitukseen perustuva sarja kertoo Sanditonin rantakaupungin kasvuhaaveista ja englantilaisen yhteiskunnan tilasta 1820-luvun vaiheilla.
Sarjahan ehdittiin canseloida, mutta fanbace osottautu ameriikanpuolella niin isoksi, että jatkoa tehtiin. Tokalla kaudella maalaistyttö Charlotte palaa hyväntekijöidensä luo, tällä kertaa pikkusisarensa kera.
Epookkiromantiikkaa peribrittiläseen ja Jane Austen tyyliin. Kaikki käy kuten odotat ja siirapin määrä on ihastuttava.
Yle Areenasta bingettynä, kun tätä tyypiä jäi Gilded Agen jälkeen kaipaan, ja vaikka Gentleman Jack on samaan aikakauteen sijottuva, ei sitä voi romantiisekdi sarjaksi kutsua.
Onko kukaan törmännyt tietoon, että milloin saisivat Samsungin tv-appin mahdollisesti lanseerattua? Tuntuu melko vanhanaikaiselta heittää kuva käännykästä telkkariin.SkyShowtime Suomi | Katso elokuvia ja sarjoja verkossa
Viimeisintä viihdettä maailman suurimmilta studioilta suoratoistona yhdestä paikasta. Oletko valmis kokemaan ikonisen viihteen kodin?www.skyshowtime.com
SkyShowtimella (ent. Paramount+) näyttää olevan tälläinen samantyylinen tarjous kuin HBO Maxilla oli alussa. 3,49e/kk ja "elinikäinen tilaus puoleen hintaan" jos liittyy 1.11 mennessä.
Mä katsoin ensimmäiset kymmenen kautta tämän sivuston ohjeilla, koska aika on aina kortilla ja tuli aikoinaan katsottua telkkarista tätä useampi kausi.
Ensimmäiset viisi kautta on mielestäni erinomaista settiä. Ensimmäisellä kaudella vielä vähän tutustutaan hahmoihin ja sarjan teemaan viikoittain vaihtuvalla monsterilla. Mutta sitten alkaa homman punainen lanka lähteä liikkeelle. Viidenteen kauteen kai oli alun perin tarkoitus lopettaa sarja, kun luoja Eric Kripke poistui takavasemmalle. Myös juoni oli pelattu niin, että sarja olisi saanut oikein hyvän lopetuksen jos siihen olisi pistetty sarja pakettiin.
Sarjan tekoa kuitenkin jatkettiin ja välissä oli monta vähän heikompaa kautta. Viimeiset kaudet taas meni parempaan suuntaan.
Itse tykkäsin ja jaksoin pysyä kaikki 15 kautta mukana.
Bongasin tällä viikolla Amazon Primesta "The Last Ship" -sarjan. Aika mielenkiintoinen pandemia-sarja, jonka ensimmäinen kausi tehty jo 2014. Eipä ole aiemmin tullut vastaan. Vähän sellainen mielenkiintoinen sekoitus Walking Deadia ja Star Trekia. Ainakin ekojen jaksojen perusteella menee jatkoon ja IMBD-arvosanakin taisi olla yli seiskan.
Itseasiassa aloin itsekin eilen seuraamaan tätä eilen. Hyvin nopeasti mentiin tilanteeseen, jossa puolet väestöstä on enää jäljellä. Tästä pidin. Ei selittelyjä, vaan kunnon kudit heti alkuun. Tulee kyllä katsottua kaikki kaudet.
Katso ihmeessä. Ensinnäkin aivan loistava soudrack ja helvetin hyvää huumoria. Draamalla tietenkin höystettynä. Juurikin yliluonnollista menoa superina, kuten nimikin sanoo. Tuli tyhjä olo, kun sarja loppui. Siitä tuli vuosien myötä ystävä.
Kilgore Trout
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ilves
Minä haikailen vieläkin mustaa vuoden 1967 Chevy Impalaa, vaikka en katsonut kuin muistaakseni kuin 11 kautta TV:stä. Nythän se olisi suoratoistosta katsottavissa loppuun.
Suosittelen aloittamaan sarjan. Ja äläkä dumaa heti ensimäisten jaksojen jälkeen. Anna asian kehittyä.
Itse tykkäsin sarjasta hyvinkin paljon. Sanoisin, että sekoitus X-filesiä, Buffy the vampire slayeria ja Frasieria(vai Frendejä).
Mutta jos yliluonollinen homma tietynlaisella huumorilla höystettynä kiinnostaa niin ehdoton suositus.
On kyllä huikea sarja. Laadullisesti siis ihan sitä samaa huttua kuin "mystery of the week" -poliisisarjat muutenkin, mutta tässä on jotain sympaattista aitoutta. Rex on kuin Rambo, pysäyttyisi yksinään kokonaisen armeijankin. Kyllä tuon parissa menee tunti ihan leppoisasti.
Olen ihmetellyt, mikseivät TV-kanavat ota enemmän irti vanhoista sarjoista. Lineaarisen TV:n aika on sarjojen osalta ohi mainosmyyntiä kiinnostavan segmentin osalta, mutta eläkeläisille tai muuten vaan telkkariin jämähtäneille Dallasin, Melrose Placen tai NYPD Bluen kaltaiset sarjat voisivat olla yhä kiinnostavia. Tietysti on syytä olettaa, että kokki- ja sisustusohjelmien tauoilla mainostavilla on varsin mieluisat diilit (tekevät kerralla sopimuksen tuhottomasta määrästä näyttökertoja) kanavien kannalta, minkä vuoksi niitä ei parane korvata.
Juuri katsoin ensimmäisen jakson Munkkivuori-sarjasta. Vielä liian aikaista sanoa, mikä tuo oikeastaan on, mutta olihan nostalgiatrippi näin 80-luvun lapselle. Digitaalikellon ajanottokisailu (tämän olin melkein jo unohtanut omasta lapsuudesta), Pedro-appelsiinimehut, muovirasioista yksittäin myytävät irtokarkit... mitä kaikkea muuta nyt olikaan. Sopiva cliffhanger vielä ensimmäisen jakson loppuun, niin eiköhän tuo tule katsottua kokonaan.
Munkkivuori tuli katsottua täältä löytyneiden hehkutuksien perusteella. Olipa Volaselta taas hieno sarja. Lapsinäyttelijät olivat luontevia ja kerrankin lapsihahmot oli kirjoitettu käyttäytymään juuri kuten ikäisensä käyttäytyvät. Tulvi jotain omia lapsuusmuistoja mieleen sarjaa katsoessa. Välillä näkee jossain sarjassa, kun tuollaiset pikkulapset heittävät monologia jota voisi kuvitella kuulevan vain aikuisen suusta.
Jos pakko keksiä joku miinus, niin välillä ehkä haettu tarpeettomasti liiankin outoa tunnelmaa joihinkin kohtiin. Mutta taitaa olla vähän Volasen tavaramerkki.
Severance on seuraavaksi työn alla ja kolmen jakson perusteella mainiota dystooppista tykitystä. Harmillisen vaikeaksi on Apple tehnyt sarjan katsomisen tosin. Telkkariin ei saa Applen appia toimimaan ilman Apple ID:n aktivointia ja tuo tunnuksen aktivointi ei onnistu mitenkään, sillä aktivointisivu jää kaikilla koittamillani nettiselaimila jumiin. Pitää katsoa sarjaa Applen nettisivuilta jossa käyttöliittymä on aivan perseestä ja tekstitykset naurettavan pieniä. Mutta tälle sarjalle myös suositus! Joku täällä onneksi puolestani kovasti hehkutti muutama sivu takaperin.
Jos pakko keksiä joku miinus, niin välillä ehkä haettu tarpeettomasti liiankin outoa tunnelmaa joihinkin kohtiin. Mutta taitaa olla vähän Volasen tavaramerkki.
Severance on seuraavaksi työn alla ja kolmen jakson perusteella mainiota dystooppista tykitystä. Harmillisen vaikeaksi on Apple tehnyt sarjan katsomisen tosin. Telkkariin ei saa Applen appia toimimaan ilman Apple ID:n aktivointia ja tuo tunnuksen aktivointi ei onnistu mitenkään, sillä aktivointisivu jää kaikilla koittamillani nettiselaimila jumiin. Pitää katsoa sarjaa Applen nettisivuilta jossa käyttöliittymä on aivan perseestä ja tekstitykset naurettavan pieniä. Mutta tälle sarjalle myös suositus! Joku täällä onneksi puolestani kovasti hehkutti muutama sivu takaperin.
Rex on muuten muuttanut Kanadaan maikkarilla pyörivässä Hudson & Rex-sarjassa. Yhdessä välissähän Rex taisi asua Italiassa. On se kova koira reissaamaan. Alkuperäinen itävaltalainen versio on tietenkin ainoa oikea, mutta vähän aikaa tuli katsottua tuota Kanadan versiotakin yksi päivä. Rexillä oli oikein treffit.
Sain eilen Munkkivuoren katsottua loppuun. Munkkivuoressa asuvana olin odottanut sarjaa kuin kuuta nousevaa, fanitan Volasta kovasti ja odotukset olivat maksimaaliset. Ja kas kummaa, maksimaaliset odotukseni tulivat harvinaislaatuisen maksimaalisesti lunastetuiksi, kyseessä on aivan värisyttävän hieno sarja, mestariteos.
Kun olin sarjasta kaikki mahdolliset ennakot lukenut, mietin etukäteen että mitenköhän se tarinan kuljetus pääasiassa lasten näkökulmasta oikein saadaan toimimaan. Mutta sehän toimi aivan loistavasti. Ohjelmaa ”joutui” katsomaan lapsen näkökulmasta, ja vajavaisella ymmärryksellä yrittää hahmottaa mitä siellä aikuisten maailmassa oikein on menossa. En tiedä mistä noin mahtavia, herkkiä ja lahjakkaita lapsinäyttelijöitä on löydetty, mutta ne olivat jokainen todella hienoja hahmoja. Toivon ennen kaikkea että Kaiusta näytellyt poika saa roolistaan sivuosa-Venlan, ja Mirkon näyttelijä pääosa-Venlan.
Sarjan puolivälissä ehdin hetken olla hieman kärsimätön, ja vähän toivoin että juoni etenisi nopeammin. Myös hieman pelkäsin että salaisuudet jäävät avaamatta, ja katsoja pahimmassa tapauksessa joutuu toivomaan kakkoskautta saadakseen lopullisia vastauksia. Mutta molemmat hermoiluni osoittautuivat turhiksi, sarja oli juuri oikean pituinen, ei minuuttiakaan liiian pitkä, ja viimeinen jakso laittoi mahtavan tarinan hienosti pakettiin.
Joonas Saartamo sanoi että Volanen on suuri nero, ja Munkkivuoren käsikirjoitus kaikkien aikojen paras suomalaisen tv-sarjan käsikirjoitus. Minun on vaikeaa olla kummastakaan eri mieltä. Volanen tuo tuotantoihinsa aina jotain uutta ja omaleimaista, jotain mitä ei ole aiemmin tehty. On mahtavaa että nykypäivän ADHD-kulttuurissa, jossa kaiken on edettävä mahdollisimman nopeasti ja sarjoissa jaksojen maksimipituus on 30-40 minuuttia, on vielä Volasen kaltaiselle visionäärille annettu ilmeisen vapaat kädet tehdä juuri niin verkkainen sarja kuin hän on nähnyt tarpeelliseksi.
HS:n haastattelussa Volanen sanoi koronatauon aikana jo ideoineensa Munkkivuoren kakkoskauden, mutta sen toteuttamisen olevan budjettikysymys. Tämä on aika paha cliffhanger. Wittu jos joskus voitan lotossa (en tosin koskaan lottoa), soitan Volaselle ja sanon: ”Hei Jani, riittääkö 10 miljoonaa jos tekisit Munkkivuoren kakkoskauden, ja vaikka pari jaksoa MS Romanticia päälle?”
Toteutui kakkoskausi tulevaisuudessa tai ei, on Munkkivuori mielestäni järisyttävän hieno mestariteos, arvosana tiukalla skaalalla 10+/10. Sarjaa joutuu nyt hetken sulattelemaan, varmaan joskus keväällä pitää katsoa uudestaan. Niin, ja ensi vuoden Venlagaalaa odotellessa..
Viimeksi muokattu:
Vuokralainen
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Kerho! Arsenal
Voisi tuohon edelliseen @Vilko93 kirjoitukseen Munkkivuoresta yhtyä ihan joka sanan kohdalta.
Eniten minuakin sarjassa etukäteen mietitytti kuinka lapsinäyttelijät pärjäävät. Ja voi jumalauta kuinka upeasti näyttelivät. Kaiusta näytellyt poika veti kyllä niin mahtavan roolin ettei mitään rajaa, kuten kaikki muutkin. Todella hyvä roolitus tässä sarjassa ja lapsinäkökulma tosiaankin toimii.
Sarjan kerrontaa ja etenemistä en millään muotoa pitänyt hitaana.
Volanen on nero!
Eniten minuakin sarjassa etukäteen mietitytti kuinka lapsinäyttelijät pärjäävät. Ja voi jumalauta kuinka upeasti näyttelivät. Kaiusta näytellyt poika veti kyllä niin mahtavan roolin ettei mitään rajaa, kuten kaikki muutkin. Todella hyvä roolitus tässä sarjassa ja lapsinäkökulma tosiaankin toimii.
Sarjan kerrontaa ja etenemistä en millään muotoa pitänyt hitaana.
Volanen on nero!
Volanen on kyllä ihme tyyppi - antakaa sille kunnon budjetti jo eilen! Munkkivuori on käsittämättömän toimiva, kävisi hyvin kerrankin Nordic Noirista, toisin kuin monet nolot yritelmämme, ja oikeastaan selkeästi parempi kuin monet noista sliipatuista skandisarjoista. Ja ajankuva piirretty hienosti ja eleettömästi. Ihmeellistä. Suomalaisetkin voivat osata. Tai siis ainakin yksi suomalainen.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy