Mainos

TV-sarjaketju

  • 2 353 168
  • 10 338
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
kaksi suomalaisittain tunnettua näyttelijää on kiinnitetty Viikingit-televisiosarjan neljännelle tuotantokaudelle. Sarjan näyttelijäkaarti täydentyy julkaisun mukaan Peter Franzenilla ja Jasper Pääkkösellä. Franzenin roolihahmo olisi tiettävästi Norjan kuningas Harald Hårfagre ja Pääkkönen näyttelisi tämän pikkuveljeä.


http://www.hs.fi/m/kulttuuri/a1430802659705?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Homelandin neloskausi väijytty vähän aikaa sitten. Piti kirjoittaa jo aiemmin, mutta unohdin. Tän päivän uutisista tuli sitten jotenkin mieleen...

Vähän kaksijakoiset fiilikset. About ekat kuusi jaksoa oli aika hidasta kamaa, eikä stoori tuntunut etenevän. Mutta tämä oli varmaan jälkikäteen ajateltuna ihan harkittua: tekijät olivat ehkä ajatelleet, että jos/kun uusia katsojia ei ole tarpeen koukuttaa niin voi kerrankin rauhassa rakennella ja taustoittaa tulevaa. Ja kyllähän sitten loppupuoliskon jaksot olivatkin jo toimintaa ja jännitystä täynnä. Ainoa vaan, että päätösjakso oli aika totaalinen antikliimaksi. Suurin piirtein joka kohtauksen alkaessa odoteltiin, että "nyt varmaan joku räjähtää", mutta ei siinä sitten käytännössä tapahtunutkaan yhtikäs mitään.

Oli tää kuitenkin kokonaisuudessaan edelleenkin laatuviihdettä. Ei ykkös- tai edes kakkoskauden veroista, mutta parempi kuin kolmoskausi, jossa oli vähän pakolla jämähdetty vielä pitämään yllä sitä Brodyn kaksinaamaisuus-mysteeria. Vitoskausikin tulee siis varmaan katsottua kunhan ilmestyy, mutta en nyt mitenkään erityisesti jää sitä odottelemaan.
 

calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
Battlestar Galactica on jäänyt kokonaan väijymättä. Suosituksia?
Tarkoitatko että sitä pitäisi vielä erikseen suositella? Paras scifisarja koskaan.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tarkoitatko että sitä pitäisi vielä erikseen suositella? Paras scifisarja koskaan.
Komppaan. Parhaasta en osaa sanoa, mutta sieltä parhaimmasta päästä kyllä. Sci-fin ystävälle ihan must see -osaston tapaus. Mielestäni piti kutinsa loppuun saakka, vaikka viimeinen kausi ja sen loppuratkaisut onkin jakanut mielipiteitä, mutta mikäpä ei, kun puhutaan sillä tapaa suuresta sarjasta jossa kehittyy niin isot kuviot ja kaikkia ei voi päätöksellä miellyttää. Toki sarjan viimeinen kausi ei ollut ihan niin vahvaa kuin aiemmat, mutta toimi minulle ja päätyttyään jätti aika pitkään tyhjän olon sikäli, kun sarja koukutti ihan uskomattomalla tavalla.

Eipä ole vastaavaa vielä ilmaantunut. Saa nähdä mitä tuleva Expanse tarjoaa. Siinä kenties voisi olla aineksia samaan.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Outlander, matkantekijä, alkaa YLE.llä ens torstaina. Itse katoin e11 juuri, ja kirjan lukeneille todettakoon, että olipas hyvin tehty noitaoikeudenkäynti. Sitähän jännitti oikeesti vaikka tiesi miten menee...

Kyseessä on siis romanttinen historiasarja aikamatkustus twistillä.

Edit: BSG on yksi parhaista sarjoista koskaan. Siis tykkää SciFistä tai ei, sarjan teemat ja tarinankaari vetoaa taatusti laatusarjojen ystäviin. Go go
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Outlander, matkantekijä, alkaa YLE.llä ens torstaina. Itse katoin e11 juuri, ja kirjan lukeneille todettakoon, että olipas hyvin tehty noitaoikeudenkäynti. Sitähän jännitti oikeesti vaikka tiesi miten menee...
Hyvä että muistutit. Pitääkin vilkaista. Kiinnostavalta vaikuttava sarja. Jaksot lienee nähtävissä Areenassa jälkeenpäin jos ei juuri televiissorin ääreen ehdi istahtaa? Ainakin minulle on nykyään urheilukisoja lukuunottamatta vaikeaa asennoitua, että pitää katsella jotain tv-ohjelmaa juuri kellonlyömällä kun se esitetään. Tottunut siihen, että voi katsella sarjoja ja elokuvia sitten kun ehtii.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ainakin minulle on nykyään urheilukisoja lukuunottamatta vaikeaa asennoitua, että pitää katsella jotain tv-ohjelmaa juuri kellonlyömällä kun se esitetään.

Näinhän tää menee. Maksan Live urheilusta mielelläni, mutta pointti leffa ta tv sarjamaksukanavista on aika absurdeja. Nettipalvelut on toki tulollaan juuri siihen palvelutarjontaskeneen josta taas viittii maksaa... (netfliksit ym)
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
BSG on Stargaten (SG1:n sekä Atlantiksen) jälkeen hyvässä peesissä kun puhutaan kaikkien aikojen scifi-sarjasta. Tuo "seikkailuscifi" on yksi harvoja TV-sarjatyyppejä, jossa ennen kaikki oli paremmin joten niitä voi hyvällä syyllä suositella niillekin jotka ovat arvojensa ja ajatustensa puolesta jämähtänet edelliselle vuosituhannelle.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuli otettua HBO Nordic nyt pariksi kuukaudeksi Game of Thronesin takia. Mitäs muita hyviä sarjoja siellä on? True Detective ja The Wire katsottu ja hyväksi todettu. The Affair katsoin muutaman jakson, mutta ei jaksanut kiinnostaa tarpeeksi. Boardwalk Empire, BoB, Banshee, Deadwood ja Ray Donovan tsekattu myös ja tykätty vaihtelevasti. Mites Vikings ja 12 Monkeys? Kannattaako katsoa? Genre voi olla mitä vain, mutta mielellään jotain isompia juonenkaaria, jotta pysyy mielenkiinto.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Sense8

Uutta Netflix-sarjaa pukkaa. Sense8:ssa kahdeksan ihmistä eri puolilta maapalloa huomaavat olevansa jotenkin yhteydessä toisiinsa. Kiinnostusta herättää lähinnä nimilista Andy ja Lana Wachowski plus J. Michael Straczynski, jotka ovat yhdessä luoneet sarjan. Linkin takaa löytyvästä trailerista nyt ei vielä paljon osaa sanoa. Saa nähä.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Just kattelin boxilta ekan The Strainin. Tykkään näistä vampyyri- ja örkkisarjoista, tämäkin on ihan katsottava. Jäätäviä epäloogisuuksia, kliseitä ja tuttuakin tutumpia henkilökuvauksia kyllä luvassa, mutta niitähän on ihan hauska pongailla. (Walkin Dead ketjukavereille terkkuja)
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
The Strain putosi minulle ainakin ja paljolti siksi, että tarina etenee joka jaksossa ja ei ole mitään tyhjäkäyntiä jos nyt vika jakso hieman oli latteampi. Toista kautta ihan mielenkiinnolla odotellen joka tapauksessa.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Uutta Netflix-sarjaa pukkaa. Sense8:ssa kahdeksan ihmistä eri puolilta maapalloa huomaavat

Jooh, "legendaarinen" FlashForward tuli oikein elävästi mieleen. Mukaan ympätty vähän highlanderia ja matrix-koreografiaa. Tottakai Lostista mitäänsanomaton arabiäijä ja juonessa itsestäänselvästi erilaista ja erinäköistä tyyppiä eri puolilta maailmaa.

Heh, juuri tuollaisen itsekin tekisin jos tehtävänä olisi tuottaa mahdollisimman arvattava ja kliseisen stereotyyppinen nykysarja. Nimikin sopivan korni.

Looks cool! Interesting, original, and possibly even a bit risky

Tähän sellainen hakulla itseään päähän hakkaava irviö.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
No niin. Sitten olisi vihdoinkin korkattu tämä täälläkin usein mainittu BSG. Pari jaksoa takana ja voi helkkari, mitä olenkaan menettänyt. Nyt on mukavia katseluhetkiä edessä kun sarja kerran HBO:n valikoimista löytyy. Kiitän teitä kaikkia sarjaa hehkuttaneita koska kiinnostus ei välttämättä olisi heränyt muuten. En kyllä ymmärrä miksi, koska genrestä pidän. Vanhoilliset ennakkoluulot ehkäpä vaikuttaneet liikaa. Hieman käsivaraisen kamerakuvauksen fiiliksellä toteutetut ratkaisut ovat nannaa ja luovat toimintakohdissa toden tuntuisuutta. Hahmoistakaan kukaan ei ainakaan vielä aiheuta ärsytysreaktiota. Kyl kannatti korkata tämä teos.
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen hirveän huono mitään sarjoja aktiivisesti seuraamaan ja tähän asti katselussa on ollut vain Survivor, kun Mentalist pääsi loppumaan ja Sherlockissa jaksoja tehdään rauhallisella tahdilla. Nyt aloitin kuitenkin katsomaan jopa ylihehkutettua Breaking Badia. Neljä jaksoa takana, mutta vielä ei ole auennut tämän sarjan maagisuus. Katsotaan nyt, missä vaiheessa tämä sarja nousee liitoon. Ihan kelpo sarjalta vaikuttaa, mutta vielä ollaan kaukana IMDB:ssäkin pyörivästä 9,5 arvosanasta.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
@Tadu, Vikings on oikein hyvä historiamättö. Paikoitellen pidin kakkoskaudesta enemmän kuin GoT:n viime keväisestä, mutta kokonaisuus ei yhtä laadukas lopulta ole. Eka kausi oli hyvä, toinen kausi jo kiitettävä. Jos GoT on 10 ja Spartacus 8, niin Vikings menee siihen väliin ysinä oikein hyvin näin mun mittarillani.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Minulle Vikings taas toimii paremmin kuin Game of Thrones, mutta ehkä se on tätä mun kirjat lukeneen autismia. Vikings vei aika hyvin mennessään ekan kauden puolesta välistä lähtien ja käyrä on osoittanut koko ajan ylöspäin toisin kuin Game of Thronesilla, joka on kausi kaudelta huonontunut omissa silmissä.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Olen hirveän huono mitään sarjoja aktiivisesti seuraamaan ja tähän asti katselussa on ollut vain Survivor, kun Mentalist pääsi loppumaan ja Sherlockissa jaksoja tehdään rauhallisella tahdilla. Nyt aloitin kuitenkin katsomaan jopa ylihehkutettua Breaking Badia. Neljä jaksoa takana, mutta vielä ei ole auennut tämän sarjan maagisuus. Katsotaan nyt, missä vaiheessa tämä sarja nousee liitoon. Ihan kelpo sarjalta vaikuttaa, mutta vielä ollaan kaukana IMDB:ssäkin pyörivästä 9,5 arvosanasta.

Tee kuten minä: lopeta tuohon paikkaan. Luin äskettäin muutamia eriäviäkin arvosteluita sarjasta ja ne avasivatkin sanallisesti oivallisesti mitkä kaikki asiat sarjassa (saatika sen hehkutuksessa) oikein ovat pielessä. Laitan lyhkäsesti spoilereihin...

Sarja ei ole draamaa actionilla vaan actionia draamalla. Kyse ei siis ole toisin kuin väitetään hahmovetoisesta sarjasta, koska hahmoja (WW:a lukuunottamatta mikä johtuu pitkälti näyttelijästä) ei kunnolla kehitetä eikä heidän toimintaa mielekkäästi perustella. Sarjan juoni on mielenkiinnoton (keski-ikäinen syöpäsairas kemisti huumelordina typerä apupoika sidekickinä, em. perhe-elämä taustadraamana - miksi tuon pitäisi kiinnostaa?). Casting on kehno sitä pääosaa lukuunottamatta. Kirjoitus on epätasaista ja epäuskottavaa. Sarja onkin jonkinlaista fantasia-komediaa, jota on vaikea ottaa vakavasti siksikin koska sarjan etenemistahti on jatkuvasti junnaava. Sarjassa esitellään mukavia maisemia.

Ehkä vakavin puute: Walter White ei muutu pikkuhiljaa pahaksi, vaan on sitä alusta asti; tappoi ihmisen jo ekassa jaksossa. Itse koin hankalaksi samaistua häneen ja motivaatio pyörittää huumekartellia perheensä takia on kyseenalainen.

Katsomani perusteella sain juuri samanlaisen vaikutelman itsekin. Much ado ´bout nothing.
 
Viimeksi muokattu:

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Latela 3 alkaa tänään klo 19.00 kakkosella. En ole ollenkaan mikään tuunausjonne, mutta tuon sakin touhuja on kyllä äärimmäisen viihdyttävä seurata. Valkama, Härski, Harhala, ym.. ovat kyllä ihan ministeritason jätkiä...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös