Sain juuri hieman jälkijunassa katsottua kotimaisen Farmi-sarjan kolmannen tuotantokauden ja ajattelin sen innoittamana kirjoittaa vähän ajatuksiani kyseisestä ohjelmasta ja samalla tosi-tv:stä ylipäätään. Itselläni oli aikoinaan melkoisia ennakkoluuloja tästä tv-genrestä, että se on ihan täyttä huuhaata ja kaikki sitä katsovat ovat ihan pohjasakkaa älyllisesti. Joidenkin ohjelmien suhteen näin saattaa ollakin – esimerkiksi Temptation Island on formaattina niin roskaa, etten voi seurata sitä hetkeäkään enkä ymmärrä miten kukaan muukaan pystyy – mutta eivät ehkä sentään kaikki. Big Brother Suomen pariin eksyin jo vuonna 2011 ihan sattumalta ja olen siitä pitäen katsellut ohjelmaa enemmän tai vähemmän aktiivisesti aina kun sitä on tullut. Opiskeluaikoina seuraaminen oli ajanpuutteen takia puolivillaisempaa, mutta kolmena viime vuotena ja tänä vuonnakin minulla on ollut jopa 24/7 käytössä. Selviytyjistä ja Farmista on minulla takana nyt yksi kokonainen kausi kumpaisestakin. Nuo katsoin lähinnä siitä syystä, että BB-lempparini Kristian Heiskari oli mukana kyseisillä kausilla, mutta ihan mukaviahan ne olivat muutenkin.
Tosi-tv:ssä ylipäätään viehättää juuri, että se on nimensä mukaisesti oikeaa elämää eikä fiktiota. Eipä tarvitse ainakaan kärsiä puisevista näyttelijöistä tai muusta epätodentuntuisesta. Jopa hyvienkin näyttelijöiden äänestä kuuluu usein sellainen hienoinen jäykkyys heidän ladellessaan ennalta kirjoitettuja repliikkejä. Lisäksi replat on käytännössä aina kirjoitettu vähän turhan muodollisiksi – niissä ei ole koskaan inhimillistä toistoa tai takeltelua. Niinpä käsikirjoitettuja ja näyteltyjä sarjoja seuratessa ei voi missään vaiheessa unohtaa katsovansa jotakin epätodellista, mikä häiritsee niihin eläytymistä hiukan. Tositv:tä katsoessa taas tuntuu silti kuin... noh, seuraisi oikeaa elämää, kuten asianlaita onkin. Sellainen tietty fiilis tulee heti kun tietää, että nuo telkkarinruudulla näkyvät tilanteet ja keskustelut ovat oikeastikin tapahtuneet. Ne kiinnostavat aivan eri tavalla kuin fiktiiviset hommelit.
Seuraavaksi tarkemmat formaattikohtaiset ruodinnat näistä mitä itse olen seurannut.
Big Brother: Tämän perusidea lienee kaikille tuttu: toisilleen ennalta tuntemattomat tyypit suljetaan kameroilla varustettuun taloon eristyksiin muusta maailmasta. Formaatissa parasta on päästä seuraamaan kärpäsenä katossa aivan tavallisten henkilöiden elämää ja etenkin heidän kommunikointiaan keskenään sekä ryhmädynamiikan muodostumista. Ainakin minusta sellainen on äärimmäisen kiinnostavaa, eli taidan olla pohjimmiltani aika utelias kyylä. Mutta onhan tuo nyt oikeasti mielenkiintoinen ihmiskoe testata miten ihmisen psyyke kestää eristystä ja miten eri yksilöt reagoivat moisessa tilanteessa. Eli tuota voi seurata ihan vain ”aivot narikkaan” -viihteenä silkasta tirkistelynhalusta tai sitten syvällisenä psykologisena tutkielmana ihmisen käyttäytymisestä erikoisessa ympäristössä. Tai sitten vähän både och, kuten varmaan itse teen. Lisävivahteensa hommaan tuo myös mielipiteiden vaihto muiden asiaan vihkiytyneiden kanssa BB Plaza -keskustelupalstalla.
Big Brotherin vetovoima on kuitenkin aina totaalisesti asukkaiden persoonien varassa. Jos tyypit ovat kiinnostavia (kuten kausilla 2011 ja 2019), katsominen maistuu mannalta, mutta jos he ovat tylsiä (kuten kausilla 2020 ja 2021), niin melkoista pakkopullaahan tuo tuppaa olemaan välillä. Eniten pidän voimakkaita tunteita herättävistä hahmoista – sellaisista joiden kanssa toivoisi itsekin pääsevänsä tutustumaan (ja tavallaanhan katsoja pääseekin) tai vaihtoehtoisesti sellaisista, joita tekisi mieli tirvaista oikein kunnolla nekkuun. Parhaissa asukkaissa on sitten nuo molemmat aspektit samaan aikaan. Hahmojen nahkoihin voi solahtaa oikein kunnolla, sillä halutessaan heidän toimintaansa pääsee seuraamaan ihan vuorokauden ympäri. Haittapuolena on sitten se, että muu elämä saattaa kärsiä liiasta koukuttumisesta. Olen minä joskus koukuttunut muihinkin sarjoihin, kirjoihin tai peleihin, mutta ainoastaan BB on häirinnyt ajoittain jopa muuta elämää (ikään kuin minulla varsinaisesti mitään elämää olisi, mutta joo).
Henkilökuvien ohella ihmissuhdekuviot kiinnostavat eniten – varsinkin asukkaiden väliset konfliktit ovat mieleeni, mutta on kyllä viihdyttävää seurata myös ystävyyssuhteiden rakentumista ja mahdollisesti keskenään hyvin erilaistenkin ihmisten yhteisen sävelen löytämistä. Eniten pidän kuitenkin kunnon draamasta, joten muutaman viime kauden henkilögalleria on ollut makuuni vähän turhan sovinnaista (poislukien mainitsemani Krisu Heiskari, joka oli varsin ristiriitainen persoona). Etenkin kaudella 2011 nautin myös parisuhdesopista. Kaikenlaista limailua on toki inhottavaa seurata, mutta kolmio- ja neliödraamoista irtosi vahvoja tunteita herättäviä käänteitä.
Miljöö on BB:ssä melko klaustrofobinen, mutta sehän toki on ideanakin. Tunnelma vaihtelee asukaskattauksesta riippuen, mutta viime kausilla on tosiaan ollut makuuni liian raukeaa ja sopuisaa. Enemmän verta ja suolenpätkiä kehiin! Toisaalta liian negatiivinenkaan ilmapiiri ei saisi olla (kuten kaudella 2012, joka oli selän takana pahan puhumisen ja suoranaisen kiusaamisen ilotulitusta), koska sellaisesta tulee jo katsojallekin ikävä fiilis. Eli jonkinlainen kultainen keskitie pitäisi löytää. Juonittelusta kyllä tykkään, joten sen puute on perinteisesti ollut tässä formaatissa selvä miinus. Tässä suhteessa säännöt kuitenkin vaihtelevat kaudesta riippuen, sillä esimerkiksi tänä vuonna se onkin sallittua.
Tehtävät BB:ssä eivät ole niinkään kiinnostavia, mutta hyvä että niitä on, sillä pelkkä kattoon syljeskely kävisi toki ajan oloon yksitoikkoiseksi. Kaikenlaiset heittäytymistä vaativat roolileikit ovat kyllä parhaimmillaan ihan viihdyttäviä, jos asukkaat sattuvat olemaan näyttelijänlahjoilla siunattuja. Etenkin Nelosen kausilla (2019–2021) tehtävien seuraamisen kiinnostavuutta on vähentänyt roimasti se, että niiden lopputuloksella ei tunnu olevan kovin suurta merkitystä. Subin aikoihin (2005–2014) asukkaat saattoivat joutua elämään seuraavan viikon tyyliin pelkillä mannaryyneillä, jos edellinen viikkotehtävä oli mennyt kehnosti. Nykyiselle pullamössösukupolville moinen olisi ilmeisesti liikaa, joten tehtävien onnistumisesta riippumaton peruselintarviketaso on riittävä pitämään asukit tyytyväisinä, vaikkei siihen päälle saataisikaan mitään ekstraa. Tällöin tehtävien merkitys latistuu ihan vain ajanvietteenä toimimiseksi, mikä ei ole niin mielenkiintoista.
Mutta että kaiken kaikkiaan viihdyttävä ohjelma on kyseessä, taso vain vaihtelee roimasti kaudesta toiseen.
Selviytyjät: Tässä formaatissa taas joukko ihmisiä kilpailee toisiaan vastaan luonnon armoilla yleensä jossakin eksoottisessa ympäristössä – tosin se ainoa minun kokonaan katsomani kausi oli kuvattu koronarajoitusten takia poikkeuksellisesti Pohjolassa, mutta luonnon helmassa sielläkin toki oltiin. Selviytyjissä juonittelut ovat erityisen viihdyttävä ja jännittävä miljöö viehättää myös, hienoja maisemia unohtamatta. Hahmot ja ihmissuhdekuviot taas jäävät hieman etäisiksi, sillä henkilöiden välistä tavallista sanailua ei kuvata niin paljon, että heidän persoonastaan ja heidän välisistään suhteista pääsisi kunnolla hyvälle.
Tunnelma Selviytyjissä on varsin jännitteinen ja välillä kyllä liiankin negatiivinen kaikkine riitoineen ja selkäänpuukotuksineen. Henkilöiden välistä perusläpänheittoa olisikin hyvä näyttää enemmän siinäkin mielessä, että tuolloin ohjelman yleisfiilis ei lipsahtaisi niin helposti liiallisen negatiivisuuden puolelle. Vaikka sinänsä pidänkin liittoutumien muodostumiseen liittyvistä sotkuista ja metkuista, jonkinlaiset moraalikoodistot säätelevät minun Selviytyjät-mieltymyksiäni. Jos joku vaikka puukottaa tärkeintä liittolaistaan selkään, siitä tulee inhottava olo. Välillä sotii myös oikeustajuani vastaan, että pudotetuksi saattaa joutua varsin mielivaltaisinkin perustein tai ihan vain siksi, että on vahva kilpailija. Esimerkiksi kaudella 2021 Krisu meinasi loppuvaiheessa joutua liipasimen alle lähinnä kai sukupuolensa takia, kun hän (ymmärrettävistä syistä) jäi muiden tuolloin jäljellä olevien kilpailijoiden muodostaman "naisten liiton" ulkopuolelle. Krisun ulos savustaminen tuossa vaiheessa olisi tuntunut suoranaiselta oikeusmurhalta ottaen huomioon hänen tasaisen briljantti suoriutumisensa sekä kilpailuissa että pelin sosiaalisessa puolessa. Lisäksi jo kauden alkupuolella sanottiin morot useammallekin vahvalle kilpailijalle, kun muut otaksuivat heidän olevan liiankin kovia vastuksia. Sellainen inhottava olo siitäkin tuli. Peräänkuuluttaisin reiluutta tällaisessa juonittelupelissäkin. Lopullinen voittaja ei kuitenkaan välttämättä tai edes todennäköisesti olekaan se kovimmat juonittelut masinoinut mastermind, sillä viimeisessä jaksossa aikaisemmin pudonneista kilpailijoista koostuva heimoneuvosto äänestää voittajan kahdesta pisimmälle selvinneestä vaihtoehdosta. Viimeistään tässä vaiheessa liian häikäilemätön juonittelu kostautuu, sillä kukapa äänestäisi itseään selkään puukottanutta.
Kilpailut tässä formaatissa ovat enimmäkseen tylsiä – etenkin alkuvaiheessa kun voittajalla ei ole suurtakaan merkitystä. Palkintokilpailujen voittajaheimo saa itselleen ruokaa tai muita hyödykkeitä, koskemattomuuskilpailujen voittajaheimo taas saa immuniteetin, eli he eivät joudu heimoneuvostoon, jossa ryhmä äänestää yhden kilpailijan keskuudestaan ulos. Koskemattomuuskilpailun voitto on toki kauden alussakin hyvä juttu, mutta möhläyskään ei tarkoita yksittäiselle kilpailijalle automaattisesti pinteeseen joutumista. Loppuvaiheen yksilökilpailuissa immuniteetilla on suurempi merkitys, kun kilpailijoita on vähemmän ja jos immuniteettia ei saa, huomaakin helposti olevansa tulilinjalla. Jos on kriittiset hetket ja kannattaa jotakin kilpailijaa, katsojallekin voi syntyä jännityksen tunteita. Muuten kisojen seuraaminen on epäkiinnostavaa, koska ne perustuvat yleensä enemmän voimaan, nopeuteen tai tasapainoon kuin mihinkään henkiseen ominaisuuteen. Myös älyllisiä haasteita sisältävät kilpailujen osat kuten palapelit ovat katsojan näkökulmasta tylsiä, koska tv-ruudun toiselta puolen niistä ei pääse riittävän hyvin perille voidakseen harjoittaa omia älynystyröitään tai edes seuratakseen kunnolla ratkaisun muodostumista. Kilpailut ovat myös etenkin alkuvaiheessa hieman sekavia, kun osallistujia on niin paljon ja katsojan huomio hajaantuu monelle eri taholle.
Mutta ihan kiva formaatti tämäkin, voisi katsoa kyllä enemmänkin.
Farmi: Tässä taas seurataan julkisuudesta tuttujen henkilöiden selviytymistä vanhanaikaisella maatilalla 30 päivän ajan. Parasta Farmissa on ehkä tietty monipuolisuus. Siis farmilla suoritettavat tehtävät ovat monipuolisia (esim. nikkarointia, hääjärjestelyjä, muotinäytöksen pykäämistä, lelujen rakentamista) ja pudotuskilpailut myös (älyä, voimaa, taitoa). Eikä ohjelma toki ole pelkästään niitä, vaan kilpailijoiden sosiaalisille peleille ja etenkin riitatilanteille on annettu myös ruutuaikaa. Ymmärtääkseni Farmi on alun perin keskittynyt ihan vain maataloelämään ja tämä Selviytyjät-tyylinen juonitteluaspekti on tullut myöhemmin mukaan, mutta itse näkisin tällaisen muutoksen positiivisena. Välillä liitot tosin tuntuvat hieman turhilta, sillä eihän tässä äänestetä muita kilpailijoita ulos tai voittajaksi niin kuin Selviytyjissä, joten formaatti ei tarjoa yhtä suurta mahdollisuutta repiä kumppanuuksista hyötyä irti. Siltikin kaikenlaiset juonittelut ja draama ovat aina yhtä viihdyttävää koettavaa näin tv-viihteen muodossa.
Ohjelman miljöö on eniten mieleeni näistä kolmesta seuraamastani tosi-tv-formaatista. Onhan se epäilemättä hiukan epäeksoottinen, mutta toisaalta ympäristö on Selviytyjiin verrattuna varsin rauhoittava maaseudun hiljaisuuden ja terapeuttisten kotieläinten takia, eikä niin ahdistavan klaustrofobinen kuin BB:ssä. Farmin tunnelma vaihtelee sopivasti leppoisan (juuri miljööstä ja vaikkapa musiikeista johtuen) ja jännitteisen (persoonien konflikteista johtuen) välillä. Kilpailut tässä formaatissa ovat monipuolisuutensa ohella muutenkin ihan kivoja. Tuollaisia kaksintaisteluita on selkeämpi seurata kuin Selviytyjien joukkokahinoita, joissa kaikki ryntäilevät ympäriinsä, ja lisäksi Farmin kisoissa on varsin intensiivinen tunnelma. Ne eivät ole yhtä pitkitettyjä kuin Selviytyjissä.
Farmissa eteenpäin pääseminen ei ole niin tuurista kiinni kuin Selviytyjissä. Tämä johtuu siitä perustavanlaatuisesta erosta, että kun Selviytyjissä kisassa huonommin menestynyt joukkue joutuu pudotusuhan alle ja yksi heistä äänestetään muiden kilpailijoiden toimesta pihalle, niin Farmissa taas tietyt kilpailijat päättävän kuhunkin mittelöön joutujat ja heistä huonommin menestynyt lentää ulos. Juuri tuo Selviytyjien toimintamalli mahdollistaa, että siinä muut saattavat vain umpimähkään päättää savustaa jonkun pihalle, tai sitten he saattavat päättää raukkamaisesti pelata kovimmat vastustajat ensin ulos. Eli kyse ei todellakaan ole aina siitä, että tippuja itse olisi jotenkin tyrinyt kilpailuissa, leirihommissa tai sosiaalisissa suhteissa. Farmissakin muut saattavat toki yrittää savustamistoimenpiteiden suorittamista, mutta pudotus määräytyy loppujen lopuksi kuitenkin kilpailumenestyksen perusteella. Mielestäni se on reilumpaa. Toisaalta kilpailuun toisena nimetty pelaaja saa valita lajiluokan, mikä vähentää ensimmäiseksi nimetyn mahdollisuutta taktikointiin – toki tässäkin käytännössä voi valita vastustajakseen mahdollisimman helposti voitettavalta tuntuvan kanssakilpailijan, mutta tämä saa joka tapauksessa hieman tasoitusta siitä, että pystyy valitsemaan vaihtoehdoista oman leipäpuunsa.
Farmissa näytettävän sisällön painotus voisi kuitenkin olla joiltakin osin hieman toisenlainen. Kameroille kohdistetuille monologeille annetaan turhankin paljon tilaa, kun taas varsinaisia farmin hommia ja henkilöiden välisiä keskusteluja voisi olla enemmänkin. Suurimman osan ajasta joku kilpailijoista vain jaarittelee omia näkemyksiään tapahtumista ja muista ihmisistä sen sijaan, että näytettäisiin varsinaisia tapahtumia tai päästäisiin katsojina itse tutustumaan noihin persooniin.
Toki maatalon hommia jonkin verran näytetäänkin ja toisaalta tuntuisikin kuolettavan tylsältä joutua niitä ihan ylenmäärin katselemaan, mutta nykyisen kaltaisella painotuksella ainakin itselleni jää välillä vähän epäselväksi, millainen työmies/nainen tai torppari kukin on. Sen sijaan kilpailijoiden käsitykset toistensa työtaidoista tulevat kyllä hyvin selviksi. Mieluummin muodostaisin mielipiteeni itsenäisesti.
Esimerkiksi muut kilpailijat valittelivat toistuvasti siitä, että Pauliina Laitinen teki vain oman mielensä mukaisia hommia ja luisti pääsääntöisesti kaikista muista. Katsojille ei kuitenkaan näytetty juurikaan Pauliinan toimimista työtilanteissa, joten edellä mainittujen väitteiden todenperäisyys jäi pitkälti hämärän peittoon. Toisaalta Krisun torpparikaudella muut valittelivat hänen epäpätevyyttään johtajana, mutta katsojat pääsivät seuraamaan vain muutamia välähdyksiä turhan autoritäärisestä muiden käskyttämisestä eikä mitään kokonaiskuvaa hänen johtamistyylistään oikein muodostunut. Varsinaisen ohjelman jälkeen kuvatussa Farmi ekstran jaksossa Cristal Snow sanoi, että Pauliina ihan oikeastikin vältteli töitä ja Krisun hoiteli johtajanpestiään niin sekavasti, että hänen torpparikaudellaan kukaan ei oikein ollut työtehtäviensä tasalla. Toki nuokin vain olivat Cristalin henkilökohtaisia näkemyksiä, mutta siinä vaiheessa hän oli saanut Farmi-kokemukseensa jo sen verran etäisyyttä, että pitäisin noita kommentteja kuitenkin objektiivisempina kuin niitä Farmin tapahtumien tuoksinassa esitettyjä tunteenpurkauksia. Katsojalle asti vaikkapa Pauliinan lusmuilut saatika Krisun sekavuus eivät vain juurikaan välittyneet. Eli toisinaan tuntuu siltä, että vasta Farmi ekstrasta selviää asioiden todellinen laita, eikä tuon mielestäni kyllä niin kuuluisi mennä.
Henkilöiden välisiä dialogejakin toki näytettiin aika paljon, mutta pääsääntöisesti ne liittyivät farmin hommiin, liittoutumien muodostamiseen, tai ylipäätään farmielämään. Liittoumakeskustelujakin tosin oli selvästi karsittu ohjelmasta rankalla kädellä, sillä välillä joku saattoi ohimennen mainita sopineensa jo ajat sitten liitosta jonkun kanssa, vaikkei moisesta ollut katsojalle asti kuulunut halaistua sanaa. Ennen kaikkea olisin kuitenkin kaivannut enemmän keskusteluja ihan tavallisista aiheista – niin syväluotaavaa elämän pohdiskelua kuin kevyttä jutusteluakin. Nyt tyyppien ajatusmaailmasta tai heidän luonteenpiirteistään ei saanut oikein käsitystä, joten henkilökuvat jäävät ohuenlaisiksi. Tiedän nyt vaikkapa Atte Kalevan olevan töiden suhteen välillä jopa nipottamiseen taipuvainen ja Teemu Packalénin olevan pelitaktikointien osalta varsin ovela kaveri, mutta heidän muista ominaisuuksistaan ihmisinä ei saanut niin selvää käsitystä. Sama pätee moneen muuhunkin – poislukien vaikkapa Cristalin, ja Tauskin kaltaiset ulosanniltaan ja käytökseltään poikkeuksellisen värikkäät tyypit, joiden puhetapa ja ylipäätään presenssi tuntuu koko ajan ilmentävän myös heidän yksityiselämän persoonaansa. Heidänkin kohdallaan perusdialogeja olisi kuitenkin voinut näyttää enemmän. Itse asiassa en muista koko kaudelta muita syvällisiä keskusteluja kuin Aten ja Tauskin elämänkatsomuksellisen ajatustenvaihdon heidän yhteisellä laavureissullaan sekä Aten ja Teemun pohdiskelut isyyden vaikutuksesta henkilön maailmankuvaan. Eikä tule mieleen oikein muita niitänäitä-jutustelujakaan kuin Gogin ja jonkun huumoripitoinen rupattelu heidän hiustensa nykytilasta. Hyvin pitkälti siis liikuttiin vain Farmi-maailmaa käsittelevissä aiheissa, mikä tuntui varsin etäännyttävältä.
Eikä persoonien latteaksi jääminen ollut ainoa ongelma, vaan henkilöiden väliset suhteetkin tuntuivat varsin epämääräisiltä. Konfliktitilanteita toki näytettiin oikein urakalla, mutta niiden vastapainoksi olisin toivonut enemmän sellaista hyvässä yhteisymmärryksessä tapahtuvaa bondailua. Ovathan riidat kieltämättä kaikkein viihdyttävintä seurattavaa, mutta sekin on mukavaa katseltavaa, kun jotkut tulevat erityisen hyvin juttuun. Nyt kaikki kyllä kertoivat lähtökirjeissään saaneensa Farmilta varmasti elinikäisiä ystäviä ja ylistivät koko poppoon yhteishengen maasta taivaisiin, mutta katsojille mitään kahdenkeskisten ystävyyssuhteiden tai laajempitasoisen yhteishengen muodostumista ei oikein välittynyt. Enkä siis väitä, etteikö ystävyyksiä olisi syntynyt tai yhteishenki olisi ollut valloillaan, mutta valitettavasti nämä asiat olivat jääneet sinne leikkaajan pöydälle.
Tällä kaudella kilpailijat tuntuivat kuitenkin olevan varsin värikästä porukkaa. Edellä mainitusta keskustelujen näyttämisen vähyydestä ja henkilökuvien suppeudesta huolimatta melkein kaikki jäivät kuitenkin mieleen ainakin jonkin ominaisuuden suhteen. Pauliina oli siis vähän sluibailija, Atte jämpti, Tauski riidanhaastaja, Akseli Herlevi pesunkestävä laiskimus, Juhana Helmenkalastaja kiero kuin korkkiruuvi, Teemukin melko laskelmoiva, Cristal tunteilija... Krisu ei tässä ohjelmassa ehkä ollut kuitenkaan suosikkini. Osin tämä johtui juurikin ohjelman leikkaustavasta, osin hänen omasta asenteestaan. Krisu on todella hauska kaveri, mutta koska tavallista kilpailijoiden välistä jutustelua ei juurikaan näytetty, hänen hulvaton huumorinsa ei päässyt aivan samalla tavalla oikeuksiinsa kuin BB:ssä tai edes Selviytyjissä. Toki hän saattoi silloin tällöin jonkin hauskan kommentin heittää jossakin työtilanteessakin, mutta noin kokonaisuutena "Krisu show" jäi aika vähiin. Hänen ja muiden välistä ystävyyssuhteiden kehittymistä ei myöskään juurikaan ollut havaittavissa – joko sellaisia ei vain ollut tai nekin olivat jääneet leikkaajan pöydälle. Toisaalta itselleni tuli välillä semmoinen olo, että olisikohan tuo kaksinkertainen tosi-tv-voittajuus noussut Kristianilla vähän hattuun. Muistan hänen olleen Big Brother -kaudellaan poikkeuksellisenkin vaatimaton kaveri ja ihmetelleen suuresti ulkomaailmasta tihkuvia vihjeitä siitä, että hän saattaisi mahdollisesti olla kerännyt siellä jonkin sortin suosiota. Nyt hän tuntui olevan suorastaan voitonvarmalla asenteella liikenteessä. En myöskään pitänyt hänen tavastaan suhtautua koko hommaan kylmäverisesti vain pelinä. Sitähän se tietysti onkin, mutta pelata voi monella lailla. Krisu tuntui taas Selviytyjät-kaudeltaan tutulla toimintatavalla solmivan liittoja kierot aikeet mielessään ilman mitään oikeaa aikomusta puhaltaa yhteen hiileen kyseisten liittolaisten kanssa. Krisu myös ilmoitti heti kättelyssä, että hän haluaa kaikki muut kilpailijat ulos Farmilta ja ihan yhdentekevää hänelle, missä järjestyksessä. Siitähän koko ohjelmassa pohjimmiltaan onkin kysymys, mutta minua tuollainen umpikiero juonittelu ja tunnekylmä suhtautuminen vieroksuttaa. Mutta joo, en oikein osaa edes sanoa kuka oli suosikkini. Oikeastaan sellaista ei ollut. Voittaja kyllä ansaitsi voittonsa, ei siinä mitään. Hän oli tehnyt menestyksen eteen selvästi eniten.
Pidin joka tapauksessa tästäkin formaatista. Vähän vähemmän niitä haastatteluja ja enemmän sekä vapaa-ajan niitänäitä-keskustelujen että asiallisten hommien näyttämistä, niin sitten olisi aivan bueno. Myönnän tosin itsekin, että ohjelma venähtäisi valtaviin mittoihin, jos kaikki haluamani mahdutettaisiin mukaan. Minusta kaudella olisi kuitenkin voinut olla vaikka enemmän jaksojakin, jotta henkilökuvien rakentamiselle olisi jäänyt kunnolla tilaa.
