TV-sarjaketju

  • 2 196 161
  • 9 742

otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
لօҟҽɾìէ
Munkkivuori on upein suomalainen tuotanto ikinä. Sarjaa katsellessa oli kotoisa olo, niin kotoisa että tuli jopa ikävä takaisin. Sarja ansaitsisi kansainvälistä huomiota, toivottavasti tätä on myös osattu myydä. Lähiökasvattina kaikki oli tuttua, irtsarit, divari, ostari, erilaiset ”hullut”, pikkumetsä, naapurilähiön kovikset ja jokainen hahmo perheineen. Ja sitten nämä lapset. Voi luoja, ihan kansainvälisen tason suorituksia. Olen riemuissani miten upeita näyttelijöitä meille on kasvamassa. Toivottavasti heidät palkitaan.

Aikaisemmin sanoin, että sarja herätti minussa ikävöintiä. Tästä syystä toivoisin sarjalle jatkoa, mutta onko tällaista mestariteosta mieltä jatkaa? Miten sarja voisi tästä enää parantua? Riskejä näen sen sijaan paljon. Sangen hankala tilanne.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kannattaisi varmaan jaksaa muutama jakso. Toki voi olla että älylaitteet ovat aiheuttaneet peruuttamattoman vahingon, toivotaan ettei siitä ole kysymys.
..ikää sen verran, ettei voi laskea edes ns MTV sukupolveen.. siis joka on se, joka tottui musavideoiden nopeaan leikkaukseen ja alkoi pitäää casablankkaa hitaana... tän hetken ykkösarja Andor on hidas, mutta tarina etenee, Munkkivuoren aikana, todella jopa mun ikäinen alkoi hapuilla nykyihmisten älylaitetta...
 
Eihän se ADHD ikää katso. Noina hetkinä vaan syytä painaa pausea. Vaikka tarina näennäisesti kulki hitaasti, niin eipä se minua haitannut. Olisin nauttinut vielä 10 jaksoa lisää. ADHD minullakin, mutta nyt en kaivellut kännykkää esille.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Tuo hidas kerronta on juuri sitä, että juoni kuljetetaan lasten silmien kautta. Taustalla on kadonnut lapsi, mutta ei se ole päällimmäisenä tämän pihan lapsiporukan mielessä, välillä asiaa sivutaan keskusteluissa, mutta sitten jatketaan leikkimistä.

Ymmärrän ettei tyyli iske kaikkiin, mutta tuo tapa oli ainoa oikea tähän sarjaan. Kyseessähän ei ole mikään poliisisarja, rikosdraama tai trilleri. Itse asiassa tätä on todella vaikea lokeroida, Twin Peaks mulla tuli mieleen, mutta Twin Peaks nyt ei ole genre.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

Jep, pääosassahan kerronnassa ei ole se mysteeri vaan lasten tavallaan ajaton kesäinen arki leikkeineen, riitoineen ja perhetilanteineen - siihen sitten nousee välillä jännityksen ja pelon elementtejä siitä katoamisesta ja muusta aikuisten toiminnasta ja huolesta. Tosiaan hankala lokeroida, loistava, suorastaan nerokas ajankuva. Näyttää realistiselta, mutta ei sitä toisaalta ole vaan kerronta ja kuvamaailma on tyylitelty ja kärjistetty, unenomaistettu.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Knox

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Munkkivuori on upein suomalainen tuotanto ikinä. Sarjaa katsellessa oli kotoisa olo, niin kotoisa että tuli jopa ikävä takaisin. Sarja ansaitsisi kansainvälistä huomiota, toivottavasti tätä on myös osattu myydä. Lähiökasvattina kaikki oli tuttua, irtsarit, divari, ostari, erilaiset ”hullut”, pikkumetsä, naapurilähiön kovikset ja jokainen hahmo perheineen. Ja sitten nämä lapset. Voi luoja, ihan kansainvälisen tason suorituksia. Olen riemuissani miten upeita näyttelijöitä meille on kasvamassa. Toivottavasti heidät palkitaan.

Aikaisemmin sanoin, että sarja herätti minussa ikävöintiä. Tästä syystä toivoisin sarjalle jatkoa, mutta onko tällaista mestariteosta mieltä jatkaa? Miten sarja voisi tästä enää parantua? Riskejä näen sen sijaan paljon. Sangen hankala tilanne.
Pitää varmaankin 4 vuoden kokemuksella naapurikaupunginosasta (Munkkiniemi) tutustua tähän. Tuli kuitenkin Ulvilankatu kierrettyä useamman kerran.
 
Suosikkijoukkue
HPK
White Lotuksen kakkoskausi ei ole parin jakson aikana yltänyt samalle tasolle kuin ykkönen, mutta eiköhän tuo vielä lähde käyntiin.
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Paratiisin kakkoskausi nähty. Ihan jees, hyvin piti mukanaan kauden läpi, mutta vähän oli liian arvattavia osa juonikuvioista.
 
Txjokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Men in Blue ja muut oikeudenjakajat
Murha paratiisissa 12. kausi on menossa purkkiin. Kauden yksitoista katsoin juuri YLEn Areenasta maratonina.

Exä on Karibialla lomailemassa ja pisti kuvan (nyt käy kateeksi):
 
Liitteet

  • murpar2.jpg
    murpar2.jpg
    96,8 KB · kertaa luettu: 206

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Onkohan tuota Boschin jatkosarjaa Bosch:Legacy tarjolla missään muualla kuin Amazon Primessä, ei yhden suosikin takia tuota palvelua kyllä viitsi hankkia?

Monet sarjathan tulevat jotenkin muutenkin saataville aina pienellä viiveellä, tuohan tuli ulos jo keväällä.
 
Ei ole muualla ja tuskin tuleekaan, kun on noita Amazon Original -sarjoja.

Prime Videoon saa näin vanhanakin tilaajana tasaisin väliajoin noita 30 päivän kokeilujaksoja, tai ainakin kun ottaa vaikka Saksan Amazon.de:n kautta. Onhan tuolla myös muutenkin ihan hyviä sarjoja ja elokuviakin, varsinkin jos ei ole palvelua ennestään käyttänyt. Rohkeasti vain kokeiluun, niin ei jää turhaan Boschin Legacy näkemättä.
 
Crank

Jäsen
Ei ole muualla ja tuskin tuleekaan, kun on noita Amazon Original -sarjoja.
Tätä ihmettelin joskus heidän aspaan, kun silloin uusinta Boschin kautta ei ollu Primessa vaan se oli jossain muussa palvelussa. Että miten on mahdollista, ettei AO-sarjaa ole heidän omassa palvelussaan. Perus pahoittelut sieltä vaan tuli ja keskustelu päättyi siihen.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Tätä ihmettelin joskus heidän aspaan, kun silloin uusinta Boschin kautta ei ollu Primessa vaan se oli jossain muussa palvelussa. Että miten on mahdollista, ettei AO-sarjaa ole heidän omassa palvelussaan. Perus pahoittelut sieltä vaan tuli ja keskustelu päättyi siihen.
Mitä se aspa olisi voinut tehdä tuossa tapauksessa?
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Paratiisin kakkoskausi nähty. Ihan jees, hyvin piti mukanaan kauden läpi, mutta vähän oli liian arvattavia osa juonikuvioista.

Itsekin toisessa jaksossa hiffasin sen yhden punaisen langan, mutta ihan hyvää poikkeamaa tuosta oli. Aihe osui ja upposi tällaiseen lääketieteeseen uskovaan. Näyttely ei joiltain osin ollut aivan ykköskauden tasoista, mutta en antanut tuon liiaksi häiritä. Loppu pisti miettimään, halutaanko tuota vielä jatkaa jotenkin.
 
Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks

Miami Vice ja kasarifanit huomio. Hienoa saksalaista bluray boksia taas saatavilla. Suomenkielisiä tekstejä ei löydy, mutta jos enkut riittää niin suosittelen!

Löytyi tubesta oikein suomenkielinen(!) esittelyvideo aiemmasta versiosta.

Samalta lafkalta pitäisi olla tulossa myös MacGyverista samanlaista boksia jossain vaiheessa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Muistin että täältä olisin bonganunut, mutta en haulla löytänyt, joten vinkkikiitos jos täältä…

Areenassa espanjalainen ”Kerro kuka olen” (Dime quién soy)

Julia Navarron kirjaan perustuva sarja Ameliasta, joka ajautuu vakoojaksi Euroopan kuohuessa toisen maailmansodan alla. Amelia on varakkaan perheen tytär, jolle kuitenkaan ei riitä taloudellisesti turvattu porvarillinen elämä 1930-luvun Madridin hienostokortteleissa.

Alku on aika hidas, sisällisodan jaloista kun muutetaan pois jne. mutta sitten tarina kyllä imaisee mukaansa, on kommareita ja natseja jne. ja Amelie seikkailee pitkin toisen maailmansodan kulisseja.

Hienoa on, että puhutaan saksaa saksassa, venäjää venäjällä, italiaa italiassa, puolassa puolaa jne. toki aina joku osaa myös espanjiaa, tiätty.

Poistuu Areenasta 22.12.2022 joten viä ehtii
 
rpeez

Just pääsin tämän loppuun. Aika hienosti tehdyt lavasteet yms.

Se mitä jäin miettimään onkohan tässä joku oikean elämän vakoojatar ollut esikuvana?

Hyvä ajankuva, etenkin Neuvostoliitosta ja natsi+itä Saksasta. Vähän liian sentimentaalinen omaan makuun, siinä näkyy oletetun naiskirjailijan ote. Joka tuosta pitää, ja suhteellisen realistisen tasoisesta jännityksen määrästä, tykännee varmasti.

Sarjan lopussa en voinut olla ajattelematta, että tästä alkoi Putinin trauma ja ajanjakso.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Yellowstone tuli aloitettu tuossa. 1883 jo hiukan avasi, mistä on kyse, kun sen katsoin aluksi, mutta silti hiukan on päässyt yllättämään, miten helvetin paljon tässä tapahtuu koko ajan. Enkä meinaa nyt niin positiivisessa mielessä. Ymmärrän kyllä tietyt lainalaisuudet, mutta jotenkin Kevin Spacey + mielenkiintoinen miljöö lupaili vähän syvempää otetta. Paikoin aika tragikoomistakin, kun aina uuden kohtauksen alkaessa vaihtuu musiikki uhkaavaksi ja taas mennään. Sen karhukohtauksen jälkeinen puistovahdin seivästys alkoi jo naurattamaan.

Enpä tiedä. Vissiin viisi jaksoa, tai kuusi, takana. Meneehän tuo, ja paikoin ihan kiehtovaa kieroilua, mutta ei ehkä kuitenkaan prioriteettilistani kärjessä. Tuskin ainakaan paranee jatkossa.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suosikkijoukkue
Änärin suomalaiset

Yellowstonen katsomisen aloitin itsekin pari päivää sitten ja nyt olen jo toisen kauden puolivälissä. Todella koukuttava sarja ja hahmot on hyvällä tavalla vittumaisia. Otin Ruudun kautta sen Paramount Plussan parin viikon kokeilujakson niin kiirettä pitää että saa kaikki viisi kautta katsottua ennen kuin pitää jo tilaus perua.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Otin Ruudun kautta sen Paramount Plussan parin viikon kokeilujakson niin kiirettä pitää että saa kaikki viisi kautta katsottua ennen kuin pitää jo tilaus perua.
Vitoskaudestahan on julkaistu vasta muutama jakso ja kauden viimeinen tullee vasta joskus myöhään keväämmällä... Eli ei onnistu koko vitoskauden katsominen tuon kokeilujakson aikana
 
Suosikkijoukkue
Änärin suomalaiset
Vitoskaudestahan on julkaistu vasta muutama jakso ja kauden viimeinen tullee vasta joskus myöhään keväämmällä... Eli ei onnistu koko vitoskauden katsominen tuon kokeilujakson aikana
Aivan joo. No on tuossa silti katsomista. Ehkä ihan hyvä säästellä jotakin myöhemmäksi, saattaa pieni ähky tulla jossakin välissä.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itseä ketuttaa kun unohdin sen ikuisen 50% kytkeä tuohon skyshowtimeen, pitää nyt varmaan odottaa että Yellowstonen koko kausi tulee ja ottaa 7 päivän kokeilu sopivaan väliin. Sen verran vähän näytti katsottavaa olevan ettei täyttä hintaa viitsisi maksaa
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös