Tuomo Ruudun taklaus

  • 25 713
  • 455

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Käsittämätöntä !!

Siis käsittämätöntä että joku puolustaa Ruutua !!

Jos olet katsonut kaveria silmiin ja hän sanoo ettei pysty liikuttamaan käsiä tai jalkoja niin ymmärtäisit olla puolustamatta moista tekoa.

Ruudun taklaus oli täysin puhdas, mutta turha. Hän näki jo kaukaa että Ojanen ehtii heittämään kiekon pois ennen taklausta ja että Ojanen on huonossa asennossa, mutta silti vei taklauksen loppuun. Taklaukset pitää viedä loppuun ja vastustajaa saa satuttaa, mutta ei vahingoittaa. Jollei Ruutu tajua että kumarassa oleva kaveri ei voi varautua taklaukseen niin pitäsi vaihtaa lajia vaikka vapaa otteluun.

Tuamas olen pitänyt sinua jonkin näköisenä jääkiekko ihmisenä, mutta nyt olet paljastanut aivan muuta. En ymmärrä mitä yhteistä on Stevensin taklaamalla Lindrosilla ja Ojasella ? Linrdos tuli luistellen ja Ojanen oli lähes kaksinkerroin. Jos Ojanen olisi ollut kaksinkerroin laidan vieressä NHL:ssä niin häntä ei olisi taklattu ambulanssi kuntoon, taklattu kylläkin.

Vastustajaa saa satuttaa ei vahingoittaa. T. Ruudulla ei ilmeisesti ole moraalia lainkaan kun tekee toistuvasti tälläisiä, toivottavasti lähtee pian kaikkien ihannoimaan NHL:ään.

PS. Sääntöjen mukaan taklaus oli täysin puhdas, moraalisesti sama asia kuin mummon ryöstö.
 
The Rock

Jäsen
Kuten Marko Mäkinen Tulosruudussa huusi:
" Taas sama poika!!!! "

T.Ruutu on taklannut pariinkin otteeseen varsin railakkaasti kanssa pelaajiaan ja tämän seuraksena M.Ojanen ja J.Nikko ovat loukkaantuneet pahasti. Syynä tähän ei välttämättä ole Tuomon sikailut vaan taklattavan pelaajan kyky ottaa taklauksia vastaan! Molemmissa tapauksissa Tuomon "uhrit" eivät ole huomanneet hänen tuloaan ja sitten on sattunut leukaan.

Ilman M.Ojasen loukkaantumista ei T.Ruutu olisi lentänyt suihkuun illan pelissä, koska kyseessä oli puhdas taklaus jota M.Ojanen ei osannut ottaa vastaan.

No, onneksi Tappara sentään voitti matsin. ;)
 
Johnny99

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kylläpä käsitteli tulosruutu silkkihansikkain Pikku-Rudin tempauksen. Ei puhetta törkeydestä, ei tahallisuudesta. Ruudun taklaus oli "jännittävä käänne". Heh.
 
Wolves

Jäsen
Nähtyäni Ruudun taklauksen, rupesin tässä itsekseni miettimään.

Voisiko olla mahdollista, että Tuomo ja Jarkko Ruudulla olisi jonkinlainen verenkiertohäriö päässä. EI JUMALAUTA KUKAAN JÄRKEVÄ IHMINEN JYSÄYTÄ PELAAJAA, JOKA ON 1½ METRIÄ IRTI LAIDASTA.

Ja niille, jotka sanovat, että taklaus oli puhdas. Kyllä olette oikeassa, ettei Tuomon kädet nousseet, mutta jos mies on metrin-puolitoista irti laidasta, niin pitäisi taklaajallakin hälytyskellot soida. Mutta kyseessä on Ruutu, niin hälytyskellot on jääneet asentamatta.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tulosruutu vahvisti entisestään käsitystäni. Ojanen oli kiekollinen pelaaja (tai oli ainakin 0.5 sekuntia ennen taklausta), kädet ei olleet ylhäällä, vauhti ei ollut kohtuuttoman kova, taklaus ei tullut selkään vaan kylkeen.

Onneksi Ojanen ilmeisesti selvisi sitten pelkällä säikähdyksellä, mutta joka tapauksessa tilanteesta on jaettu jo 23 minuuttia liikaa jäähyjä. Lisäsanktioita voi pitää oikeusmurhana.
 
#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Tuamas
Edit:
Pistetään nyt vielä muutama pointti.
Sääntöjen mukaan Ojanen oli tilanteessa kiekollinen pelaaja, kiekko oli alle sekuntia aikaisemmin vielä ollut Ojasen lavassa.

Nonni. Nyt sitten saivarellaan: Missäköhän pykälässä tuo
'alle sekunti' on määritelty? Sääntökirjassa vai tulkintasäännöissä?

Ja kuten theref jo sanoi niin niittihän oli teknisesti aivan puhdas, ei siinä mitään. Nyt käsittääkseni tuomio tuli tahallisesti vahingoittamisyrityksestä, kuten mielestäni aivain oikein olikin.

Seuraamuksista vielä; Liigan vellihousut voisivat soveltaa käytäntöä jonka mukaan vahingoittava pelaaja kärsisi aina esim. vähintään kaksinkertaisen pelikiellon loukkaantuneen pelaajan sairaspoissaoloon nähden. Loppuisi ehkä se tahallinen telominen.

Eikö McSorley muuten saanut elinikäisen?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Re: Käsittämätöntä !!

Viestin lähetti TosiFani
Jos Ojanen olisi ollut kaksinkerroin laidan vieressä NHL:ssä niin häntä ei olisi taklattu ambulanssi kuntoon, taklattu kylläkin.

Ei olisi taklattu. Jos Ojanen olisi ollut kaksinkerroin NHL:ssä, kysessä olisi ollut joko pelitauko tai hyväntekeväisyystapahtuma, jossa Ojanen jakoi nimmareitaan. Ensimmäinen asia, jonka rookie-perehdyttämisestä huolehtivat opettavat NHL:ään tuleville eurooppalaisille on itsesuojelu. Aivan aluksi.
 
Cannibal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Justiinsa

Taas se alkaa: "NHL:ssä olis saanu turpaansa". Jokavuotinen juttu. Paskat siellä mitään olis saanut. Onnittelut varmaan vastustajiltakin hyvästä taklauksesta tai jotain. Siellä sentään saa taklata vielä, eikä anneta jäähyjä seuraamusten mukaan. Ruudun taklaus oli täysin puhdas, eikä täytä edes laitataklauksen tuntomerkkejä, jos siinä kerran on kaaduttava laitaan. Eihän Ojanen sinne kaatunut, vaan jäi nimenomaan laidan ja Ruudun väliin. Ja todellakin oli melkein vielä kiekollinen pelaajakin, sillä AIVAN muutamaa kymmenystä aiemmin hän vasta oli syöttänyt kiekon. Mm. Kari Kalto vie samalla lailla taklaukset AINA loppuun asti, vaikka kiekko olisi jo melkein toisessa päässä. Sen minkä aloittaa, sen myös lopettaa. Se on asennekysymys. Taklaukset on hyvä viedä loppuun. Tässä tapauksessa varsinkin, kun kiekko oli juuri vasta lähtenyt Ojasen lavasta. Jos tuosta nyt jotain olisi ollut pakko viheltää niin korkeintaan kakkonen...ja sekin olisi ollut melko kyseenalaista.

Moraali? Just joo, alkakaa moralisoimaan. Miksi katsotte lätkää ylipäänsä? Sehän on fyysinen laji. Siellä taklataan ja nujakoidaan. Kauheaa! Missä on moraali? (kysyy myös Suvi Linden, jota täällä kritisoidaan ankarasti muuten mutta nyt kyllä ollaan samoilla linjoilla...huhhuh, taas tätä kaksinaamaisuutta). Joka kerta kun taklaa, voi sattua. Sitten voidaan taas peräänkuuluttaa tätä moraalia jne. Naurettavaa. Luuletteko, että tuossakin tilanteessa Ruutu mietti sen kummemmin? Se oli pelkkä pelitilanne, jossa yleensä taklataan. Ei siinä ehdi pohtia elämää suurempia arvoja. Se oli finaalipeli, jossa rymistellään. Ja sitäpaitsi, ihan oikeinhan mies taklasi. Jotain vastuuta pitää olla silläkin, joka boksiin menee. Voihan siellä esim. kääntää selän ja suorastaan kalastaa pahaa loukkaantumista, mutta onko siinä mitään järkeä?

Nimim. Head and shoulders
 
Hevonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Viestin lähetti Lapa
, voiko hän nähdä takaviistosta täyttä vauhtia tulevan Ruudun,

TÄYTTÄ vauhtia?must se ei tullu ees kovaa vauhtia... Mun mielest puhdas taklaus mis Ojasel kävi huono tuuri...Ei taas rangaistuksii seurausten perusteel Levokari->Suutarinen, Schaefer->RPL

ANTAKAA RUUTUJEN PELATA!:D

Näinköhän Mäkinen käy kostamas,varmasti,Ruudulle vaiko esim.Rosalle tms...?!
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: Re: Käsittämätöntä !!

Viestin lähetti cobol

Ei olisi taklattu. Jos Ojanen olisi ollut kaksinkerroin NHL:ssä, kysessä olisi ollut joko pelitauko tai hyväntekeväisyystapahtuma, jossa Ojanen jakoi nimmareitaan. Ensimmäinen asia, jonka rookie-perehdyttämisestä huolehtivat opettavat NHL:ään tuleville eurooppalaisille on itsesuojelu. Aivan aluksi.

Joo ja samalla opetetaan mikä on vastustajan kunnioitus, jollei sitä opita niin joku opettaa kädestä. Et voi tosissasi väittä että jääkiekko ottelussa ei saa olla missään vaiheessa, edes vahingossa, pää alhaalla. Jos kaveri esim. on horjahtanut niin silloin häntä ei taklata. Älkää kommentoiko jos ette tiedä asioista.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ensinnäkin pahoittelut M. Ojasen loukkaantumisen takia. Ja samaan hengenvetoon ihmettelyt itsesuojeluvaiston puuttumisesta. Kuinka ihmeessä joku vielä tuolla tasolla odottaa taklausta laidan vieressä pää alhaalla ja vielä laitaa päin? Ymmärrän täysin Tappara-fanien suuttumuksen, mutta suuttumuksenne on aiheetonta, I'm sorry. Ainoat tunnusmerkit, mitkä tuossa tilanteessa täyttyivät, ovat taklauksen tunnusmerkit, vieläpä puhtaan sellaisen. On aika naurettavaa verrata tuota tapahtumaa tämän kauden pelikieltojakin aiheuttaneisiin tilanteisiin.

Lapa: sanoit jo muutama viesti sitten "Case closed." Mikset pitänyt sanojasi? Papukaijakin väsyy herkemmin.
 
redness

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se oli puhdas kontaktitilanne,olihan?

Kyllähän tälläisiä ylilyöntejä jääkiekossa tapahtuu,
mutta ihme, että niin kurinalaisen valmentajan,kun
R.Aimo Summasen johtaman joukkueen alaisuudessa
näin vaan voi käydä,en vaan ymmärrä.;)
Noh,tämähän ei toistu,eihän?::o
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: Justiinsa

Viestin lähetti Cannibal
Taas se alkaa: "NHL:ssä olis saanu turpaansa". Jokavuotinen juttu. Paskat siellä mitään olis saanut. Onnittelut varmaan vastustajiltakin hyvästä taklauksesta tai jotain. Siellä sentään saa taklata vielä, eikä anneta jäähyjä seuraamusten mukaan. Ruudun taklaus oli täysin puhdas, eikä täytä edes laitataklauksen tuntomerkkejä, jos siinä kerran on kaaduttava laitaan. Eihän Ojanen sinne kaatunut, vaan jäi nimenomaan laidan ja Ruudun väliin. Ja todellakin oli melkein vielä kiekollinen pelaajakin, sillä AIVAN muutamaa kymmenystä aiemmin hän vasta oli syöttänyt kiekon. Mm. Kari Kalto vie samalla lailla taklaukset AINA loppuun asti, vaikka kiekko olisi jo melkein toisessa päässä. Sen minkä aloittaa, sen myös lopettaa. Se on asennekysymys. Taklaukset on hyvä viedä loppuun. Tässä tapauksessa varsinkin, kun kiekko oli juuri vasta lähtenyt Ojasen lavasta. Jos tuosta nyt jotain olisi ollut pakko viheltää niin korkeintaan kakkonen...ja sekin olisi ollut melko kyseenalaista.

Moraali? Just joo, alkakaa moralisoimaan. Miksi katsotte lätkää ylipäänsä? Sehän on fyysinen laji. Siellä taklataan ja nujakoidaan. Kauheaa! Missä on moraali? (kysyy myös Suvi Linden, jota täällä kritisoidaan ankarasti muuten mutta nyt kyllä ollaan samoilla linjoilla...huhhuh, taas tätä kaksinaamaisuutta). Joka kerta kun taklaa, voi sattua. Sitten voidaan taas peräänkuuluttaa tätä moraalia jne. Naurettavaa. Luuletteko, että tuossakin tilanteessa Ruutu mietti sen kummemmin? Se oli pelkkä pelitilanne, jossa yleensä taklataan. Ei siinä ehdi pohtia elämää suurempia arvoja. Se oli finaalipeli, jossa rymistellään. Ja sitäpaitsi, ihan oikeinhan mies taklasi. Jotain vastuuta pitää olla silläkin, joka boksiin menee. Voihan siellä esim. kääntää selän ja suorastaan kalastaa pahaa loukkaantumista, mutta onko siinä mitään järkeä?

Nimim. Head and shoulders

Katson lätkää hyvän pelin vuoksi, johon kuuluu kovat taklaukset, mutta ei teloitukset. Jos Ruutu ei ajatellut mitään liukuessaan Ojasen kylkeen niin silloin pitää ripustaa hokkarit naulaan.
 
Tuamas

Jäsen
Viestin lähetti #12

Nonni. Nyt sitten saivarellaan: Missäköhän pykälässä tuo
'alle sekunti' on määritelty? Sääntökirjassa vai tulkintasäännöissä?

- Muistaakseni sitä ei määritellä, mutta tuomarikaverini oli sitä mieltä että tuo ainakin käskettäisiin tulkitsemaan siten että Ojanen oli kiekollinen pelaaja...
 
#99#

Jäsen
Re: Justiinsa

Viestin lähetti Cannibal
. Ja todellakin oli melkein vielä kiekollinen pelaajakin, sillä AIVAN muutamaa kymmenystä aiemmin hän vasta oli syöttänyt kiekon.

Ellei jopa mikrosekunteja. Jopa on tarkkaa kellotusta. VOI JEESUS
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Täysin puhdas taklaus, ei epäilystäkään.

Kaveri laidassa kiinni -> ei laitataklaus

Ruudulla kädet alhaalla -> ei kyynärpää taklaus

Liukuen taklaukseen, kuvan perusteella ei polkenut liikaa vauhtia -> ei ryntäys (huom. jätän tässä itselleni oikeuden vaihtaa mielipidettä paremman kuvakulman nähtyäni)

Luistimet pysyi tiukasti jäässä -> ei ryntäys

Ojanen kiekollinen pelaaja (kiekko juuri lähtenyt lavasta, teknisesti siis kiekollinen) -> ei kiekottoman pelaajan taklaus

Taklaus olkapäähän sivulta (ei missään nimessä takaa tai takaviistosta) -> ei selästä taklaus

Taas tuli niin puhtaasti jäähy VAIN ja AINOASTAAN seurauksista, teknisesti taklaus täysin puhdas.

Toivon todellakin että Tuomo Ruutu lähtee rapakon taakse ensi vuonna, suomen minnihiiri 'lätkä' liiga on aivan väärä paikka Ruudun kaltaisille fyysisille kovaa mutta rehellisesti taklaaville pelaajille.

Olen rehellisesti pahoillani M. Ojasen puolesta, loistava pelaaja joka ei olisi ansainnut loukkaantumista mutta kaveri pisti itsensä niin haavoittuvaan asentoon että puhdaskin taklaus aiheutti tällaiset seuraukset.

Pikaista paranemista M. Ojaselle, toivottavasti nähdään jo huomenna pelaamassa!

Sama myös Ruudulle, jos SM-liigan 'viisaat' tästä pelikieltoa antavat niin multa menee usko aivan totaalisesti.

Kuten joku jo mainitsikin niin NHL:ssä taklaus olisi päässyt highlight reeleihin ja ansainnut raikuvat aplodit mutta suomessa näytetään kitkettävän kaikki fyysisyys kiekosta. Sääli.
 
tom byron

Jäsen
Viestin lähetti TheAnimal
Ruudulta sellainen taklaus, että NHL:ssä mies saisi taputuksia selkään, yleisö hurraisi ja valmentaja kehuisi. SM-liigassa mies on puolirikollinen, koska vastustaja loukkaantui.

Samalla tiellä oli Jarkkokin. NHL:ssä on kehuttu juuri niistä taklauksista, jotka SM-liigassa nostattivat myrskyn vesilasissa. Sama näytti olevan tyyli Salt Lake Cityn kisoissakin. Jopa samat henkilöt, jotka tuomitsivat Jarkon pelityylin SM-liigassa olivat nyt kehumassa miehen pelityyliä maajoukkueessa.

Täysin kohtuuton tuomio, jos Tuomolle tulee vielä lisää sanktioita.

Varmasti yleisö hurraisi, mutta varmasti tulisi myös Nhl:ssä jäähy, ainakin kakkonen! Sen verran kovaa oli vauhti, että ryntäykseksi menee. Ei kuitenkaan pelikieltoa! Ruutu ottaa tällä tyylillä Nhl:ssä vielä monta kertaa turpaan ja oikein kunnolla. Suomessa kun ei saa tapella, mutta Nhl:ssä seuraa aina "kostotoimenpide" siis tappelu välittömästi! Ruutuhan maksaa teoistaan tai on ainakin valmis maksamaan...
 
Tenho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Ei kyllä voi muuta kuin hymyillä kun katselee näitä tappeluja...

Miettikäähän nyt mitä sanotte...
Ruudun taklaus oli kohtuu puhdas ja ei siinä mitään. Harmi vaan että Marko Ojaselle tuli kaularangan vamma, vai mikä olikaan. Siitä kuului tulla penalttia!
Yks hailea tuleeko lisää, ei täältäpäin paljoa löydy Jokereita päin arvostusta. Siellä kun tykätään ampua kiekkoa yleisöön jne.

On erittäin huono tekosyy ruveta vetoamaan sääntöihin, sillä sananlaskukin sanoo: "Hätä ei lue lakia", sopii myös tähän tilanteeseen. Miettikää nyt mikä on tärkeintä: se että pelaaja pysyy elossa vai se että pelaaja tapetaan lain sallimissa rajoissa. Omaa järkeä saa käyttää. Jos on vaara taklauksessa niin KUKA HELKUTTI käskee taklaamaan! Olkoon kuinka "pleijari-ottelu, jossa mennään täysillä".

En tiedä kuinka järkeviä tietyt pelaajat SM-liigassa ovat kentän ulkopuolella, mutta kentällä ainakin aivan täysin turhia pellejä.

[edit] Tuli vaan mieleen kun täällä jotkut vertaavat NHL:ään. Helkutin huono peruste sekin, eri sarja prkl. Niin simppeliä, eri sarja.[/edit]

Enää en tähän aiheeseen puutu.
Minä olen nähnyt tarpeeksi pikkusikaa.
 
Viimeksi muokattu:

Jip Pii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mahdoton skenario ja jotain muuta

Viestin lähetti korkki
Heitämpä sitten vielä yhden skenaarion...

Liiga ei jaa mitään rangaistusta tästä (kuten ei Jokeriliigassa jaetakaan), mutta joukkueiden kohdatessa seuraavan kerran Marko Mäkinen leipoo Tuomon naaman sellaiseksi että mamma ei tunnista poikaansa.

Tämä on mahdoton skenario, koska 1) Marko Mäkinen ei uskalla tapella ja2) Marko Mäkinen ei saatana uskalla tapella. (Lähde Kari Jalonen, Turku) ;)

Sitten asiaan. Voisiko joku kertoa, miksi on parempi lentää tuollaisen taklauksen jälkeen laitaan takaraivo edellä kuin naama edellä? Tulkitsen asian olevan näin, koska niin moni väittää, että tosi mies olisi ottanut tuon taklauksen vastaan naama edellä ja hymyillen.

Yllättävän moni saa kiksinsä jääkiekko-ottelussa siitä, että joku loukkaantuu kunnolla. Ääneenhän sitä ei sanota, nytkin Ojasen kohtaloa surkutellaan, mutta mihin muuhun tuollaiset älyvapaat ja ihannoidut, puhtaat taklaukset sitten johtavat tai ennen kaikkea, mihin niiden haluttaisiin johtavan?

Kyllä kaukalossa saisi järkeäkin käyttää. Minusta tämä taklaus oli esimerkki siitä, että pelaaja ei kunnioita toisen pelaajan turvallisuutta.
 
Tenho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Re: Mahdoton skenario ja jotain muuta

Viestin lähetti Jip Pii

No niin puutunpa kuitenkin ;)

Tässä on "pistettä"...
 
kamraterna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Daespoo
Täysin puhdas taklaus, ei epäilystäkään.

Kaveri laidassa kiinni -> ei laitataklaus

Ruudulla kädet alhaalla -> ei kyynärpää taklaus

Liukuen taklaukseen, kuvan perusteella ei polkenut liikaa vauhtia -> ei ryntäys (huom. jätän tässä itselleni oikeuden vaihtaa mielipidettä paremman kuvakulman nähtyäni)

Luistimet pysyi tiukasti jäässä -> ei ryntäys

Ojanen kiekollinen pelaaja (kiekko juuri lähtenyt lavasta, teknisesti siis kiekollinen) -> ei kiekottoman pelaajan taklaus

Taklaus olkapäähän sivulta (ei missään nimessä takaa tai takaviistosta) -> ei selästä taklaus

Taas tuli niin puhtaasti jäähy VAIN ja AINOASTAAN seurauksista, teknisesti taklaus täysin puhdas.

Toivon todellakin että Tuomo Ruutu lähtee rapakon taakse ensi vuonna, suomen minnihiiri 'lätkä' liiga on aivan väärä paikka Ruudun kaltaisille fyysisille kovaa mutta rehellisesti taklaaville pelaajille.

Olen rehellisesti pahoillani M. Ojasen puolesta, loistava pelaaja joka ei olisi ansainnut loukkaantumista mutta kaveri pisti itsensä niin haavoittuvaan asentoon että puhdaskin taklaus aiheutti tällaiset seuraukset.

Pikaista paranemista M. Ojaselle, toivottavasti nähdään jo huomenna pelaamassa!

Sama myös Ruudulle, jos SM-liigan 'viisaat' tästä pelikieltoa antavat niin multa menee usko aivan totaalisesti.

Kuten joku jo mainitsikin niin NHL:ssä taklaus olisi päässyt highlight reeleihin ja ansainnut raikuvat aplodit mutta suomessa näytetään kitkettävän kaikki fyysisyys kiekosta. Sääli.

Juuri eikä melkein näin. Jos tuosta taklauksesta jonkin sääntörikkeen löytää niin ihmettelen, täysin puhdas pommi kaikin puolin. Ainoastaan todella paska tsägä ja pieni varomattomuus (Nikkomainen kyyryasento) aiheuttivat ikävän loukkaantumisen. Jos sääntökirjaa luetaan niin esimerkiksi Kangasniemen taklaus Mikkolaan Tappara-maalin takana oli huomattavasti paljon virheellisempi. Pitkän matkan tuli ensin kahvassa ja kun sai miehen kunnolla hollille, niin mäjäytti puolittain selästä Mikkolan seinään..

Pikaiset paranemiset MOjaselle! Hieno tsemppari, ja kentän parhaita ellei paras pari ekaa erää..

Ja jos joku luulee, että katson pelejä Narri lasien takaa niin FYI :cool:
 
Tuamas

Jäsen
Viestin lähetti tom byron

Varmasti yleisö hurraisi, mutta varmasti tulisi myös Nhl:ssä jäähy, ainakin kakkonen! Sen verran kovaa oli vauhti, että ryntäykseksi menee. Ei kuitenkaan pelikieltoa! Ruutu ottaa tällä tyylillä Nhl:ssä vielä monta kertaa turpaan ja oikein kunnolla. Suomessa kun ei saa tapella, mutta Nhl:ssä seuraa aina "kostotoimenpide" siis tappelu välittömästi! Ruutuhan maksaa teoistaan tai on ainakin valmis maksamaan...

- Eihän siitä saa ryntäystä tekemälläkään.
Maksimissaan yksi potku liikaa ja suurin osa matkasta oli liukua.
Ei hyppyä.
Ruutu ei ota kertaakaan turpaan jos esittää tällaisia taklauksia nhl:ssä, nousee yleisön suosikiksi kylläkin.
 
Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Viestin lähetti Tenho

Miettikäähän nyt mitä sanotte...
Ruudun taklaus oli kohtuu puhdas ja ei siinä mitään. Harmi vaan että Marko Ojaselle tuli kaularangan vamma, vai mikä olikaan. Siitä kuului tulla penalttia!
Yks hailea tuleeko lisää, ei täältäpäin paljoa löydy Jokereita päin arvostusta. Siellä kun tykätään ampua kiekkoa yleisöön jne.

Pari kysymystä:

1. Teitkö itse tuon kaularankavamma diagnoosin, vai onko se jo kerrottu jossain tiedotusvälineessä?

2. Selittäisitkö mihin perustuu väitteesi "Siellä kun tykätään ampua kiekkoa yleisöön?".
 
Ande

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Siis näinhän se menee:

1. Ojanen oli kiekollinen pelaaja (oli juuri luovuttanut kiekon pois, mutta siis sääntöjen mukaan), pää liian alhaalla.

2. Ruutu otti Ojasen taklausmaalikseen jo ennen, kuin Ojasella oli kiekko.

3. Ojanen ei nähnyt Ruutua; Ruutu tod. näk. huomasi tämän.

4. Ruudun taklauksessa kädet pysyivät alhaalla ja jalat maassa, taklaus oli periaatteessa puhdas tältä osin.

5. Taklasiko Ruutu vahingoittaakseen Ojasta, me emme sitä tiedä. Jos Ruutu ajatteli, että Ojasta saattaa sattua (niinkuin taklauksissa on yleensä tapana käydä), oliko teko tahallinen vahingoittamisyritys? Turhaa spekulointia.

6. Oliko taklaus tarpeellinen? Oliko taklaus liian kova? Olisiko Ruutu voinut väistää? Jos Ruutu huomasi Ojasen pitävän päätä alhaalla, oliko aiheellista viedä kova niitti loppuunasti?

Tässä tullaan pikkuhiljaa kohti elämän perimmäisiä kysymyksiä.
Jääkiekkoon kuuluvat taklaukset, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.
Ei liene vain sattumaa, että viime kausina loukkaantumiset ovat lisääntyneet, välinpitämättömyys on lisääntynyt.
Jos risteyksessä huomaan kolmion takaa tulevan auton joka ei luultavasti ole huomannut minua, hidastan toki omaa vauhtiani; en halua kolaria, vaikka olisin periaatteessa kuinka oikeassa liikennesääntöjen mukaan.

Mielestäni vaarallisista, mutta sinänsä teknisesti puhtaista taklauksista voitaisiin sanktioida enemmän "kohtuuttoman kovan pelin" pykälän mukaan: jos tuomarin mielestä taklaus on kohtuuttoman kova (vaikka pelaaja ei loukkaannu), tai mikäli kovan pommin jälkeen pelaaja loukkaantuu, annettaisiin taklaajalle jäähy kohtuuttoman kovasta pelistä ihan sääntökirjan mukaan. En toki halua tilannetta, jossa pelaajat tahallaan opettelevat kääntämään selkänsä taklauksille jne. mutta kuinka kauan odotamme ensimmäistä todella vakavaa loukkaantumista tai kuolemantapausta?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös